Vapaa kuvaus

Aloituksia

52

Kommenttia

2626

  1. "Ja luuletteko, että Jumala olisi niin tyhmä, että se mitä hän on..."

    On ihan yhtä epätarkoituksenmukaista sanoa Jumalaa tyhmäksi kuin Punahilkkaa tyhmäksi. Satuolennot ovat ihmisten keksintöjä.

    "Millainen Jumala teillä on"

    Sellainen miksi ihmiset sen kulloinkin kuvittelevat.

    "tutkimus tulokset tulevat vahvistamaan
    tuollaiset Raamatunpaikat 100%"

    Moni luonnontieteellisiä asioita käsittelevä raamatunpaikka on puutaheinää. Minkä riippumaton tieteellinen tutkimus on sataprosenttisen varmasti osoittanut. Haluatko esimerkkejä ja perusteluja?

    "Koettakaas vastata kysymyksiini rehellisesti!"

    No parhaani tein. Sinulta toivon samaa kun vastausten ja kommenttien vuoro tulee.
  2. "Sekunnista toiseen he elävät tietoisina synneistään ja rikkomuksistaan Jumalaa vastaan. "

    Jos tuo olisi totta, sanoisin että voi raukkoja. Turhaa ja tarpeetonta pelkoa.

    "Hän itse on kaikkivaltias Jumala jonka yläpuolella ei ole ketään, joka voisi häntä neuvoa taikka opastaa oikealle tielle."

    Tuo nyt ei ihan pidä paikkaansa. Lainsäätäjä neuvoo monessa asiassa, ja toiset ihmiset samoin. On sitten ihmisestä itsestään kiinni ottaako neuvot vastaan vai ei.

    "Syntiinlankeemus tapahtui nimenomaan juuri tästä syystä, Ihmisen halusta tulla Jumalan kaltaiseksi. Epäuskoiset elävät juuri tässä lankeemuksen tilassa."

    Olen eri mieltä. Jos nyt noudatellaan luomistarun syntiinlankeemusta, Jumala ensin kaikkivaltiaana loi puutteellisen, lankeavan ihmisen tietäen että homma menee kiville. Siitä huolimatta hän hoiti homman loppuun. Ja omista virheistään hän syyttää ihmistä jonka loi. Johdonmukaista?

    "Tällaisia ihmisiä on ainakin 2 miljardia, suurin epäjumalille uhraava ryhmä taitaa olla muslimit, on muitakin suuria epäjumalanpalvelukseen vihkiytyneitä ryhmiä, hinduja budhalaisia, sintolaisia, jne."

    Määritelmällisesti nämä ihmiset eivät suinkaan ole jumalattomia. Heillä saattaa olla useitakin jumalia.

    "Kaikki jumalattomat eivät suinkaan ole epäuskoisia, heillä on jokin muu usko tilalla."

    Suunnilleen kaikki jumalattomat ovat määritelmän mukaan NIMENOMAAN epäuskoisia; jumalattomallahan ei ole jumalaa/jumalia. Heilläpä juuri EI ole mitään muuta (jumal)uskoa tilalla.

    Suosittelen jatko-opintoja uskontoon ja filosofiaan liittyvien käsitteiden parissa. Neuvon mielelläni lisää, kysy vaan reilusti.
  3. "Vaikutat siltä, että uskot Jumalaan joltain osin, mutta olet vihainen ja katkera kun olet päättänyt, että Jumala on pistänyt sukulaisesi helvettiin ja sitten sinun on helpompi kieltää koko Jumala kun ajatella sitä, että sukulaisesi olisi helvetissä."

    Vastaanpa omalta osaltani.

    Iankaikkinen, kaikkitietävä Jumala luo ihmiset, ne kaksi alkuihmistä siis. Hän kuitenkin on tiennyt jo etukäteen että tulee epäonnistumaan luomisessaan, koska tuo hänen luomansa ihminen rikkoo Jumalan tekemiä sääntöjä. Jopa lunastuskin piti valmistaa ihmiselle etukäteen rikkomuksesta jota ei ollut vielä tapahtunut.

    Sitten järjestettiin valekuoleminen ja kummalliset vuosisadasta toiseen jatkuvat veri- ja leipäkestit, ja siinä sivussa mennään viettämään hääyötä lampaan kanssa ("Karitsan häät"). Johonkin väliin sovitettiin puhuva käärme, puhuva aasi, vedenpaisumus jota ei ollut tapahtunut. Niin ja tämä ihmisiä ja eritoten lapsia rakastava Jumala massamurhasi oletettavasti tuhansittain naisia ja lapsia siten että Beetlehemin lastenmurha oli harraastelijoiden puuhastelua.

    Tunnetun maailmankaikkeuden ~1 000 000 000 000 galaksin joukossa on eräs keskikokoinen galaksi jossa on ~1000 000 000 000 tähteä ja paljon enempi planeettoja. Jumala, joka ylläpitää koko tuota käsittämätöntä hässäkkää, suuttuu hirumuisesti kahdelle teinipojalle jotka ovat juuri huomanneet rakastavansa toisiaan ja osoittavat sen myös fyysisesti. Jumala jättää taivallisen ohjauskeskuksensa rankaistakseen noita kahta hulttiota.

    Tätä uskontoa ja tätä rakastavaa jumalaa te sitten kauppaatte?

    Mistä vi,tusta (no sieltäpä sieltä) teitä sikiää...
  4. " siksi minä en hyväksy sitä että ihmisille kerrotaan väärää tietoa esim. siitä mitä raamattuun on kirjoitettu, niitä aloituksia tällä forumillakin on paljon nähty, siis kyllä ihmisillä pitää olla käytössä oikea tieto siitä mitä Raamattuun on kirjoitettu, silloin kun he tekevät omaan elämäänsä liittyviä valintoja."

    Tuosta olen 100 % samaa mieltä: raamatusta ei - sen kokonaisilmoituksen huomioon ottaen - saa homomyönteistä ellei tee tekstille ja asiayhteyksille väkivaltaa. Minusta on jonkinlaista älyllistä rehellisyyttä väitää muuta.

    Kokonaan toinen asia on sitten se, onko 2000 - 3000 vuotta sitten eläneiden paimentolaisten nuotiotarinat ja essealaisesta seikkailijasta kirjoitetut balladit tämän päivän ihmisen opin ja elämän ohje ja ojennusnuora.

    Koko Raamattu sellaisenaan täysin eäjohdonmukainen kokonaisuus, täynnä asiavirheitä ja suoranaisia valheita (jos sen edellytetään olevan totta). Siinä kerrotaan totena tapahtumia, jotka nykyisen luonnontieteellisen tietämyksen mukaan ovat pelkkää tarua. Tästä yritetään päästä yli tai ohi selittämällä osa kerronnalliseta aineksesta vertauskuvalliseksi.

    Jo koko tarinan alku on kummallinen: kaikkivaltias jumala, joka tietää kaiken menneen , nykyisen ja tulevan, rakentaa ihmisolennon ja rakastaa tätä syvästi ja haluaa sille pelkkää hyvää. Hän tietää jo ihmisen luodessaan, että tämä tulee rikkomaan hänen käskynsä ja että tulee ajamaan tämän ulos paratiisista. Mitään hän ei kuitenkaan tee estääkseen tätä.

    Ai niin, jumalahan haluaa ihmiselle täydellisen valinnan vapauden. Kuitenkin hän tätä vapaata valintaa ohjailee ajoittain hyvinkin kovakätisesti, unohtaen tämän ajatellun valinnanvapauden. Siinä ohessa hän massamurhaa kokonaisia kansoja, erikseen päiväkäskyssään mainiten naiset ja imeväiset. Kai ne lapset on sitten tapettava kun ei holhoojiakaan ole.

    Raamatun keskeisten tarujen alkuperä on pitkälti Lähi-Idän yhteistä kertomusperinnettä. Sen tähän asti tunnetut juuret ovat yoi tuhat vuotta vanhemmissa sumerien kirjoituksissa. Sieltä löytyy niin maailman luominen, netiseestä syntyminen kuin sijaissovituskin. Mitään ei ole uutta auringon alla.

    Jos kristittyjen jumalaa arvioidaan hänen tekojensa, ajatustensa ja aikomustensa perusteella, läjteenä raamattu, saadaan pikkumainen, mielivaltainen, diktatorinen, mielenvikainen ja epätasapuolinen murhajumala, jollaista ei kenenkään normaaleilla vaistoilla varustetun ihmisen pitäisi palvoa.

    Lopuksi:

    Oman linnunratamme kaltaisten galaksien lukumäärän arvioidaan tällä hetkellä tunnetussa maailmankaikkeudessa olevan noin 100 000 000 000 (sata miljardia). Omassa linnunradassamme on satoja miljardeja auringon kaltaisia tähtiä. Jumalan oletetaan pitävän tätä koko hässäkkää koossa.

    Nyt sitten yhdellä sadoista miljardeista galakseista, ydessä tämän galaksin sadoista miljardeista aurinkokunnista, sen yhdellä planeetalla kaksi kundia tykkää toisistaan ihan mahdottomasti, ja he myös osoittavat sen. Silloin tämä jumala suuttuu ihan hirmuisesti ja poistuu hetkeksi universum-ohjaamostaan, jättää miljardit galaksit, kvadriljoonat planeetat oman onnensa nojaan ja rankaisee näitä kahta onnetonta.

    Että sellainen jumala.

    Nämä ovat niitä järjen päätelmiä, jotka revitään alas, eikö totta?