Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  1. Oletko sinä liian pitkä?

    Tässä taas perjantairuno teidänkin iloksenne ja ehkä myös hetken pohtimisen aiheeksi. (Lainaus on luvallinen.) t. O-O
    60 plus
    2
    645
  2. Oletko ottanut...

    flunssarokotuksen?
    50 plus
    21
    645
  3. Kerrotko nimesi?

    Onko sinulla tapana esittäytyä esimerkiksi uusille naapureille, järjestöissä, seminaareissa tai matkoilla, kun seurustel
    60 plus
    7
    641
  4. Surullisia uutisia kotkanpesältä Kanadasta

    Siellä on vanhemman munan kuoret lennelleet jo taivahan tuuliin. Toisen poikasen kuoriutumisesta on kuulemma äärimmäisen
    Ikäryhmät
    5
    632
  5. Kuinka korkealla ja kuinka syvällä olet käynyt?

    Kuinka korkealla ole käynyt katselemassa maisemia? Oletko tarvinnut lisähappea kiivetessäsi? Itse en ole kiipeillyt vuo
    60 plus
    38
    622
  6. Oletko nähnyt toivoa?

    Missä?
    50 plus
    18
    621
  7. Kauneimmat joulumuistot?

    Millaisia ovat sinun kauneimmat joulumuistosi ja mihin elämänvaiheeseen ne liittyvät? Muistelen itse lämmöllä lapsuuden
    50 plus
    9
    612
  8. Oletko parantanut maailmaa?

    Miten? En tarkoita virallista hyväntekeväisyyttä enkä ympäristötekoja yms., vaan pieniä asioita, joilla voi ajan mittaa
    50 plus
    15
    605
  9. Asummeko ahtaasti?

    Yhdytkö näkemykseen, että suomalaiset asuvat nykyisin ahtaasti, kun asunnoissa on keskimäärin vain vähän päälle 30 neliö
    50 plus
    12
    599
  10. Lisäaineista brittilehdissä...

    Tässä on pari linkkiä, joissa käsitellään lisäaineiden vaaroja. Tarjoan haasteen: Ehtisikö joku kääntää tiivistelmän tän
    50 plus
    11
    588
  11. Ovatko jouluvalmistelusi vielä kesken?

    Äskettäin saamani tekstiviesti neuvoo: "Vältä joulustressi seuraavasti: Ripottele kardemummaa leivinpellille 75-asteisee
    50 plus
    9
    586
  12. Oletko päätä pitempi?

    Tässä taas perjantairuno teidänkin iloksenne ja ehkä myös hetken pohtimisen aiheeksi. (Lainaus on luvallinen.) t. O-O M
    50 plus
    8
    584
  13. Kielijumppaa pikkujouluaikaan ...

    Harjoituksia pikkujouluja varten... Sanoja, jotka on vaikea lausua kännissä: * Suuryritysrypäs * Kulttuuriministeriö *
    50 plus
    5
    581
  14. Edullisia kilometrejä optimihintaisella?

    Autonvaihto on edessä ja harmittaa etten tiedä niistä mitään. Toivoisin suosituksia ja mielipiteitä auton hankkimisesta
    6
    578
  15. Kumman kaa...

    sinä haluaisit silmätysten seurustella ja miksi: Jari Sarasvuon vai Hannu Taanilan? (minä valitsisin Taanilan, koska ha
    50 plus
    6
    572
  16. Kuka on sinun suosikkisi ?

    satusuomalaiseksi? Itse en ole vielä päättänyt, ketä äänestäisin: Väinämöistä, Ainoa, Uunoa vai Lenitaa. ;))
    50 plus
    11
    572
  17. Lohdutusta ja ymmärtämistä?

    Minusta on surullista, että me ihmiset usein pelkäämme, aristelemme tai suorastaan välttelemme ihmisten kohtaamista tila
    50 plus
    8
    568
  18. Mitä maksoi ennakkoääni/kappale

    Tietääkö joku, vieläkö valtio maksaa ennakkoäänistä erikseen ja jos, niin kuinka paljon? Kun posti hoiti ennakkoäänesty
    Vaalit
    2
    564
  19. Suositko suomalaista ?

    Missä asioissa?
    50 plus
    10
    561
  20. Naisille in English - tai miksei miehillekin

    Sain tänään sähköpostissa päivän piristysviestin, jonka haluan välittää teillekin Englannin opettaja kirjoitti taululle
    50 plus
    6
    558