Ellei saa siitä rahaa. Paljonkohan Muhis on jo joutunut maksamaan.
hankitaan nainen?
Yrttiahon maakunta / vaali kiertuetten pitkäaikainen kahvinkeittäjä on tulevissa kirkollisvaaleissa ehdokkaana demarien listalla. Politiikka on joskus hupaisaa ja mielenkiinjtoista.
Kiitos Kauhavan päättäjät, jotka uskalsivat rakentaa uuden hienon terveyspisteen kaupunkiin muutaman hörhön vastustuksesta huolimatta. Nyt tulee viereen iso vanhusten asumisyksikkö ja pienenä lisänä välinehuolto uusimpa…
Hyvä tapa aloittaa päivä. Olkoonpa työpäivä tai vapaapäivä.
No niin. Sitten ei voi enää valita, että jätä oven taakse ja soita ovikelloa. Kun odottaa lähettiä, niin ei uskalla mennä edes kakkalle, ettei se häivy sillä aikaa. Kuitenkin suuniteltiin, että kaikilta kysytään paperei…
Järjestöissä vähennetään väkeä, ja leikkaukset osuvat jo auttamistyöhön. Samaan aikaan niiden johdossa toimii poliitikkoja, joille maksetaan yhä tuhansien eurojen palkkioita. IS selvitti, kenelle maksetaan eniten ja ket…
Ymmärtävätkö muut ne syyt ja tekijät? Haluaisitko kertoa syysi nyt?
Rinteet lumetettava ajoissa jos kinnostaa aloittaa kausi ajois. Lumetuslumi kestää paremmin paskasäätäki. Vaikee laskea jos ei lunta, menkää kokeileen Tunturi elättää koko kunnan nii miksi kunta venyttää lupaa jollain s…
Koska niillä on edelleen niin lyhyt range, joka vielä lähes puolittuu pakkasilla. Minun vähimmäisvaatimus rangelle on 1000 km ja siihen on ihan henkilökohtaiset syyt. Jos jollakin kohtuuhintaisilla sähköautolla voisi aj…
Lauantaina sinisille sohvalle istahtaa tuttuun tyyliin viisi vierasta. Elämänsä biisin kertovat mm. Queen of Fucking Everything -sarjasta tuttu näyttelijä, tv:stä tuttu hyvinvointilääkäri sekä kansainvälisesti tunnettu …
K marketissa on aina joku turvallinen aikuinen kun apua tarvitaan. Tänään olisin halunut kysyä muutamista tuotteista mutta en löytänyt ketään aikuista joka olisi osanut auttaa. Pyörin kaupassa aikani mutta menin lopulta…
Osaako joku kertoa pitääkö olla päästä vähän vinksahtanut että voi olla helluntalainen?Sattumoisin kohdalle sattunut parikin tapausta mitä muutkin ihmetelleet.Ensimmäinen tapaus oli karavaanari piireistä,viereisellä kau…
Onko säästöt syynä vai mikä kun järviradiossa on entistä vähemmän juonnettuja suoria lähetyksiä ja niiden tilalla täytteenä soi todella vanhaa (teostovapaata?) musiikkia. Toisaalta sinänsä ihan hyvää musiikkia tarjoava …
Olen pitkään ihmetellyt, miksi vanhoillislestadiolaiset äänestävät perinteisesti keskustan ja kokoomuksen kaltaisia porvarillisia puolueita. Kun asiaa tarkastelee tavallisen suurperheen talouden näkökulmasta, tämä ei tu…
Onko täällä hyvä asua?
Tervetuloa Sale Pyhälle Kauan sinua on odotettukin! Valittajien pitäisi hävetä ja mitkä ne tosiasialliset perusteet valituksille olivat? Voi arvailla ja arvaillaan varmaan oikein. Jaksamme odottaa huhti-toukokuulle.
Mm. MAGA:n ja AfD:n linjaa tukevia sometilejä on hiljentynyt ja vastakkainasettelun määrä pudonnut. Ukrainan presidentti Zelenskyi sanoi iskujen jälkeen raportoidun ympäri maailmaa, että somekeskusteluista on tullut rau…
Joko on suosikki?
Korpigymi laajentaa kuusamoon saisivat ees ämmänsaaren kunnolla pyörimään