Pennut ei osaa imeä!!?

keinoemona

Nyt on kaikki hyvät vinkit enemmän kuin tarpeen, ja olemme enemmän kuin kiitollisia jos joku osaisi neuvoa! Meille syntyi eilen kolme venäjäntoyn pentua keisarinleikkauksella, ja pennuista tähän mennessä vain yksi on onnistunut imemään maitoa emästään. Emo oli aluksi nukutuksesta herättyään aika sekaisin, eikä oikein ymmärtänyt mitä on tapahtunut. Se oli lähinnä kauhuissaan pennuista, ja siirtyi koko ajan vain kauemmaksi kun yritimme laittaa pentuja nisille syömään. Tokkurasta selvittyään se on kuitenkin yrittänyt imettää pentuja ja hoitanut niitä nuolemalla ne puhtaaksi jne. eli siitä ei ole kyse, että emo ei haluaisi imettää.

Olemme yrittäneet saada pentuja kiinni nisiin lypsämällä hieman maiton nisän päähän, jotta ne tajuaisivat maidon tuoksusta mitä pitäisi tehdä, mutta tuloksetta. Ainoastaan isoin pennuista alkoi n. puolen vuorokauden ikäisenä imemään emoaan, mutta emme tiedä kuinka paljon se on saanut maitoa sitä kautta syödäkseen. Kaikkia pentuja olemme nyt ruokkineet pullosta Royal Caninin emomaidonvastikkeella kahden tunnin välein. Ongelmana nisistä imemisen suhteen on se, että pennut eivät jostain syystä tajua avata suutansa kun niille yrittää nisää tarjota. Myös pulloruokinnassa niiden suuta on hyvin vaikea saada edes sen verran auki, että saisi tuttiosan suuhun. Olemme soittaneet eilen illalla eläinlääkärille, joka suoritti keisarinleikkauksen, mutta hän ei juuri muuta neuvonut kuin, että meidän pitää vain sitkeästi koittaa saada pennut nisille seuraavan 72h aikana, ja ruokkia lisäksi vastikkeella jos pentujen paino ei nouse 5-10g/vrk. Pennut kyllä mönkivät omatoimisesti kohti nisiä, mutta eivät osaa tarttua niihin.

Onkohan näillä pennuilla mitään mahdollisuuksia selvitä?? Oikeastaan ainoa jonka selviämiseen tällä hetkellä uskon, on tuo isoin pentu joka siis on muutaman kerran onnistunut imemään emostaan maitoa. Aiomme silti sitkeästi koittaa pelastaa muutkin kaksi pentua, mutta jos ne eivät saa ollenkaan emosta maitoa, pelkään että ne menehtyvät, koska vastustuskyky jää saamatta.

Jos siis jollain on kokemusta tällaisesta ongelmasta tai muuten vaan hyviä vinnekjä mitä pitäisi tehdä, niin olkaa ystävällisiä ja kertokaa! Kiitos jo etukäteen.

6

4546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auttaisko nää?

      pennut tarkistettu ettei ole kitalakihalkiota, nimittäin sellaiset pennut eivät saa kunnon imuotetta ja näin ollen eivät pysy nisillä, menehtyvät sitten kuivuuteen.

      Ota nyt yhteyttä eläinlääkäriin, tarkistakaa tuo kitalakihalkio ja jos ovat ok-kunnossa, sitten nesteytys niskanahan alle, etteivät kuivu, tuon ikäisillä pennuilla vuorokausi on jo kriittinen aika ja teillä hyvin pian kuolleita pentuja.

      Saahan emä tarpeeksi ruokaa ja nestettä että varmasti tulee paljon maitoa?

      Pentujen suut saat auki kun varovasti peukalolla ja etusormella painat suupieliä, se ei voi olla ylivoimaisen vaikeaa. Emänvastikkeiden mukana tulevat tutit sopivat harvalle pennulle, eivät vaan tykkää, itse suosin tavallista ruiskua jonka päähän on vedetty polkupyörän venttiilitapin kumi, se kun on tarpeeksi pitkä, menee tarpeeksi syvälle ja näin varovasti mäntää painamalla saa pennuille tarpeelliset maidot ja pitkä kumi kuvastaa sitä venyvää emän nisää, toki kurkun perälle asti se ei saa mennä ja pitää varoa etteivät vedä maitoa henkeen.

      • keinoemona

        Hei, ja ensinnäkin kiitos vastauksesta. :) Tuota kitalakihalkiota ole itsekin tässä miettinyt, varsinkin kun yhdellä pennuista tuntuu aika usein tulevan maitoa nenästä ulos kun sitä ruokitaan pullosta. Olen ainakin ollut lukevinani, että se voisi olla oire kitalakihalkiosta. Taidamme mennä tänään varmuuden vuoksi vielä uudestaan eläinlääkäriin näyttämään pentuja. Tosin pennut vaikuttavat aktiivisilta ja liikkuvaisilta siihen nähden, etteivät emän maitoa syökään. Olemme onneksi kuitenkin saaneet ne syömään jonkun verran pullosta, joten eivät ne ehkä ihan käsiin (vielä ainakaan) ole kuivumassa.

        Juuri äsken kyllä huomasin iloisen asia, toinenkin pennuista oli saanut nisän suuhunsa ja näin ollen sai ainakin jonkin verran äidistään maitoa. Ainakaan tuo ks. pentu ei enää kamalasti syönyt vastiketta sen hetkisessä syötössä, joten taisi se jotain sieltä saada. Ehkä tämä tästä vielä, mutta tosiaan olemme tosi huolissamme, jokainen pennuista kun painaa tällä hetkellä alle 100g. Sen kokoisella eläimellä ei tosiaan vaadita paljoa että se kuolee ruuan puutteeseen.

        tuo polkupyörän venttiilitapin kumi on hyvä idea, varsinkin kun tuttipullosta ei oikein tarkaan tiedä minkä verran kukin pennuista onnistuu imemään. Lisäksi emävastikkeen mukana tullut pieninkin tutti on aika iso tuollaisten hamsterin kokoisten koirien suuhun. Lääkeruiskusta ainakin näkisi kuinka paljon sitä kuluu suurin piirtein per pentu. Täytyykin laittaa mies metsästämään noita kumeja kunhan herää, tällä hetkellä meillä näet nukutaan vuoroissa. :)

      • auttaisko nää?
        keinoemona kirjoitti:

        kiirettä, pennut ovat niin pieniä että vuorokaudessa menehtyvät, kyllä suosittelisin nesteytystä ja ihan niin että eläinlääkäri sen tekisi ensimmäisen kerran ja näyttäisi teille, näin teillä olisi hyvä mahdollisuus pitää pennut hengissä. Toinen on pentujen lämpötila jonka aikaisemmin unohdin kertoa, eli koska huoneen lämpötilaa on paha nostaa kovin korkealle, ettei emä läkähdy, suosittelen esim. kuumavesipulloa (limsapullotkin käy) ja se pentujen alle, saa olla siinä 28 astetta ekoina vuorokausina, muistat vaan pyyhkeen pullon päälle. Näin emä pystyy väistämään kuumuutta mutta pennut pysyvät lämpiminä, tosin sitten on oltava tarkkana että saavat nestettä, ettei tule se kuivuminen.

        Näillä konsteilla (lämpölähde, nesteytys, glukosamiini ja imettävä emä) olen saanut 57 vuorokausi syntyneet pennut pidettyä hengissä. Nesteytys niskaan ja glukosamiinia viitisen milliä masuun parin tunnin välein. Glukosamiinia voi olla vaikea saada mutta tilalle käy Nutrisal Plus jauhe josta ohjeen mukaan keitettyyn veteen ja lämpimänä pennuille, sekin syystä etteivät jäähdy.

        Mutta älä odota huomiseen, sulla on niin pieniä pentuja. Ilmoittelehan, en malta pysyä poissa kurkkimassa viestejäsi :)

      • keinoemona
        auttaisko nää? kirjoitti:

        Hei taas ja kiitos lisävinkeistä! :)
        Meillä on kyllä ollut koko ajan kuumavesipulloja pentulaatikossa, ja pyyhkeitä/lakanoita niiden päällä ja olemme pyrkineet pitämään lämpötilan laatikossa 28-30 asteen välillä. Ja aamulla kun kirjoitin että menisimme huomenna eläinlääkäriin, tarkoitin tätä päivää, olin vain valvonut pentujen kanssa koko yön niin vuorokaudet olivat vähän sekaisin. :)

        Narttumme on onneksi syönyt hyvällä ruokahalulla leikkauksen jälkipöhnästä selvittyään, ja olemma antaneet sille penturuokaa sekä kuivapapanana, että purkkiruokana, sekä jauhelihaa. Maitoa tulee hyvin ja helposti ainakin nänniä puristamalla, joten maidon määrästä tuskin tarvitsee olla huolissaan.

        Mutta ilouutisiin! Olemme nyt tämän päivän aikana saaneet kaikki pennut imemään suurimman osan ravinnosta emostaan. :) Ne ovat nyt aamun jälkeen alkaneet pysymään paremmin kiinni nisissä, mutta niitä täytyy vielä suurimman osan aikaa auttaa nisän löytämisessä. Muutamia kertoja ne tosin ovat ihan omatoimisestikin onnistuneet tarttumaan kiinni, ja ne syövät hyvin ahnaan näköisesti. Soitimme myös eläinlääkäriin, joka sanoi, ettei enää tarvitse olla huolissaan. Olemme kuitenkin päättäneet valvoa vielä ainakin seuraavankin yön, ihan vain varmuuden vuoksi, ja merkitä ylös kellonajat jolloin näemme pentujen varmuudella syövän. Jos joku vaikuttaa jäävän jälkeen maidon saannissa, annamme lisämaitoa. :)

        Tulen Illemmalla taas kertomaan miten meillä sujuu. :)

        uutisia ja totta, minäkin seurailisin vielä tulevan vuorokauden tarkkaan, sitten kun ovat syntymäpainonsa kaksinkertaistaneet, voi sanoa että saatte tekin nukkua :)

        Peukkuja iltaan ja yöhön!

    • auttaisko nää?

      teillä ollaan selvitty ja kuinka jaksellaan,sekä pennut että omistajat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe