LoimaaVastattu 1 kk

Nuuskapussit

Tarveis kieltää. Nuoret pilaa suunsa ja hampaansa. Jos nuorella on nuuskapussit suussa niin kyllä sen näkee. Sitten niitä tiputellaan joka puolelle. Linnut nokkii niitä ja kuolee. Koirat syö vahingossa. Niistä ei oo kui…
LoimaaEi vastauksia

Hurrikaanista maailmalle

Haapaniemi, Välimaa, Marttilat oli hienoa seurata poikien pelejä ja vielä mitalikin tuli.
TurkuVastattu 1 kk

Kossua kotiin tuotuna!

Junarata Petterille Iso KIITOS ! Kossua kotisohvalle tuotuna ! Nyt elämä hymyilee!!
KaarinaVastattu 1 kk

Kaarinan terveyskeskus!

Soitin tänään ajanvaraukseen 17 kertaa,klo 10-11 välillä. Aina sain tai jouduin kuunteleman samaa nauhaa: "tämä on Kaarinan Piikkiön terveysaseman ajanvarauksen numero, olkaa hyvä ja odottakaa hetki. jonotus on teille m…
TurkuVastattu 1 kk

Velkakello.fi

Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai …
LoimaaVastattu 1 kk

Asemakadun ST1

Kyseinen asema tuntuu olevan nykyään taksikoppi, sillä jatkuvasti päivisin taksit seisovat siellä, jotkut jopa pitkiäkin aikoja. Lähes joka ilta pihassa samat autot, eli ilmeisesti ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin …
SaloVastattu 1 kk

Salon Vihreät

Kysyn vaan mitä mieltä ootte;Saasko italian mafioiden jätettä poltta salossa?

Taivassalo

Taivas on täällä aina jotenkin alempana. Tätä sanotaan jopa kehittyneeksi pitäjäksi, mutta jotenkin tuntuu siltä, että täällä on aina pilvisen harmaata. Vainion tunkkaisissa busseissa ihmisten päät hytkyvät ilmeettöminä…
TurkuVastattu 1 kk

Mikä se ajaa

turkulaiset nussimaan keskellä kaupunkia. Lapsetkin häiriintyy moisesta menosta. Pitäisi Joulu- ja seksirauha julistaa useammankin kerran vuoteen siel" turuus! Terv. Stadilainen
MarttilaVastattu 1 kk

Ollaan harkittu muuttoa tänne Marttilaan joka

Palstan mukaan on ihana ja kamala paikka niin listataan tähän plussia ja miinuksia REHELLISESTI. En nimittäin kaikkia palstatrolleja ihan usko. Täällä voi ulkopaikkakuntalaisetkin vaan trollata meinaa. Ei pidä kaikkea o…
LoimaaVastattu 1 kk

Pulloautomaatit

Prismoissa on nyt joku uusi toiminto pulloautomaateilla missä voi lahjoittaa pullojen hinnan ruoka-apuun. Mut en usko et Loimaalla monikaan lahjoittaa kun ne yötä myöten keräävät pulloja niin kyllä ne pitävän sen tuoton…
TurkuVastattu 1 kk

Toriparkki

Lahes kaivetaan jo,eikä suoli 24 sivuilla siitä pidetä älämölöä! Ilmeisesti täällä metelöivät ei kukaan tiedä mitään koko rakentamisesta ja märissä vaipoissaan itkevät joko puolesta tai vastaan! Tulkaa päijät-hämeeseen …
SaloEi vastauksia

ongelmajätelaitos

Jos siellä poltetaan vaikka öisin jätteitä joita kukaan ei valvo - mikäs firma sellainen on. ja hajut kantautuu lähikaupunkiin?