Lähivakuutus kusetttaa

kokemusta löytyy

Vakuutusmaksut kelpaa mutta kun maksun aika tuli, kuis kävikään. Puhelinvaihde ihmettelee miksi kysytte heiltä vakuutustarkastajan numeroa, minne ois pitäny soittaa... Luvattiin ulkopuolista tarkastaajaa mutta saman firman salkku soitti kun olivat ensin asiasta yhdessä sopineet. Loppukommenttina annettiin oikeus valitaa, vaikka todettiin että näin ne asiat menee kuin he ovat sanoneet. Hassua kun vakuutustarkastaja nimeltään Ossi, ei Ossborn, lähettää viestejä, jossa kusettajalla ei ole edes peruskoulun oppimäärää.

26

4224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä kävi?

      kusettaa, luultavasti kusettaa!
      kerro vahinkotapauksestasi enemmän?
      mitä kävi ja miksi ei korvattu, mikä oli korvaamattomuuden perustelu?
      lähivakuutuksille on etu se, että mitä tyhmempi kaveri niin sitä parempi.
      eihän kukaan sivistynyt korkeassa asemassa oleva ryhdy tietoisesti syötiksi.

      • muissa yhtiöissä

        Kaikki muut yhtiöt korvaa ihan kaikki vesivahingot, Vakuutustenhan pitää korvata jos jotain sattuu. Oikeudessakin hävisin aina hovia myöten, mutta ne tekikin väärän päätöksen, minun olisi pitänyt voittaa. Olenhan oikeassa, siksi nyt haluan sekä esittää kysymyksiä että myös vastata niihin kun kukaan ei enää usko minua.

      • kerro vain itsenäsi
        muissa yhtiöissä kirjoitti:

        Kaikki muut yhtiöt korvaa ihan kaikki vesivahingot, Vakuutustenhan pitää korvata jos jotain sattuu. Oikeudessakin hävisin aina hovia myöten, mutta ne tekikin väärän päätöksen, minun olisi pitänyt voittaa. Olenhan oikeassa, siksi nyt haluan sekä esittää kysymyksiä että myös vastata niihin kun kukaan ei enää usko minua.

        Älä kerro asioita muiden piikkiin, jotain rajaa hei!
        No voi..voi..taidat olla ihan itse Lähivakuutuksen puolesta puhuja.
        Lähivakuutuksen Espoon Pääpaikan lakimiehen painottamia asioita: "Vakuutusalalla on liberaali käytänö siin, että vesivahingot korvataan, vaikkka ne eivät täytä ehtoa äkillinen. Ja yrityskuva kärsii jos vesivahinko jätetään korvaamatta. Jos vesivahinko täyttää ehdon äkillinen niin veden pitäisi syöksyä suoraan silmille ennenkuin se voitaisiin katsoa äkilliseksi". No on outoa ettei edes Lähivakuutuksen oman lakimiehen sana merkitse/paina mitään kyseisesssä Lähivakuutusyhdistyksessä. Tässä Lähivakuutusyhdistyksessä taitaa olla ihan omat vakuutus-säännöt ja ehdot, haisee kovin sille...
        Mikähän näissä vahinkoasioissa on loppujen lopuksi mennyt ristiin??? HAISEE!!!!

      • merkillistä
        kerro vain itsenäsi kirjoitti:

        -- kun monessa muussa vastaavassa Lähivakkuutusyhdistyksessä henkilökunta on kertonut molempien vahinkojemme kuuluvan korvattaviin vahinkoihin. Miten tämä selitetään???

    • menetellä

      siirto
      "" Mulla on lähivakuutuksen kanssa sellainen tilanne ollu. Nyt toinen yhtiö. Ensinnäkin paikkupaikkakunnalla (n 20 000 asukasta) kuulin kyliltä vakuutusyhtiön päätökset ennen kuin posti toi. Olen tivannut oikeuturvapäätöstä 3 v vuotta, sitä eivät ole tehneet. kahdesti on korvaushakemus "kadonnut" siis eri asioita nää kaikki. Sitte yhden jutun korvaukset oli maksettu ja laskutettu suoraan korjaaja-vakuutusyhtiö. Tiedustelin työvirheen vuoksi mitä oli laskutettu ja maksettu n vuosi sitten kyseisessä asiassa. Ei meiltä löydy mitään tietoja tälläisestä asiasta!! Kuinka vakuutusyhtiö voi hukkailla papereita ja olla tekemättä päätöksiä?? Lopuksi vielä vakuutusyhtiö irtisanoi sopimuksemme ilman syytä ja kesken sopimuskauden. Tätä hoitaa nyt sitten uuden yhtiön oikeusturvalla jurristi"".

      • vain kai

        vakuutusten irtisanomiset ovat lähivakuutuksilla nähtävästi normaalia vakuutustoimintaa, kun yhden, ja toisen vakuutukset sanotaan irti ilman mitään järjellistä syytä, perustteetta.
        ' näin periaatteella kun sinulle on korvattu jo yksi vahinko emme tee sitä toistamiseen. irtisanomalla vakuutukset varmistamme korvaamasta mahdollisia tulevia vahinkoja.'

      • riittämiin

        Varsinaisissa vakuutusyhtiöissä on pomoa, pomon yläpuolella, mutta lähivakuutuksissa sählää ja pyörittää toimintaa kai tuiki vain yksi henkilö "vastuullisesti". perämetsistä haalitaan jyväjemmereita ja muuta "koulutettua ja tehokasta" yksilöä hallitukseen, miten luotettavaa!

      • Vakuuttaja
        riittämiin kirjoitti:

        Varsinaisissa vakuutusyhtiöissä on pomoa, pomon yläpuolella, mutta lähivakuutuksissa sählää ja pyörittää toimintaa kai tuiki vain yksi henkilö "vastuullisesti". perämetsistä haalitaan jyväjemmereita ja muuta "koulutettua ja tehokasta" yksilöä hallitukseen, miten luotettavaa!

        se keuhkoaminen. Sinähän sairastut tuolla pelillä ennemmin tai myöhemmin ja tukehdut pyhään vihaasi. Ketä nuo juttusi enää kiinnostavat. Säälittävää vuodatusta eri nimimerkkien takana. Hanki elämä!

      • kuulutko
        Vakuuttaja kirjoitti:

        se keuhkoaminen. Sinähän sairastut tuolla pelillä ennemmin tai myöhemmin ja tukehdut pyhään vihaasi. Ketä nuo juttusi enää kiinnostavat. Säälittävää vuodatusta eri nimimerkkien takana. Hanki elämä!

        Tuo sun vuodatus, jankutus hanki elämä kiinnostaa kyllä?
        Älä yhdistä minuun jokaista kirjoitusta jossa käsitellään Lähivakuutuksen epärehellistä toimintaa. Katsos kun muillakin on kokemuksia Lähin pelleilyistä.--Kuulutko muuten tuohon Lähin "korkeatasoiseen" henkilökuntaan?

    • makea>>

      # Lähivakuutus kusetttaa
      kokemusta löytyy #
      mutta kun mainostetaan, että lähivakuutuksella on maan tyytyväisimmät asiakkaat! ovatko nämä kusetuksen kohteetkin antaneet äänensä lähivakuutukselle?

    • kun aikani

      pommittelin lähivakuutusta varastetun polkupyöräni korvaamisesta, joka kyllä luvattiin korvata, mutta korvauksia ei koskaan kuulunut. päätin, että pitäköön paskat euronsa kun on niin tiukka pudjetti tai pitää saada maksukatetta jättämällä korvauksia maksamatta.

    • mokoma¨¨¨¨¨¨

      lähivakuutus kusettaa niin, että suussa maistuu¨¨¨¨

    • www.vakuutusneuvonta.fi

      ei paljon täällä boardeilla vinkuminen auta. jos et saa mielestäsi asiallista palvelua vakuutusyhtiöstä, pyydä neuvoja sieltä mistä jotain hyödyllistä tietoa voi saadakin.

      • hyvin

        sanottu "hyödyllistä tietoa voi saadakkin"
        tiedossasi on varmaankin se, että itse lähivakuutuksesta tuota hyödyllistä tietoa ei voi saada.
        harmittaahan se kun vakuuttajat kertovat vakuutusyhtiöiden kieroiluista korvauksissa.

      • www...
        hyvin kirjoitti:

        sanottu "hyödyllistä tietoa voi saadakkin"
        tiedossasi on varmaankin se, että itse lähivakuutuksesta tuota hyödyllistä tietoa ei voi saada.
        harmittaahan se kun vakuuttajat kertovat vakuutusyhtiöiden kieroiluista korvauksissa.

        ei kannata yleistää.. itse olen ollut vuosia erään yhdistyksen asiakas. ja hyvin on mennyt, ei valittamista. viestini tarkoitus oli se, että jos jokin asia ahdistaa ja tuntuu että hommat ei mene niinkuin pitäisi, niin sitä tietoa ja apua voi kysyä muualtakin kuin siitä yhdistyksestä jonka kanssa on sukset ristissä.

      • tulee varmistaa
        www... kirjoitti:

        ei kannata yleistää.. itse olen ollut vuosia erään yhdistyksen asiakas. ja hyvin on mennyt, ei valittamista. viestini tarkoitus oli se, että jos jokin asia ahdistaa ja tuntuu että hommat ei mene niinkuin pitäisi, niin sitä tietoa ja apua voi kysyä muualtakin kuin siitä yhdistyksestä jonka kanssa on sukset ristissä.

        Huomioikaa hän puhuu vain yhdistyksistä ei vakuutusyhtiöistä yleensä.
        Eihän itse kusettajilta voi saada oikeaa asiallista tietoa, se on selvä.
        Asiat tulee aina varmistaa oikeista lähteistä, sellaisista joiden ei tarvitse valehdella asioiden suhteen, esim. Vakuutustoimistosta saa asiallista oikeaa tietoa.

      • www..
        tulee varmistaa kirjoitti:

        Huomioikaa hän puhuu vain yhdistyksistä ei vakuutusyhtiöistä yleensä.
        Eihän itse kusettajilta voi saada oikeaa asiallista tietoa, se on selvä.
        Asiat tulee aina varmistaa oikeista lähteistä, sellaisista joiden ei tarvitse valehdella asioiden suhteen, esim. Vakuutustoimistosta saa asiallista oikeaa tietoa.

        ymmärsin ehkä äskeisen viestin väärin, mutta sanon vielä, että ei sovi yleistystä tehdä myöskään lähivakuutusyhdistysten suhteen.. niitä on kymmeniä ympäri suomea. jos jossain ei homma pelaa, niin se ei tarkoita että kaikki yhdistykset ovat huonoja.

      • jotain kuitenkin

        "ei paljon täällä boardeilla vinkuminen auta" == mutta saadaan laajalti tiedotettua vakuutusyhtiöiden epärehellisistä toimista, ja se ei ole plussaa yhtiöille.

      • alaiset
        www.. kirjoitti:

        ymmärsin ehkä äskeisen viestin väärin, mutta sanon vielä, että ei sovi yleistystä tehdä myöskään lähivakuutusyhdistysten suhteen.. niitä on kymmeniä ympäri suomea. jos jossain ei homma pelaa, niin se ei tarkoita että kaikki yhdistykset ovat huonoja.

        Lähivakuutusyhdistyksiä on 88 kpl , ja jokaisessa yhdistyksessä on tj, eli 88 kappaletta toimitusjohtajia, ja sitten vielä tj:an alaiset. Hyvin usein kuule Lähivakuutusyhdistyksistä selkäpiitä karmivia juttuja, en allekirjoittaisi lausetta "maan tyytyväisimmät asiakkat".

      • toimintaa
        www.. kirjoitti:

        ymmärsin ehkä äskeisen viestin väärin, mutta sanon vielä, että ei sovi yleistystä tehdä myöskään lähivakuutusyhdistysten suhteen.. niitä on kymmeniä ympäri suomea. jos jossain ei homma pelaa, niin se ei tarkoita että kaikki yhdistykset ovat huonoja.

        Espoon Lähivakuutuksen' ydin pisteen' pitäisi pedata yhdistysten huonoa toimintaa, ettei luottamus yhdistyksiä kohtaan rakoile.

    • kokemuksistanne

      Lähivakuutuksesta: onko ollut ongelmia? Minkälaisia?

      • ollut ongelmia

        Kaikki on sujunut hyvin. On myös hyvä ettei kaikenmaailman häiriköille ole korvauksia maksettu. Tämän on oikeuskin todennut.

    • ilomantsi

      itselläni on huonoja kokemuksia pohjois-karjalan lähivakuutuksesta...1,5-vuotta sitten liukastuin taloyhtiön pihalla jota ei oltu hiekoitettu nilkka murtui kolmesta kohtaa nyt tänä kesänä leikattiin nilkka kolmannen kerran ja pysyvät hermokivut jäi!kun tuli korvausten aika maksoivat liian vähän sanoivat että heidän ammattitaitoinen lääkäri on tutkinut asian ja se on oikein...joka viikko saa soitella rahojen perään ja aina löytyy uusi selitys millon pitää taas lääkärin tutkia papereita luvataan hoitaa loppuviikosta asia ja millon mitäkin...sanovat et menee liikennevahinkolautakunnan tilastojen mukaan maksu ei taas menny niinkuin elokuvissa...tässä huomaa millaisia kusettajia pienen kylän "toimitusjohtajat" on aikaa heillä on järjestää kiminkisen luentoja ja pitää valokuvauskilpailuja mut korvausasiat ei mee suunnitelmien mukaan!

      • - ABC

        Hei! Pieni kertomus omasta kokemuksestani eiliseltä. Olen ollut n.2v6kk yrittäjänä. Yrityksemme vakuutukset ovat Lähivakuutuksessa kuten henkilökohtaisetkin. Tavara ja esinerikkojen kohdalla korvaus on tullut kiitettävästi kuten myös auton tuulilasinkin. Henkilövahinkojen kohdalla otin tänään todella rajusti yhteen Lähivakuutuksen korvausten päättäjien kanssa. Olen ammatiltani kuntosaliohjaaja ja loukkasin selkäni todella pahasti ohjatessani asiakasta salilla vuonna 2009. Tein virheen näyttäessäni asiakkaalleni yhdenkäden alataljasoutua. Kiersin selkääni vetäessä liikettä ja sen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. Joskus on viikkoja kun en kykene normaslista elämästä ollenkaan. Kaikki särkee selkää mitä ikinä teenkin. En pääse kunnolla sängystä ylös, en voi ajaa autoa, en saa sukkia jalkaani, enkä kengän nauhoja kiinni omin avuin. Tapaturman jälkeen normaalipäivä selän kanssa tarkoittaa sitä, että jos istun pidemmän ajan selkä suorana penkillä, puutuu selkä ja pakarat todella pahasti ja olo on jäykkä kuin rautakangella. Kipu on koko ajan jossakin hermossa selässä mutta se ei vain ole koko aikaa yhtä paha. Tuntuu kuin veistä käännettäisiin ympäri syvällä selässä. Olrn käynyt hoidattamassa vammaani Mehiläisellä ja heillä on raportit alusta alkaen tapahtuneesta. Lähivakuutus on maksanut normaalit kipukäynnit joissa olen saanut lääkkeitä pahimpina aikoina selän hoitoon. Nyt kun lääkäri haluaisi vihdoin kuvata selän fysioterapeutin lausunnon jälkeen, soittivat korvauspäättäjät tänään, että he eivät maksa kaksi vuotta sitten tapahtuneen tapaturman fysioterapiaa ja kuvauksia!? On kuulemma mahdotonta lääketieteellisesti loukata selkä niin pahasti kuntosalilla, että siitä jäisi pysyvä vaurio (kyseinen lause tuli jokaiseen mahdolliseen väliin kun ei tiennyt mitä vastata minulle)!? Selkää kuulemma hoidetaan venäytyksenä. Vaati kuulemma rakenteellisen vian selässä. Tämä tarkoittaa sitä, että sanoivat minun voivan valittaa päätöksestä sen jälkeen kun olen ensin käynyt fysioterapiassa ja kuvauksissa kun he lähettävät korvauspäätöksen hylättynä bymerangina takaisin. Eli tietävät, ettei 99% ihmisistä ole varaa lähteä oikeuteen tappelemaan vasraavista asioista!? Tällä vähentävät vastuutaan mahdollisia kalliimpia korvauksia vastaan. Kysyn vaan, että voiko useat yksityislääkärit, kunnan lääkärit, fysioterapeuttimme ja varmaan Suomen arvostetuin kiropraktikko (käynyt varmaan 10-kertaa 2v aikana) olla niin väärässä!? Korvauksista vastaava henkilö tietää vamman laadun puhelimesda papereiden perusteella paremmin kuin nämä lääkärit, kiropraktikko ja kuntosalimme fysioterapeutti!? Lähivakuutus leikkii nyt todella väärän ihmisen kanssa.

      • Tuli vaan mieleen

        Onks tossa kyseessä taloyhtiön vakuutus? Koska siis mun käsityksen mukaan, jos taloyhtiöllä on ulkoistettu kiinteistöhuolto, niin heilt pitäis löytyy hiekoistuspäiväkirja ja silloin taloyhtiön vakuutus on vastuus. Jos taloyhtiö hoitaa itse oman taloyhtiön asiat, niin sillon jos laiminlyöty hiekoistusta, jokainen osakas on vastuussa liukastumisista pihassa..

    • hoh hoh hoo

      Tyypillistä lähivakuutusta, kannattais vaihtaa oikeaan vakuutusyhtiöön.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1482
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1309
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1152
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1109
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      26
      901
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      785
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      52
      685
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      626
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      617
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      614
    Aihe