Smart Safety

huijausta

Uuden pyörän ostaneelle tulee kai useimmiten tuo Smart Safety- vakuutus kaupan päälle muutamaksi kuukaudeksi. Sen jälkeen ne lähettävät laskun jos haluaa jatkaa vakuutusta vuoden tai kaksi.
Idea on ihan toimiva: jos pyörä varastetaan, soitat Smart Safetyyn ja he ilmoittavat sekä poliisille että vakuutusyhtiöön eli itse pääsee mahdollisimman helpolla, onhan heillä pyörän ja omistajan tiedot rekisterissä.

Käytäntö onkin jotain ihan muuta. Ensinnäkin takuulla suurin osa pyörävarkauksista tapahtuu viikonloppuna, eikä Smart Safetyn asiakaspalvelu palvele silloin pyörää koskevissa asioissa.
Sitten kun vihdoinkin maanantaina klo 9 jälkeen asiakaspalvelu avautuu, he ilmoittavatkin että minun täytyy itse tehdä rikosilmoitus sekä soittaa vakuutusyhtiööni. Ystävällisesti hoono soomi -nainen lupasi yhdistää minut vakuutusyhtiööni jos muistan numeron ulkoa.

Siis mitä ihmettä?! Mainonta ja todellisuus on kyllä kilometrien päässä toisistaan!

Vakuutusyhtiön korvauspäätöksen ja rikosilmoituksen lähetettyäni heille saan kuukauden sisällä omavastuun tililleni. Tai ainakin pitäisi saada.
Käytännössä olen vakuuttanut 150 euroa kahden vuoden ajaksi hintaan 29,90.
Samalla sain itselleni lisäharmia postituksien ja puheluiden muodossa kun asiointi poliisin ja vakuutusyhtiöni kanssa ei nyt riitä.
Nyt kun vielä jään voitolle kyseisestä yhtiöstä, jätän koko vakuutuksen ottamatta kun ostan uuden fillarin.

15

7835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kitiset

      pitäähän muutenkin ilmoittaa poliisille ja vakuutusyhtiöön pyörävarkaus. KKKKKKKKKKKKKKKaikestaa tästä vielä he maksavat sinulle 150egeä, että älä valita.

      • ymmärtäminen 0?

        Sillähän tuo Smart Safety juuri itseään mainostaa että HE hoitavat ilmoittamiset sekä poliisille että vakuutusyhtiöön ETTEI ASIAKKAAN TARVITSE! Ja se osoittautui paskapuheeksi! Enkä minä saa 150 euroa vaan 120 koska olen jo maksanut 30 euroa "vakuutusmaksuna". Ja kuinka paljon lienee pyörän ostohinnasta mennyt niille.
        Eipä silti, ei omakaan vakuutusyhtiöni parhaasta päästä ole kun keksivät pienellä präntätyn "maksimi korvaus polkupyörästä on tuhat euroa".
        Olisi pitänyt vakuuttaa arvokkaampi pyörä erikseen.


    • Larro

      Omat kokemukseni Smart Safetystä ovat aivan samantyylisiä. Lisävakuutus tulee uuteen pyörään kaupan päälle lyhyeksi aikaa, ja sitten sen jatkaminen maksaa erillisen vuosimaksun.

      Oma pyöräni satuttiin varastamaan kellarista heti uudenkarheana, ja muutaman tunnin jonottelun ja virolaisen asiakaspalvelun perusteella päätin että on helpompi asioida itse poliisin ja vakuutusyhtiön kanssa.

      Tuota omavastuuosaa koitin yrityksestä saada takaisin kuitin, rikoisilmoituksen sekä vakuutuspäätöksen kanssa mutta eipä tullut - "käsittelyssä" on vieläkin. Hauskinta oli ehkä se, että jo ajat sitten varastetuksi ilmoitettuun fillariin koitettiin vielä myydä samasta puljusta lisävakuutus vuosi tapahtumien jälkeen. Että näin hyvin se tieto välittyy.

      • Ex-asiakas

        Joo, ei tuo toiminta oikein vakuuta. Maksoin pyörärekisteröintilaskun kertaalleen ajallaan... sen jälkeen tuli kuukautta myöhemmin samasta asiasta uusi lasku ja siitä sitten vielä kuukautta myöhemmin muistutuskirje uhkauksella perinnästä (tämä kirjekin samansisältöisenä kolahti kahteen kertaan). Hupaisinta oli, että noiden muistutuskirjeiden välissäkin soitteli tuosta firmasta myyjä, joka halusi kaupitella samaa jatkotarjousta!


