Alavus on pienehkö Vesalandian annektoima lääni suunnilleen ei missään Tampereen ja Oulun välimaastossa. Tänne ei kannata pysähtyä tankkausta pidemmäksi ajaksi. Alkuperäisväestö on omituista ja itseriittoista, kaikista …
lyhyt matka sekä Lapualleppäin että Virtoille päin, sulut ja voimakkaat varoitusvalot. Mikähän operaatio, ei sinne viitsiny mennä katsomaan
mutta nyt vaan ei teidetä mikä ero on gotlerilla ja gouterilla
Onko moni pimeässä ajanut sen Myllymäentien läpi? Onko se tosiaan vaarallinen etappi?
kaupunkintalon paikalle?
Jos Venäjä tekee yllätyshyökkäyksen Suomeen 400-500 droonin ja kymmenillä ballistisilla ohjuksilla olemme todella kusessa. Suomi on lamautettu parissa kolmessa päivässä. Infra tuhottu, sähkön saanti lamautettu, vesivoim…
Palstan mukaan on ihana ja kamala paikka niin listataan tähän plussia ja miinuksia REHELLISESTI. En nimittäin kaikkia palstatrolleja ihan usko. Täällä voi ulkopaikkakuntalaisetkin vaan trollata meinaa. Ei pidä kaikkea o…
uutta rakennelmaa valmistuu , kyllä on alkanut nyt turisti-sesonki täysillä.
Joko on palon syy selvinnyt? Harmi,että kärähti,siellä oli kossina mukavia viikonloppuja,Juicea ja muita tuli kuunneltua.
kohdalle kuuluisi laittaa, seurakunnat voisi yhteistyönä sen tehdä. Oliko Alavuden vai Virtoin puolella?
kuuluisi laittaa, seurakunnat voisi yhteistyönä sen tehdä.
Nyt kun Panda Mikon taakse menee vain Lasse Anttilan väki. Muut Pasi kivisaaren. On meillä rivit hajalla. Lappajärven lääkäri Kepun listalla saa Järviseudun äänet ja sairaalan väen.
Oliko sillä Arosella jokin muu kytkös Alavuteen, kuin nuorisoseuralaisuus, maalaisliittolaisuus ja umpityhmyys?
tuli mieleen onko tuollaista, ja ne työvaatteissa kuljeskelevat ,siis vapaamuurarit, liittyikö tuo Rasmus Takaluomankin tapaukseen? Supo?
Onko nin että kepuvalta ja koplaukset mm yritysjutuissa liittyisi toisiinsa, tätähän kepulandiassa tuntuisi olevan jokapuolella, ne muutama kymmen suurtiallista rohmuaa kaien ja alkaa ollamljonäärejä aina?..., mutta sit…
Keskisen konkurssia? ... vai jotain isompaa, ... Rasmus Takaluoma?.... Milloin 1971-vuoden tapaus-keskustelu aloitettiin palstalla?... se saattaa olla vinkki... Näillä keskusteluilla peitettäisiin muut aiheet? Kun palst…
eikös olekin hieno ja kiva nimi
Saatte meidät velkoinemme päivineen😘 Olemme pian yhtä suurta perhettä. T. ähtäriläinen
Vie meidät uudelle vuosituhannelle kohti menestystä.
Oliko Aulis siellä turvesuolla?