Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. Ottakaa huomioon, että testaattori voi yliviivata joitain nimiä testamentista ennen kuin se todistetaan oikeaksi. Todistajat eivät yleensäkään tiedä testamentin sisältöä, he todistavat vain testamentin tulleen testaattorin allekirjoittamaksi.

    Näin ollen testamentissa yliviivattu nimi ja toinen nimi lisättynä ei sinänsä millään tavalla riko PK:n testamentille asettamia muotovaatimuksia, jos testamentti allekirjoitetaan ja todistetaan yliviivauksen ja nimen lisäämisen jälkeen.

    Jos joku perillinen väittää testamentin olevan väärennös, on todistettava ensin, että yliviivaus ja nimen lisäys on tehty allekirjoittamisen jälkeen.
  2. Taskussa.
  3. Isänpäivä on olemassa, että silloin muistellaan ja muistetaan omaa isää kuin osoitetaan häntä kohtaan koettu arvostus jollakin tavalla.

    On erinomaisen hienoa, että kalenteriin on otettu muistamispäivä myös isille. Kaikille niille raatajille, joita ei välttämättä kovin usein nähty kotona, mutta jotka kodin ulkopuolella ahkeroidessaan toivat leivän lapsen pöytään.

    Isänpäivänä muistellaan omaa isää, ei kenenkään toisen isää. Jos jollakulla ei ole omaa isää, ei juhla ole häntä varten. Ketään ei pakoteta viettämään mitään juhlaa, ottamaan osaa mihinkään yhteiseen kulttuuritapahtumaan, perinteeseen taikka tapaan, ainakaan täysi-ikäisenä.

    Lapsuuteen sen sijaan kuuluu nykyään koululaitos kasvattajana, mikä kasvattaa yksilöä niin yksilönä kuin yksilöä osaksi yhteiskuntaakin. Yhteiskuntaan kuuluu kulttuuri, jonka osia isät, isien muistaminen ja isänpäiväkin ovat.

    On selviö, etteivät kaikki muista taikka tiedä isästään mitään. Jokaisella sellainen kuitenkin on, olipa sitten syntynyt kohdusta taikka koeputkesta.

    On myös selvää, että yhä useammin jalkoja levitellään hetken mielijohteesta, jonka seurauksena tullaan lasta kantaviksi, eikä lapsen siittäjästä ole sen selkeämpää muistikuvaa.

    Ei ole lapsen vika, ettei hänen isänsä ole läsnä hänen lapsuudessaan. Ei myöskään ole mikään syy peruuttaa isänpäivää sen vuoksi, ettei jokaisen äpärän isä ole saatavilla vastuuseen teostaan.

    Yhteiskunta toimii asettamillaan säännöillä. Jos säännöt sallivat äpärät, sellaisten kanssa tulette elämään. Jokainen lapsi kyllä muistaa oman isänsä ilman sitä varten merkittyä kalenteripäivääkin. Jos nimittäin isässä jotain muistelemisen arvoista on.
  4. Tätä asiaa voi lähteä avaamaan sanomalla, että avoliiton päättyessä erotellaan kummankin osapuolen omaisuus toisistaan.

    Jos avoliitto on päättynyt toisen osapuolen kuolemaan, perivät kuolleen osapuolen perilliset ja testamentin saajat vainajan omaisuuden, joka on siis omaisuuden erottelullla selvitetty.

    Mikäli vainajalla on rintaperillisiä, siis lapsia taikka heidän lapsiaan, on rintaperillisillä oikeus lakiosaan. Tätä lakiosaa ei voida testamentilla loukata. Toisin sanoen vainajan lapsella on oikeus vaatia lakiosaansa, vaikka vainajan koko omaisuus olisi testamentattu avopuolisolle taikka puolisolle. Tämä vaatii tietysti perillisen esittämän lakiosavaatimuksen, jollaisen tekeminen riippuu aina rintaperillisestä.

    Siirrytään asiassa eteenpäin. Yhteisellä lainalla ilmeisesti tarkoitetaan lainaa, josta sen ottajat ovat yhteisvastuullisia. Mikäli tällaisesta lainasta vastuussa olevista toinen kuolee, vastaa eloonjäänyt osapuoli koko lainasta.

    Mitä velkaisen vainajan kuolinpesään tulee, siis hänen omaisuuskokonaisuuteensa, ei vainajan velkoja luonnollisestikaan lasketa kuolinpesän varallisuudeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vainaja on ottanut yhteisvastuullista velkaa avopuolisonsa kanssa, vähennetään velan osuus pesän varallisuudesta, esim. mökin taikka asunnon arvosta. Tarkemmin sanottuna se vähennetään vainajalle kuuluvasta osuudesta yhteiseen omaisuuteen.

    Mikäli yhteinen velka on suurimmaksi osaksi maksamatta, ja esimerkiksi vainajan omaisuutena on ainoastaan puolikas mökkiä, riippuu mökin sen hetkisestä arvosta, perivätkö vainajan rintaperilliset mitään osuutta mökistä. Mikäli mökin arvo on alempi kuin vainajan velan osuus, ei jää mitään perittävää.

    Mikäli mökki on vainajan ainoa omaisuus, ja velkaa on lyhennetty esim, yli puolet, ja mökin arvo ylittää jäljellä olevan kuolinpesän velan, perivät vainajan omaiset mökistä hänen velattoman osuutensa.

    Jos velka on maksettu kokonaan taikka lähes kokonaan, perivät vainajan omaiset vainajan osuuden mökistä. Jos tässä tapauksessa on testamentti, jolla vainaja määrää omaisuutensa meneväksi avopuolisolleen, voivat ainoastaan vainajan rintaperilliset vaatia lakiosaa. Muilla vainajan omaisilla ei ole mainitun kaltaista lakimääräistä osuutta vainajan omaisuuteen, joka olisi "vahvempi" kuin testamenttimääräys.

    Mitä lakiosaan tulee, on se puolet perintöosuudesta. Toisin sanoen, jos mökki on avopuolisoiden puoliksi omistama, on rintaperillisen lakiosuus puolet vainajan osuudesta. Jos rintaperillisiä on useampia kuin yksi, jakavat he vainajan omistamasta puolikkaasta kukin puolikkaan siitä, mitä he ilman testamenttia olisivat saaneet.

    Avopuolisoidenkin kannattaa siis tehdä keskinäinen testamentti (kumpi kuolee ensin perii toisen), varsinkin siinä tapauksessa että toisella taikka kummallakaan ei ole omia lapsia
  5. Tietysti voi sanoa mitä tahansa, mutta mitä tahansa sanomalla ei aina tule ymmärretyksi. Jos joku, vaikkapa ketjun aloittaja kertoo jalkalääkärilleen jalassaan olevasta oudosta tunteesta, ymmärtää jalkalääkäri ketjun aloittajan silloin tarkoittavan jalassaan olevaa outoa fyysistä tunnetta, joka koetaan tuntoaistin välityksellä. Missään tapauksessa jalkalääkäri ei ajattele ketjun aloittajan tarkoittavan jalassaan olevia emootioita.

    On kuitenkin huomattava, että kipu on tunne siinä missä muutkin tunteet ovat. Kipu voi ilmetä fyysisenä ja välittömänä kipuaistimuksena, mutta myös äkillisenä henkisenä tuskana taikka pidempiaikaisena pahoinvointina.

    Jos kerran raajat voivat kokea kipua siinä missä "sielumme" voi sitä kokea, voiko raaja kokea sielun lailla myös iloa ja rakkautta? Voisimme lähteä pohtimaan tätä sen kautta, että yleensä joku taikka jokin saa aikaiseksi sielumme riemun ja rakkauden tunteen. Yleensä sen saa aikaiseksi joku toinen ihminen taikka olento. Tämän toisen olennon läsnäolo täytyy jollakin tavalla välittyä omalle sielullemme ja yleensä tämä viestiminen tapahtuu aistien välityksellä: Näön, kuulon, hajun, maun ja tunnon kautta.

    Kehon osat välittävät jatkuvasti viestejä sieluumme, ja jotkin viestit saavat sielumme tyytyväiseksi, iloiseksi ja kokemaan rakkautta. Toiset viestit puolestaan saavat meidät kokemaan kipua, pelkoa, vihaa ja kaunaa. Raajat ovat tässä mielessä sielumme jatkeita, jotka omaa tarkoistaan toteuttamalla tuovat meille niin hyviä kuin huonojakin uutisia.

    Toisaalta voitaisiin ajatella, että kullakin raajalla on oma tunne-elämänsä sielusta, ytimestä, riippumatta. Tällöin heräisi tietysti kysymys, että pystyykö raaja elämään itsenäisesti ilman ydintä. Tämä kysymys ei kuitenkaan ole keskiössä, jos pohditaan mahdollisuutta, että raajalla olisivat itsenäiset tunteet.

    Sinänsä raajojen tunne-elämä ei kaiketi palvelisi mitään hyödyllistä tarkoitusta, ja ihminen varmastikin on enemmän kuin raajojensa summa. Ei kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että vasaran iskun kokenut sormi on tyytymätön osaansa ja puolestaan rakastettuaan hyväilevä käsi hymyilee tyytyväisenä.

    Olipa raajoilla tunteita taikka ei, ainakin ne välittävät sellaisia kehon ylläpitämään ytimeen, jota tietoisuudeksikin kutsutaan. Hermoärsykkeitä ja niihin reagoimista on varmasti olemassa ilman tietoisuuttakin. Voidaan sen sijaan kysyä, onko tietoisuutta ilman hermoärsykkeitä ja heijasteita niihin?