      • voitsiisus
        Ex-asiakas kirjoitti:

        Joo, ei tuo toiminta oikein vakuuta. Maksoin pyörärekisteröintilaskun kertaalleen ajallaan... sen jälkeen tuli kuukautta myöhemmin samasta asiasta uusi lasku ja siitä sitten vielä kuukautta myöhemmin muistutuskirje uhkauksella perinnästä (tämä kirjekin samansisältöisenä kolahti kahteen kertaan). Hupaisinta oli, että noiden muistutuskirjeiden välissäkin soitteli tuosta firmasta myyjä, joka halusi kaupitella samaa jatkotarjousta!

        Mulla ihan sama ongelma!!! Tänään juuri tuli taas muistutuslasku joka oli 52e (alunperin siis 29,99e jonka olen maksanut jo huhtikuussa). Olen soittanut asiakaspalveluun jo kolme kertaa ja joka kerta sama homma: ne vaan ottaa viitenumeron ja tilinumeron ylös johon olen rahat maksanut ja lupaavat ottaa yhteyttä. Yhteydenottoja ei kuulu mutta muistutuslaskuja tulee. Ja itse nettipankista näen että Smart Safetyn tilille olen sen 29,99 maksanut. Ja myös mulle soiteltiin samaan aikaan Smart Safetysta ja kaupiteltiin tuota samaista vakuutusta jonka olen maksanut, mutta maksua ei heillä jostain syystä näy. Voi tsiisus tätä... Kohta varmaan kolahtaa postiluukusta kirje perintätoimistosta.


    • Pomppukeppi

      Minkähän ajattelit olevan hyöty siitä että he hoitavat ilmoituksen poliisille ja vakuutusyhtiölle? Heidän pitää kuitenkin ilmoittaa sinne ihan ne samat tiedot (ehkä nimeä ja osoitetta lukuunottamatta jotka heillä jo on) varkaudesta kuin sinunkin pitäisi. Siis sinä vain kertoisit kaikki tarpeelliset tiedot Smart Safetylle ja he sitten ne samat tiedot eteenpäin. Hyöty? Ei mitään. Poliisille on hyvin helppo tehdä ilmoitus suoraan netissä ja vakuutusyhtiöt vaativat monesti alkuperäiset avaimet, joten senkin kanssa sinun on asioitava. Ainoa oikea hyöty on siis tuo omavastuun välttäminen. Sen tarpeellisuuden voi jokainen arvioida itse.

    • velo

      Joo,älkää ikinä tehkö mitään sopimusta tämän Smart Safety-puljun kanssa! Myy muutakin kuin fillarivakuutuksia.
      Itse ostin Nopsa-fillarin,johon mainos lupaa Smart Safety -vakuutuksen,oletan siis kuuluvan hintaan vuodeksi kun SS-sivuilla mainitaan vakuutuksen olevan 12 kk:n mittainen.
      Sain samanlaisen laskun ja olen nyt kysellyt moneen otteeseen asian perään s-postitse.Joku lakimies (="asiakaspalvelu") tuntuu vastaavaan kyselyihin niin,että välttää ottamasta kantaa oikein mihinkään ja sanomasta mitään vakuutuksesta.Aluksi joka viestin lopussa oli kyllä aina seuraava viesti (suora lainaus):
      "Voisitteko vahvistaa, jos ette ota tarjoustamme käyttöön. Silloin lopetamme pyöräliikkeessa aloitetun palvelun."
      Kyselin sitäkin,mitä mahtanevat tarkoittaa tuolla enkä saanut vastausta.
      Seuraavaksi kyselen tämän SS-firman toiminnasta viranomaisilta kun eivät saa itse vastattua mitään järkevää.
      Toistan:ÄLKÄÄ OLKO MISSÄÄN TEKEMISISSÄ TÄMÄN YRITYKSEN KANSSA!

    • Kusetusta

      Ostin kesällä fillarin ja jäin miettimään otanko vakuutusta onneksi en nyt ovat innostuneet lähettelemään laskun näköisiä esitteitä kirjekuoressa, jos tekstiä lukee niin selviää että "voit ottaa" erillisen vakuutuksen. Kun soitin asiakaspalveluun huono suomea puhuva virolaisnainen alkoi avautua heti, kun ilmoitin että poistakaa minut markkinointilistoiltanne. Täytynee tehdä kysely mainonnan eettiseen neuvostoon kyseisestä puljusta.

    • Halima

      Mullakin on SS:n fillarivakuutus vuoteen 2014 asti. Kuitenkin tuli tarjous pyörävakuutukseni jatkamisesta postiin! Varmaan saan vastaavan tarjouksen myös ensi vuonna :)
      Enpä jatka vakuutusta kun vanha menee umpeen.

    • Smarter than safety

      "Smart" Safety ei korvaa vandalismia tai jos pyörän osia varastetaan. Multa lähti etuhaarukka kävelemään(noin 150€), ja soittivat päivällä etteivät korvaa kun vakuutus korvaa vain pyörävarkauden. Samana päivänä tuli kirje, jossa haluttiin mun jatkavan sopimusta, että PYÖRÄNI OLISI TURVASSA. Hah! Voi jeesus mikä lafka, maksa 25 € vuodessa, niin me maksetan sulle ehkä 120 € jos pyörä varastetaan, paitti jos vain osittain niin ei sitte. Stupid safety tuli mulle fillarin kaupan päälle 3 kuukaudeksi, joten en onneksi ole maksanut siitä, paitsi jos se nosti pyörän hintaa...

    • Huijattu

      Sain asuntokaupan kylkiäisenä Jopon viime kesänä. Muutaman kuukauden päästä puhelinmyyjä SmartSafetylta soitteli (kahdeksan aikaan illalla!!) ja kaupitteli jatkoa vakuutukselle, jonka olemassaolosta en edes tiennyt! Kaikki hänen läpinänsä kuulosti liian hyvältä ja halvalta ollakseen totta, joten pyysin lähettämään lisätietoa postitse. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan moisesta puljusta, saati heidän tuotteistaan.
      Myyjä sanoi laittavansa jo laskun, jos päätän jatkaa vakuutusta. Hän kertoi myös, ettei laskua tarvitse silloin huomioda, jos en halua vakuutuksen jatkuvan. Lueskelin netistä juttuja, ja lähes kaikissa haukuttiin firma tai kerrottiin vakuutuksen olevan täyttä sontaa, joten en maksanut laskua koska en nähnyt siitä olevan mitään hyötyä.
      Toissa päivänä sain MUISTUTUKsen laskusta, jonka olin siis saanut marraskuussa 2011, mutta en sitä maksanut koska en halunnut vakuutuksen jatkuvan. En myöskään ole allekirjoittanut mitään sopimusta, saanut tilausvahvistusta tai omista mitään dokumenttia, jonka perusteella vakuutus olisi edes voimassa!
      Nyt odottelen huomisaamua, jotta voin soittaa as.palveluun! Että sapettaa!

      • Huijattu

        Noniin. Ennakko-odotuksista huolimatta, asiakaspalvelussa palveli ystävällinen suomenkielinen henkilö, joka sanoi markkinointiopuolen antaneen virheellistä tietoa lähettäessään laskun.. eli kun lasku tulee, ja sen jättää mkasamatta, niin luonnollisesti maksua karhutaan. Mutta vasta neljän kuukauden päästä??
        Muistutus mitätöidään (toivottavasti), eikä minun tarvitse asioida enää kyseisen firman kanssa!


    • pettynyt5

      Kannatta kiertää kaukaa tätä smart safety

    • LöytöFillari

      Ainakin falck firman mainostama pyörille tarkoitettu smart safety on osoittautunut täydeksi pommiksi
      Olen löytänyt kaksi pyörää toisen heinäkuussa 2017 yhteydenotto onnistui ainoastaan puhelimitse 09 alkuisern numeroon sähköpostit palsivat vaikka lähetettiin falc sivyjen kautta käyttäen jätä viesti osoiota

      Pihelimeen vastattiin suomenkieli taittui ihmetystä osoitti se ettei asiakaspalvelu ollut kiinnostunut pyörän runkonumerosta vaan kyseli tuntomerkkejä eli musta pyörä jossa keltaista
      Kun tarjosin runkonumeroa vastatiin no anna se nyt jos se on siinä käden ulottuvilla pyydettiin jos voisin pitää pyörän seuraavaan päivään niinhe ottaisivat yhteyttä
      Seuraava päivä on Falc secure firmalle outo käsite koska yhteydenottoja ei koskaan tullut

      • Virolainen_Huijari

        Hyvä tietää eli HUIJAUS on kyseesssä kaikissa lisävakuutuksissa edelleen vuonna 2018???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe