Vapaa kuvaus

Aloituksia

13

Kommenttia

2736

  1. Voi ei. Oletko joutunut koko yön koneen äärellä odottelemaan kommenttejamme naapurin naisen makaronilaatikosta? Pahoittelen, sillä menin itse eilen tavallista aikaisemmin nukkumaan, enkä tiennyt että täällä on näinkin tärkeä ja akuutti asia esillä.

    No jos itse sattuisin olemaan tuo naapurin nainen, niin luultavasti olisin laittanut noista tarjousjauhelihapaketeista kaksi pakkaseen, sillä en omista niin isoa vuokaa että siihen mahtuisi kolme jauhelihapakettia vetävä makaronilaatikko. Olisin siis tehnyt siitä yhdestä jauhelihapaketista makaroonilaatikkoa ensi viikon iltaruuaksi ja todellakin juuston kanssa että lähtee nälkä, kun luultavasti on ensi viikkokin liikunnan puolesta vähän normaalia rankempi ja muutenkin kiireinen.

    Joskus tulen kyllä kotiin vähän epämääräiseen aikaan aamuyöstä, mutta se johtuu bussiaikatauluista, kun kohtuu säännöllisesti pitää semmoista vähän pitempää matkaa reissata. Miehiä ei kyllä noihin minun epämääräisiin reissuihini liity millään tavoin, joten eipä tarvitse sitten tekstareitakaan keneltäkään odotella.

    Suklaalevyn ja täytelakupussin säästän loppukuussa olevalle viikon mittaiselle hiihtovaellukselle Lapissa.
  2. No mutta ei kai ketjun aloittajalla tainnut olla varsinaisena tarkoituksena että miehet tämän aloituksen perusteella hänestä kiinnostuisivat. Eiköhän nyt useimmat ihmiset siellä treffiprofiilissaan jollakin tavoin valota niitä harrastuksiaan ja muutenkin yritä avata sitä persoonaansa sen verran että siitä voisi joku jotakin kiinnostavaa löytää. Itse ainakin olen kirjoittanut profiiliini melko pitkästikin juuri tällaisia juttuja joista kuvittelisin helposti saavan kiinni ja jutun aihetta, mikäli miestäkin samantyyppiset jutut sattuisivat kiinnostamaan.

    Edelleenkään ei ole mitään velvollisuutta kirjoittaa ellei siitä naisen profiilista mitään kiinnostavaa löydy. Mutta aika kahjoa on kyllä jättää kiinnostavalle naiselle kirjoittamatta siksi että jollain hemmetin huuhaa-intuitiolla kuvittelee tietävänsä ettei nainen kuitenkaan vastaa. Itse en ainakaan ole koskaan jättänyt vastaamatta muihin kuin pervoihin tai kahjoihin viesteihin (jälkimmäinen sisältää myös selvästikin profiilia lukematta massapostatut viestit).

    Ja ainakin minun mielestäni esim. yhteiset harrastukset ja mielenkiinnon kohteet voisivat olla yhdistävä tekijä. Mutta miehet taitavat sitten ajatella täysin eri tavalla, sillä yleensä ne itseäni harrastusten puolesta kiinnostavat miehet eivät edes käy vastavierailulla profiilissani, joten turha kai näille olisikaan mitään kirjoittaa. Minuun yhteyttä ottavien miesten mielestä ainakin suhteen osapuolia yhdistävä tekijä tuntuisi olevan mahdollisimman suuri ikäero suuntaan tai toiseen, sekä täysin erilaiset elämän- ja vapaa-ajanviettotavat…
  3. Pahoittelen jos olin vähän jyrkkä tuossa edellisessä vastauksessani. Itse naisena näen tyhmyytenä sen että yrittää iskeä jotakuta joka on omasta mielestä ruma, mutta ehkäpä tuo joidenkin miesten ”reikä se on rinkelissäkin” –ajattelutapa tekisi tuosta ihan järkeenkäypää toimintaa.

    Mää olen kyllä aina ihmetellyt tuota kun joku sanoo omaavansa todella rumat kasvonpiirteet. En oikein osaa kuvitella tilannetta jossa nimenomaan ne kasvonpiirteet olisivat se juttu joka tekisi muuten hyväkuntoisesta ja terveestä miehestä vastenmielisen. Laittakaa toki kuvia jotta hieman selkeytyisi tuo ajatus meille naisillekin.

    Myöskään pituus ei ole sinänsä ongelma. Tunnen monia miehiä joita en yksinkertaisesti ole edes noteerannut mitenkään tavanomaista lyhyemmiksi (170 cm kieppeillä) ennen kuin sitä pituudesta on tullut jotain kautta puhetta. Yhteistä näille miehille on toki ollut hyvä itsetunto ja se etteivät jotenkin tunnu edes itse muistavan olevansa lyhyitä.

    Akne on toki huono homma jos on kovasti paha eikä mikään tunnut auttavan. Itselläni ei ole koskaan ollut aknea, mutta kuitenkin atooppista ihottumaa joskus nuorempana, ja pääsin siitä eroon vasta kuin aloin pyyhkimään persettäni kaikkien lääkärien antamilla kortisoniresepteillä ja kieltäydyin jyrkästi laittamasta iholleni mitään muuta kuin luomulaatuista oliivi- tai kookosöljyä. En tietty voi olla varma että mikä toimii itse kukasellakin, mutta minun tapauksessani iho-ongelmat kuitenkin tuntuivat johtuvan jostakin liiallisesta kemikaalikuormasta, sillä alettuani kiinnittää ihovoiteiden koostumukseen huomiota on ihottuma pysynyt kokonaan poissa jo toistakymmentä vuotta.
  4. Olet HC-ATM, vieläpä harvinaisen selvä tapaus noin nuoreksi. Lisäksi asialle voi olla hyvin vaikea tehdä mitään, koska hc-ätmiytesi johtuu henkisestä rumuudesta. Ne miehet jotka ovat hc-ätmejä jonkin muutettavissa olevan ulkoisen syyn takia (kuten lihavuus, laihuus, huono iho) ovat paljon paremmassa asemassa, koska voivat itse tilanteeseensa vaikuttaa, mutta sinulle nyt näköjään on jaettu harvinaisen paskat kortit tyhmyyden muodossa.