Kuinka muuten voi selittää sellaisen asian, että ruotsalainen on monta kertaa viikossa Aamu-TV:n vieraana?
Toissapäivänä olivat entiset ABBA:n jäsenet Benny Andersson ja Björn Ulveus Aamu:tv:n haastattelemina ruudussa. Tänään sai kolme Ruotsissa toistaiseksi melko tuntematonta oopperalaulajaa melkein puoli tuntia aikaa tehdä mainostusta itsestään.
- Ajattelin asiaa pikkuisen vastavuoroisuuden näkökulmasta koska satun asumaan Ruotsissa sitten aikaisen 60-luvun. Ruotsin tv:ssä suomalainen vieras on harvinaisuus ellei ota huomioon sellaista linssiludetta kuin Linda Lampeniusta joka hakemalla hakee julkisuutta. Ruotsin median tavoite on ollut täysin päinvastainen kuin mitä Yle käytännössä nyt toteuttaa. Ruotsalainen media vaikenee kaikesta positiivisesta suomalaisuudesta mutta nostaa etusivun jutuksi jos löytyy negatiivista.
- Vaikuttaa siltä, että Svenska.nu ja sen perustamiseen liittyvät asiat ovat koko ruotsalaisjulkisuuden taustalla. Koska ruotsin kielen osaaminen on romahtanut Suomessa hyvin voimakkaasti niin nyt ovat ruotsinkieliset- ja mieliset poliittiset tahot yhdessä rahavirtojen kanssa panostaneet siihen, että ruotsin opiskelusta tulisi kiinnostavampaa. Luultavasti koko vuoden 1809 merkkivuoden juhlinta on suuri osa tätä kampanjaa tehdä Ruotsia tunnetuksi Suomessa. Vastaavasti tämä sama merkkivuosi on saanut hyvin vähän huomiota Ruotsissa kadunmiehen tasolla.
Suomalainen YLE ruotsalaisten perseennuolija?
5
142
Vastaukset
- "riemuruotsi"
Yle:lle palautetta, että he eivät enää ota jatkuvasti ruotsinkielsiä vieraita ohjelmiinsa, joten eiköhän tarpeeksi monen ihmisen mielipiteet saa televisio-ohjelmien sisällönkin muuttumaan hyvinkin pian, jos suomalaiset vain aktiivisesti ottavat kantaa Yle:n pakkoruotsitukseen.
- Sohjokeli
minä. Suljen tv:n välittömästi, kun alkaa hurripopotus ja varsinkin silloin, kun on se vaalea pitkätukkainen hurrinainen juontamassa.
- TUHOTTAVA::::
.
ja rakennettava / rekrytoitava kokonaan uudelleen, ei homehtunutta p-skaa enää kannata yrittää korjata
. - Taisto.
Päämediat ovat sekoittaneet asiat. "Toinen kotimainen" tarkoittaa vain kieltä, ei maata.
Riikinruotsalaisten tekemiset esitetään usein aivan kuin he olisivat suomalaisia tai suruja.
Tämä kuuluu pakkoruotsitus-taktiikkaan eli luodaan mielikuvaa erityisestä läheisyydestä. - 21
Suomalaisten tv-kanavien yhteystiedot
Suomalaisille tv-kanaville voi lähettää palautetta, ohjelmistoon liittyviä toiveita tai kysymyksiä lähetys- ja vastaanotto-ongelmista. Palautetta voi lähettää myös kanavien omilta kotisivuilta.
YLE TV1 ja TV2
Suomenkielinen ohjelmapäivystys vastaa puheluihin päivittäin klo 17 - 22. Muina aikoina numerossa toimii automaattinen puhelinvastaaja.
puh. (09) 1480 4033
sähköposti: [email protected]
TV1 WWW
http://www.yle.fi/tv1/
TV2 WWW
http://www.yle.fi/tv2/
MTV3
Ilmalantori 2, Helsinki
00033 MTV3
puh. (09) 6224 176
sähköposti
[email protected]
WWW
http://www.mtv3.fi/
Nelonen
Ratamestarinkatu 11
PL 40
00521 HELSINKI
puh.
(09) 45451
sähköposti
[email protected]
WWW
http://www.nelonen.fi/
SubTV
Ilmalantori 2
00033 HELSINKI
vaihde
(09) 15001
faksi
(09) 1500 8484
WWW
http://www.sub.tv/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4171752Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1761380- 1051368
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1191294- 451036
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0912Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!115870Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866