earlybirdh

Vuosia sitten rekisteröimäni käyttäjänimi oli poistettu käytöstä, liian pitkään kirjautumatta palveluihin ja noin kävi.
Nyt uusin siivin, vaikka olen siivetön lintu.
Takana menneisyys, edessä lennokas tulevaisuus.
Kirjailija
Matkailija
Tukihenkilö
Eläkkeellä
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 11 kommenttia
- Tyhjää.tyhjempi
3.3.2019 11:00
Parempiosaiset tekevät työtä, johon ovat vaivalla kouluttautuneet. Miksi he tuhlaisivat aikaansa tyhjänpäiväisiin päivätansseihin! Kun he tapaavat ystäviään ja viettävät vapaa-aikaansa, ei siihen kuulu halpa vakoviini, olut ja tanssiminen tuntemattomien kanssa "Käykö neiti useinkin täällä Tanssitallilla?"
**
Olen käynyt lavatansseissa alkaen vuosi 1956 ja käyn yhä.
Ikinä en ole juonut yhtään drinkkiä lavatansseissa, mutta aikanaan kun kävimme päivätansseissa täällä hesalaisissa ravintoloissa, otinpa joskun pöytääni tuodun konjakin, jonka oli joku tanssiparini minulle tilannut ja maksanut, tarjoilija ei aina kertonut kuka, mutta joskus osoitti pöydän jossa tilaaja istui. Kiitos vieläkin niille ihanille tanssittajilleni ja kiitos ruusuista joita usein illan päätteeksi kukkamyyjä toi minulle. Hienoa aikaa, välittämättä kenenkään taustoista, mutta miehillä oli aina puku ja kauluspaita! En koskaan ole mennyt tanssimaan "viinan ja viinin vuoksi" kun en niitä välitä vieläkään.
Moni sen ajan tanssiravintola on kadonnut, kaatunut ja kuopattu. Kulttuuritalon sen ajan tanssit, eipä ole vertailtavaa enää.
Nykyisissä päivätanssipaikoissani ei ole näkynyt anniskelutiskien äärellä niitä miehiä tai naisia jotka tulevat tanssimaan. Ne on eri tyypit jotka tanssittavat jalallisia laseja!
Parhaita asiantuntijoita kaikilla aloilla ovat juuri he, joilla ei tannssijaka vipata, eikä pyyteetöntä yhdessäoloa osaa arvostaa tuuman vertaa. Pidän itse päivätansseja tärkeämpänä kuin yhdistysten kokouksissa istumisen, tai matkailuhotellien auloissa roikkumisen ja seuran odottelun viinilasia hienosti hipelöiden jossain hämärässä baarissa!
Niitä en tuomitse, kuulun moneen yhdistykseen, jopa hallituksiin, mutta ne ovat harrastusta eri tavalla kuin lava- tai päivätanssit.
Kun menee aamulla lenkille, piristyy ihan valtavasti ja sitten voikin jo katsella - olisiko, lähtisikö, hei, nuo päivätanssit, niitä en jätä väliin, ellen ole niin kipeä etten jaksa.
Suon ilomielin kaikille omat huvituksensa, mutta omistani en luovu muiden vähättelyn vuoksi. Pitäkää te vain kantanne "että vain köyhälistö ja sivistyneet harrastavat päivätansseja ja oppineet käyvät paremmissa paikoissa, joissa tarvitaan enemmän rahaa kuin tanssilipun 10 euroa jolla saa vielä kahvin ja voileivänkin."!!
Maksan sen 10 ja enemmänkin kun saan nauttia tanssin huumasta ja iloisista ihmisistä koko rahalla! - Pääseekös mukaan maalarin haalareissa?
Kuva- ja sanataiteilijana yritän itseäni elättää, mutta harrastuksenahan se on joka tapauksessa tämä lyijykynä, jota korvaa näppäimistö tässä sähköisessä mediassa.
Kiireellinen elämänrytmi estää kyllä kokoaikaisen osallistumisen.
Erämaassa ei aina netti toimi.
Menestystä monen vuoden takaiseen suunnitelman toteuttamiseen. Kyllästyittekö? - Minä myös ajelen kesäpaikkaani monta sataa kilometriä. Töitä ja kunnostamista, pieniä sisustusmuutoksia ja ulkoilua siellä voi harrastaa, mutta pakkoa ei ole.
Kyllä nainenkin osaa korjata ja rakentaa, mutta osaa myös vain olla ja naattia elämästä. Käsityö seurana.
Kalliiksihan se tietenkin tulee omallakin autolla ajella matkoja, mutta miksi en maksaisi siitä, että pääsen paikkaan jossa on hyvä olla ja mieli nauttii täydellistä onnea. Yksin, niin, vaikka joskus mietin puhe kaveria tuohon viereiseen lepotuoliin aurinkoon iltapäivä kahville. Kukaan ei tule edes kalakaveriksi, joten olkoon onkinkin paketissa, virvelin vieressä.
Kivaa, hyttysetöntä Juhannusta sinulla ja koko palstan mukana kulkeville. - Voi tokkiinsa, onhan palstalla tapahtunut muutoksia sitten viime lukemani ja näkemäni.
Silmäni eivät pidä näyttöpäätteellä lukemisesta, kaihia kai, joten otsikoiden selailua ja joitain hajanaisia viestiketjuja hiukan lueskelin.
Ihmettelin kuinka vähän on rekisteröityneitä käyttäjiä sivustolla.
Ei tullut tuttuja nimimerkkejä vastaan. Ovatko kaikki poistuneet, vai onko nimenmuutoksia ja piilonimiä noin paljon.
Tiedän muutamien hyvien palstaystävien nukkuneen pois. Jäähyväisiä en ole ollut jättämässä, mutta siunaavin ja rakastavin ajatuksin muistan ystäviäni ja muita palstatuttavia menneiltä vuosilta.
Rekisteröity nimimerkkini oli liian pitkään käyttämättä ja palvelin poisti sen, eikä sitä saanut palautettua. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä mitä oli. Nyt on uusi aika ja uudet kirjoittajat.
Olihan se aikaa kun 50 palstalla aloiteltiin, cahttailtiin yötä myöden, pidettiin hauskaa ja hauskuutettiin muita.
Palstoja en seuraa aktiivisti, en tunne chattailijoita paremmin kuin tällä palstalla kirjoittaviakaan, mutta totesin kaiken muun lisäksi tuon politiikan joka tuntuu kuumalta perunalta. Joskus, kauan sitten seriffit poistivat kiihkeimpiä kannanottoja ja olihan aika jolloin muistaakseni politiikan ja uskonnon aiheet poistettiin omille ko. palstoille.
Seriffejä ei taida olla.
Pitänee poiketa chattiin katsomaan onko 60 ja 70 huoneessa vipinää. - Ketä ja mitä tuo kiukuttelusi auttaa? minua ei kiukuta yhtään, vaikka sekin olisi oikeutettua kohdatessaan kirjoittajana pelkkää ilkeämilistä kommentointia.
Jos kirjoittajan mieli on paha minun vuokseni, voihan sivun kääntää ja liittyä samanmielisten seuraan.
Ps. Ajan autolla, en pyöräile, paitsi kuntosalilla kuntopyörällä lämmittelen. - Onnea hirsitalon hankkijalle!
Peruskorjauksen parissa riittää puuhaa, oman kokemuksen mukaan tuntuu ettei ole koskaan kaikki valmiina. Itse hankin tietoja vanhoilta miehiltä jotka tunsivat vanhaa rakennustapaa. Kivoja vanhoja miehiä on olemassa.
Löysin miehen joka oli itse veistänyt piilukirveellä seinähirsiä ja tehnyt opetuksen mukaan salvoksia. Minä jouduin purkamaan ikkunan alta seinää useasta kohtaa.
Nuo aukot kivijalassa ovat tuuletusaukkoja. Niitä pitää olla molemmin puolin taloa, mielellään joka seinällä, eikä niitä voi peittää. Eläinten kulun estoksi jotain kanaverkkoa aukkoon ja ilman pitää päästä vapaasti alustassa kiertämään.
