Polttoaineen hinnat romahtavat. E ei kykene enää pidättelemään tankkereita satamissa...
Tilanne on hyväksytty molemmin puolin. Tämä jatkuu näin nyt.
Pitäisi aiheuttaa jotain ahvenanmaalaisten pään sisässä. Gotlanti ja Ahvenanmaa on alussa kohteina, jos erikoisoperaatio alkaa Itämeren alueella. Venäjällä on jo tukikohta Ahvenanmaalla ja oikeus tuoda sinne "tiettyjä m…
Kävin sitten ensikertaa Maarianhaminassa ihan kutsusta (joitain sukulaiisia).. Minut haettiin satamasta oikein autolla "hauskaan" tilaisuuteen. Oli kaunis pöytä täynnä herkkua ja yhteislaulua. Ja oli meille nuoret (joka…
Normaalia on käydä omassa maassa armeijan koulutus josta saadaan hyötyä.
"Jos Venäjän suhteet huononevat jonkin maan kanssa, hyvinä aikoina tehtyjä sopimuksia voidaan tarkastella uudelleen. Se olisi aivan luonnollista, Venäjän duuman kansainvälisten asioiden komitean varapuheenjohtaja Dmitri…
Luuleeko Ahvenanmaalaiset että he itse päättävät miehittävätkö Suomen armeija saaren ja rakennetaanko tukikohta , se jopa kiireinen velvollisuus Suomen puolustusvoimilta.
En käsitä miksi Ahvenanmaa vastustaa Suomen puolustusvoimien läsnäoloa siellä, tukikohta Suomen sotilaineen tässä maailman tilannteessa on mielestän jopa kiireellinen, koska muuten sinne tulee Venäjän kansanmurhaajat, k…
Kiinnostaisi tietää kun olen asiaa viimeaikoina pohtinut. Näin rauhanaikana Ahvenanmaa on kiellettyä aluetta suomenarmeijalta.Mutta sodanaikana ilmeisesti suomen armeija voisi mennä ahvenanmaalle ja puolustaa sitä asein…
Ahvenanmaa pitäisi liittää Ruotsiin nopeasti. Se helpottaisi Suomen puolustusta ja nopeuttaisi armeijan saapumista ahvenanmaalle, koska ruotsi on huuomattavasti paljon lähempänä.. Noniin, nyt on vastaväiteiden vuoro. En…
Oletteko käyneet Putinin tontilla? https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014101418744303
Ahvenanmaa takaisin normaaliin tilaan kun Suomi saa jäsenyyden natoon. Eli demilitarisointi poistuu.
Miksi meni herne nenään kun Suomen Merivartioston alus piipahti Lummbardahdellella.Siitä on jo aikaa,tänker po dig.
Onko totta, että Ahvenanmaalla on luovuttu kaikista tautiin liittyvistä rajoituksista ja mandaateista? Ei tököttipassia, naamareita tai alaikäisten tököttämistä? Kuulostaa liian hyvältä, mutta olispa totta!
BBC, Daily Mail jne...oletteko huomanneet, että mikä tahansa brittien lehti on kyseessä niin heidän kartoistaan puuttuu aina Ahvenanmaa? Esim: https://www.dailymail.co.uk/news/article-8923787/WHO-says-mutant-mink-corona…
Silloin muutankin sinne ensivuonna, viettämään eläkepäiviä. Vene ja verkot on jo, hankittu täydellä arvonlisäverolla, mutta kait nekin voi myydä täällä mantereella, jos tuo Ahvenanmaa on tosiaan veroparatiisi, kuten tää…
Ajatelkaa, että joukkueen futismatseissa käy parhaillaan yli 2000 katsojaa eli viideosa koko Maarianhaminasta!!!!!!! Voisi kai sanoa että futis kiinnostaa :)
toivottavasti putin laajentaa kiinteistöjään ja tuo venäjältä runsaasti veronmaksajia Ahvenanmaalle.
Kaikki puhuvat koko ajan Ahvenanmaan n. kutsutusta rasismista? Näin väittävät ihmiset voivat painua v..tuun, koska ei ne oikeastaan tiedä mitään! Olen vuodesta 1987 lähtien käynyt siellä keskimäärin joka kolmas vuosi, e…
Olisi jo aika saada edullisia elintarvikkeita. Tule apuun Lidli Ja avaa vaikka 8 kauppaa saaristoomme, olisi jo kilpailun paikka. Miksi vain suomalaiset saavat nauttia hyvästä ja halvasta ruuasta, meitä sorretaan.