Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. [][]Miksi lääk. lis. P.Reinikainen ei haasta kosmologi Kari Enqistia ja tähtitieteen professori Esko Valtaojaa TV-väittelyyn? [][]

    Siunatulla Reinikaisella on kiintoisa väittelysarja Alfa-TV:ssä. Ainakin vielä viime torstaina jatkui. Ei hänen tarvitse kaikkialla jokaisen kanssa kinata. Kumpikaan eivät siinä ohjelmassa kiihkoile ja ilmenee, että uskomus on toisella voimana ja usko toisella.

    Evolutionismin perimmäinen tarkoitus on tehdä luominen tyhjäksi. Sensijaan kreationisteilla, kuten Tapio Puolimatka ja Pekka Reinikainen ovat avoimia kaikille haasteille.

    Darwin totesi, ettei hän itse usko kehitysoppiinsa, sillä jos hänellä on apinan mieli, ei ole luottamista päätelmiinsä.

    Kun tiede toteaa, että alkuräjähdyksestä kaikki syntyi ja kaikki lopulta palaa poroksi - niin Raamattukin itse asiassa ilmaisee - tiede ei halua sanoa, että alkuunpanija oli Raamatun Jumala.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Reinikainen
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapio_Puolimatka
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Valtaoja
    http://alfatv.fi/

    [][]Mooses on laittanut muistiin, että Aurinko luotiin neljäntenä päivänä. Mitä paikkaa Maa kiersi kolme päivää ja yötä? Vai kiersikö?[][]

    Hyvä huomio, mutta Raamattu ei ole tiedekirja, vaan kansantajulle tehty. Ja Jumalan päivät eivät tietenkään olleet sillä hetkellä vielä 24h, mutta on jouduttu käyttämään kuvakieltä. Sitäpaitsi 2. luvun kertomus poikkeaa eka luvun luomiskuvauksesta, ainakin järjestyseroavuuksia on. Tärkeintä on ihmiselle tämä:

    JOHANNEKSEN ILMESTYS 1:
    7 -- Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen. [Dan. 7:13 | Sak. 12:10 | Joh. 19:37 | Matt. 24:30]
    8 "Minä olen A ja O, alku ja loppu"*, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias. [Kreikan aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain (alfa, oomega).][Ps. 90:2; Jes. 41:4]
    Johannes näkee Kristuksen

    9 Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta.
  2. [][] rahoitetaan paikallisseurakuntien toimintaa ja kirkkorakennusten kuntoa?

    Raamatun ohjeen mukaan kun ei saisi olla kenellekkään mitään velkaa kuin korkeintaan rakkauden velkaa.
    Noudattaako adventtikirkko tätä ohjetta Suomessa? [][]

    MIKSIPÄ ET, aloittaja, noudattiaisi Raamtun ohjetta ,että "lainatkaa, toivomatta saavanne takaisin"? Adv.kirkolle. Sana kehottaa antamaan nimenomaan vihaamillesi järjestöille / ihmisille, kas tässä:

    Luuk. 6:35
    Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

    [][] Raamatun ohjeen mukaan kun ei saisi olla kenellekkään mitään velkaa kuin korkeintaan rakkauden velkaa. [][]

    Oletko SINÄ jollekin jotakin velkaa? Rakkaudenvelan lisäksi. Sanot että "korkeintaan" rakkauden velkaa, mutta pointtihan on juuri siinä, että sinun ja minun ei tulisi kysellä lainojen perään, vaan ITSE olla valmiit lainaamaan omista varoistamme, unohtaen periä takaisin.

    [][] Noudattaako adventtikirkko tätä ohjetta Suomessa? [][]

    Eipä mitään kirkkoa tai korkkia, vaan ihmistä Jeesus velvoittaa henkilökohtaisella päätöksellä antamaan omastaan. Ei kirkko tai korkki rakasta sydämestään, vaan antava antaa siinä sydämensä. SYDÄMELLISEN LESKEN VIIMEINEN ROPO TUOTTAA SIUNAUSTA ENEMMÄN KUIN JOKIN PALJON ISOMPI RUTIINIAVUSTUS JOLTAIN ORGANISAATIOLTA, SILLÄ SE KOSKETTAA VASTAANOTTAJAN SISINTÄ.

    Niinikään huomiotta antamasi lahja siunaa sinua itseäsi enemmän kuin tarkoin kirjaamasi maksetut kymmenyksesi, nääs . . . MATTEUS 6:2-4 :

    2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
    3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
    4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

    antti
  3. ## Miksi adventistit koroittavat sapattikäskyä että ovat ottaneet sen jopa kirkkonsa nimeen (seitsemännen päivän adventismi)? ##

    Johanneksen eankeliumi 5. luku
    8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy".
    9 Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti.
    10 Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta".