Mene kunnan rakennusvirastoon ja kysele mitä muutoksia tontille ja rakennukselle saa tehdä. Moni kunta määrää talojen värit, jopa kattomateriaalin. Silloin ei tule kalliita investointeja jotka joutuu purkamaan. Kuistin tekeminenkin pitää olla luvallista.
Kyllä se onnistuu itse tehtynäkin talon korjaus. Paljon tehdään nykyisin ja nuorille se on uusi intohimo, vanha hirsitalo ja omenatarha. - Kovin oli sekavaa; parhaista aiheista ei liene puutetta jos kaikki otetaan huomioon.
Asiallisia mielipiteitä, huumori lienee pidetyin tyyli, mutta millaista huumoria tänne rohkenee kirjoittaa.
Olisi tuo Ruuneman nyt rohkaistunut tekemään otsikon aikomastaan aiheesta.Alpertti Alatölviö tuntuu mielenkiinotiselta hahmolta jonka tarinaa voisi seurata yön hetkinä, kun uni ei tule, eikä jääkaapissa ole syötäviä herkkuja. Herkuthan ovat parasta yöpalaa ja syödessä ei muista kuinka kaukana aamu on unettomalle.
Huumoria, mutta olisiko kirjoittajilla hauskoja tapahtumia ja muistoja jostain merkittävästä tapahtumasta.
Missä olit silloin kun. ... jotain merkittävää tapahtui maailmalla tai meillä. Olen juontanut tapahtumia joissa on saatu kivoja juttuja siten, että aloituksen jälkeen kaikillaon mahdollisuus jatkaa tarinaa omin sanoin, vaikka aiheestakin sen verran poiketen, että aloituksesta on jäljellä edes yksi johtolanka, tai siten, että tarina muuttuu kuin huhu. Mitä useampi kertoo, sen vähemmän tarinassa on jäljellä asiaa alkuperäisestä.
Voisiko noita täällä kokeilla?
Tulen mukaan sen mukaan kuinka tarkkaan muut tehtävät vievät aikaani. - Moni on saanut kyllikseen tietoa, kaikki eivät tiedä mitään Raamatusta., eivätkä halua tietää.
Usko on kaikkein yksityisin asia, ei siitä pidäkkään saarnata ja julistaa suu vaahdossa, mutta tunnen kyllä uskovaisia joilla ikääntyneenäkin on kasvoillaan sellainen rauhaa ja onnellisuutta osoittava katse josta voi lukea, "minä en pelkää kuolemaa, minulla on ollut hyvä elämä ja kiitän Jumalaa joka päivästäni jonka olen saanut elää."
Heitä tavattaessa tulee itsekin rauhalliseksi ja usein ajattelen omia valituksiani, niin pienistä ja turhista asioista kuin itsekin valitan ja moni vanhus on elämälle kiitollinen vielä sairaana ja vanhana, kun kaikki mitä elämässä enää on, on ovien ulkopuolella ja ulos ei pääse.
Olen kiitollinen. - Paul Anka - Diana
Nuoruuden idoli monelle nuorelle miehelle ja miksei naisellekin.
https://www.youtube.com/watch?v=Bh0doCIySw4 - Ps. Hämärän hyssykkä ja näppis, virheitä vilisee, sorry.
- Kun olin lapsi, kaikki 50 vuotiaat olivat mielestäni vanhoja.
He istuivat syntymäpäivälahjaksi saamissaan soututooleissa ja hissuttelivat (miehet) pissalla aitan kulmalla. Naiset kehräsivät rukkeinensa lankaa, kertasivat ja kutoivat ukoillensa villahousuja.
Nyt ovat 80 vuotiaatkin useimmiten nuoremman olisia kun sen ajan 50 vuotiaat, kun sitä muistelee silloin aikana nuoren silmillä nähtynä.
Voipihan se olla että vanhoja ovat nämäkin, mutta liikkuvat enemmän kuin omat isovanhempani, mutta heillä oli raskaat työt ja vähemmän huveja.
Istahdan tuohon lepotoliini ja otan kaffeemukin.
Karjalanpiirakkaa haukkaan samalla iltapalaksi.