Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. En muotoillut edellä sanomaani oikein.

    Tulkitsin sinun olevan lesbo, siinä ei ole mitään epäselvää.

    Itse asiassa, jätän tämän korkeimpieitteni harkittavaksi.
  2. Kaipaat mummuasi.
  3. Kuten itsekin huomasit unen lopussa, uni viittaa toiveeseen tulla raskaaksi.
    En tiedä kuka kumppanisi on, mutta asenteesi häntä kohtaan ei unessa ole kovin luottava.
    Kahdeksan kivestä, yksiverinen, sukuelin surkastunut.

    Luku kahdeksan (tai neljä) voisi viitata entisiin kumppaneihin joko omiisi taikka hänen. Surkastunut elin viittaa suorituskyvyn puuttumiseen. Yksiverinen on minulle arvoitus, et varmaankaan viittaa rodullisiin ominaisuuksiin. Voisi viitata hiustenväriin.

    Navasta tuleva elin viittaa selkeästi napanuoraan, eli vauvaan ja sen aikaansaamiseen.
    Käsipeli voisi viitata siihen, että ajattelet miehesi masturboivan mieluummin kuin olevan kanssasi. Siten hän vaikeuttaa lapsen saamista.

    Viiksikarvat voivat viitata varttumisen kokemukseen. Et ole nuori enää vaikka koulunpenkillä olisitkin - taikka koulunpenkillä istuviin nähden olet viiksiä kasvattava ja niitä nyppivä keski-ikää lähestyvä nainen.

    Jostain syystä koit itsesi ehostamisen luontevammaksi koulussa kaikkien edessä kuin kotonasi. Voisiko tämä liittyä raskaaksi jäämisen haluun? Mikäli et saa kotona mitä haluat, voit tehdä ja saada sitä muuallakin.

    Hälytys ja kännisssä olo voisi viitata olosuhteisiin, jossa arvostelukykysi on rajoittunut. Keitä nämä kaksi miestä ovat, en tiedä? Liittyvätkö ne raskaaksi tulemisen haluusi, kenties.
    Sanoisin, että unessa kerroit itsellesi, että viimeiset hetket tulla raskaaksi ovat käsillä. Miehesi on saamaton nahjus asian suhteen, mutta onneksi et ole pelkästään hänen varassaan. Suhtaudut kuitenkin hyvin varautuneesti ajatukseen muiden miesten käytämisestä tähän tarkoitukseen.

    Painajaiset ja oudot unet syntyvät usein kun niiden näkijä kokee ristiriitaisia tunteita. Tässä tapauksessa haluat ehkä jatkaa parisuhdetta miehen kanssa, joka ei kykene tarjoamaan sinulle haluamaasi. Haluat kenties lopettaa suhteen, mutta et tiedä miten. Kyseessä on kertomasi mukaan uusi suhde. Kenties uusi suhde toistaa vanhaa kaavaa?

    Kiitos, että jaoit erikoisen unesi.
  4. Yksin. Synttärit. Pimeää. Miesvaras, Vihainen, turvaton.

    Unessasi olet luultavasti käynyt läpi monia tunteita ja lähiaikojen tapahtumia.

    Olit haavoittuvassa olotilassa, kännissä ja yksin.

    Käytät puhelinta soitellaksesi rakkaallesi?

    Unesi ilmoitti, että olet mustasukkainen morsiamesi suhteen. Mitä ihmettä pelkäät?
  5. Niin kamalaa kuin se onkin, kaikki eivät elä yo-kirjoituksiaan uudelleen, kun avaavat sanaisen arkkunsa vapaamielisissä medioissa.

    Minusta ihmisyyteen kuuluu kommunikointi, tavalla taikka toisella. Meillä on tässä väline, jolla vaihtaa sekä ajatuksia että tunteita, tarinoita siinä missä kokemuksiakin, ilman kasvokkain olemista.

    Kieli on ajatusten ilmaisemista jonkun kaavan mukaisesti. Minusta on tärkeämpää ajatella, kuin ilmaista ajatuksia kaavanmukaisina.

    Täällä kukaan ei pisteytä ajatuksen kirjallista muotoa, tai voi sen tehdäkin, mutta pisteytykselle annetaan se arvo, mikä sille kuuluukin.

    Ihmiset käyttävät kieltä, koska kommunikointi on eräs ihmisyyden edellytys. Jos suomi ei vastaa käyttäjiensä tarpeisiin, tulee kieli kuolemaan. Mitkään tekohengitystoimet eivät kuolevaa kieltä pidä elossa.

    Voidaan ajatella, että kieli elää sanastonsa myötä. Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa vanhat kaavat menettävät merkityksensä ja uudet tulevat nopeasti tilalle. Latina katosi rakenteellisena kielenä, mutta sen sanastoa käytetään edelleen.

    Älkäämme jääkö nurkkaan omine vanhoine ilmaisuinemme vaan kehittykäämme. Tosin kaikesta paistaa läpi, että miksi edes opetella maailman kuolevaa minikieltä?

    Kuljemme kohti samaa hampurilaisateriaa ja samaa universaalia ajatusta siihen liittyen. Olemme kaikki ihmisiä ja haluamme kuluttaa samalla tavalla riippumatta kansallisuudesta, kielestä, etnisyydestä, uskonnosta taikka ympäristöstä.

    Elämä ei ole teollista tuotantoa.

    Kenties teollisen tuotannon pitää väistyä elämän edeltä?
  6. Markalla sai aika paljon nykyisiä kulutustuotteita 1970-luvulla? Vielä enemmän niitä sai 1920-luvulla. Rahan arvo on, mikä sille annetaan.

    Yhden valtion sisällä on jokseenkin helppoa pitää rahan arvoa väkisin yllä. Valuuttoja kuitenkin arvostetaan suhteessa toisiinsa.

    jos systeemi olisi täysin suljettu ja globaalisti käytettäisiin samaa ja saman arvoista rahaa. Siis olisi vain yksi raha.

    Europan unionin sisällä on vain yksi raha. Olemmeko kaikki samanarvoisia? Jakautuuko työ tasaisesti? Jotkut vain osaavat paremmin ja heillä on ajoittaisia etuja tehdä asioita paremmin kuin muualla.

    Mitä tulee globaaliin valuuttaan, on se markkinatalouden huipentuma. Tällöin tuotanto keskittyy vain seuduille, jossa se on taloudellisesti kannattavinta. Mitä kuvittelette, onko minkään tuottaminen täällä pohjoisessa kannattavampaa kuin muualla?

    Voidaan puhua älystä ja innovaatiosta, minä sanon, paskaa, ei ole mitään etua meille. Aidoilla globaaleilla markkinoilla meillä ei ole mitään annettavaa. Me olemme lähtökohtaisesti ja kategorisesti heikompia kuin Aasialaiset, niin älyllisesti kuin fyysisestikin. Brittien myötä saimme pariksi sadaksi vuodeksi otteen, mutta sitä meillä ei enää ole.

    Olemme käytännöllisesti katsoen heidän armoillaan, ainoastaan yhdysvaltojen ja Venäjän ydinaseet estävät heitä kävelemästä ylitsemme.

    Olen tuntenut eräitä kiinalaisia ja kunnioitan heitä. Se mitä tapahtui Japanille, saattaa tapahtua meille.

    Se mitä tapahtui Kiinalle Euroopan tunkuvuosina, niitä ei unohdeta Kiinassa, ikinä.

    Onneksi kuitenkin olemme siellä, missä päätökset tehdään.