Pikku-pirpana

Vapaa kuvaus

Pieni taivaankannen maalari.

Aloituksia

124

Kommenttia

16084

  1. No.. kiitos mielipiteesi täydennyksestä.

    Ensimmäisestä viestistäsi tuli minulle sellainen vaikutelma, ettet tee kuin mielekästä työtä. Ymmärsin sinua väärin.

    Lähtökohtaisesti olen iloinen niiden puolesta, jotka ovat saaneet itselleen mielekkään työn. Mutta en kykene ymmärtämään niitä jotka tekevät vain mieleistä työtä ja kieltäytyvät muista töistä. Työn pääasiallinen tehtävä on elättää, ei olla joku mielen nostattaja.

    Se, että kouluttautuu ja saa koulutustaan vastaavan työn on hienoa. Jos noin kivasti ei käy, niin paska homma. Silti asennoituminen työhön on minulla se, että työ on työtä. Missään en väittänyt mitään yksilön lahjakkuuksien epäämisestä tai töiden arvonnoista.

    Asenne isossa mittakaavassa työtä kohtaan on ihan paska. Työ on tekemistä vaille valmista, mutta kun ollaan niin saatanan laiskoja ja mukavuudenhaluisia ettei mitään viititä tehdä sen palkan eteen. Ja sit sen työn pitäisi olla vielä mukavaakin. Niinkuin WTF?

    Tosiasiassa mikään tässä yhteiskunnassa ei toimisi ilman perusduuneja ja niitä raskaan työn raatajia. Muusikko ei soittaisi, johtaja ei johtaisi ja asiantuntijalla ei olisi arvoa, jos duunareita ei olisi, niitä jotka eivät pääse/ halua kiipeämään yhteiskuntarakenteen tikapuilla.

    Sanotaan, että kaikilla on Suomessa samanlaiset mahdollisuudet.. on muuten paskapuhetta. Ei ole. Toki valinnoilla on merkitystä ja kaikki meistä eivät arvota asioita elämässään samoin kuin sinä tai minä.

    Olen nyt 52 ja työhistoriaa jo 37 vuotta takana, siihen mahtuu yli kaksikymmentä työnantajaa kolmelta eri alalta, useita työnoheisia kouluttautumisia ja en vieläkään ole löytänyt työtä jota voisin sanoa mieleisekseni.

    Mutta sanoisin ettei minulle se mielekkyys ole pääasia. Vaan se että on työ. Sanoisin jopa, että duuni se on paskaduunikin. Ja juu, olen heilunut siivoushommissa jo 12-vuotiaana. Tein keikkahommia äitini kanssa siivousfirmalle. On muuten sellainen homma että siistijöitä kannattaakin arvostaa. Muutenhan hukkuisitte paskaan.
  2. En sopisi ihmisenä sosiaalialoille. En ensinnäkään siedä ollenkaan auktoriteettejä, en ole sosiaalinen ja inhoan suurinta osaa ihmiskontakteista.
    Empatiakykyni on surkea ja lapset lähinnä ärsyttävät minua.

    Työskentelen lujaa ja itseni likoon pannen. Tulen toimeen koneiden ja laitteiden kanssa. Sitä mitä en osaa - opettelen. En siis ole sovelias humanistisille aloille.
  3. Mikä veetun lumihiutale sä oot? Työ on työtä. Ei sen ole oltava mieleistä. Eihän tästä yhteiskunnasta tulise hevon vittttujakaan jos kaikki tekisivät sitä mikä sattuu huvittamaan.

    Olen toki iloinen jos joku on saanut mieleisensä työn. Hyvät sille. Mutta kaikki työ on tehtäväksi tehty.
  4. Kyllä se on kansainvälistä. Pompeijissa käydessä oli sääli nähdä niissä 2000 vuotta vanhoissa seinissä raapustuksia ja kaiverruksia tyyliin Judi was here.

    Suomessa ei vartioida julkisia tiloja, meneppä ulkomaille niin vartioita piisaa. Ja joissakin kulttuureissa sulta viedään käsi jos jäät kiinni töhertelystä.
    Toiset kansakunnat ovat niin köyhiä, ettei vandalismin välineisiin ole varaa.

    Meillä kun on vapaa yhteiskunta, varallisuutta ja vartioimattomat tilat, niin vandalismi kukoistaa.
  5. Ai on vai? Hyvät sulle siitä!
  6. Vieroitusoireita. Ei kiva. Nyt vaan kestät kuin mies ni kyllä se siitä. Hitokseltaan oheistoimintaa, kehität pakkoneuroosin kaltaisen oireen siihen tupakanhimon korvikkeeksi.

    Mä tein niin lopettaessani, että joka kerta kun tupakka tuli mieleen, keitin teetä ja söin pähkinöitä. Aina ja poikkeuksetta.
  7. Emotionaalisuus on mielestäni kaksiteräinen miekka.

    Toisaalta tunteellisuus on hyvä ominaisuus mutta sellainen yliherkkyys asiassa on haitaksi. Samoin on haitaksi jos tunteita ei ole tai niitä ei koe.

    Tunnetaidottomat ihmiset eivät ymmärrä omaa emotionaalisuuttaan ja siksi joko ulkoistavat tai kärsivät siitä. Molemmat huonoja vaihtoehtoja.
    Ja tämä ihan riippumatta siitä kuinka emotionaalisia kukakin on.

    Ongelma on sisäsyntyinen, sillä jos ihminen ei osaa kohdata tunteitaan, emotionaalisuuden asteesta riippumatta, homma kusee huolella.
    Se, etteivät ihmiset jaksa, viitsi tai halua syventyä itseensä on tätä päivää. On kaikenmaailman menoa, viihdettä, harrastetta, tekemistä, kännykkää ja muuta härpäkettä joka vie kaiken ajan vuorokaudesta, eikä itselle jää aikaa oikeastaan yhtään.

    Kaikki vanhat viisaudet juontuu sisäänpäin katsomisesta. Meditaatiosta, itsetutkistkelusta ja hiljentymisestä.

    Ajatteleminen on valtava voima ja joskus sitä voimavaraa kannattaa käyttää itseensä suunnaten. Ja sillain syvällisemmin.

    Toki tänä päivänä itseänsä ajatellaan hyvinkin paljon.. egoistisyys on räjähtänyt käsiin suoranaisesti somemaailman kautta.
    Tätähän en tarkoita.

    Tarkoitan sitä, että kysyy itseltään kuka minä oikeastaan olen ja millainen minä olen itselleni ja muille. Kysyy itseltään myös niitä vaikeita kysymyksiä ja antaa itselleen luvan hyväksyä myös ne kirvelevät asiat. Itsetuntemuksen tie johtaa itsensä hyväksymiseen ja sen myötä tunnetaidot kehittyvät kun oppii hyväksymään sisäisen maailmansa.

    Vahva itsetuntemus on yhtä kuin itseluottamus. Ja kun luottaa itseensä uskaltaa kohdata tunteensa .. myös ne hankalat.. mikä vahvistaa tunnetaitoja. Taito käsitellä tunteitaan on emotionaalisuuden asteesta riippumatta tärkein seikka.

    Ei sen väliä kuinka tunteikas ihminen on, vaan se miten ne ottaa. Tunteiden hallinta on se avainsana.

    Tunteet ovatkin kuin viettejä. Eihän sitä pidä olla kummankaan vietävissä. Ne voi päästää välillä laitumelle kirmaamaan vapaana, kunhan on huolehtinut, että aitaus on ehjä.

    Ja en tosiaankaan sano, että kaikkiin ihmisiin pätee sama. Olemme kaikki yksilöitä erilaisilla itsekurilla varustettuna.

    Mielestäni on ihanaa että on olemassa niin tunteidensa vietävissä olevia kuin tunteettomilta vaikuttavia ihmisiä. Erilaisuus on rikkaus. Tässä elämässä ei voi vaikuttaa kuin itseensä, joten huolehdin itse omasta emotionaalisuudestani ja viis veisaan miten muut hoitavat tonttinsa. Jokainen tyylillään.
  8. En oikeastaan halua hallita unimaailmaani.. tykkään siitä sellaisenaan. Mut tuota nukkumista jos voisi hallita, niin nukkuisin enemmän ja sikeämmin.

    Uuden äärellä? Uskon että kaikki menee juuri niinkuin on tarkoituskin mennä. Ja hyvähän se on välillä vähän jännittääkin, ettei ihan tylsäksi elämä muutu. :)
  9. Avantouintia 23 asteen pakkasessa..
  10. Samapa tuon, en itse pystyisi elämään itseni kanssa jos olisin painanut punaista.
  11. Minä olen niin tyhmä, että varmaankin painaisin sitä sinistä nappia. Se olisi myyty sillä jo että kaikki pelastuu.
    Tosin tietäisin että suurin osa ei ajattele kuin minä. Minä valitsisin sinisen, syteen tai saveen. Ja kyllähän siinä huonosti kävisi.
  12. Kyllä se muuttaa ihmistä.
    2012 minulla alkoi motoriset ongelmat ja minulla todettiinkin multippelisklerosis eli autoimmuunisairaus joka tuhoaa tulehduksilla aivojen valkoisen aineen kudoksia.

    Sairaus eteni hyvin radikaalisti ja minulla oli hyvin vaikeita toiminnallisia ongelmia. Vuoden päästä diagnoosista istuin pyörätuolissa, kuuloni ei toiminut, en kyennyt hallitsemaan silmiäni tai vasenta puolta kehostani.
    Odotin vain tilaisuutta päätää päiväni itse.

    No.. se meni ohi radikaalilla lääkityksellä ja kuntoutumisella. Siinä 2017 aloin olla jo oma itseni. Palautuminen on ollut käsittämätöntä ja sen myötä sain elämäni takaisin.

    Mutta en ole enää sama ihminen. En osaa sitoutua tai ottaa vastuuta, sillä en voinut olla varma siitä, että koska sairauteni uusiutuu.
    Jokainen päivä on lahja jonka saa viettää terveenä. Sen ymmärtää vasta kun sen menettää.

    Se, että saa olla ja elää omin neuvoin on ihanaa. Arvostan ihan helkutisti itsenäisyyttä, sitä että pärjää omillaan kun on ollut ihan autettavana.
    Myöskin kävelen mielelläni paikasta toiseen, sillä sekin on lahja jonka elämältä olen saanut.

    Olen kiitollinen elämälle ja minä kuulun niihin onnekkaisiin ms- tautiin sairastuneisiin jotka pääsevät vähällä.

    Puoli vuotta sitten kävin aivokuvissa ja muutoksia ei ollut tullut. Neurolodgin arvion mukaan niitä ei pitäisi enää tullakaan. Olen kuulemma liian vanha jo. :)

    Arvostan elämää enemmän kuin ennen sairastumistani ja pikkuasiat eivät ole niin merkityksellisiä enää. Jos voisin sanoa niin että olen onnellinen elämästäni, se kattaisi myös sairastumiseni.
  13. No eihän se toimi tietenkään, mutta aina on joku kikka kolmonen hihassa. Näin citykaniinina en joudu kiipeliin mökkiteillä kun en aseta itseäni alttiiksi mökkimaisemille.

    Aina olen keinot keksinyt tähänkin asti ja se, mitä en osannut, sen opettelin.
    Nykypäivänä niksit ja neuvot on käden ulottuvilla joka hommaan.

    Ristipäärukarin korvaa tarvittaessa kuorimaveitsi ja talttapään ihan tavallinen ruokaveitsi. Maalitelan saa vanhasta vaahtomuovipatjasta ja fillarin lokarin saa kiinnitettyä nippusiteellä. Liian pitkät ruuvit hoituu välimuttereilla ja tietty epoksiliimalla saa vaikka mitä elementtejä seiniin joihin ei voi porata. Yms.. ei se vaadi kuin pikkuisen luovuutta.

    Mitään koneitahan minä en omista ja kortittomana en edes kulje henkilöautoilla. Pikkunäppäriin ongelmiin on aina löytynyt joku kikka kolmonen.

    Yksi on kotonani asia, mitä en ole selättänyt; yksi keittiön kaapin ovi paukkuu.. tiedän että se on saranan välyksien säädöstä kiinni. En vain ole saanut sitä korjattua.
  14. Näinpä. Se on suhteellisen tyhmä ajattelutapa minunkin mielestäni. Ja vanhanaikainen.
  15. Juu .. tai siis ei. Mä lähden aina soitellen sotaan.
  16. Jaa, no pidä sit ihan ittelläsi. :)
  17. Taas niin asiallisen painavaa asiaa ainulta. Kaunis kiitos ja kiitos kaunis.
  18. Voi kun mukava tapa ajatella. Minua itseäni vain harmittaa oma tapani ajatella eriparisuuksia. Eikös kuitenkin ole se rakkaus joka voittaa kaikki esteet se tärkein asia?
  19. Haluatko avata mielipidettäsi?
  20. Ajattelin lähinnä kehitysvammaisuutta, mutta kyllähän aspergeriä on suhteellisen helppoa "rakkaushuijata".

    Se vain, että kirjo autismissa on niin laaja, toisista ei juurikaan edes huomaa mitään ja toiset ovat ihan lukossa. Eli tilanne on aika yksilöllinen.

    Poikani on assi myös ja kun liikun poikani kanssa meitä tuijotellaan. Olen ikäistäni nuoremman näköinen ja arvatenkin minua pidetään jonkinlaisena hyväksikäyttäjänä. Asiaa ei helpota se, että poikani halailee minua julkisesti.

    Se, että hänen kommunikaatiovaikeutensa selätettiin nuorena sillä, että käytimme kosketusta kommunikaation apuvälineenä, englannin kielen lisäksi, poikani ymmärtää paremmin siis englantia kuin suomenkieltä, ei auta pääsemään tuijottelusta.

    Sinun tapaukseesi en ota kantaa, sillä en sitä tunne. Mielestäni niissä on voinut olla hyväksikäyttöä tai sitten ei. En aidosti tiedä.
    21. 10 / 805
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt