- En tiedä, onko kyse yhdestä nimettömästä vainoajasta vai useammasta, koska kirjoittajan paikalla lukee vain raukkamaisesti ja pelkurimaisesti "Anonyymi". Helppoahan se on sieltä piilosta puskan takaa ampua panettelevia nuolia.
Mutta lähden tässä vastauksessani siitä, että kyseessä on yksi syyttäjä, joka isänsä Perkeleen (= Syyttäjä) hengessä käy päälleni jatkuvasti kuin riivattuna väittäen valheellisesti, että minä olen täyttä paskaa kirjoittava ja vain uskovaa ja profeettaa näyttelevä henkisesti ja hengellisesti mielisairas ja häiriintynyt sekopää ja valehteleva rotta, jolla on kieroutunut ja paatunut mieli.
Sanotaan nyt jälleen kerran sekin, että en palvo Trumpia. Minä palvon vain Jumalaa ja hänen Poikaansa Jeesusta. On kyse vain siitä, että minä kannatan Trumpin politiikkaa.
En ole erehtynyt profetioissa. Niiden täyttymisen aika ei vain ole vielä tullut. Trumpin kohdalla tapahtui muutos, joka on ylemmässä kädessä ja jonka kaikkia merkityksiä en vielä täysin ymmärrä.
Pyysin eilen Herralta sanaa parjaajalleni. Hän sanoi: "Lue Matt. 12:34. Raamatunkohta kuuluu näin: "Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu."
Varoitan Anonyymiä enää jatkamasta tällä valitsemallaan väärän todistuksen antamisen ja Jumalan profeetan vastustamisen ja halveksimisen tiellä. Sinä joudut tilille kaikista sanoistasi. - Niin, mikä sitten Anonyymi on vaatimaan minua julkistamaan Sarin sukunimen? Eli hän saa vaatia, mutta minä en muka saisi.
- Anonyymi esittää väärän väitteen minusta. Minä tuon esiin profetioita, omia ja toisten saamia sanomia, mutta minä en ole mukana misään profeettakilpailussa. Siellä saa kisata Veijonen yksinään.
- En ehdota presidenttiehdokkuutta. Vain Jumala voi asettaa minut siihen tehtävään.
- Kirjoitin 20.8.2021 oheisen viestin, jonka laitoin monille eri foorumeille.
Kunnia Jumalalle hänen suurista teoistaan, joita alkaa tapahtua Suomessa ja kaikkialla maailmassa! Kohta ovat ateistit ja uskomattomat huuli pyöreänä. Osa tulee uskoon, mutta osa paaduttaa itsensä jatkaen vain pilkkaamistaan ja siten lisäten tulevaa tuomiotaan. - Pohdin tosiaan tammikuun alussa tänä vuonna uuden puolueen perustamisen tarvetta.
Mutta en perusta sellaista, koska sellainen on jo perustettu ja 5000 kannattajakorttiakin on kerätty eli Ano Turtiaisen johtama Valta kuuluu kansalle -puolue. - Otsikkoon tuli virhe. Ei Haanan vaan Hannan.
- Jumalan valitsema ja kutsuma profeetta on piilossa niin kauan aikaa kunnes on Jumalan aika, että hän tulee julkisuuteen ja alkaa profetoida.
Mooseskin sai odottaa 80 vuotta piilossa Midianin maassa, ennen kuin hänen oli aika aloittaa profeetallinen toiminta. - Raamatussa on hyvin paljon esimerkkejä siitä, että Jumala puhuttelee yksilöiden lisäksi myös kansoja.
Tämä ei ollut minun profetiani, vaan Anna Litzenin.
Jeesus on johtotähti minullekin. - Kaikki mainitsemasi profetiani tulevat toteutumaan aikanaan.
- Ei tarvita Trumpia. Sen sikatempun tekee Antikristus.
- Kultarahat olivat symbolinen ilmaus Amerikan kansakunnan arvosta.
- Soitin nykyään Tampereella asuvalle nk. Lappeenrannan profeetalle Harri Veijoselle eli oikealle Harri Veijoselle.
- Soitin juuri äsken eli maanantaina 2.10.2020 klo 13.10 Harri Veijoselle, joka vastasi eli on siis elossa. Veijonen pyysi sanomaan, että hän elää ja voi hyvin.
- Erehdyin kuolinvuodestani, mutta se ei tarkoita, että olisin väärä profeetta enkä minä ole itse sanonut, että olisin väärä profetta, joten nimettömyyden takaa sala-ampuva pelkurianonyymi antaa minusta väärän todistuksen. Joko erehdyin tai sitten Jumala antoi lisäaikaa. Turha siinä on anonyymin tulla ilkkumaan, että minä olen väärä profeetta.
En myöskään luule olevani Suomen profeetta, vaan kirjoitin eräässä viestissäni: "JOS minä olen Suomen profeetta."
Minä en tiedä, kuka on Suomen profeetta, mutta se selviää aikanaan. - Minulla ei ole tietoa asiasta.
- Edellä joku nimeään esille tuomaton anonyymi kirjoitti: "Jouko Piho luulee olevansa myös Tukholman profetiassa mainittu Suomen profeetta."
En luule enkä tiedä, kuka Suomen profeetta on. Kirjoitinkin siksi: ... JOS minä olen v. 1984 tulleen Yrjö Säkkisen saaman nk. Tukholman profetian ilmoittama Suomen profeetta".
Minä pidän siis mahdollisena, että ehkä olisin Suomen rpfeetta, mutta en ole siitä varma enkä siis edes luule olevani Suomen profeetta, kuten anonyymi väärin väittää minun luulevan. - Googin sodan jälkeen on maailmassa muutakin kuin tyhjyys ja Harmageddoniin ja Jeesuksen paluuseenkin menee vielä joitakin vuosia.
- Ei ole kumpaakaan tautia. Olen ollut nyt naimisissa yli 27 vuotta vuotta ja aion olla elämäni loppuun asti tai siihen asti kun puolisoni otetaan taivaan kotiin.
En tunnista itsessäni myöskään Saulin syntiä. Haluan nimenonomaan totella Herran sanaa. - Tuo+lyhyt+katkelma+ei+anna+oikeaa+kuvaa+tilanteesta.+Seuraavassa+on+pidempi+katkelma+kirjastani+Outo+tie.
++"Pidin+tämän+päätökseni+pysyä+avioliitossani,+vaikka+se+olisi+helvettiä+kuolemaan+asti,+koko+avioliittoni+ajan,+yhtä+poikkeusta+lukuun+ottamatta.+Kesäkuussa+1973,+puolen+vuoden+avioliiton+jälkeen,+päätin+nimittäin+jättää+koko+surkeuden+ja+lähteä+livohkaan.+
++Olimme+silloin+lomalla+Lahdessa+ja+asuimme+Mariankadulla.+Lähdin+erään+kerran+viemään+roskia+ulos+–+ja+jäin+sille+tielleni.+Alas+hissillä+mennessäni+alkoi+aivoissani+jyskyttää+houkutus:+pois,+pois,+pois+ja+äkkiä+tästä+helvetistä.
++Kun+olin+vienyt+roskikset+laatikkoon,+en+mennytkään+takaisin+ylös+asuntoon,+vaan+juoksin+nopeasti+autolleni,+käynnistin+sen+ja+suuntasin+auton+nokan+kohti+Helsinkiä.+Mielessäni+takoi+vain+yksi+kiihkeä+ajatus:+nyt+tämä+on+loppu,+minä+en+ole+enää+päivääkään+tässä+vankilassa.
++Kun+olin+aikani+kierrellyt+Helsinkiä,+juonut+pari+olutta,+ostanut+yhden+seksilehden,+runkannut+vessassa+sekä+käynyt+katsomassa+Marlon+Brandon+elokuvan+Viimeinen+tango+Pariisissa,+alkoi+mieleni+muuttua.+Päätin+palata+takaisin.+En+ollut+kuitenkaan+valmis+eroon.
++Kotona+Eva-Marian+tueksi+oli+tullut+hänen+äitinsä.+Irja+Rokan+lähdettyä+alkoi+Eva-Marian+tuskan+ja+myös+epäluuloisuuden+purkaus.+Eva-Maria+huusi+ja+syytti+minua+sellaisestakin+mitä+en+ollut+tehnyt+läimäisten+minua+kovaa+kasvoille,+niin+lujaa,+että+sylissäni+ollut+9-kuukautinen+Mikael+putosi+käsistäni+lattialle.
++Olin+kuitenkin+tullut+takaisin+enkä+sen+jälkeen+enää+koskaan+karannut+tai+eronnut+mihinkään."+
Kyseessä+oli+siis+puoli+vuotta+siihen+asti+kestäneen+helvetillisen+avioliittoni+(jota+olen+kuvannut+raadollisen+rehellisesti+kirjassani+Outo+tie)+aikana+kesäkuussa+1973+tapahtunut+henkinen+romahdukseni,+jossa+minulle+tuli+yhtäkkiä+vain+ajatus,+että+tästä+helvetistä+pitää+päästä+pois.+Siksi+kalja+ja+siksi+itsetyydytys,+koska+millään+ei+enää+ollut+mitään+väliä.
On+vain+uskomatonta,+että+vielä+47+vuotta+myöhemmin+eräs+nimetön+itseään+hyvänä+uskovana+pitävä+henkilö+pilkkaa+minua+tuon+heikkouteni+ja+äärimmäisen+epätoivoni+hetken+rehellisen+kertomisen+takia.
Sitä+paitsi+olen+varma+siitä,+että+tämä+herjaaja+on+itsekin+tehnyt+itsetyydytystä.+Luin+kerran+väitteen,+että+99+%+miehistä+on+tehnyt+itsetyydytystä+ja+se+1+%,+joka+sanoo,+että+ei+ole+tehnyt,+valehtelee.
Tässä+minua+jatkuvast+vainoavassa+henkilössä+vaikuttaa+Syyttäjän+eli+Saatanan+henki.+Jumala+häntä+armahtakoon.