Miksi haluat lapsesi

kirkon jäseneksi?

Otsikossapa se kysymys jo tulikin. Uskovien kanta ja näkemys on tietenkin selvä, joten heidän vastauksiaan ei ole tarvetta erikseen kirjoittaa.

Osoitan kysymykseni niille palstan lukijoista jotka eivät erityisemmin usko jumalaan, käy jumalanpalveluksissa tai koe tarvitsevansa kirkon palveluita, mutta sinnikkäästi ovat kirkon jäseniä ja aikovat järjestää papin ristiäiset lapselleenkin.

Miksi haluatte liittää vauvanne kirkon jäseneksi?

T. Yksi nimiäiset viettänyt 330 euroa vuodessa säästävä :) vantaalainen äiti

33

8236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osa ihmisistä

      liittää lapsensa kirkkoon, koska itsekin kuuluu siihen tavan vuoksi. Jos kirkko ja valtio olisivat erossa toisistaan, tilanne olisi aivan toinen. Kirkkoon kuuluisi varmaan vain max. 20% väestöstä. Moni ei edes ajattele asiaa, kun kirkkoon on aina kuuluttu, vaikkei ollakaan uskovaisia.

      • kirkko ja valtio

        "Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyvin itsenäinen suhteessaan valtioon. Suomen perustuslain mukaan kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa, jonka sisällöstä päättää kirkolliskokous. Kirkko ja valtio tekevät yhteistyötä monin tavoin. Kirkko osallistuu monien myös yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitoon. Suomessa ei kuitenkaan ole valtionkirkkoa.

        Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio on sitoutunut tiettyyn uskontunnustukseen ja hallintojärjestelmään tai jossa valtio muuten käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa kirkkoon liittyvissä asioissa. Suomessa valtiokirkkojärjestelmä oli olemassa Ruotsin vallan ja autonomiankin aikana, mutta vähitellen tämä järjestelmä on purettu kokonaan. Suomen luterilaista kirkkoa voi kutsua kansankirkoksi. Se on kiinteä osa kansan historiaa ja siihen kuuluu enemmistö suomalaisista." www.evl.fi

      • mape
        kirkko ja valtio kirjoitti:

        oleellisat lienee se, että valtion verolaitos kerää ja hoitaa kirkolliveron keräämisen eli sen ns jäsenmaksun seurakuntien puolesta. Aika selvä liitos ja erikoisasema muihin uskonnollisin yhteisöihin nähden?

        Lisäksi on olemassa muita veroja joita esim teollisuus ja kauppa yms maksavat joista menee kirkolle eli yhteisövero.

        Eli valtio ja kirkko on erillään muussa paitsi rahassa jonka valtio kerää kirkon puolesta..

    • kirkkoon kuuluva

      En tiedä, kuulutko sinä kirkkoon vai et, mutta jos nyt sitten kuuluisit, niin eroaisitko sinä siitä heti kun uskosi horjuu? Tarvitseeko uskoa Jumalaan, tarvitseeko käydä sunnuntaisin jumalanpalveluksissa, tarvitseeko lukea Raamattua iltalukemisenaan, tarvitseeko rukoilla tietyin väliajoin ollakseen kunnon kristitty? Ei tarvitse, koska se kuuluu meidän kulttuuriimme. Evankelisluterilaisuus ei velvoita meitä mihinkään.
      Kuitenkin kristinusko on meidän suomalaisten elämässä mukana: vietämme joulua ja pääsiäistä, yli 90% suomalaisnuorista käy rippikoulun ja näiden nuorien konfirmaatiotilaisuuksissa käymme juhlimassa. Istumme kirkossa kun tuttavamme vihitään ja käymme saattamassa heidät vielä viimeiselle matkalleen, kun aika heistä jättää.
      Nämä ovat suomalaisten perinteitä, ja en voi siirtää lapselleni kuin suomalaisten perinteitä.

      • ainoa syy?

        Jos perhejuhlat ovat ainoa syy olla jäsenenä uskonnollisessa yhteisössä, huolimatta siitä että ei lainkaan usko ko. yhteisön opetukseen, ovat asiat aika heikolla pohjalla. :(

        Siitä miten kauniit perhejuhlat vietetään perinteikkäästi, mutta ilman turhaa uskonnollisuutta, voi lukea osoitteesta:

        http://www.pro-seremoniat.fi/

      • jokaisella
        ainoa syy? kirjoitti:

        Jos perhejuhlat ovat ainoa syy olla jäsenenä uskonnollisessa yhteisössä, huolimatta siitä että ei lainkaan usko ko. yhteisön opetukseen, ovat asiat aika heikolla pohjalla. :(

        Siitä miten kauniit perhejuhlat vietetään perinteikkäästi, mutta ilman turhaa uskonnollisuutta, voi lukea osoitteesta:

        http://www.pro-seremoniat.fi/

        Mistä sinä uskonnottomien palvelujen markkinoija tiedät mikä kenenkin ainoa syy on? Jos kus voi tulla syitä, joita ei nyt ole, esim. tsunami tai Konginkangas, tai Estonia, tai syöpä, tai mikä muu tahansa, joka horjuttaa ihmisen nyt vankkumatonta uskoa itseensä. Usko on kuin turvaverkko, kun maalliset tuet pettää, silloin usko osoittaa voimansa. Yksinäisyys heikkona hetkenä on pahinta. Anna siis meidän pitää turvaverkkomme. Pappi tulee vaikka yöllä auttamaan, jos pyydän. Proseremoniat ei tule.

      • ainoa oikea?
        jokaisella kirjoitti:

        Mikä näistä Suomessa toimivista uskonnollisista yhteisöistä on se oikea? Minkä jäseneksi sinä liität vastasyntyneen vauvasi? Oletko varma että olet valinnut oikein? Kaikkihan näistä eivät voi olla oikeassa koska uskovat täysin eri asioihin.

        Löydätkö edes joukosta sen jonka uskonnollisesta liittymisseremoniasta tälläkin palstalla keskustellaan?

        Ps. Sen kohdalla on *

        ----- http://www.uskonnot.fi/yhteisot/byreligion

        Yhteisöt uskontoperinteen mukaan

        ALKUPERÄISUSKONNOT JA UUSPAKANUUS
        
        Kirkkaanvihreä ry
        Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry
        Pakanatieto-yhdistys ry
        Pakanaverkko ry
        Shamaaniseura ry
        Suomalaisen kansanuskon yhdistys ry
        Wicca ry
        
        BUDHALAISUUS
        
        Aro Gar Suomi
        Bodhidharma ry
        Buddhalainen Dharmakeskus
        Dzogchen Tashi Palbar Ling
        Finnish-Thai Buddhist Association ry
        Helsinki Zen Center ry
        Jyväskylä zen ry
        Keltainen Buddha
        Kotkan Zen harjoitusryhmä
        Lahden zen-ryhmä
        Länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät, FWBO ry
        Nyingmapa-yhteisö
        Oulun Zen-ryhmä
        Rangjung Ösel
        Rokpa Finland ry
        Songtsen ry
        Sumatikirti Buddhalainen Keskus
        Suomalais-tiibetiläinen kulttuuriseura ry
        Suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunta
        Tampereen Dharmaryhmä
        Tampereen zen-ryhmä
        Tarab Institute Association Finland ry
        Timanttipolku-buddhalaisuus ry
        Valkoinen Lumme ry
        Zenshindojo ry
        
        HINDULAISUUS
        
        Ananda Marga Joogayhteisö ry
        Ananda Seva ry
        Astanga Jooga Oulu ry
        Astanga Jooga Turku ry
        Brahma Kumaris henkinen maailmanyliopisto
        Helsingin Astanga Joogakoulu
        Itsenäinen Yoga ja Meditaatiokoulu ry
        Jayananda Joogakoulu
        Joogakeskus Manipura
        Joogakoulu Shanti
        Kallion Astangasali Ky
        Kansainvälinen Gaudiya Vedanta -yhdistys
        Krishnaliike/ISKCON Suomessa
        Natha ry
        Osho Leela Meditaatioyhdistys
        Pihasali Oy
        Sahaja jooga
        Sri Caitanya Sangha
        Sri Chinmoy Centre ry
        Sri Sathya Sai Baba center Finland ry
        Suomen Amma-keskus ry
        Suomen Henkiset Keskukset ry
        Suomen joogaliitto ry
        TM-liitto ry
        Tanssi- ja Joogastudio Yama Oy
        The Midnight Sun Ashtanga Yoga Retreat
        Yoga Nordic Oy
        
        ISLAM
        
        Al-Risala Islamilainen Yhdyskunta
        Anjuman-E-Islahul-Muslimeen of Turku
        Espoon Islamilainen Yhdyskunta Suomessa
        Helsingin Islamin Kutsu-seurakunta
        Helsinki Islam Keskus
        Islam ja Rakkaus
        Islam ja Rakkaus Lahden seurakunta
        Islamilainen Al-Hudaa Yhdyskunta Suomessa
        Islamin Kutsu-Yhdyskunta
        Keski-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
        Pohjois-Suomen Islamilainen yhdyskunta
        Resalat Islamilainen Yhdyskunta
        Savon Islamilainen Yhdyskunta
        Suomen Bosnialainen Islam-yhdyskunta
        Suomen Islam-Keskus
        Suomen Islam-seurakunta
        Suomen Islamilainen Yhdyskunta
        Suomen Shiiamuslimit
        Tampereen Islamilainen seurakunta
        Tampereen Islamin Yhdyskunta
        The Islamic Rahma Center in Finland
        Vaasan alueen Islamilainen Yhdyskunta
        
        JUUTALAISUUS
        
        Bnei Baruch-kabbalan opiskelun maailmankeskus
        Helsingin juutalainen seurakunta
        Turun juutalainen seurakunta
        
        KIINAN JA JAPANIN USKONTOPERINTEET
        
        Luonnon Keskus Oy
        Mikao Usuin Reiki ry
        Shaolin Wahnam Finland ry
        Sukyo Mahikari Suomi
        Suomen Aikidoliitto - Finland Aikikai r.y.
        Suomen Chi Kung Yhdistys ry
        
        KRISTINUSKO
        
        Ortodoksiset kirkot
        
        Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta
        Spaso Preobrazenskaja
        Suomen Ortodoksinen kirkko
        
        Protestanttiset kirkot ja yhteisöt
        
        Adventismi
        
        Finlands Svenska Adventkyrka
        Seitsemännen Päivän Adventistit Uskonpuhdistusliike
        Suomen Adventtikirkko
        
        Anglikaaniset kirkot
        
        Suomen Anglikaaninen kirkko
        
        Baptismi
        
        Alavuden Baptistiseurakunta
        Finlands Baptistsamfund
        Helsingin Baptistilähetys
        Himanka-Kalajoki Baptistiseurakunta
        Hirvikosken Baptistiseurakunta
        Hyvinkään Baptistilähetys
        Kannuksen baptistiseurakunta
        Karkkilan vapaa lähetysseurakunta
        Kaustisen baptistiseurakunta
        Kokkolan Baptistiseurakunta
        Lahden baptistilähetysseurakunta
        Liedon Lähetysseurakunta
        Pietarsaaren baptistiseurakunta
        Porin Baptistiseurakunta
        Suomen Baptistiyhdyskunta
        Tampereen Perinteinen baptistiseurakunta
        
        Helluntailaisuus
        
        Alajärven helluntaiseurakunta
        Alavuden helluntaiseurakunta
        Anjalankosken helluntaiseurakunta
        Auranmaan helluntaiseurakunta
        Barents Missio-yhdistys ry
        Bergö Taborförsamling
        Borgå Filadelfiaförsamling
        Ekenäs Betesdaförsamling
        Elimäen helluntaiseurakunta
        Enontekiön helluntaiseurakunta
        Espoon Helluntaiseurakunta
        Euran helluntaiseurakunta
        Evijärven helluntaiseurakunta
        Fida International ry
        Finlands Svenska Pingstsamfund
        Finmedia
        Forssan helluntaiseurakunta
        Överpurmo Salemförsamling
        
        Kveekarit
        
        Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit ry
        
        Luterilaisuus
        
        Initiatives of Change - Moraalinen varustautuminen (MRA) Suomessa
        
        Evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat
        
        Helsingin vapaa evankelisluterilainen seurakunta
        Karstulan vapaa evankelisluterilainen seurakunta
        Luterilainen Sanan Yhdyskunta
        Marttilan vapaa evankelisluterilainen seurakunta
        Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko
        Suomen luterilainen tunnustuskirkko
        Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
        Tampereen vapaa evankelisluterilainen seurakunta
        Vetelin vapaa evankelisluterilainen seurakunta

        Kirkolliset herätysliikkeet: evankelisuus
        Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
        Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland

        Kirkolliset herätysliikkeet: herännäisyys
        Herättäjä-Yhdistys ry

        Kirkolliset herätysliikkeet: karismaattinen liike
        Hengen uudistus kirkossamme ry
        Nokia Missio ry
        Rukouspalvelu ry
        Tampereen Palatsi ry

        Kirkolliset herätysliikkeet: lestadiolaisuus
        Esikoislestadiolaiset ry
        Laestadius Seura ry
        Lestadiolainen Uusheräys ry
        Lähetysyhdistys Rauhan Sana
        Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry

        Kirkolliset herätysliikkeet: rukoilevaisuus
        Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry
        Suomen Rukoilevaisen Kansan Yhdistys

        Kirkolliset herätysliikkeet: viidesläisyys
        Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä ry
        Kansan Raamattuseura
        Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
        Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys
        Suomen Raamattuopiston Säätiö

        Muut kirkolliset liikkeet ja yhteisöt
        Helsingin Raamattukoulusäätiö
        Hiljaisuuden Ystävät ry
        Paavalin Synodi
        Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto-Finlands Kristliga Studentförbund ry
        Suomen Luther-säätiö
        Tulkaa kaikki -liike
        Tuomasyhteisö ry

        Suomen evankelis-luterilainen kirkko
        Suomen evankelis-luterilainen kirkko *
        Svenska Olaus Petri -församlingen i Helsingfors
        Metodismi
        
        Finlands Svenska Metodistkyrka
        Suomen Metodistikirkko
        
        Pelastusarmeija
        
        Suomen Pelastusarmeija
        
        Vapaakirkollisuus
        
        Missionskyrkan i Finland
        Suomen Vapaakirkko
        
        Tunnustuskuntiin sitoutumaton evankelikaalisuus
        
        Campus Crusade for Christ International
        Efrata ry
        Elämä ja Valo ry
        Full Gospel for All Nations
        Helsingin Evankelioimisyhdistys ry
        ICEJ
        Idän Avustus ja Lähetys ry
        Ilosanoman palvelukeskus
        International Evangelical Church in Finland
        Israelin Ystävät ry
        Kaarneet ry
        Mission Possible ry
        Operaatio Mobilisaatio ry
        Out of Africa ry
        Patmos ry
        Raamattu Kansalle ry
        Raamattujen lahjalähetys ry
        Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry
        Samaria ry
        Seurakunnan kasvu ry
        Stefanus-Lähetys ry
        Suomen Gideonit ry
        Suomen Karmel-yhdistys - Karmel Föreningen i Finland ry
        Suomen Täyden Evankeliumin Liikemiesten Kansainvälisen Veljesliiton Keskusliitto
        Suomen World Vision ry
        Turun Kaupunkilähetys ry
        Wycliffe Raamatunkääntäjät ry
        
        Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus
        
        Cityseurakuntien yhteys ry
        ComeGlory ry
        Elämän Leipä ry
        Elämän Sana ry-Livets Ord rf
        Elävä Usko-seurakunta
        Elävän Sanan Yhteys ry
        Elävän veden keidas seurakunta -yhdistys ry
        Elävät kivet-seurakunta
        Forum Missio ry
        Helsingin Cityseurakuntayhdistys ry
        Iisalmen Cityseurakunta-yhdistys ry
        Jyväskylän Cityseurakunta-yhdistys ry
        Jyväskylän Elämän Tie ry
        Järvi-Pohjanmaan Sana ja Ylistys ry
        Kajaanin Cityseurakunta-yhdistys ry
        Kansakunnat Kristukselle yhdistys ry
        Kansallinen Aglow ry
        Keravan Cityseurakunta
        Kuopion Cityseurakunta
        Lahden Elämän Lähde seurakunta ry
        Lahden Kääntöpiiri ry
        Majakka Seurakunta
        Merilapin Missio ry
        Mikkelin Cityseurakunta-yhdistys ry
        Missionuoret - Youth with a Mission in Finland ry
        Oulun Cityseurakunta
        Porvoon Sanaseurakunta ry
        Pyhäjärven keidas ry
        Raahen Cityseurakunta-yhdistys ry
        Raamattu puhuu ry
        Redeemed Christian Church of God
        Ristiretki-Via Dolorosa ry
        Silmu-seurakunta
        Suomen Elijah ry
        Suur-Helsingin seurakunta
        Tampereen Kristillinen Yhteisö ry
        The River Seinäjoki
        The River Tampere
        Tulenkantajat Lähetys FbMission ry
        Turun Cityseurakunta
        Vaasan Cityseurakunta
        Vaasan Keidas-seurakunta yhdistys ry
        Varkauden Beetsaida seurakunta ry
        Vörå frikyrkoförsamling
        Word of Truth Ministry ry
        Ylivieskan Cityseurakunta
        
