Koiran aivokalvontulehdus

Mari K

Meidän vuoden vanha irlanninsusikoiranpentu sairastui viikko sitten outoon sairauteen. Lauantaina amulla koiralla oli liki 40 asteen kuume ja lähdin sitä viemään päivystävälle eläinlääkärille. Ell ei osannut sanoa juuri mitään, määräsi kipulääkkeet ja antibiootin ja kehotti ottamaan maanantaina yhteyttä omaan eläinlääkärin verikokeiden ottamiseksi. Kipulääkkeet tehosivat kuumeeseen ja koira piristyikin nopeaan ja oli oma pirteä itsensä vielä illallakin. Sunnuntaina se oli taas apaattinen ja kuume oli noussut yli 40 asteeseen, joten lähdimme viemään sitä eläinsairaalaan.

Koirasta otettiin röntgenkuvia, sitä ultrattiin ja siitä otettiin monenlaisia verikokeita mutta syy oireiluun ei selvinnyt. Punasolut olivat alhaiset ja tulehdusarvot nousussa. Koiraa nesteytettiin ja se otettiin sisälle tehohoitoon. Maanantaina oli kuume taas laskenut ja saimme sen illemmalla hakea kotiin. Syytä oireisiin ei vaan löytynyt vieläkään, verikokeet osoittivat anemiaa ja verihiutalekatoa.

Eläinlääkärit epäilivät alkuun borrelioosia tai anaplasmaa, mikä siis on myös punkkien levittämä mikrobi, mutta pikatestit ovat olleet negatiiviset. Saksaan tutkittavaksi lähetettyä anaplasma-kokeen vastausta ei vielä ole saatu, muilta osin kaikki testit ovat olleet ok, noita punasolujuttuja siis lukuunottamatta.

Koira pääsi teholta kotiin ja oli pirteämpi, mutta keskiviikkona kuume nousi illalla 41 asteeseen ja yöllä koiran vasen puoli halvautui. Koira kiidätettiin taas tehohoitoon eläinsairaalaan ja aivoselkäydinnestetutkimuksen perusteella sillä diagnosoitiin granulomatoottinen meningoenkefaliitti, eli jonkin sortin aivokalvontulehdukseksi. Pään ja niskan magneettikuvissa ei kuitenkaan muutoksia ollut.

Koiran toinen puoli on edelleen heikko, etujalalle jo vähän varaa mutta takajalka on veltto edelleen. Eläinlääkärin mukaan tilan pitäisi kohentua nopeastikin nyt, mikäli diagnoosi ja lääkkeet ovat oikeat. Kovasti on huonona tuo meidän pentu edelleen, mutta ell oli kovin toiveikas.

Netistä olenkin etsiskellyt tietoa aiheesta ja kiinnostaisi kuulla kokemuksia vastaavanlaisen sairauden läpikäyneistä koirista. Kaikki tieto tulee tarpeeseen.

11

15214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "jodlaus"

      mitä tiedän on että punkkien levittämät sairaudet eivät välttämättä akuutissa vaiheessa näy oikeastaan millään kokeella, siitä syystä esim. borrelia tai aivokuume pääsekin salakavalasti etenemään pitkälle ja vaikeasti hoidettavaan tilaan. Aivokuume voi pahimmillaan aiheuttaa neurologisia ongelmia, joita ei voida hoitaa. Onneksi koirat sairastuvat siihen vähemmän ja vaikeammin kuin ihmiset.

      Jos taas koiralla on aivokalvontulehdus, on toipumisennuste heikko. Lääkitystä voi joutua jatkamaan jopa vuoden tai yli eikä siltikään kukaan pysty sanomaan, toipuuko koira. Jos hoitona on kortisoni, se pysäyttää pennun kasvun täysin.

    • reijas

      hei
      kuulisin mielelläni miten koirasi nyt jakselee!
      oma 4-v australianpaimenkoira urokseni sairastui 26.7.
      diagnoosi tehtiin eläinklinikka Aistissa Vantaalla ja neurologi oli toiveikas koiran toipumisen suhteen.
      kohta on kuukausi kulunut, rankkaa on ollut ja ongelmia on pitkin matkaa ilmaantunut. uskomme kuitenkin lääkitykseen ja toivomme tietysti toipilaan tilan parantuvan

      • karitaj

        Myös meidän pennulla (ikää vajaa vuosi) todettiin aivokalvontulehdus jokin aika sitten. Saatiin kortisonilääkitys, jota ollaan nyt viikon verran käytetty. Tuntuu, että lääkitys auttoi heti ja koira vaikuttaa kaikin puolin virkeältä. Meidänkin ell oli kovin toiveikas toipumisen suhteen.

        Miten pahaksi sinun koirasi tila eteni ennen lääkityksen aloittamista? Oliko kova kuume? Halvaantumisoireita? Entä oliko kävely hoippuvaa? Miten koirasi on nyt tervehtynyt ja millaisia ongelmia on ollut lääkityksen aloittamisen jälkeen? Entä miten koirasi on saanut nyt liikuntaa toipilasaikana? Olisi mukava vaihtaa kokemuksia.

      • rs
        karitaj kirjoitti:

        Hei
        mukava vaihtaa kokemuksia tästä vähän pelottavasta sairaudesta ja mielellään kuulla tietysti positiivisia kokemuksia toipumisesta!

        4 v aussi urokseni Paavo sai epilleptisen kohtauksen ihan varoittamatta aamulla 26.7. ja kesti 2 tuntia, ennenkuin saimme koiran mökilta päivystävälle eläinlääkärille Tampereelle. Kuume oli tuolloin 42 ja aivopaineet oli koholla, niin että pupillit eivät reagoineet valolle. Jalat eivät kantaneet.
        Nopeasti päivystäjä tajusi, että on kysymys neurologisesta ongelmasta ja Paavolle tiputettiin Mannitolia aivopaineen laskuun ja Diapamia kohtauslääkkeeksi.
        Epilepsia lääkitys aloitettiin. Koiraa viilennettiin kylmäpakkauksilla ja suihkuilla useita tunteja. Iltapäivällä vointi parani ja sain koiran kotiin.
        Yöllä kuume kuitenkin nousi uudelleen ja jouduin klo 2 lähtemään taas Tuhatjalkaan - Hienoa ,että on klinikka, joka päivystää 24 h ja avun saa aina!!!!!!!
        Siellä päivystäjä kertoi jo varanneensa eläinklinikka Aistiin Myyrmäkeen ajan seuraavaksi aamuksi, koska Tampereela ei kuvantamismenetelmiä ollut käytössä.
        Aamulla lähdimme Vantaalle ja ystävällinen neurologi - alansa huippu Suomessa-
        tutki ja rauhoitti koiran kuvauksia varten. Paavolle tehtiin aivojen magneettikuvaus, otettiin veri- ja selkäydinneste näytteet ja aivosähkökäyrä.
        Diagnoosi oli isojen aivojen granulomatoottinen meningo enkefaliitti (ja lisäksi ultraäänellä ja virtsanäytteillä oli löydetty virtasatieinfektio).

        Lääkityksenä Barbivet, epilepsialääke aamuin, illoin, kortisoni Prednisolon ja lisäksi antibioottikuuri 10 päivää siihen pissavaivaan.
        Kortisoni aiheuttaa ihan mahdottoman janon ja Paavon oli alkuun päästävä kerran tunnissa ulos, kunnes tajusimme rajoittaa vähän juomista. Nyt menee öisin jo 3-4 tuntia. Myös ruokahalu on ihan pohjaton.
        Antibiotin seurauksena tuli ripuli, jota on kestänyt nyt 2 viikkoa. Olen yrittänyt hoitaa sitä maitohappobakteerivalmisteilla, asidofiilus piimälla ym. Tehokkainta oli apteekista Canikur kuuri, joka auttoi 3-4- pvää. Sitten taas alkoi ripuli.

        Paavo on ollut aika voipunut. Se läähättää paljon ja oli alkuun hyvin levoton . Ties mitä se näki kuumeisessa pikku päässään.
        Viikkojen mittaan koira on vähän piristynyt,hakee joskus jo lelujaan, mutta ei juuri jaksa ulkoilla kuin ihan pikku jalottelukierroksia.

        Aistissa uskottiin, että koiran on mahdollista toipua ennalleen ja parin päivän päästä meillä on soittoaika neurologille, miten lääkityksiä jatketaan.
        Rankkaa tää on ollut. muuta toivomme tietysti parasta ja takapakkeja ei ole onneksi tullut, ei uusia epillepsia kohtauksia. Alkuun Paavon koordinaatiokyky oli aika puutteellista, mutta on parantunut huomattavasti. Mitään pysyviä aivovaurioita en usko tapahtuneen. Lääkityksen kerrottiin jatkuvan 3-4 kuukautta, joten olemme varautuneet pitkäaikaiseen hoitoon.
        Ongelmia kyllä riittää!

        Miten teidän pennun vointi nyt? Missä olette käyneet lääkärillä?
        Käsittääkseni ei Suomessa ole montaakaan hoitopaikkaa, jotka asiassa auttavat.
        Millaisia lääkityksiä ja kokemuksia teillä on?

