Meidän 4 vuotias Belgianpaimenkoira joka on muuten terve alkanut oksentamaan niitä keltaisia vatsahappoja aamuisin n.2-3kertaa viikossa.Ei tee joka päivä ededs paskoja vaikka ennen niitä tuli päivän mittaan kaksi tai kolmetkin.Söi ennen hyvin ja oli iloisempi.Meillä oli mieheni kanssa viikko töitä tuossa elokuun lopulla että olimme kotona vain aamuisin ennen kahdeksaa ja iltaisin tultiin joskus 23 jälkee, mutta koko ajan koiralla oli kaveri,lenkittäjä ja seuraa.
Tämän työrupeaman jälkeen melkein heti muutimmekin uuteen asuntoon ja n.1,5 viikkoa muuton jälkeen tämä okesentelu ja syömättömyys alkoi.
Onko kyseessä vaan muutoksen tuoma stressi vai mitä arvelette?
Kiitos kaikille jotka osaavat kertoa omia kokemuksia ja neuvoa mitä kannattaisi syöttää ns.herkkuruokia jotta alkaisi normitkin maistumaan.ASiallista tekstiä kiitos.
koira ei syö
2
316
Vastaukset
- been there
Meillä on ollut joskus tuota happoyrjöilyä. Saatiin antepsinkuuri, ja sitten piti antaa pientä "yöpalasta" myös, sillä vatsalaukku tyhjeni yönaikana liian tyhjäksi ja aamuyöstä alkoi sitten yökintä.
Meillä on toiminut syömättömillä mm. rasvaiseen hylamaitoon, piimään yms. tehty pannukakku. Sinnehän voi sitten lisäillä sekaan lihanpaloja, nakkipätkiä yms. hyväskää. normiruoka alkoi uppoamaan kun siihen sekoitti hylakermaa. Siis ihan kunnon rasvaista kuohukermaa. Siinä on joku sellainen makutaika että melkein meni kirsu kieroon kun oli niiiin hyvää.
Kokeile esim. jauhelihaa ja hylakermaa. Mites juustoraaste? Tykkäiskö se siitä?
Tuohon vaivan syntyyn on vaikea arvailla. Stressi voi olla yksi syy, mutta meillä oli yhdessä tapauksessa se vika sitten lopulta tulehtuneissa nielurisoissa. Eli meni huonosyömäiseksi, vatsahapot korventi liian tyhjää mahaa josta sitten seurasi happoyrjöilyä aamuöisin.- vai että kermaa ja juustoa
sillä saa varmasti mahan siis kuntoon???hahahaaaaaahhhhh epäilen pahasti..maitotuotteet ei ole todellakaan koiraa varten ALOITTAJA, TEE NÄIN : keitä kaura velliä ihan reilusti.laita suolaa ripaus,ja margariinia kunnolla. anna eteen. voin vannoa että toimii.ja vaikka söis tätä montakin pv ,ei haittaa.ja ei ole kovin vaikeaa,tai kallistakaan.älä vaan lue tollasia juusto kerma ohjeita. lihaa voit lisätä puuroon kun alkaa uppoomaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Porno tuhosi lopulta parisuhteemme
Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta233579Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee
Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä163403Itseni vuoksi
Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,181524Täytyy sanoa
Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu261252- 671241
Harmi, kun sillä nousi
kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔571162Miten saisin
Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess331114Raamatun tärkein lause
Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,376878Jatkoa Nojatuoliin
Huomenta, niin pian täyttyy tämä ketju, ei ehdi muuta kuin aloitella uutta, kun pitkäksi venyy. Arkiasioista on tarkoitu126796Onhan tälläkin hivnaisella ollut varmasti satoja asiakkaita,ehkä myös nykyinen aviomies.
Olen naisen nähnyt Turuntiellä. Kantaa todella hi- virusta? Mikäli myy seksiä, niin eikö pitäisi saada pois markkinoilta154784