    AINA SAPATTI YM. KÄSKYT ON RIITAA AIHEUTTANEET JA SUURET ILONAIHEET PILANNEET :

    Joh. 9.
    13 Niin he veivät hänet, joka ennen oli ollut sokea, fariseusten luo.
    14 Ja se päivä, jona Jeesus teki tahtaan ja avasi hänen silmänsä, oli sapatti.
    15 Niin myöskin fariseukset kysyivät häneltä, miten hän oli saanut näkönsä. Ja hän sanoi heille: "Hän siveli tahtaan minun silmilleni, ja minä peseydyin, ja nyt minä näen".
    16 Niin muutamat fariseuksista sanoivat: "Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia". Toiset sanoivat: "Kuinka voi syntinen ihminen tehdä senkaltaisia tunnustekoja?" Ja he olivat keskenänsä eri mieltä.

    Matt. 12.
    1 Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään.
    2 Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle:
    "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina".

    No eipä edes arkena sovi keskellä peltoa . . . mutta Jeesus tahtoi näyttää, että ihminen on tärkeämpi kuin pykälät.

    Joidenkin mielestä auttava palvelutyö ei ole yhtä tärkeä kuin sapatti / pyhäpäivä:

    Luuk. 13:14
    Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä".

    Minulla on sellainen käsitys, että adventistien omistamissa hoitopaikoissa sapattina työssä olevien toivotaan luovuttavan palkkansa Herralle. Jotta se ei olisi ihan ansiotyötä vaan pyyteetöntä laupiaan samarialaisen tointa enemminkin? On tuo ihan kauniisti ajateltu, mutta kaunista vain niiden kohdalla, jotka eivät nurise kyseisestä käytännöstä. En ole varmistanut, pitääkö asia edes paikkaansa.


    UUSIN PAAVI JA ADVENTISTIT YHTÄ MIELTÄ TÄRKEIMMÄSTÄ ASIASTA MAAN PÄÄLLÄ - SAPATISTA

    http://www.luthersaatio.fi/opetukset/paulus/2009/paulus_raamattutunti_20092201_petri_hiltunen.pdf

    Istuva paavi näet toteaa, ettei ollut kyse tahallisesta sapatin rikkomisesta, "kumoamisesta", vaan lähimmäisenrakkauden korostamisesta.

    Toisaalta minä ei-katolilaisena ja ei-adventistina pohdiskelen siihen suuntaan, että olisihan Jeesus harmittomammallakin tavalla voinut osoittaa rakkautta, eikä opettamalla viljaa tallomaan ja vain omaa nälän tunnettaan ajattelemaan.

    Pellon reunaa olisi voinut kulkea ja rohkaista muitakin vähän napostelemaan nälkäänsä - eivät opetuslapset ainoat nälkiintyneet voineet olla. Kun 38 vuotta sairastellut parannettiin nimenomaan sapattina - olisi hyvinkin kestänyt vielä yhden päivän - niin nähdäkseni Jeesuksen viesti on aivan selvä: sapatti pyhitetään parhaiten auttamalla kärsiviä. Jeesus arvosti lääkärinammattinsa sapatinarvoiseksi. Palkkaa ei toki siitä pyytänyt. Minun mielestäni sapatista tekee juhlan se, että vaivatut saavatf avun ja rauhan ja ystävyyttä.

    antti

    antti
  4. Bush: ## Kuten tuossa jo sinulle kerrottiin, niin esimerkiksi Jobin kirja kertoo hyvin selkeästi, että sekä hyvä että paha, jonka ihminen joutuu kohtaamaan, ovat yhdeltä ja samalta Jumalalta lähtöisin. ##

    Ja . . . oleellisinta on tämä:

    Room. 8:28
    Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. [Vaihtoehtoisen tekstimuodon mukainen suomennos:"Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat."][ Ef. 1:11]

    Maailma meitä kurittaa ihan vaan kiusallaan, mutta Jumalan motiivi on rakkaus.

    Hepr. 12:6
    sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".

    Hepr. 12:10
    Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.

    2. Tim. 2:13
    jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

    TÄSSÄ ON KRISTILLISEN USKON ANKKRI:

    Room. 8:32
    Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
  5. ## Eli siellä tulisessa järvessä kärsitään syntien mukaan ja sitten Kuolema ja Tuonela heitetään sinne ja silloin siellä olevat kuolevat toisen kuoleman! Eli kukaan ei kärsi hel-vetissä ikuisesti! ##

    Niin no emmä ihan tohon osaa mielipidettä sanoa, tohon, että olemmeko ansainneet ikuisen kärsimyksen, vaiko vähän pienemmän. Sen vaan tahtoisin tietää, että joutuuko siellä kärsimään niin paljon, että kannattaa hinnalla millä hyvänsä lähteä palvelemaan Jeesusta sen sijaan. Mutta jos on vain näm ävaihtoehdot, että hetken häivähdys helvetissä ja sitten ei mitään tahi ikuisuus Taivaassa, valitsen mieluummin unohdukseen haihtumisen, sillä en ole kiinnostunut harppua soittelemaan iäti, niinkuin ne sanovat, että Taivahissa soitellaan.

    Minua askarruttaa kovasti sekin, että jos jumalatnkieltäjä kärsii hellvetissä vain hetken, toiset ehkä pientä kutitusta, toisia kynsitää hieman enemmän aj sitten ikuinen lepo olemattomuudessa, sainoisinko "ikuinen sapatinlepo" - niin sehän melkein sama kohtalo kuin niillä, jotka ei ole kuulleet Jeesuksesta, jotta olisivat Hänelle voineet vastata: kyllä, alan seurata Sinua.

    Viime kappaleella tarkoitan pääasiassa sitä, että kuinka kellään voisi olla isoakaan motiivia evankelioida uusia heimoja tuolla maailman erämaissa ja sademetsissä, jos ne eivät ilman Jeesusta joudu kidutettaviksi. MIKSI kukaan hengenvaaralliseen evankeliointitehtävään lähtisi vain kertoakseen, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa kurjan elämäsi päätyttyä: tulla olemattomaksi tahi sitten saada uusi ikuinen elämä. Moni kurjuudessa elävä näet vain tahtoisi päästä eroon elämästä - lepoon - mutta kun pelkää, että jos sittenkin on olemassa paikka, JOSSA ON VIELÄ KAMALAMPAA KUIN TÄÄLLÄ MAAILMASSA.

    Minä olen varma siitä, että hellvetti on niin paha paikka, että kannattaa viedä sanomaa Jeesukssta ihmissyöjäheimoillekin Papua Uuteen-Guineaan.

    Asiasta toiseen. Viime pyhänä klo 17 jälkeen kuuntelin raamatunopetuksenomaista saarnaa siitä, että Jumala hylkäsi täydellisesti Jeesuksen, jotta kukaan ihminen ei joutuisi hyljätyksi, vaan Jumala voisi hyväksyä yhteyteensä Jeesuksen sovitustyöhön turvansa laittavat. Kuvittelut omista ansioista ovat lähes jumalanpilkkaa; vain Jeesus voi peittää ihmisen syntien paljouden.
    Iloinen yllätys oli, että ohjelman lopussa sanottin sen olevan media7 raamattuopiston tuottama.

    antti
  6. Onhan minulla mainitsemasi kirja, mutta ei sitä Auvon kirjaa "Rakkauden käskyt" viitti pois käsistään luovuttaa, sillä on mukava silloin tällöin kerrata tekstiä ja miettiä, miksi muutamat näkevät käskyjen noudattamisen todistavan rakkaudesta Jumalaan. (Toinen semmoinen luovuttamaton kirjanen on Arvo Arasolan käsialaa).

    Minä itse näet päättelen sisimmässäni, että helppoahan on totella kymmentä käskyä ja vaikka vielä yhdettätoistakin, jos sellainen olisi - sisi totella konemaisesti, ilman että vaivautuu samalla rakastamaan. Käskyjähän voi totella jopa hampaat irvessä, mutta kun rakastaa, niin tekee siunatusti ja voidellusti hyvää toisille. Rakkaudettomasti voi totella väärää käskyä väärään aikaan väärässä paikassa. Joka rakastaa, on jo kaiken lain täyttänyt.

    Tarkoitan tätä, että käsitykseni mukaan käskyt annettiin aikana, jolloin ei vielä oltu vuodatettu rakkautta. Käskyttämisen, (kieltoja melkein kaikki), avulla Jumala sai torjutuksi isommat pahuudet kanssaihmisiä kohtaan.
    Nyt kun on vuodatettu rakkaus "kaiken lihan päälle", nyt voidaan keskittyä rakastamiseen ja siinäpä huomaamatta ja iloiten tehneeksi todeksi jopa vaikkapa 70x7 käskyä.

    Room. 13:8
    Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
    [2. Moos. 20:13-17; 3. Moos. 19:18 | Mark. 12:31+]

    1. Kor. 13:1
    Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

    Henkeni + sieluni + kehoni rakastakoon Herraa Jumalaa pyyteettömästi ja se näkyköön kohtelussa lähimmäistä kohtaan. Laki ei rakkautta synnytä, mutta rakkaus synnyttää lain täyttymistä. Toki on niinkin, sen myönnän, kokemuksesta tiedän, että kun tekee mikä oikein on kanssaihmistä kohtaan ja tekee sen niinkuin Herralle, ikäänkuin oppii rakastamaan, sitäkin kautta jossain määrin.
    Kun teet vihamiehellesi hyvää, alat tykätä hänestä, mikäli asenteesi on vilpitön.

    MATTEUS 22.

    22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
    38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
    39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
    40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

    antti
  7. Ihminen, Jumalan kuva, on kolmiyksinen niinkuin Jumalakin.

    1. Tess. 5:23
    Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

    Mitä andentisteihin tulee, niin kaikkea hyvää toivon ja toivotan heille Kristuksessa.
    Adventtikirkko on monessa mukana, monissa kristittyjen yhteisissä projekteissa.
    Meillä ei ole taistelu kirkkokuntien kesken vaan pahuuden voimaa vastaan ja hyvyys on aseemme. Hyvyys on Jumalasta, ihmissydän itsessään on pahaan taipuvainen; "henki tosin on altis, mutta liha on heikko".

    antti
  8. Tuntemattoman aloitus on kiintoisa, eikä kukaan voi aihetta välttää, mutta Jumala ei edes Nooan aikoihin esiintynyt tuomitsijana vaan pelastajana. Uudessa liitossa kristityt tunnistetaan Isän lapsiksi siitä, että varsinkin kiittämättömiä ja pahoja rakastavat sanoin, töin ja ajatuksin.

    MATTEUS 5. VUORISAARNAA ...

    42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
    43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
    44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

    45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
    47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
    48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

    Jumalan lapset eivät pelottele tuomioilla vaan hyvyydellä houkuttelevat ikäänkuin nooanarkkiin pelastumaan.

    Jossain sienioppaassa sanottiin ensiksi, että opettele tunnistamaan kaikki myrkkysienet ja sitten neuvottiin poimimaan vai niitä, mitkä tuntee. Huonosti kävi sen lain tuntijoille. Mutta kun opetamme tuntemaan Jumalan hyvyyden ja sitten tekemään hyvää kanssaihmisille, saamme hyvän osan iankaikkisuudessa - Lasaruksen osan.

    "Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa."

    antti
  9. ## kaiken huippu!!
    24.6.2013 10:13
    Juhannusaattona tunnettu adventistipastori saarnassaan puhui todellista Jeesuksen pilkkaa. "Jeesus teki syntiä syödessään lihaa".
    Näin hän kehtasi sanoa. ##

    En tiedä mitä lakia Jeesus olisi rikkonut pääsiäislammasta syödessään taikka tarjotessaan nälkiintyneille vesiperän vetäneille oppilailleen paistettua kalaa.

    SEN TIEDÄN ETTÄ LAKI EI KIELLÄ PILKKAAMASTA JUMALAN POIKAA
    (Lakihan ei edes tunnusta Jumalan Poikaa. Ehkä siksi pilkka on sallittua:)

    Matt.12:31 "Sen tähden sanon teille:
    jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta.
    32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

    Mark.3:28 Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin.
    29 Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."

    Jeesus tuossa opettaa, että uskovaisen vie kadotukseen vain semmoinen, että jos väittää parantumisia ja pelastumisia paholaisen työksi. Voit tarkistaa täältä:

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt.+12:1&rnd=1373876297262

    Elikkä, anna pastoreiden pilkata Jeesusta, mutta katso, että SINÄ et pilkkaa - Pyhää Henkeä. Sitäpaitsi, jos joku on sitä mieltä, ettei uskova saa syödä lihaa, niin "hänelle se on synti", että jos söisi silti vaikka epäröi. Luonnollisesti tällaisen heikon ihmisen vakaumus voi olla, että kukaan muukaan ei saa syödä lihaa.

    MUISTA TÄMÄ, että lihansyönnin kieltäviä ei pidä tahallaan loukata, vaan tukea!:
    1. Kor. 8:13 Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni.

    ( http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Kor.+8:1&rnd=1373876839319 )

    antti