Vielä 1800-luvulla oli hienoa antaa lapsillensa joku ulkomaalainen (esim. ruotsalainen nimi) vaikka sitten ei osattukaan nimea ääntää oikein,
varsinkin jos on kaksi konsonanttia peräkkäin, niin suomalainen hyppää sen ensimmäisen yli :) ettei kieli mene solmuun.

Äitini suvusta on tehty kirja ja siellä näin että joku sukulainen oli saanut nimekseen Svante.
No, aikojen kuluessa tuo S-kirjain on hävinnyt nimestä ja virallisissakin kirjoissa oli hänen nimensä myöhemmin Vante, suomeksi lapanen, tumppu!
on mahtava.
kun olin juuri mennyt kihloihin ja sulhaseni kanssa keräsimme kamaa tulevaa kotiamme varten.
Joka tilipäivänä, kun oli ollut varaa ostaa jotakin uutta, keräsimme kaikki aikaisemmin ostetutkin tavarat esille ja olimme onnellisia että olimme onnistuneet kaiken tämän ostamaan omilla rahoillamme. :D
Nyt puuttui vaan sitä ja sitä...

Vuosien mittaan on saanut kokoon enemmän kuin käytännössä on tarvinnut.
Poika ei huoli sitä minkä tunnen olevan ylimääräistä omassa huushollissani, hänellä on eri maku ja eri tarpeet.

Tunneperäisistä syistä säilytettyihin esineisiin osaan myös tänäpäivänä suhtautua toisella tavalla.
Minulla on henkilökohtaisesti toisenlainen arvomaailma, arvostan enemmän yhdessäoloa kuin jotakin esinettä.
En odota että ystävät tulisivat minua tapaamaan tuliaisten kera tai jättäisivät tapaamatta sen takia että heillä ei ole varaa ostaa jotakin "kaapin lämmikettä".

Koska en ole varma mitä poikani haluaisi säilyttää kodistani, esineitä, joita olen valinnut arkipäivääni helpottamaan tai kaunistamaan, niin niillä ei minulle ole mitään sen suurempaa arvoa.
Ehkä poikani arvostaa vaan sellaista, joka kuuluu hänen lapsuuteensa (esim. hänen puurolautasensa, jonka pohjalla oli orava ja jota "etsimme" joka aamu kun puuroa syötiin :D) tai jotakin muuta jolla ei ole minulle mitään arvoa.

Tähän mennessä olen ilmoittanut hänelle jos aion hävittää jotakin. Kysyn onko hän kiinnostunut esineestä. Jos ei niin esine menee kaatopaikalle.

Yritän yksinkertaistaa "loppuselvityksiä" jo hyvissä ajoin :DD
Huoleton on hevoseton mies!
Kun teimme välilaskun Sarijahissa, yhdessä arabiemiraatissa, SriLankalle mennessä (ja tullessakin), niin olin utelias ja menin koneesta lentokenttärakennusta katselemaan.
Siellä seurasin kylttejä "hätäapuosastolle" ja
naisten vessassa oli valtavat jonot. Kaikki vessat, paitsi yksi ainoa, oli varattu.
Kysyin jonossa olevilta, miksi kukaan ei mene sinne, onko se rikki vai mitä ja sain vastaukseksi että se on arabialainen vessa, missä
pitää kyyköttää :D
Hyvänen aika, kuinka monta kertaa sitä on kyykötetty metsässä kun on ollut reissussa!
Menin vessaan, joka oli tosi upea!
Kaikki kaakeloitu katosta lattiaan saakka, lattiassa hyvin muotoiltu aukko, puhdas eikä mikään törkyinen reikä. Seinällä käden ulottuvilla bidé-suihku ja vessapaperirulla.
Voiko hygienisempää vessaa löytyä?
Kyllä täällä pohjoismaissa voi reissatessaan törmätä sellaisiin yleisiin vessoihin, että ei eläimetkään ole niin siivottomia ulosteittensa kanssa.