        Me olemme Aistiin ja siellä saatuun hoitoon enemmän kuin tyytyväisiä!!!!
        Myös Tampereella Tuhatjalassa jaksettiin Paavoa hoitaa tuntikausia ja olemme myös heille kiitollisia. Varmasti asioimme jatkossa molemmissa klinikoissa, jos tarpeen on ja suosittelemme lämpimästi muillekin!!!!! :)

        Paavoon voi tutustua blogissa http://paavosalama.blogspot.com

      • Domino...
        rs kirjoitti:

        Huh, kertomasi kuulosti aika hurjalta. Meidän saksanpaimenkoira uroksella, Dominolla, ei epileptisiä kohtauksia ollut, eikä kovaa kuumetta, eikä koorninaatio-ongelmia.

        Koiramme muuttui yhdessä yössä apaattiseksi ja kipuilevaksi. Ulvahteli ja valitti, arkaili niskaansa ja sai jonkinasteisia kouristuskohtauksia.

        Veimme heti aamulla eläinlääkäriin, jossa tehtiin erilaisia verikokeita ja röntgenkuvattiin. Mitään ei löytynyt ja menimmekin parin päivän päästä uudestaan, koska koiran oireet tuntuivat pahenevan. Tällä kertaa tehtiin lisää verikokeita ja otettiin selkäydinnestenäyte, lähdimme kotiin odottelemaan tuloksia antibioottikuurin kera. Koiran vointi tuntui jo hieman paranevan lääkityksen vuoksi.

        Mutta tulosten tultua kävi ilmi, että koiramme sairasti virusperäistä aivokalvontulehdusta. Kortisonilääkityksen (prednisol) aloitimme heti ja se tepsi jo samana päivänä. Saimme kolmen kuukauden kuurin, jota nyt olemme parisen viikkoa käyttäneet.

        Koiran vointi on todella hyvä ja se vaikuttaa ihan normaalilta, kuin mitään sairautta ei olisikaan. Ruokahalu on kyllä kasvanut ja vettä se juo niin, että pitää jopa kahdesti yössä käydä ulkona, juuri tuon 3-4 tunnin välein. Tällä hetkellä tilanne näyttää siis oikein hyvältä, mutta pelkään, että sitä takapakkia jossain vaiheessa vielä tulee. Liikkua koira jaksaisi, mutta olemme rajoittaneet lenkit vielä aika minimiin.

        Voimia ja jaksamisia sinne teille!

      • rundi
        Domino... kirjoitti:

        Aivokalvontulehdus on käsittääkseni eri sairaus, kuin GME. GME on joko aivoissa, selkärangassa tai molemmissa, joista viimeisin on pahin. Jokainen ilmeisesti saattaa oireilla hieman eri tavalla. Se on keskushermoston sairaus, vähän kuten ihmisillä Parkinsonin tauti, muttei sinne päinkään..

        Meidän koiralla diagnosoitiin GME alkukesästä. Ennen kuin saimme sen Aistiin, makasi koira enää liikkumatta paikallaan ja itki välillä kipuaan. Jalatkaan eivät oikeastaan kantaneet, oli kuumetta ja pää jumitti roikku-asennossa. Kortisonin avulla toipuminen oli hurjaa. Jo seuraavana aamuna koiran ruokahalu oli valtava ja sen jalatkin jo hieman toimivat. Tyyppi toipui hurjaa vauhtia ja jo kuukaudessa se veti samaa tahtia kuin ennen sairastumistaan. Jalkojen liikeradatkin normalisoituivat itsestään ilman terapioita.

        Koiruus vetää kortisonia tällä hetkellä samaa annosta, kuin sairastuessaan. Pitäisi ilmeisesti pikkuhiljaa koittaa pienentää annosta ja katsoa, miten koiran kunto reagoi. Parhaimmassa tapauksessa se saattaa elää "normaalimittaisen" koiranelämän joko hyvin pienellä kortisoniannoksella tai jopa kokonaan ilman lääkitystä. Mutta tähän överipositiiviseen skenaarioon on vielä pitkä matka..

        Itse oon äärimmäisen yllättynyt koirani toipumisesta ottaen huomioon miten huonossa kunnossa se oli, ennen kuin vaiva löytyi. Olin silloin varma, että nyt se kuolee. Netistä oon koittanut kaivaa tietoa sairaudesta, mutta jostain syystä ulkomaiset artikkelit antavat todella huonon ennusteen. Jostain syystä Suomessa koirat saattavat kuulemma elää GME:n kanssa jopa vuosia ilman oireita, ja tämän oon kuullut Aistin Sigitaksen lisäksi parilta muulta eläinlääkäriltä (toinen neurologiaan erikoistunut). Itse oon kuitenkin koittanut asennoitua siihen, että tauti on fataali ja jokainen päivä voi olla meidän viimeinen, vaikka koira onkin nyt äärimmäisen hyvässä kunnossa pientä kortisoniturvotusta lukuunottamatta. Pessimisti ei petyn, niin sanotusti..

      • chini

        Meillä on kohta 3vuotias japanese chin narttu. Viikko sitten sunnuntai iltana oli herätessään jotenkin tasapainoton ja lattialle laskettaessa alkoi vaan peruuttaa hallitsemattomasti taaksepäin. Oksensi myös kertaalleen.
        Maanantai aamuna ell joka ei osannut sanoa mitään...koira oli muutoin virkeä paitsi tuo taaksepäin meneminen. Paikoillaan alkoi myös huojua. Meinasi että aloitetaan epilepsialääkitys....lääke olisi saatu tiistaina.
        Tiistaina aamulla oireet oli samanlaiset ellei jopa hieman huonommat.
        Uudelleen ell, otettiin verikokeet...niissä ei muutoin kummallista kuin valkosolut matalat.
        Aistiin saimme ajan seuraavan viikon maanantaille. Koiralle aloitettiin ab-kuuri varuiksi perjantaina
        Aistissa neurologi sanoi että vika aivoissa. Ei tehty magneettia (korkean hinnan takia). Koiralla kaikista jaloista tunto alentunut, liikehallinta vaikeaa, uhkavaste puuttui.
        Aloitettiin prednisolon kuuri granusomaattiseen meningoenkefaliittiin....toki voi olla myös joku kasvain tai synnynnäinen poikkeavuus...mutta niihin ei sitten hoitoa olekaan.
        Kahden päivän jälkeen koiran olemus muuttui. Pysyy jo pystyssä ilman huojuntaa, jaksaa touhuta ja pystyy kävelemään eteenpäin. Edelleen pakittelee hallitsemattomasti mutta ei koko aikaa. Syö ja etenkin juo....kortisonia mennyt nyt siis vaan 4päivää...niin kovasti toivon että loputkin oireet häviäisivät....pelottaa kun oireet kestivät niin kauan että millaista tuhoa ovat aiheuttaneet aivoissa.
        Koiralla ei ole kipuja ja se on tietysti ihana asia.

    • Sharp.

      Kolmen kuukauden ikäinen Shar Pei alkoi sairastelemaan sunnuntaina 24.1. Oireina ovat kipuherkkyys ja eikä koira pidä koskettamisesta.
      Veimme koiran Mevetiin Su aamuna ja saimme diagnoosiksi ensin niskanvenähdyksen. Verikokeista ei tuona päivänä ollut mitään outoa, maanantaina valmisutunut viimeinen koe osoitti aivokalvontulehduksen merkkejä. Koira on edelleen heikkona, mutta syö ja juo liki normaalisti varsinkin kädestä syötettynä. Tänään koiralle määrättiin Antibioottiksi Ditrim Duploa ja nyt odottelemme miten käy.

      Etutassuilla koira astuu hyvin oudosti. Jalat "taittuvat" maahan nilkasta asti ja kävely on huteraa.
      Häntä kuitenkin heiluu kuin se olisi iloinen ja kissojakin yrittää pikkaisen härnätä.

      • Sharp.

        Luin jostakin, että rokotus saattaa laukaista aivokalvontulehduksen. Koiralle annettin ensimmäinen rokotus noin viikko sitten.

      • Kalevi bokseri
        Sharp. kirjoitti:

        Luin jostakin, että rokotus saattaa laukaista aivokalvontulehduksen. Koiralle annettin ensimmäinen rokotus noin viikko sitten.

        Hei!

        Me saatiin kans koirallemme tuo aivokalvontulehdus. Yhtenä pe iltana alkoi vaivat, ja su vpaheni ja vietiin Viikin eläinsairaanaan (helsinki). Sieltä tuli heti diagnoosi. Ja aloitettiin pitkä kortisooni "kuuri". Samaan syssyyn tuli virtsarakon tulehdus = antibiootit siihen.
        Nyt siitä on 2 viikkoa. Näyttää siltä että koiraan ei olisi jäänyt mitään.. Syö ja juo ku mahoton ..!
        Joku tuossa aikasemmin kirjoitti että tämä kortisooni hidastaa kasvua? Jos hidastaa niin kuinka paljon.? Onko tästä tietoa? Ja tarttuuko tämä sama ihmiseen?

      • hesalainenj
        Kalevi bokseri kirjoitti:

        Missä koira siis voinut saada tartunnan?

        Toivottavasti koira tulee kuntoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1945
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1423
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe