Vapaa kuvaus

Moi! Olen pääkaupunkiseudulla asuva perheellinen (lapset tosin jo isoja) liberaali luonnontieteistä pitävä ateistiskeptikko; paljon lukeva ja paljon liikkuva darvinisti-evolutionisti. Ihminen pahimmasta päästä, jos kysytte kreationistipalstan jeesustelijoilta, mutta hehän eivät minua suinkaan tunne. Pidän kauneudesta, älykkyydestä, inhimillisyydestä, huumorista, luonnosta, eksotiikasta ja intiimistä tunnelmasta. Inhoan kvartaaliajattelua, epälojaaliutta, suvaitsemattomuutta, pinnallisuutta, itsekkyyttä, pröystäilyä, turhaa pönöttämistä, pokkurointia, laiskaa ajattelua, mielikuvituksettomuutta ja epärehellisyyttä. Olen täällä keskustelemassa, mutta saa minulle toki kirjoittaakin ([email protected]). Asiallisiin viesteihin saatan myös vastata. Keskusteluissa mieliaiheeni liittyvät luonnontieteisiin, erityisesti evoluutiobiologiaan sekä tieteiden ja uskontojen välisiin suhteisiin. Kreationismi on ehdottomasti rakkain viholliseni. Keskusteluissa arvostan fiksuja ihmisiä, joilla on mielipiteitä ja rohkeutta ja kykyä seistä perustellusti niiden takana ilman, että sortuvat epärehellisyyteen ja kyvyttömyyteen myöntää tarvittaessa erehtyneensä. Tyhmyyttä siedän vain rajallisesti, tahallista tyhmyyttä vielä vähemmän ja taikauskon sokaisemaa marttyrointia tai julistamista en juuri lainkaan. Minun kunnioitukseni ansaitaan; sitä ei tipu automaattisesti esim. uskonnolliselle vakaumukselle tai yhteiskunnalliselle statukselle. Tuo kunnioitus on kuitenkin kenelle tahansa mahdollista ansaita, en diskriminoi ketään. Minun puolestani keskustelu saa olla sävyltään tiukkaa, mutta edellytän kuitenkin rehellisyyttä; esim. nikkivarkaudet ovat kusipäisten raukkojen touhua. Että siis tällainen tapaus. Rempseää elämää - nauti siitä, koska se on ainoasi! Peace. Linkit: http://www.youtube.com/watch?v=D-ZUXyGWvJY, http://www.400monkeys.com/God/ Kotimaa: --- Koulutus: --- Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

339

Kommenttia

10048

  1. Kun nyt olet asiastasi noinkin varma, niin esitäpäs yksi vertaisarvioinnin läpäissyt tieteellinen tutkimus vaikka viimeisen 60 vuoden ajalta, jossa väitetään evoluutioteorian jotenkin oikeuttavan rasismin.

    *** kommentteja ***

    >>Lainasin Kreationistitutkijan Lubenovin kirjaa: Myytti apinaihmisistä. >>Toiseksi Darwin ajatteli evoluutioprosessin kykenevän säilyttämään nuo "luonnon suosimat rodut".>Itse asiassa juuri evoluutio oli tuottanutkin nuo rodut.>Rasismiin liittyy kolme seikkaa. Ensinnäkin rasismi merkitsee aina erojen tunnistamista populaation eri ryhmien välillä. Nämä erot ovat usein etnisiä, heimoihin tai kulttuuriin liittyviä, tai jopa uskonnollisia. Rasismi ei sensijaan liity yksilöiden välisiin eroihin. Näitä eroja kuvaa muotisana diversiteetti eli monimuotoisuus. >Evoluutioteoria synnytti "tieteellisen rasismin" ja 1800 luvun loppupuolelta lähtien alettiin puhua genettisestä ylemmyydestä. >Evoluutio ei ole pelkästään syy väitettyyn "synnynnäiseen ylemmyyten" vaan Darwinin mukaan se myös ylläpitää tätä "synnynnäistä ylemmyyttä". Tätä tietyn rodun tai ryhmän "synnynnäistä ylemmyyttä" kutsutaan ihmisen kohdalla "rasismiksi".>Koska evoluutioteoria on rasistinen, se on pahuuden filosofiaa. Tavallisesti huomio kiinnitetään evoluutioteorian väitettyihin "tieteellisiin" puoliin. Harva miettii evoluutioteorian moraalisia johtopäätöksiä ja eettisiä seuraamuksia. >Evoluutioteorian peruskäsityksiin kuuluu joidenkin ryhmien synnynnäinen ylemmyys ja parempi sopeutuminen. >Evolutionistit uskovat, ettei kaksi samanlaista ryhmää voi elää loputtomasti rinnakkain samassa ympäristössä. >Ajanmittaan toinen niistä saa hienoisen edun mutaatioiden kautta. Tavallisesti tämä etu koskee syömis puolustautumis tai lisääntymismekanismeja, joiden avulla edun saanut ryhmä voittaa kilpailijansa. Se selviytyy joka on paremmin sopeutunut.>Evolutionistit siis väittävät, että luonto käyttää Darwinin "luonnonvalinnaksi" nimeämää periaatetta karsien heikot jättäen vahvat lisääntymään.>Evoluutio ajatuksen soveltaminen luontoon vaikutti sekä ilmeiseltä että viattomalta. Se oli täysin rasistista- mutta niin oli yleisökin, jolle siitä kerrottiin.>Tämä rasismi myös huomattiin. Kukaan ei vain välittänyt. Rasismi vaikutti siksi täysin normaalilta kun evoluutio ajatusta laajennettiin koskeman myös ihmistä Darwinin vuonna 1871 julkaistun teoksen myötä. Kun eurooppalaiset kuulivat uutisia eripuolella maapalloa elävistä villeistä roduista, ei hän epäillyt hetkeäkään, ettei hän eurooppalaisena kuuluisi luonnonvalinnan suosimien ihmisrotujen joukkoon. Kukaan ei voinut kiistää, etteivätkö nämä "villit" olleet vähemmän luonnonvalinnan suosimia. Tästä oli todisteena se, että "villit" hävisivät aina joutuessan välittömään kilpailutilanteeseen euroopppalaisten kanssa.>Rasismia on harjoitettu koko ihmiskunnan historian ajan.>Vasta viimeaikoina yhteiskuntamme on herkistynyt sen vääryyksille. Natsien kuolemanleirien kauhut ja järjestelmällinen juutalaisen kansan tuhoaminen järkytti maailman ja sai sen paheksumaan rasismia. En yritä vihjata, että evoluutioteoria olisi rasismin syy. Rasismin syy on kaikkien ihmisten syntinen luonto (1 moos.3) Evoluutio teoria ei ole rasismin syy. Evoluutioteorian synti-ja käytän termiä kirjaimellisesti- on siinä, että se antaa rasismille "tieteellisen" oikeutuksen.> Koska evoluutioteoriassa ei ole mitään moraalista ydintä, se avaa ovet muullekin pahuudelle kuten kansan murhille, murhille, lapsenmurhille, aborteille tai eutanasialle.>Synti on vinouttanut meidän ihmisten käsityksen itsestämme ja toisista. Läpi historian useilta ihmiskunnan osilta on riistetty täyden ihmisen asema. Tällaisia ovat ollet naiset, orjat, useat rodut, henkisesti ja fyysisesti vajavaiset, vanhukset, köyhät ja lapset. Evoluutio ajatukselle kuuluu kiitos siitä, että näinä päivinä ollaaan riistämäsä täysi ihmisen asema kahdelta ryhmältä: jälkeläisemme (syntymättömät lapset) ja esi-isiltämme (neaterdaalilaiset ja muut ihmisfosiilit).>Evoluutio aate on aborttiin liittyvän rasismin takana.>Filosofi ja teologi Norman Geisler on korostanut, että sikiöön ei hedelmöittymisen jälkeen lisätä yhtään mitään muuta kuin ruokaa, happea ja vettä. Täydellinen ihmisen kasvua aikuiseksi ohjaava perinnöllinen ohjelma (DNA) on olemassa ihmisen hedelmöitymishetkestä lähtien. Ei ole olemassa mitään muuta loogista hetkeä ihmiselämän alulle. "Biogeneettinen laki" on täysin virheelliseksi osoitettu kehitysopillinen ajatus, jonka mukaan ihminen käy muka läpi kaikki evoluution vaiheet ennen kuin siitä tulee ihminen. Tätä vääräksi todistettua "lakia" käytetään usein perusteena oikeuttamaan viattoman elämän lopettaminen.>Monia erinomaisia kirjoja on kirjoitettu syntymättömiin jälkeläisiin abortin muodossa kohdistetusta rasismista. Tässä kirjassa keskitytään siihen rasismiin, joka kohdistuu meidän arvokkaisiin esi-isiimme, Neantertalilaisiin ja moniin muihin fossiili ihmisiin.>Tämä osa kartoittaa evoluution ja rasismin välistä tappavaa vuorovaikutusta 1800 luvulta 2000 luvulle. Kun rasismin todellinen luonne paljastui natsien ansiosta, ryhtyivät evolutionistit kätkemään evoluution sisältämää rasismia. Kaikkein hienostunein naamio liittyy "ulos afrikasta" -malliin. Viimeksi evolutionistit ovat erillaisia hämäyskeinoja käyttäen jopa alkaneet väittää, että evoluutio on aikaan saanut ihmisten välisentasa-arvon. Ihmeiden aika ei ole ohi.>Evolutionistinen rasismi ei itsessään todista evoluutiota vääräksi. Tieteellisen yhteisön harmiksi on mahdotonta todistaa evoluutiota todeksi termin "todiste" yleisesti hyväksytyssä merkityksessä.Usein kuitenkin kuvitellaan, että evoluutio voitaisiin jotenkin todistaa siten, että epäilyksille ei jäisi sijaaa.>Siinä tapauksessa olisimme velvolliset sen hyväksymään rasismeineen päivineen. Meillä ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se. Tämä olisi valitettavaa niiden kannalta, jotka tiedeyhteisö voisi osoittamaan geneettisesti alempiarvoisia. >Niiden kannalta, jotka tiedeyhteisö voisi osoittaa olevan geneettisesti parempia osa olisi onnellinen. Onneksi Herramme antoi meille arvokkaan oppaan havaintojen ja arvioiden tekemiseen. Hän sanoi: "Jokainen hyväpuu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä, ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä, eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä... Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään". (Matt.7:17-18, 20) Jeesus puhui ensi sijaisesti ihmisistä, mutta sama pätee myös filosofeihin. >Tämän osan tarkoitus on yksinkertaisesti osoittaa evoluution olevan rasistista. Koko kirjan tarkoitus on osoittaa evoluution olevan sekä rasistista, että valheellista. >Seuraavalla sivulla on kertomus Darwinin kuuluisasta laivamatkasta, jonka kautta rasismi alkoi saada tieteellistä >arvovaltaa. Toivottavasti tämä kirjeeni ei ollut liian pitkä , vaan jaksatte lukea ja kenties lyhyesti kommentoidakin...
  2. >>Nuo talkooringin listalla olevat fossiilit ovat suureltaosin todistettu väärennöksiksi. Esim, KNM-ER oli kumotulla listalla jo viikko pari sitten. oli se kyllä eilenkin esillä.> Samoin nuo australopithecus-lajit ovat hylättyjä evolutionistien toimesta.>Ystävä hyvä listasi on heikoissa kantimissa.>vuoden 2005 scientific american-lehden elokuun numero (293:2, s 18-19) nosti esille ongelman. William E.H.Harcourt-Smith(American Museum of Natural History) ja Sharles E.Hilton (Westwrn Michican University) Kyseenalaistivat Lucyn kahdella jalalla kävelyn. He väittävät, että Australopithecus afarensiksen jalan fossiilin rekontruktio pohjautuu fossiilien sekoitukseen. Jotkut ovat 3,2 miljoonaa vuotta vanhasta Australopithecus afarencis- kokoelmasta ja jotkut 1,8 miljoonaa vuotta vanhasta Homo habilis kokoelmasta. He väittävät erityisesti että yksi luista, jalkapöydän kaari, määritti Australopithecus afarensisksen jalan olevan kaareva. Heidän mielestään se oli Homo habiliksen fossiloitunut jalan luu, ei australopithecus afarensiksen.>Työpari esitti löytönsä american antropologien vuosikokouksessa milwaukeessa huhtikuussa 2005. Tutkijat korostivat sitä, mikä on tiedetty jo vuosikausia: Laetolin jalanjälkiä ei oikeastaan voi eroittaa paljain jaloin kävelevistä nykyihmisen jalanjäljistä.>Harcourt-Smith ja Hilton tutkivat sitten australopithecus afareniksen, Homo habiliksen, simpanssin ja korillan jalkapöytää. Homo habiliksen jalkapöydän kaari oli nykyihmisen rajoissa. Australopithecus afarensiksen kaari oli taas samanlainen kuin lättäjalkaisten apinoidenkin, mikä tarkoittaa olleen hyvin epätodennäköistä,että Australopithecus afarensiksen jalka oli samalla lailla kaareva kuin nykyihmisellä. Heidän johtopäätöksensä mukaan " Australopithecus afarensis ei hyvin todennäköisesti kävellyt kuin me mistä seuraa kuin Laetolin hominidit"
  3. >>***Luonnonvalintaa tyypillisimmillään:heikommin muuttuviin olosuhteisiin sopeutuva laji/alleeli*syrjäytyy ja katoaa.*** Aika heikko vastaus jopa sinulta.>Rasismiin otan kantaa toisessa ketjussa myöhemmin, jos sopii. >Habilis ja ergaster ovat suunnilleeen yhtä vanhoja. Sinä siis kumoat teorian että noista joku olisi ollut toisensa esi-isä. Selvä. muistetaan tulevisa väittelytilaisuuksissa..>***Ei osoita. Sapiensin historia EI ole 700000 vuotta vaan n. 200000 ja neandertalin ihmisellä 800000v p.o. kork. n. 500000 v. Selvä. sinäsiis kumosit evolutionistien väitteet että Homo sapiens olisi vanhempi kuin 200000 vuotta.*** Kirjataan sekin ylös tulevaa käyttöä varten. >Eikä sellaista sarjaa tiede tunnekaan: kyseessä on Lubenowin oma olkiukko, jota kyllä kelpaa hutkia :D Kirjataan ylös.>Eli meille jäi yksi etelän apina jäljelle, mahdollisena "elatusvelvollisena" Esi-isänä.Muutkin paleoantropologit ovat kertoneet uskovansa, etteivät etelänapinat olleet ihmisen esi-isiä. Tehdessään katsausta viimeisen sadanvuoden paleoantropologisesta tutkimuksesta Mat cartmill (Duken yliopisto) David
    Pilbeam (Harvardin yliopisto) ja edesmennyt Glynn Isaac ( Harvardin yliopisto) toteavat, että etelän apinat ovat nopeasti vajoamassa erikoistuneiden apinoiden asemaan.>Dramaattisen hyvin roteva etelänapinan, 2,5 miljoonan vuodenikäiseksi ajoitetun KNM-WT 17000:n löytyminen on tuonut kaaoksen etelänapinoiden sukupuuhun. Hyvin rotevan muodon (boisei) ajateltiin alunperin kehittyneen
    Robustuksesta ja kuolleen sukupuuttoon noin miljoona vuotta sitten. Se, että hyvin rotevia muotoja oli olemassa paljon ennen robustucta, tuli shokkina. Sekasorto ympäröi sekä itäafrikan että eteläafrikan rotevia etelän apinoita. Vielä pahempaa voi olla, että niitä ei tulisi pitää ryhmänä ollenkaan. Rotevia etelänapinoita koskeva epävarmuus lisääntyy. Yhä
    useammat paleoantropologit kutsuvat niitä vanhalla nimellä Paranthropus, joka viittaa niiden kuuluvan erilliseen sukupuuttoon kuolleeseen sukuun. >Itseasiassa minulle kävi hassusti näitä Lubenowin riimejä kirjoittaessa. Purskahdin yhtäkisti nauramaan, tajutessani kuinka hullunkurista on kuvitella ihmisen polveutuvan etelänapinoista. Se ei taida olla enään kovinkaan viisasta kuvitelmaa, sillä sehän sotii kaikkea ihmisen ymmärrystä vastaan.>Ihminen on kehittänyt itselleen todellisen kompastuskiven, josta ei tunnu olevan poispääsyä muuten kuin Jumalan avulla. Evoluutioteoriaa voi verrata peliriippuvuuteen, vaikka tietää kuinka sen järjettömyyden, niin silti siitä ei pääse eroon. >Lopetan tältäerää asian käsittelyn tähän, palaan myöhemmin ehkä asiaan uudelleen, mutta nyt tuntuu siltä, ettei tätä asiaa kannata enään setviä. Se teki tehtävänsä, asettaen ihmisen evoluution kyseenalaiseksi. >Siunausta kaikille: Ehkä illumatuska sinullekin joskus kaikki kirkastuu ja huomaat evoluutio-uskonnon mielettömyyden..
  4. >>Aika kummallista evoluution kannalta ettei Neantertalilainen selvinnyt kehityksessä mukana, vaikka oli selvinnyt kohta parimiljoonaa vuotta ? >Eikä tieteen malleja suojata - jos ne eivät toimi, ne hylätään. Tuo rasismihorina on ihan puhdasta paskaa.... Ei se taida ihan paskaa olla, vaan evoluutio on todella rasistinen.. Jos haluat perustelut niin niitä löytyy melkoisesti. >Homo heidenbergensisiä, muinaiseksi Homosapiensiksi aiemmin kutsuttua, on löydetty ympäri eurooppaa. Nämä fossiilit ajoittuvat 200000-600000 vuoden ikäisiksi. Tämä ryhmä saattaa muodostaa enemmän kuin yhden lajin ja on sattanut synnyttää neantertalilaiset. >Jotta jokin Homo habiliksen muoto voisi kehittyä Homo erectukseksi,sen täytyy edeltää Homo erectusta ajallisesti. >Sen jälkeen kun Homo habilis oli kehittynyt Homo erectucseksi sen täytyi kuolla sukupuuttoon, koska Homo erectus oli oletettavasti näistä kahdesta paremmin sopeutunut kiivaassa kilpailussa niukoista resursseista.>Fossiiliaineisto paljastaa kuitenkin (evolutionistien ajoitukse mukaan) että Homo habilis ja Homo erectus elivät rinnakkain puolimiljoonaa vuotta.>Fosiiliaineisto osoittaa myös, että Homo erectus eli rinnan varhaisen Homo sapiensin ja neantertalilaisen kanssa koko varhaisen Homo sapiensin 700000 vuoden ja neantertalilaisten 800000 vuoden historian ajan.>Myös Homo erectus eli rinnakkain nykyisen Homo sapiensin kanssa 2.0 miljoonaa vuotta ( Evoluutio kronologian mukan).> Tälläinen ei voi olla mikään evoluutiosarja. >Paleonteologit ovat vuosia kommentoineet simpanssien ja apinoiden fossiili-esi-isien outoa puuttumista. Sean B. caroll (Wisconsinin yliopisto) huomauttaa:"Itse asiassa ei ole olemassa tunnistettuja muinaisia simpanssien fossiileita.>Eriskummallista! Silti evolutionistit väittävät löytävänsä lisää ja vanhemmiksi väitettyjä ihmisen esi-isiä. He eivät ole vielä huomannet, että ne mitä he löytävät, ovat sukupuuttoon kuolleita simpansseja ja apinoita-eivät ihmisen esi-isiä.
  5. >>Evolutionistien kannalta katsottuna Homo erectucsen tilanne aasiassa muistuttaa paljolti neatertaalilaisten tilannetta euroopassa.Homo erectus on vain pienempi versio Neatertalilaisista. Nuorimmat Neandertalilaisfossiilit, paitsi ne jotka evolutionistit kyseenalaistavat, ovat 28000-30000 vuotta vanhoja.>Raamatun näkökulmasta neantertalilaiset ja nykyihmiset voivat lisääntyä keskenään.>Tämä antaa aivan riittävästi aikaa neantertalilaisen morfologian muuntumiselle nykyihmisen morfologiaksi geneettisen rekombinaation kautta.>30000 vuotta ei ole riittävän pitkä aika neatertalilaisten evoluutiolle nykyihmiseksi.>Suojatakseen "afrikan eeva "- mallia ja rasistiselta implikaatiolta välttyäkseen, on evolutionistien pidettävä kiinni siitä, että neadertalilaiset kuolivat sukupuuttoon ilman syytä.>On olemassa ainakin 78 Homo erectuksen fossiilia, jotka ajoitetaan alle 30000 vuoden ikäiseksi nuorimman ollessa alle 6000 vuotta vanha.>Koska raamatun näkökulmasta Homo erectus ja nykyihminen voisivat lisääntyä keskenään, aikaa olisi riittävästi edetä Homo erectus-morfologiasta nykyihmisen morfologian luonnollisen geneettisen rekombinaation kautta.> Vain 6000 vuotta ei sensijaan riitä kehittämään Homo erectucsesta nykyihmistä evoluution mekanismeilla.> Siksi evolutionistien täytyy unohtaa nämä fossiilit, kiistää ajoitustulokset, kiistää morfologia ja väittää kyseessä olevan Homo sapiens. Väittää voi myös että kyseessä oli sukupuuttoon johtanut evoluution takapiha. Nuo 78 Homo erectucsen fossiiliyksilöä eivät silti katoa mihinkään.>Homo erectus elää elinkarensa kaukaisimmassa päässä yhdesä Homo habiliksen kanssa 500000 vuotta. Tosiasiassa Homo erectus elää koko Homo habiliksen ajan, kuten Homo habilis luettelot kirjan lopussa osoittavat. Vanhin Homo erectus (tai Homo ergaster) on ajoitettu 1,95 miljoonaa vuotta vanhaksi. Vanhin Homo habilis on vain hieman yli 2,0 miljoonan vuoden ikäinen. Siksi yleisesti hyväksytty näkemys, että Homo habilis kehittyi Homo erectucseksi (tai Homo ergasteriksi) on mahdoton.Myöhemmässä luvussa osoitamme että Homo habilis on virheellien luokitus. Se on sekoitus mahdollisista ihmisen fossiileista (KNM-ER 1470, 1481 ja 1590) ja fosiileista, ja fossiileista mitkä eivät missään tapauksessa ole ihmisen. Mutta vaikka Homo habilis olisikin aito luokitus ja 1470,1481 ja 1590 olisivat tuon luokan aitoja jäseniä, Homo habilis ei voisi olla Homo erectuksen (tai Homo ergasterin) kehitysopillinen esi-isä. Nämä kaksi ryhmää elivät nimittäin rinnakkain.>Kommentoidaan sitten myöhemmin jos on tarvetta. Nyt et voi minua haukkua tyhmäksi, koska itse teksti on lainattu minua viisaammalta. Minä Jäävään itseni, etten aiheuttaisi persoonallani pahennusta.
  6. MOT