Miten meni lanka fest, oliko paljon kansaa. Toivottavasti oli ett festarit jatkuu ensi vuonnakin.
Kiertäkää Puolanka kaukaa,autoni temppuili ja kävin ensin kahdella korjaamolla joissa oli ruuhkaa ja päädyin autohultoon, jossa lipevä ukonkäppänä kertoi korjauksen olevan simmpelijuttu ja lasku oli kallis ja ennen puda…
Tultais joukolla poimimaan kiitos tiedosta
Voiko turhempaan laittaa aikaa ja rahaa. Joidenkin vouhottajien keksintö kun muuta ei puolangalla ole. Kun joku rupeaisi hommaamaan kenulle patsasta. Olisi aihetta oikeaan. Eihän isa ollut kuin hetken puolangalla. Joten…
Näkyy olevan konkurssipesän johtohahmo repineen esterin kyltin alas liekkö viimeyönä kaljotellessa tullut tekemisen puute ja lähtenyt tekemään piruutta.
Kaikki mukaan keittoa tarjolla
Olisin jo tulossa kalaan kotikonnuille
Ainut miinus musiikki. Epävireistä laulua. Ihan hävetti kuunnella. Missä on puolangan musiikki yhdistys. Siellähän oli hyviä laulajia ja soittajia. Kiitos kuitenkin järjestäjille.
AARO MIKKOSEN VAPPU JUHLA VETÄNYT PORUKKAA AINAKIN 10-15 LIIKUNTASALLIN,JOSSA ÄÄNTÄ AVANNUT RAIMO ITSE LAAMANEN.MUMMOT SAANET KIRKUA.
Kiitos konsertin järjestäjille!Tälläisiä tarvitään lisää
Puolangan Kunta mainostaa itseään "Sitkeää Sorttia" ,taitaa Kunnan lumiurakoitsija olla kanssa sitkeää sorttia ,kun ei aurata edes jalkakäytäviä ,aamulenkillä käydessä kokoajan täytyi kahlata paksussa lumessa. Kuka valv…
Onko puolankalainen puupää joka sauhuaa tuulivoimaa vastaan tällä palstalla vai onko jokin tsompi ? Tänne rakennettava kattava voimansiirtoverkko ja joka mäen harjalle tuulipuisto.
Tämä aihepiiri on niin kiusallinen paikallisille kepuhurmoslaisille, että keskustelun estotoiminta on maksimoitu. Keput eivät halua elää todellisuudessa, vaan paranoidisessa harhassa taikka sitten väyrysläisessä mennees…
Olisiko mitään Paljakkaan vähän rinteille toimintaa? Vaikka mkelkoille hillclimb kisat?
Kertoisiko joku, jolla on kokemusta oppilaana, opettajana tai vanhempana ihan viime 1-2 vuoden ajalta, millainen peruskoulu ja lukio Puolangalla on? Onko lapsilla hyvä oppia siellä, kiusataanko vai ollaanko kavereita ym.
Osaako joku vastata? Onko kunnassa päättäjiä, jotka ymmärtäisivät aggressiivisen tuulivoimarakentamisen haitallisuuden.
Ehdotan että . Jätetään nämä tuulimylly hörhöt tänne keskustelemaan keskenään. Minusta ei kannata kommunikoida mitään , koska se on kuin heittäisi bensaa tuleen. Jos ihmisillä ei ole muuta mielessä , jutelkoon keskenään…
me maksetaan yle veroa tommossta puskee tuutista koko illan, eli kaikki urheilu maksullisille kanavilla ja piste
Siitä se lähtee homma käyntiin.
Kuka kaheli siellä häiriköi. Eikö sitä voi erottaa. Onhan tuo käsittämätöntä.