        Tunnustuskuntiin sitoutumattomat ekumeeniset yhteisöt
        
        Helsingin Kaupunkilähetys ry
        Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys
        Sinapinsiemen ry
        Suomen NMKY:n Liitto ry
        Temppeliherrain Ritarikunta ry
        
        Uudet ja luokittelemattomat yhteisöt
        
        Helsingin Henótês-seurakunta
        Helsingin Kristuksen Opetuslapset ry
        Henòtês ry
        Herran kansa ry
        Itsenäinen ja Riippumaton Suomen Vanha Druid-Veljeskunta ry
        Jehovan todistajat
        Jumalan seurakunta
        Kimbangun kirkkokunta
        Kristillisen Tieteen Yhdistys - Christian Science ry
        Kristillisten Tekojen Kirkko
        Lasarus-veljet ry
        Lohjan Henótês-seurakunta
        Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
        Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry
        Porvoon Henótês-järjestö
        Riippumattoman Odd Fellow -Veljeskunnan Suomen Suurloosi
        Salon Henótês-seurakunta
        Seurakunta-apu ry
        Suomen Uusapostolinen Kirkko
        Tampereen Henótês-seurakunta
        Turun Henótês-järjestö
        Turun seudun vapaiden seurakuntien viestintäyhdistys A&O ry
        
        Länsimainen esoteerinen perinne ja new age
        
        Esoteeriset liikkeet
        
        Alice Bailey-yhdistys
        Antroposofisen lääketieteen yhdistys ry
        Azazelin tähti
        Föreningen Ingri rf
        Helsingin Summit Lighthouse ry
        Ihmisyyden tunnustajat
        Kaariportti Kappeli -yhdistys ry
        Kaariporttiystävät
        Kansainvälinen Yhteis-Vapaamuurarijärjestö Le Droit Humain Suomen Liitto ry
        Kristosofinen Kirjallisuusseura ry
        Lectorium Rosicrucianum ry
        Nova Hierosolyma ry
        Nuoret mystikot ry
        Ordo Templi Orientis (OTO)
        Ruusu-Risti ry
        Ruusuristin Veljeskunta AMORC ry
        Setin Temppeli
        Suomen Gurdjieff-Seura ry
        Suomen Kristiyhteisö
        Suomen Spiritualistinen Seura ry
        Suomen Suurloosi ry
        Suomen antroposofinen liitto ry
        Suomen astrologinen seura ry
        Suomen vapaa katolinen kirkko
        Teosofinen seura ry
        Valkoinen Kotka-White Eagle ry
        Via ry
        
        New age ja henkisen kasvun yhteisöt
        
        Bioterapia koulutus BTK ky
        Center For Creative Change
        Dave Oshana
        Edgar Cayce - tiedotus Suomessa
        Elämäntapayhdistys Valona ry
        Harmoniahuone Harmony House Oy
        Hämeenlinnan parapsykologinen seura ry
        Jyväskylän parapsykologinen seura ry
        Kultainen Sydän
        Lapin parapsykologinen seura ry
        Luontaihoitola Energiakeskus Indigo Oy
        Mandalatalo
        Namaste Oy
        Nouseva Aurinko - Henkisen uudistumisen keskus ry
        Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
        Porin Henkinen Keskus ry
        Rajatiedon yhteistyö ry
        Selfcon
        Share Suomi ry
        Suomen Roerich-keskus
        Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry
        Valon sydän - henkisen kehityksen keskus ry
        Valonkantajat ry
        Valorinki ry
        Valosali ry
        Ykseys ry
        
        Modernit liikkeet
        
        Bruno Gröningin ystäväpiiri
        Forum Humanum ry
        Foundation for International Spiritual Unfoldment - Suomen osasto ry
        Ionowa-seura ry
        Kansainvälinen Korkeimman Mestari Ching Hain meditaatioyhdistys ry
        Silva-menetelmä
        Suomen Bahá'í-yhdyskunta
        Suomen Planetistien Seura ry
        Suomen Scientologia-yhdistys ry
        Suomen Urantia-seura ry
        Suomen ufotutkijat ry
        Totuuden Ystävät
        Tähtitieto T:mi
        UFO-Finland ry
        
        Sikhiläisyys
        
        Elan Vital ry
        Sant Mat
        Suomen Eckankar

      • tervetuloa..

        Suomen evankelisluterilaisen kirkon (www.evl.fi) aloitussivulla:

        Aina

        Kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa,
        Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: "Abraham, Abraham!" Abraham vastasi: "Tässä olen."
        Herran enkeli sanoi: "Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi."

        ---

        Tosiaan, tervetuloa jäseneksi..

        Jos hyväntekeväisyyteen haluaa antaa rahaa niin kirkon vuosittain imaisemasta 300:sta eurosta menee hyväntekeväisyyteen ehkä 3-6 euroa jos sitäkään.

        Huomattavasti tehokkaampaa on laittaa suoraan valitsemansa hyväntekeväisyysjärjestön tilille haluamansa summa. Kirkot hallitsevat maailman suurimpia varallisuuksia, joita hoitamassa on omat salkunhoitajat jotka sijoittelevat kirkkojen varoja. Eivät enää minun rahojani, kiitos.

      • arvaatkos
        ainoa oikea? kirjoitti:

        Psalmit 119:160 Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. (Raamatun käännös 1933/-38)

      • perustus

        Väitteesi että suomalaisnuorista yli 90 % (Huom! Yli) on käynyt riparin, vaikuttaa hatusta vedetyltä. En löytänyt kuin viimeisimmän vuoden 2002 tilastosta tukemaan väitettäsi, sitten v. 2003 luku onkin 89,2 % ei löydy myöhempiä. Eikö tilannetta halutakaan huomattavan? Liekö kehitys parempaan suuntaan, kun ev.lut.kirkkoon kuuluvia on vuoden 2008 lopussa 80,6 prosenttia suomalaisista?

        Mainitsit "Evankelisluterilaisuus ei velvoita meitä mihinkään." Niin juuri, kun ei haluta sitoutua mihinkään, niin miten sellaiselle perustukselle jotain rakennat?

    • nimiäisetkin tarjolla

      Evankelisluterilaisen sivuilta

      --

      Seurakunta voi seistä koko kastetoimituksen ajan. Mikäli seurakunta istuu, se nousee seisomaan ainakin kohdissa 12 (Uskontunnustus) ja 13 (Kaste). Lasten evankeliumin (Mark.10:13-16) edellä voi esimerkiksi isovanhempi, kummi tai joku sisaruksista lukea muita sopivia raamatunlukukappaleita. Lasta siunattaessa kättenpäällepanemisella voivat vanhemmat, kummit ja kastetun sisarukset osallistua siunaamiseen yhdessä papin kanssa.

      Kastetoimituksen kulku:

      * Virsi
      * Alkusiunaus
      * Johdantosanat
      * (Psalmi, vapaaehtoinen)
      * Kysymykset tai kehotus
      * Ristinmerkki
      * Rukous
      * Raamatunluku (Mark.10:13-16, Lasten evankeliumi; lisäksi voidaan lukea muitakin kohtia)
      * Puhe
      * (Virsi tai muuta sopivaa musiikkia, vapaaehtoinen)
      * Kastekäsky (Matt.28:18-20)
      * Uskontunnustus (seurakunta seisoo)
      * Kaste (kastamiseen liittyy lapsen siunaaminen kättenpäällepanemisella, seurakunta seisoo)
      * (Kastekynttilän sytytys; Lapsen syliin ottaminen, vapaaehtoinen)
      * (Virsi tai muuta sopivaa musiikkia, vapaaehtoinen)
      * Yhteinen esirukous
      * Isä meidän
      * Siunaus
      * Virsi

      Lapsi saa kasteesta kastetodistuksen muistoksi. Samoin kummeille annetaan kummitodistukset kastetilaisuuden jälkeen. Kaste voidaan myös merkitä vihki- tai perheraamattuun. Kasteen jälkeisenä sunnuntaina lapsen nimi luetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa ja hänen puolestaan rukoillaan. Kastetun vanhemmat, sisarukset, kummit ja muu suku ovat erityisen tervetulleita tähän jumalanpalvelukseen.

      ---

      Tuntuuko uskonnollisen kastetoimituksen kulku omalta? Edustaako sinua, sinun näkemyksiäsi ja ajatuksiasi. USKOTKO tähän? Itse äitinä nimiäiset viettäneenä kun pelkkä ajatuskin virsistä ja rukouksista saa ahdistuneeksi :)

      Jos ei, jätä suosiolla väliin ja järjestä mielummin oman perheesi näköiset nimiäiset.

      Uskonnolliseen yhteisöön kastaminen on tarkoitettu asiaan uskoville, samaa kaavaa käyttävät niin lestadiolaiset kuin muutkin joilla syvä usko. Jotenkin heitäkin kohtaan loukkaavaa kuinka paljon ei uskovia eikä koko asiasta perustavien ristiäisiä kuitenkin vietetään. Kun järkevintä olisi erota kirkosta.

    • haisee pahasti

      Tämä maailma haisee. Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, uskoi siihen tai ei. Ei kai siitä haittaakaan ole?

      Ei vaan... tavan vuoksi. Siksi, että joutuisi selittelemään, jos tekisi jotenkin muuten. Siksi, että lapsi itse kuuluisi vähemmistöön ja joutuisi selittelemään sitä vuorostaan. Tiedän, ettei tämä ole kovin muutoshakuinen ajattelutapa, mutta se on helpoin tapa. Ja joka saralla ei jaksa maailmaa parantaa :D

      • usko heitto

        ***Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, uskoi siihen tai ei. Ei kai siitä haittaakaan ole?***

        Tyhjän saa pyytämäti.

        *** Siksi, että lapsi itse kuuluisi vähemmistöön ja joutuisi selittelemään sitä vuorostaan. ***

        Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?!

      • edellinen kirj.
        usko heitto kirjoitti:

        ***Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, uskoi siihen tai ei. Ei kai siitä haittaakaan ole?***

        Tyhjän saa pyytämäti.

        *** Siksi, että lapsi itse kuuluisi vähemmistöön ja joutuisi selittelemään sitä vuorostaan. ***

        Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?!

        Enpä arvannutkaan, että täällä on näin vainoharhaista ja negatiivista sakkia.

        "Tyhjän saa pyytämäti."
        -- Jos oletkin (ja minäkin olen) väärässä sen tyhjän suhteen, pyyntö ei ole ollut iso toimenpide lapsen hyväksi.

        "Tarkoittaako tämä että kirkkoonkuulumatonta saa reilusti kiusata. Onko tämä uhkaus?! Onko kiusattu mielestäsi ongelma, ei kiusaaminen?!"
        -- Eihän tässä kukaan kiusaamisesta ole puhunut. Ihme johtopäätös? On vain vielä toistaiseksi kohtalaisen harvinaista Suomessa, ettei lapsi kuulu mihinkään uskontokuntaan. Esimerkiksi oma aviomieheni on tällainen: ei häntä kiusattu ole, mutta on hän joutunut asian ja sen perusteet selittämään monesti kavereilleen, tyttöystävilleen, opettajilleen ja niin edelleen. Eihän sitä ongelmana näe, mutta sanoo, että esimerkiksi kouluiässä ja ripariaikaan olisi ollut yksinkertaisempaa kuulua johonkin jostain syystä.

      • kehitys
        edellinen kirj. kirjoitti:

        Tuo mainittu ongelma tuskin tulee niinkään nyt syntyvää sukupolvea koskemaan.

        Vuoden 2008 alussa evlut-kirkkoon kuuluu enää n. 81% suomalaisista, määrä vähenee tällä hetkellä n. prosentilla joka vuosi. Näin ollen oman lapseni ollessa parikymppinen, on realistista arvioida että evlut-jäseniä on enää n. 60-65% suomalaisista.

        Suurissa kaupungeissa jäsenyydet lienee asilloin enää 50% tuntumassa (nyt Helsingissä 63%), maaseudulla vähän enemmän. Tässä tilanteessa tuskin tarvitsee enää mitään selitellä :) Kirkkoon kuuluminen miellettäneen siinä vaiheessa enää vanhemman polven ja eläkeläisten jutuksi.

        Toki mitä useampi ei-uskova liittää vauvansa kirkkoon sitä hitaammin kehitys etenee, sikäli toivoisi selkärankaa vanhemmilta.

    • Wazaaaa

      olen entistä vahvemmin sitä mieltä että 18 tyätettyäni eroan kirkosta niinkuin veljenikin (tapa kristitty). Elämän avoin katsominen ja vapaus tässä muutenkin "itse ajattelevassa" yhteiskunnassa on helppoa ja suosittua.

      Ja olen käynyt protun rippikoulun lisäksi ja voin anoa että taso oli vapaa ajallakin huomattaasti korkeammalla. SUOSITTELEN!

      voi tosin johtua siitä että se on täysin vapaa ehtonen ja maksullinenkin leiri niin kaikki on asennoituneita.

    • pakottaminen

      Itse en olisi halunnut liittää lapsiani kirkkon, mutta mies täällä perhessä jyrää.. Syy on miehellä se ettei halua suututtaa äitiään, joka on vanhoillinen näissä asioissa. Minä olen jo suututtanut anopin niin monta kertaa ettei tämä yksi olisi ollut sen kummempi muiden joukossa. Mies alkaa väkivaltaiseksi jos asiat ei mene hänen mukaansa :(..

      • oooooppppp

        Lapsi kirkon jäseneksi (no siksi kun itsekkin olemme) mutta lapsi saa itse päättää sitten eroaako kirkosta vai ei.Koska eroaminen on hiukan helpompaa kuin kirkkoon liittyminen.Itse en usko kirkko höpinöihin,vaan olen ateisti (vaikka en nyt kirkosta ole eronnutkaan),mieleltäni siis olen ateisti.Silti ymmärrän jos joku uskoo.Se on ihmisen oma asia mihin uskoo ja mihin ei.

      • uuuu
        oooooppppp kirjoitti:

        ..aikalailla samat syyt kastaa lapsi kirkkoon kuin edellisellä.Siis saa laspsi sitten itse päättää mitä tekee.
        Jokaisen oma asia mihin uskoo.

      • pööö
        uuuu kirjoitti:

        ..aikalailla samat syyt kastaa lapsi kirkkoon kuin edellisellä.Siis saa laspsi sitten itse päättää mitä tekee.
        Jokaisen oma asia mihin uskoo.

        ..sanat kui edellisillä, siis lapsi saa itse päättää mitä tekee,eroaako vai pysyykö.
        Ja muistan itse miten kiva oli käydä kaikenlaisissa seurakunnan kerhoissa lapsena, vaikka en siellä minkään uskonnon takia käynytkään kun en ajatellut sitä niin.Vaan kävin sen vuoksi kun ystävätkin kävivät.Ja kun niissä oli yleensä niin,että vihkoon kerättiin tarroja, ja aina kun oli tullut 10 tarraa lisää, sai jonkun palkinnon.Tarroja sai siitä kun kävi, tai kun teki jonkun ns.hyvän asian..esim.auttoi ystävää jossain.
        Ja voi sitä riemua kun sai esittää joulujuhlissa enkeliä, ja pukeutua kauniisti.En siinäkään ajatellut että se liittyisi jotenkin uskontoon, vaan halusin vain esiintyä.Vanhempani eivät ole ikinä pakottaneet mihinkään tuollaiseen, eivätkä ole itse ikinä uskoneet vaikka kirkkoon kuuluvatkin.Mutta lapsen pitää saada olla lapsi, ja minusta on väärin jos vanhemmat päättävät että lapsi ei saa kokea sitä mitä monet muutkin lapset.Ehkä siitä on jopa haittaa myöhemmin..tämä on vain minun mielipiteeni.Eikä muiden tarvitse olla samaa mieltä.

      • Eräs lukija

        Suosittelen lämpimästi hakemaan apua ja pian, ennen kuin tilanne pahenee. Kenenkään ei kuulu elää tossun alla, saati sietää väkivaltaa! Tuo on lapsenkin etu kasvaa tasapainoisessa perheessä, eikä joutua pelkäämään toisen vanhempansa suututtamista tai elää tämän diktatuurin alla.

      • käsi sydämellä
        Eräs lukija kirjoitti:

        Suosittelen lämpimästi hakemaan apua ja pian, ennen kuin tilanne pahenee. Kenenkään ei kuulu elää tossun alla, saati sietää väkivaltaa! Tuo on lapsenkin etu kasvaa tasapainoisessa perheessä, eikä joutua pelkäämään toisen vanhempansa suututtamista tai elää tämän diktatuurin alla.

        Olemme tavallinen perhe. Kaksi lasta , asuntolainaa jne...Molemmat ollaan kastettu , käyty rippikoulu ja menty kirkossa vihille. Miksi emme soisi lapsillemme samaa? Muutaman kerran olen vaikeassa elämäntilanteessa rukoillut. Lähinnä sairauden ja kuoleman edessä. Mitään paremmuutta tai huonommuutta tähän ei liity. Lapsemme tekevät sitten aikuisina omat valintansa. Ystäväpiirissä on molempia enkä anna ainakaan tällaisen valinnan tulla ihmisuhteissa väliin.

      • Kolmiseiska
        pööö kirjoitti:

        ..sanat kui edellisillä, siis lapsi saa itse päättää mitä tekee,eroaako vai pysyykö.
        Ja muistan itse miten kiva oli käydä kaikenlaisissa seurakunnan kerhoissa lapsena, vaikka en siellä minkään uskonnon takia käynytkään kun en ajatellut sitä niin.Vaan kävin sen vuoksi kun ystävätkin kävivät.Ja kun niissä oli yleensä niin,että vihkoon kerättiin tarroja, ja aina kun oli tullut 10 tarraa lisää, sai jonkun palkinnon.Tarroja sai siitä kun kävi, tai kun teki jonkun ns.hyvän asian..esim.auttoi ystävää jossain.
        Ja voi sitä riemua kun sai esittää joulujuhlissa enkeliä, ja pukeutua kauniisti.En siinäkään ajatellut että se liittyisi jotenkin uskontoon, vaan halusin vain esiintyä.Vanhempani eivät ole ikinä pakottaneet mihinkään tuollaiseen, eivätkä ole itse ikinä uskoneet vaikka kirkkoon kuuluvatkin.Mutta lapsen pitää saada olla lapsi, ja minusta on väärin jos vanhemmat päättävät että lapsi ei saa kokea sitä mitä monet muutkin lapset.Ehkä siitä on jopa haittaa myöhemmin..tämä on vain minun mielipiteeni.Eikä muiden tarvitse olla samaa mieltä.

        Onpas naurettavia kirjoituksia: "Liitin lapseni kirkkoon, jotta hän saa itse valita, haluaako kuulua kirkkoon". Mitä tuubaa tuo on? Siinähän se lapsen valinta jo meni. Valitsit, että hän kuuluu kirkkoon, ja lisäksi valitsit, mihin kirkkoon hän kuuluu. Eikö kannattaisi jättää liittämättä ja antaa lapsen ihan oikeasti valita? Nyt sinä valitset, että lapsesi saa koulussa tunnustuksellista uskonnon opetusta. Hän voisi saada avointa elämänkatsomustietoa, mutta eihän se käy. Hänelle pitää takoa kristinusko päähän jo pienenä, jotta hän voin myöhemmin valita, että kuuluu kirkkoon.

      • rtyrtyrtyuuuuuu
        Kolmiseiska kirjoitti:

        ..Sinulle vastaus "Kolmiseiska".Lapsen on helpompi erota kirkosta, kuin mennä kaikki uskontunnustus löpinät yms. läpi jos haluaa liittyä kirkkoon (siis olettaen ettei kuuluisi).
        Valinta ei siis ole hävinnyt minnekkään..ja vaikka lapsi kuuluu kirkkoon,voi vanhemmat päättää onko hänen osallistuttava uskonnon tunnille vai ei.Mutta minun kokemuksieni mukaan lapsi on mielellään OMASTA tahdosta tunnilla,etenkin pienenä.
        Tuttavani kuuluvat kirkkoon, mutta lapsi ei käy uskonnon tunneilla.

      • Kolmiseiska
        rtyrtyrtyuuuuuu kirjoitti:

        Valinta meni jo siinä vaiheessa, kun lapsi kastettiin. Miten voit kirkkain silmin väittää, että lapsi voi valita kirkkoon kuulumisestaan, jos sinä jo teit sen valinnan? Ja, kuten jo kirjoitin, sinä valitsit senkin, mihin kirkkoon hänen on kuuluttava. On minusta tekopyhää liittää vastasyntynyt kirkkoon ja antaa hänelle valintamahdollisuus 18-vuotiaana. Uskoisin, että annat hänen valita 18-vuotiaana vain siksi, ettei sinulla enää sen jälkeen ole mahdollisuutta pakottaa häntä haluamaasi kirkkoon. Ärsyttää tuollaiset selittelijät, jotka selittävät yhtä mutta tekevät toista.

      • sama ku ennenki

        .."kolmiseiska":lle vastausta.
        Annan lapseni valita HETI kun hän niin itse tahtoo! Tiesitkö että lapsi voi erota kirkosta vanhempien luvalla ala-ikäisenäkin! Et ilmeisestikkään tiennyt.Otin asiasta KUNNOLLA selvää ennen kuin aloin kastamaan lastani kirkkoon!Se on helppoa erota; nimet alle ja lapsi ei ole enää kirkon jäsen! Jos lapseni niin haluaa, niin se on hänen oma päätöksensä! Enkä ala tosiaankaan hänelle mitään jeesus/jumala löpinöitä opettamaan,kun en itsekkään usko.Mieleltäni olen ateisti!
        Taidat itse olla se selittelijä joka ei anna lapsen valita itse mitä haluaa tehdä? kun noin muita syyttelet!

      • Kolmiseiska
        sama ku ennenki kirjoitti:

        Olet vielä naurettavampi, kun väität olevasi mieleltäsi ateisti. Millainen ateisti liittää lapsensa kirkkoon? Vastaus on: tekopyhä. Minua suututtaa ihmiset, jotka ovat olevinaan yhtä (kuten sinä ateisti), mutta toiminnallaan kertovat kuitenkin olevansa toista. Vai oletko siksi kirkossa jäsenenä, ettet uskalla olla erilainen kuin suurin osa suomalaisista? Oletko ajatellut, että jos sinun kaltaisesi uskaltaisivat jättää lapsensa kastamatta, kirkon valta supistuisi siihen, missä sen kuuluukin olla. Nyt kirkko voi perustella tiettyjä oikeuksiaan sillä, että niin moni kuuluu kirkkoon. Sinä ja muut, jotka eivät uskalla olla julkisesti eri mieltä asioista, pönkittävät tuota kirkon valtaa.

        Tämän vuoksi syyttelen. Lapseni saa uskoa, mihin haluaa. Jos minä olisin saanut päättää, hän ei kuuluisi kirkkoon, mutta Suomessa äiti päättää, joten en voi mitään.

      • naurettavako muka?

        ..miten niin naurettava? Tiedän monta jotka ovat todellakin erilaisia; elikkä kuuluvat kirkkoon,mutta mieleltään ovat todellakin ateisteja.Eivät käy kirkossa,eivätkä usko kirkkoon,mutta kuuluvat siihen.Ja muuten vain kuuluvat.Itse kuulun,mieheni ei..lapset kastettu,TODELLA pitkän harkinnan jälkeen (koko raskaus aika kastajaispäivän päättämiseen saakka) ja kun on otettu asiat selville että kumpi on helpompaa,erota vai liittyä.Ja erota on helpompi: nimet alle ja lapsi ei ole enää kirkon jäsen
        Ja meillä sama ; lapsi saa erota heti kun/jos tahtoo itse niin..vaikka olisi kuinka nuori tahansa..se riippuu ihan lapseni omasta tahdosta.

    • jeesus6
    • aina ateisti

      Lapsen kastaminen on uskonnollista väkivaltaa. Mistään mitään tajuamaton pienokainen liitetään häneltä itseltään lupaa kysymättä kulttiin, josta ei saa erota kuin vasta täysikäisenä. Lapsensa kastavat vanhemmat ovat laumassa kulkevia idiootteja. Odottaisivat edes siihen asti, kunnes lapsen älyllinen toiminta ylipäätään riittää uskonnon pohtimiseen.

    • Hei aina ateisti,
      aika kovaa tekstiä!

      Aika monta kastevanhempaa tavanneena voin todeta, etteivät he todellakaan ole "laumassa kulkevia idiootteja". Nimiäiset ovat jo niin tavallisia, että lapsen kastaminen on aina tietoinen valinta. Ja uskonnossa on paljon kyse tunteista ja sisäisistä asioista, se on paljon muuta kuin älyllistä pohdintaa.

      Sinikka-pappi

    • agnoagnes

      Olen lähinnä agnostikko, en mikään vakaumuksellinen ateisti. Kirkon opetuksessa on minusta pointtia, kyllä minulle kävisi että on olemassa sellainen Jumala josta kirkko puhuu, mutta en kumminkaan oikein usko että olisi. Tämä riittää minulla perusteeksi kirkkoon kuulumiselle. En myöskään ole niin pihi, etten voisi kirkollisveroa maksaa. Juuri tässä taannoin näin, kuinka paljon apua ystäväni (ei mikään uskis) sai sairaalateologilta isänsä kuoltua. Sellaista toimintaa haluan olla rahoittamassa.

      Lapseni olen halunnut viedä kasteelle. Saavat sitten tietysti itse päättää, haluavatko kuulua kirkkoon vai eivät. Mutta helpompaahan se sitten on kun ovat jo kastettuja. Eroon pääsee nettilomakkeella, mutta kirkkoon liittymiseksi pitää käydä kasteella, lausua siinä uskontunnustus ym. mikä olisi ainakin minulle vaikeaa. Toisin kuin vakaumukselliset ateistit väittävät, kaste siis lisää valinnanvaraa.

      Minusta on muuten hassua se, että vakaumukselliset ateistit ja kiihkouskikset löytävät toisensa siinä että kumpikin ajattelee että kirkkoon pitäisi kuulua vain tosiuskovien. Kumpikin on sulassa yhteisymmärryksessä heittämässä kaltaistani epäilijää pellolle. Mutta eivätpä onnistu :)

    • agnoagnes

      Piti vielä jatkaa, että miksi nimiäiset ja kaste tällä tavoin asetetaan toistensa vaihtoehdoksi? Meillä ei vietetty nimiäisiä, mutta ihan hyvin kyllä olisi voitu, sillä meidän lapsilla oli tietenkin nimet jo ennen kastetta. Eihän kaste mikään nimenantojuhla ole, vaan siinä liitetään kirkon jäseneksi. Jos vielä saisin lapsia (mikä on hyvin epätodennäköistä), niin varmaan pidettäisiin kummatkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2062
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1280
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      277
      1137
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      132
      1041
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      857
    Aihe