yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Jalta : Jaltalla näyttää olevan tavallisin taivutus niin historiallisissa kuin muissakin teksteissä. Tämä ei ole virhe, koska ei ole mitään erityistä normia, jonka mukaan se olisi väärin. Varmaankin ilmiöön vaikuttaa Jaltan kokeminen "rantapaikaksi".
  2. Miten Valamo-sana taivutettaneenkin, Valamo ei ole kaupunki minkään mittapuun mukaan.
  3. Eipä juuri tule mieleen muita poikkeuksia kuin Käkisalmi ja Karhumäki, ja nekin taipuvat varmaan useammin sisä- kuin ulkosijoissa, mutta ”Käkisalmella” ja ”Karhumäellä” ovat nekin mahdollisia.

    Syynä ilmiöön on varmaankin se, että ulkomaisten kaupunkien nimet eivät ole sellaisia, jotka suomessa voisivat taipua ulkosijoissa siten kuin monet Suomen kaupunkien nimet, jotka loppuvat ”-mäki”, ”-joki” tms. tai assosioituvat jokiin, koskiin tms. kuten ”Vantaa” ja ”Tampere”. Poikkeuksena ehkä vain mainitunlaiset luovutetun Karjalan ja Venäjän Karjalan kaupungit, joilla on suomenkielinen nimi. Tai no onhan Uhtua, jota ehkä sanotaan kaupungiksi – on aika tulkinnanvaraista, mikä on ”kaupunki”.
  4. Eiköhän tässä ole kyse vain siitä, että paikallisessa murteessa on käytössä taivutus salmi : salmin ja tätä on käytetty myös erisnimen taivutuksessa. Vrt. http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=1877
  5. Aluksi pakollinen terminipotus eli käsitteiden selvennys: Yläpilkusta ei ole. Yläpilkku, comma above, on kyllä todellinen, joskin harvoin käytetty tarke. Tässä on kyse heittomerkistä tai yksinkertaisesta lainausmerkistä, jotka ovat merkkikoodin tasolla sama merkki. Tarkastaja on ilmeisesti korjannut käyttämäsi pystysuoran heittomerkin (Ascii-heittomerkin) oikeanlaiseksi heittomerkiksi. Hyvä juttu.

    Pystysuoraa heittomerkkiä ei pitäisi käyttää missään muualla kuin tietokonekielissä ja muissa vastaavissa merkintätavoissa, joihin se kuuluu. Ihmisten kielissä käytetään perinnäistä kaarevaa heittomerkkiä, toki eri sääntöjen mukaan eri kielissä. Lisätietoa:
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.8.html

    Helposti saat aikaan heittomerkin asentamalla koneeseen nykyisen suomalaisen standardin mukaisen näppäimistöasettelun, jossa yhdistelmä AltGr pilkku tuottaa sen. Ja vielä helpommin minun tekemälläni asettelulla, jossa heittomerkkinäppäin (Ä-näppäimen oikealla puolella) suoraan tuottaa sen. Ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/uusinappis.html

    Satunnaiseen tarpeeseen sopii (Windowsissa) näppäily Alt 0146, ks. tarkemmat ohjeet
    http://www.julkaisija.fi/kirjoita/Alt.html
    (joka lienee perusteellisin suomenkielinen esitys ”Alt-koodeista”, vaikka itse sanonkin).

    Toisaalta jos tekstiä kirjoitetaan Microsoft Wordilla, niin ohjelma automaattisesti muuttaa pystysuorat heittomerkit kaareviksi ja myös pystysuorat lainausmerkit oikeanlaisiksi kielikohtaisiksi merkeiksi. Jos tekstiä ei ole kirjoitettu Wordilla, niin on todennäköistä, että sen kieliasua ei ole tarkistettu ohjelmallisesti, mikä saattaa olla isompi ongelma kuin heittomerkkien muoto... Toki on olemassa myös muita tarkistusohjelmia.
  6. Jos pitäydytään sellaisessa spekuloinnissa, joka olisi historiallisesti mahdollista, niin Jeesus olisi voitu kivittää kuoliaaksi (Mooseksen lain mukainen tapa) tai teloittaa miekalla (roomalainen tapa, joka tosin yleensä suotiin vain vapaille Rooman kansalaisille ja vastaaville).

    Suomen sana ”risti” on selitetty venäläisperäiseksi ja Kristus-sanaan pohjautuvaksi. Oletettavasti tämä on tapahtunut krusifiksia tai kastetta (ristimistä, venäjä krestit) tarkoittavan sanan kautta.

    Erilaisia ristejä on tietysti käytetty hyvin kauan, onhan esimerkiksi +-merkin muotoinen merkki yksinkertaisimpia geometrisia kuvioita. Niin sanottu latinalainen risti, jossa alas osoittava osa on selvästi muita pitempi, on kuitenkin eri asia kuin abstrakti ristin muoto.

    Toisaalta ei ole mitään tietoa siitä, millainen oli se ”risti” (stauros, crux), johon Jeesus kiinnitettiin; se on voinut olla yksinkertainen pystypaalu (siis T:n muotoinen) tai paalu, jossa on ylhäällä poikkipuu, tai myös perinteisen latinalaisen ristin muotoinen. Viimeksi mainittiin viittaa puhe ”päällekirjoituksesta” (titlos), jossa luki evankeliumien kuvausten mukaan ΙΗΣΟΥΣΟΝΑΖΩΡΑΙΟΣΟΒΑΣΙΛΕΥΣΤΩΝΙΟΥΔΑΙΩΝ ja sama hepreaksi ja latinaksi – aika pitkä tarina, jolle oletettavasti oli varattu isohko taulu, joka oletettavasti kiinnitettiin ristiinnaulitun pään yläpuolelle.
  7. Ei tosiaan ole Häkkisen sanakirjassa. Joutaisiko joku katsomaan Suomen sanojen alkuperä -kirjasta?

    Äänteellinen kehitys rocka → rausku on tosiaan aika mahdoton, mutta suomen sana voisi olla lainaa jostain aiemmasta kielimuodosta. Ei kuitenkaan tunnu uskottavalta. Loppuosan äännekehitys olisi hyvin erikoista, ja vaikka poikkeuksellista kehitystä esiintyy, sen olettaminen on heikko selitys. Lisäksi yleensä vanhoissa lainoissa ruotsista au-yhtymä vastaa nykyruotsin pitkää ö:tä (jollaiseksi ruotsin vanhemman muodon au on kehittynyt), esimerkiksi haukka – hök, laukka ’sipuli’ – lök.

    Fishbasen nimilistasta (esim. sivun http://www.fishbase.org/summary/5014 linkki ”Common names”) löytyy kyllä sanoja, jotka voisivat jotenkin liittyä suomen sanaan ”rausku”, kuten albanian ”raxhë” (x ääntyy suhuässänä) ja kroatian ”raža”. Monien kielten sanat ovat r-alkuisia, mutta suurelta osin se johtuu siitä, että ne perustuvat latinan sanaan ”raia” (”raja”), jonka alkuperä on tuntematon.

    Saksan ”Roche” perustuu muinaissaksan muotoon ”reohha”, jossa on samaa rakennetta kuin sanassa ”rausku”, mutta äänteellinen etäisyys on melkoinen.

    Virosta ei ole apua: ”rai” on mitä ilmeisimmin peräisin latinasta jotain kautta.

    Äänteellisesti ”rausku” voisi olla ihan omaperäinen sana ja olla alkuperältään onomatopoeettinen, vrt. sanaan ”rousku”. Rausk-alkuiset muut sanat viittaavat kuitenkin sellaisiin ilmiöihin, joita on vaikea yhdistää rauskuihin merkitykseltään. Onomatopoeettisen selityksen mahdollisuutta heikentää sekin, että rauskuja ei ole Suomen vesillä eikä koko Itämeressä, joten on odotettavissa, että nimitys on lainasana.
  8. Kuten toteat, let-verbin kaikki aikamuodot ovat ”let”, tai toisin sanottuna sillä ei ole erillisiä aikamuotoja. Siksi ”You let me down” on oikein.

    Tästä ei käytännössä juuri koskaan aiheuta kaksitulkintaisuutta. Kieli selviää usein yllättävän hyvin ilman aikamuotojen eroja. Englannissa tähän vaikuttaa se, että futuuri säännöllisesti (joskaan ei aina) ilmaistaan will-apuverbin avulla eikä preesensillä kuten suomessa. ”Jätät minut pulaan” sanottaisiin ”You will let me down”, jos viitataan tulevaisuuteen. Jos taas tarkoitetaan nykyhetkeä eli sitä, että ole jättämässä minut pulaan (et juuri nyt tee jotain, mitä pitäisi), sanotaan ”You are letting me down”.

    P.S. Sen enempää englannissa kuin suomessakaan ei ole aikamuotoa, joka olisi imperfekti sanan yleisessä kielitieteellisessä merkityksessä eli ilmaisisi menneessä ajassa tapahtunutta päättymätöntä tekemistä. Vaikka ”imperfekti” on koulu- ja muissakin kieliopeissa usein käytetty termi, oikeampi ilmaus olisi ”menneen ajan muoto” tai ”preteriti”. Englannin kieliopeissahan on yleensä termi ”past tense”
  9. Suomen murteiden sanakirjasta on netissä osa, joka kattaa sanat kala–käävätä: http://scripta.kotus.fi/sms/

    Se tuntee kennäs-sanalle lukuisia muunnelmia, mutta ei muotoa ”kennää”. On tietysti mahdollista, että aineiston kerääminen ja käsittely ei ole ollut tarpeeksi tarkkaa. Todennäköisemmältä kuitenkin tuntuu, että kyseessä ei varsinaisesti ole murremuoto, vaan murresanaan perustuva, mahdollisesti sanan väärintulkintaan perustuva nimi.

    Kyse ei liene siitä, että s-loppu olisi pudonnut pois. Siitähän syntyisi muoto ”kennä”, jota esiintyykin. Pikemminkin kyseessä on eräänlainen takaperoismuodoste. Koska kennäs-sanasta esiintyy varmaankin enemmän muita muotoja kuin nominatiivia, on jossain vaiheessa tulkittu, että ”kennään”, ”kennäällä” jne. ovatkin sanan ”kennää” muotoja (vrt. vapaa : vapaan jne.).
  10. Myös Kielitoimiston sanakirja tulkitsee todennäköisen varmemmaksi: ”(hyvin) luultavasti tosi t. oikea, hyvin otaksuttava t. luultava”.

    Tosin tässäkin asiassa Nykysuomen sanakirja on parannus seuraajiinsa nähden; se kuvailee tarkemmin: ”hyvin perustein todeksi, toteutuvaksi tai oikeaksi otaksuttu, todelta näyttävä, hyvin otaksuttava tai luultava, hyvin tai erittäin mahdollinen”. Siinä kuitenkin ”todelta näyttävä” tuntuu liioittelulta ja johtunee sanan alkuperän ajattelemeisesta: ”todennäköinen” on lähinnä vapaa käännöslaina ruotsin sanasta ”sannolik”, jonka taustalla taas on latinan ”veri similis” (sananmukaisesti ’toden kaltainen) ~ ”verisimilis”.
  11. Kielen sanat ovat harvoin (jos koskaan) täysin samaa tarkoittavia.

    "Luultavasti" ja "todennäköisesti" tarkoittavat yleensä subjektiivista arviota ilman täsmällistä merkityssisältöä. Subjektiivista on sekin, millaista varmuutta ne ilmaisevat tai miten ne suhtautuvat toisiinsa.

    "Todennäköisesti" ilmaissee yleensä suurempaa varmuutta tai luottamusta kuin "luultavasti", mutta ehkäpä olennaisempi ero on, että "todennäköisesti" esittää asian objektiivisempana. Erityisesti jos arvio perustuu todennettavissa oleviin laskelmiin, olisi outoa käyttää sanaa "luultavasti", varmuuden asteesta riippumatta. "Todennäköisesti" liittyy tilastolliseen ja matemaattiseen todennäköisyyden käsitteeseen, vaikka arkielämän "todennäköisyydet" yleensä perustuvatkin epämääräisiin vaikutelmiin eivätkä mittauksiin ja laskelmiin.

    Silloinkaan, kun kyse on edes jollain tapaa matemaattisesta todennäköisyydestä, ei ole selvää, mit'ä sana "todennäköisesti" tarkoittaa. Sitä ei oikein voi tulkita niin, että riittäisi, että todennäköisyys on yli 0,5 eli yli 50 %. Jos säämalliin perustuva ennustus tuottaa sateen todennäköisyydeksi 51 %, olisi tuskin oikein sanoa "todennäköisesti sataa". Ei kuitenkaan ole mitään selvää rajaa, jonka jälkeen tullaan alueella, jolla voi käyttää sanaa "todennäköisesti".

