Kuka omistaa Siikasaaren? Siellä riehuu moto. Kun myrskyt tulevat, mikä lienee seuraus?
Mitenhän ois? Onko Ryökäsvesi-liekuneelta kuhaa saatu tänä kautena uistellessa? Entäs Puulan puolelta?
On se kumma, että Hirvensalmen palstakin on jatkuvasti ainakin yhden trollin kohteena. Hän se jaksaa käydä yksinäistä pakolaiskeskusteluaan, vaikka jutut on kirjoitettu vähintään toistasataakilometriä kohdekunnasta. Mik…
Kuulin yhden ihmisen kuolleen ja kahden loukkaantuneen jossain asunnossa eilen Hirvensalmella. Puhuvat väkivalloin aiheutetuista vammoista mitä siellä asunnossa tapahtui illalla osaatteko kertoa?
Hirvensalmella myydään liikekiinteistöjä ykkös tonneilla. Tuukkalan kauppa ei mene kaupaksi 70 000 hintaan. Siitä huolimatta kunta pyytää koulusta 150000 alkaen tarjouksia ja kuuleman mukaan setynoilin hallista pyytävät…
580000 euroa tuloutuu kunnan kassaan saaristorahanimikkeellä. Seppo selvästi tekee jotain palkkansa eteen. Ei oo ihan olematon ropo, vai mitä?
Onko Hirvensalmella kenelläkään yrittäjällä ns. aamiaismajoitusta yöpymisellä? Satulinnassa olen yöpynyt kerran, mutta aika tyyristä oli. Edellisestä käynnistä kyseisessä paikassa oli kulunut muuten 60 vuotta. Näin ne v…
Ei paljon järvellä liikkuminen tuosta parane. Ellei vesisateet muuta kaljamaksi, kävellenkään ei tarvitse edes liukuesteitä, eik.ä nietos vaivaa Jäniksiä on, jolloin on loogista, ettei ilveksen jälkiä löydy. Huolestutta…
jos se ei siistiydy? Anonyymiteetin suojissa saa nettiin suoltaa mitä tahansa. Kun ip-osoitteen kierto on joka suoltajan huvia ja tehtävissä, ei tiettyä ip-osoitetta voi enää bannata, koska tekijä ilmestyy heti palstall…
Ja oikein hyvää vuotta 2017. Olkoon juhla ja vuosi onnellisia hirvensalmelaisille.
Mahtaiskohan Hirvensalmelta löytyä 46v yh-isille mukavaa naista viettämään arkea/juhlaa.... :)Käsistään kätevä ja kielitaitoinen miehen köriläs kyselee....
ja uutta vuotta. Eiköhän se talvikin joskus ala.
Näitä keskustelujanne lukiessa tulee pakostakin mieleen millaisia olette kun tuommoisia tekstejä kirjoittelette? Mikäli on kova halu kirjoittaa, ostakaa vaikka vihko johon teette alustavan kirjoitelman, luette seuraavan…
Äsken oli rekisteröity Hirvensalmella 2449 linnunpönttöä. Tein pari pikkulinnunpönttöä ja ne ovat jo puussa. Voit rekisteröidä pönttösi yle.fi/miljoonapönttöä -sivustolla. Rekisteröityjen pönttöjen määrä taisi jo ylittä…
Keskustelun taso, hävettää olla ja asua Hirvensalmella. Idiootteja olette
juupa jaapa sellasta vaan et ei sielt hirtsusta näköjään tavallinen dallaaja (suomen kansalainen) saa kämppää kyllähän ne kämpät ( tyhjät) pitää olla varattuina pakolaisille. Niin niitähän on tulossa lisää onnee ja mene…
Muistaako kukaan syväsmäen mopomiestä, taisi olla kaksi. Oisko ollu runnari??
Onks derbi hyvä mopo?
Upee paikkahan tää on mut, millä saahaan vielä hienommaks? Tarvittas uutta verta kylille, mikä vetäis sitä?
Vanhusten hoito on jo nyt epäinhimillistä ja sinne tarvitaan lisää käsiä, vammaishoidosta en tiedä mutta tuskin sielläkään liikaa tekijöitä on. Osallistu aloitteeseen: arvokas vanhuus 2 https://www.kansalaisaloite.fi/fi…