    Vastaavasti myöskään sanaa "luultavasti" ei kai juuri voi käyttää, ellei pidetä selvästi todennäköisempänä, että esitetty asia on tosi, esitetty ennustus toteutuu tms. kuin että se ei ole tosi, ei toteudu tms.
  12. Kyllä tuossa on kyse nimenomaan Wordin asetuksista. Ei Word ilmoita virheistä, jos sitä on kielletty ilmoittamasta. Tarkistusasetuksissa on myös kohta, joka määrää tarkastaako Word myös kieliopin. Huom. kyseiset asetukset ovat kielikohtaisia, joten ennen niiden säätämistä kannattaa tarkistaa, että tekstin kieli on asetettu suomeksi.

    Esimerkiksi englanninkielisessä Word 2013:ssa toimitaan näin: kieleksi Finnish ja sitten File → Options → Proofing, ja sitten tarkistetaan, että kohdan ”When correcting spelling and grammar in Word” kaikki kohdat on ruksittu, erityisesti ”Check grammar with spelling”. Samalla kannattaa valita valikoista ”Writing Style” oman tekstin luonnetta ja omia tavoitteita vastaava vaihtoehto. Yleensä kannattaa valita ”Tiukka”. Ja sitten OK.
  13. Viron ”abi-” sellaisissa sanoissa kuin ”abielu” lienee samaa alkuperää kuin suomen ”avio-” ja eri alkuperää kuin auttamista tarkoittavat sanat. Eesti etümoloogiasõnaraamat esittää:

    ”abi² liitsõnades abielu 'mehe ja naise (hrl seadusega vormistatud) perekondlik liit ning kooselu', abikaasa 'üks abielupool teise abielupoole suhtes'
    – –
    soome avio 'abielu'
    – –
    Võib olla tuletis avama tüvest, esialgne tähendus on võinud olla 'avalik abieluühendus'. Rahvaetümoloogiliselt on sõna seostatud abi¹ tüvega.”
  14. Sana ”kristinusko” tarkoittaa alkujaan ”Kristuksen-uskoa”. Alkuosassa on sikäli kaksoisgenetiivi, että ”kristi” on oikeinkirjoitukseltaan suomalaistettu version ruotsissa käytetystä asusta ”Christi”, joka on latinan mukainen genetiivi sanasta ”Christus”, joka on latinalaistettu muoto kreikan sanasta ”khristós”, joka on käännöslaina heprean sanasta ”mashiah” (jonka eräs väännelmä on ”messias”). täydellisemmässä muodossa ”melekh ha-mashiah” ’voideltu kuningas’.
    ”Voideltu” viittaa siihen, että Israelin kuninkaat vihittiin virkaansa voitelemalla heidän päänsä (oliivi)öljyllä uskonnollisena toimituksena.
  15. "Kyynäspää" sattuu kuulumaan siihen pieneen osaan Suomen murteiden sanakirjaa, joka on viety nettiin: http://kaino.kotus.fi/sms/

    Sieltä selviää, että sana on levinnyt savolaisalueen ulkopuolellekin, " SatL PohE-K KarP Sav KesP-L Kai PerP Ver." Lyhenteiden selitykset: http://kaino.kotus.fi/sms/?p=abbreviations
    On siellä karttakin, ja siitä arvioiden sana näyttää esiintyvän varsin laajalti murteissa.

    Alkuperää en rupea arvailemaan, mutta sana "kyynärä" kuuluu Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan ikivanhaan omaperäiseen sanastoon, mutta sanavartalon alkuperäiseksi asuksi on rekonstruoitu "kińÄ” tai ”küńä”, ja ”tämän jäljessä tulevat ainekset edustavat osittain eri johtimia”. Niinpä ”kyynäspää” on varmaankin voinut kehittyä itsenäisesti eikä olisi muuntuma sanatyypistä ”kyynärpää” – joka on levikiltään aika puhtaasti läntinen ja jossa alkuosa vaihtelee. Esiintyy myös muoto ”kyynärspää”.
  16. Niin, monimerkityksisyys on verbissä "käydä". Sanan "käyminen" monimerkityksisyys on vain tämän heijastumista. Mutta ehkä kysymyksen taustalla on se, että verbiä "käydä" käytetään melko harvoin käymisprosessista eli fermentaatiosta – siihen viitataan enemmän substantiivilla. Silti voi hyvin sanoa ”Minulla on olutsatsi käymässä keittiön nurkassa.” Toki irvileuka voisi sitten kysyä, aikooko se kauankin viipyä, mutta mitäpä tuosta.

    Verbillä ”yhteyttää” on vielä Nykysuomen sanakirjan mukaan myös merkitys ’yhdistää, yhtenäistää’, esimerkkinä ”yhteyttää hajanainen kansa”. Mutta siinäkin tämä merkitys mainitaan harvinaiseksi. Olin aikeissa lisätä, että nykykielestä se lienee täysin kadonnut, mutta sitten katsoin Korp-järjestelmästä (http://korp.csc.fi joka on laaja, mutta hankalakäyttöinen tapa hakea sanojen esiintymiä useista korpuksista). Löytyi tällaisia esiintymiä: ”Sen tarkoitus on myös yhteyttää, samaistaa joukkoon”; ”Tv-yhtiö Foxilla saatiin oikea neronleimaus: yhteytetään animaatiohitit Simpsonit ja Beavis ja Butl- Head”; ”Iranissa kuitenkin shiialaiset johtajat ovat yhteyttäneet uskonnon ja politiikan”.

    Näyttääkin siltä, että ”yhteyttää” on vielä jossain käytössä muussakin merkityksessä kuin fotosynteesiin yms. viittaavana, mutta merkitys on päässyt karkuun. Mainitsemistani esimerkeistä ensimmäisessä merkitys on lähinnä ’yhdentää, integroida’, muissa taas ’yhdistää toisiinsa’, joka on hiukan eri asia kuin ’yhdistää, yhtenäistää’. No, sellainen käyttö lienee lähinnä kuriositeetti.

    Olennaista on, että ”yhteyttää” ja ”yhteyttäminen” tulevat tutuiksi koulussa ja osalle ihmisistä vielä myöhemminkin, opinnoissa tai populaaritieteessä. Muihin merkityksiin ei juuri törmää. Niinpä sana kuin itsestään rajautuu melko yksikäsitteiseksi. Joskus joku kuitenkin käyttelee sanaa muussakin merkityksessä, ehkä ajatellen vain, mitä tällainen sana *voisi* merkitä, vaivautumatta tarkistamaan, mitä se tosiasiassa tarkoittaa.

    Kielitoimiston sanakirjassa ”yhteyttää” on kuvattu suppeasti: ”muuttaa epäorg. ravinteita solujen org. aineksiksi”.
  17. ”Avio” on lyhentymä sanasta ”avioliitto” ja sävyltään joko vanhahtava tai puhekielinen. Yhdyssanojen alkuosana esiintyvälle avio-sanalle on esitetty germaanisia lainaselityksiä, joiden mukaan se olisi tarkoittanut lakia tai normia. Todennäköisempänä pidetään selitystä, jonka mukaan se olisi johdos vanhasta sanavartalosta ava-, johon perustuvat myös mm. verbi avata, adjektiivit avoin ja avata sekä adverbi auki. Tämän mukaan sanan ”avioliitto” merkitys olisi ’avoin liitto’, siis ’julkinen liitto’. Sanat aviomies, aviovaimo, aviovuode ja aviolapsi esiintyvät jo Agricolan teksteissä, avioliitto kuitenkin vasta vähän myöhemmässä 1600-luvun tekstissä. (Lähde: Nykysuomen etymologinen sanakirja.)

    Hupaisaa on, että tämän selityksen mukaan siis ”avoliitto” olisi sanan ”avioliitto” keksimistä uudestaan hiukan eri johdosta käyttäen, mutta ”avoimuuden” merkitys olisi toinen: sellainen, mistä voi lähteä lämpsimään milloin haluaa (toki ei nyt aina käytännössä).

    Selityksessä on kuitenkin hiukan hankalaa se, että sanaa ”avio” on vanhastaan käytetty yhdyssanojen alkuosana selvästi avioliittoa tarkoittamassa, kun taas avioliitto-sana on ehkä myöhempi. Agricolalla avioliittoa tarkoittaa sana ”Auioskesku”, nykyortografialla kirjoitettuna ”avioskäsky”, ja hänellä on myös ilmaus ”Auioin Woodhe”, siis ”avioin vuode”, jossa siis ”avio(i)” näyttäisi esiintyvän itsenäisenä sanan.

    Jos siis ”avio” ei olekaan lyhentymä mistään, vaan ”avioliitto” on vain siitä muodostettu yhdyssana, niin mistä ”avio” on peräisin? Ei tunnu uskottavalta, että sen ajan keskeiselle instituutiolle olisi muodostettu nimitys, joka tarkoitti alkujaan vain avointa, vaikka sitten julkisen merkityksessä.

    Emme tiedä mitään siitä, millainen Agricolaa edeltäneen ajan avioliitto ”Suomessa” (siis nykyisen Suomen alueella) oli. Mutta varmaankin sellainen instituutio oli olemassa, ja oletettavasti Agricola käytti sille vakiintunutta nimitystä, joskin ”avioskäsky” saattaa hyvin olla hänen muodostamansa yhdyssana. Avioliitto on oletettavasti hyvin vanha instituutio – sen luonne toki on vaihdellut, joskin viime aikojen kehitelmiä lukuun ottamatta siihen on aina kuulunut vähintään yksi mies ja vähintään yksi nainen –, jolla on oletettavasti ollut nimitys jo muinaisina aikoina. Tämä ei estä sitä, että nimi olisi kuitenkin lainattu esimerkiksi germaanisesta kielimuodosta. Lainausolettamaa tukee se, että suomen sanalle on vastineita vain muutamissa lähisukukielissä
  18. Ehkä tässä on kyse lähinnä siitä, että substantiivin käyttö luo mielikuvan asiasta, ideasta, ja samalla irrottaa sen joksikin, jota voidaan ajatella objektiivisempana kuin yhden ihmisen unelmointia. Unelmoija, joka haluaa ”myydä” unelmansa muille, pyrkii irrottamaan sen ”asiaksi”, joka voidaan omaksua.

    Martin Luther Kingin puheessa ei niinkään ollut kyse unelmasta kuin selvästä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tavoitteesta. Sen kutsuminen unelmaksi oli toisaalta ilmeisesti tehokas retorinen keino. ”Minulla on unelma – –” luo paljon ylevämmän vaikutelman kuin ”Tavoitteeni on – –” saati ”Pyrin siihen, että – –”. Riskinä oli, että puhe unelmasta antaisi mielikuvan epärealistisuudesta, tuulentupien rakentelusta, mutta riski oli pieni, koska kansalaisoikeusliike oli vahvoilla ja nousussa. Tärkeää oli saada osallistujat kokemaan konkreettisten tavoitteidensa ja toimintansa olevan osa suurta kokonaisuutta, ”unelmaa”.
  19. Erityinen syy on se, että ”koirankasvattaja” on genetiivialkuinen ilmaus, jolla on erilaistunut merkitys: se tarkoittaa yleisesti ihmistä, joka kasvattaa koiria, ei tietyn koiran kasvattajaa.

    Adjektiivialkuiset ilmaukset toimivat toisin. Tosin tässä on vaihtelua, ja Kotuksen sivuilla asia kuvataan vähän hämärästi:
    http://www.kotus.fi/index.phtml?s=4299#Kevytmaitomuttakevytkeskustelu

    Adjektiivialkuisissa ilmauksissa on todellisuudessa olennaista se, voidaanko niiden järkevästi ajatella tarkoittavan eri asioita yhteen kuin erikseen kirjoitettuna. Kirjoitamme vakiintuneesti ”musta surma”, ”musta päivä”, ”musta magia”, ”musta pörssi” jne., vaikka kyse on varsin erilaistuneista ilmauksista, yhden käsitteen nimityksistä. Ja vastaavasti ”musta aukko”. Yhteen kirjoittamisen tarvetta ei ole, koska ilmauksille ei juuri voi ajatella muuta merkitystä kuin nuo vakiintuneet kuvaannolliset merkitykset. Ei voi ajatella esimerkiksi pörssiä, joka olisi oikeasti väriltään musta. Aukolla ei ole väriä, vaan aukosta näkyy läpi mitä sattuu milloinkin näkymään; siksi ”musta aukko” on ollut vapaana kuvaannolliseen merkitykseen.
  20. Kun ei ole mitään erityistä syytä kirjoittaa sanoja yhteen, ne kirjoitetaan erikseen.

    Pelkkä kuvaannollisuus – joka on tässä suhteellisen lievää – ei anna aihetta yhteen kirjoittamiseen. Ei myöskään se, että tarkoite on fysikaalinen kappale.
    21. 8 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt