Jatkuvia unia hukkuvasta vauvasta.

Itsetuhoisia ajatuksia on myös ollut, koska olen kokenut paljon ja viimeisimmästä kokemuksesta en ole päässyt yli. Narsisti oli elämässäni ja kadotin itseni, pelottavaa miettiä että minä olen pettänyt itseni, sillä en voi luottaa edes itseeni, koska minä haluan tuntemattomasta syystä tappaa itseni.

Joki- ja vesiunet, (mukaan lukien vesisymbolit kuten esimerkiksi aallokko, vesisade, lumisade, jää, kyynel ) edustavat unennäkijän tunne-elämää ja siinä tapahtuvia vaihteluja.

Tässä unessa vesi mm aaltoilee, veteen tulee pyörteitä, kadotaan veden alle, ja nämä kuvaavat että suurta myllerrystä tapahtuu tunne-elämän puolella.

Vauva taas viestii unessa unennäkijän sitä puolta ihmisessä joka tarvitsee ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää, turvallisuudentunnetta, hoivaa, huomiota, huolettomuutta vain olla -- siitä että myös hänen (unennäkijän) tarpeista huolehditaan mutta myös haavoittuvuutta ja uutta luovia asioita ihmisessä.

Tyttö ja poika jotka heittelevät kiviä vedessä riehuen ovat alitajuinen viesti unen kautta siitä, että on aika kiinnittää huomiota siihen mitä tapahtuu (vedessä eli tunnemaailmassa) eikä vaan tyytyä tilanteeseen "He heittelivät minua kivillä, kun käskin heidän tulla pois ettei olisi vaaraa"

Hyvin yleistä on, että unissa esiintyy vaikkapa jäätyneitä pikkulintuja lumihangessa tai vauvoja pulassa jotka pitää pelastaa
silloin kun unennäkijän valve-elämässä tapahtuu surullisia tai vaikeita asioita
tai hän (unennäkijä) ioutuu kohtaamaan vastoinkäymisiä itsekseen (oman onnensa nojassa) liian vähällä tai riittämättömällä tuella.

Olisiko korkea aika nostaa itsensä ylös vedestä ja uida turvaan?
Unessa unennäkijä mm. pelastaa käsivarsilleen hukkuvia vauvoja aallokosta eli hänellä on vahva tahto selviytyä ulos epämiellyttävästä elämäntilanteesta itsensä herkät puolet säilyttäen (pelastaen). Unennäkijä näyttäytyy hyvin vastuuntuntoisena ja suojelevana persoonana, mutta hänen ehkäpä kannattaisi suojella nyt itseään ja kantaa vastuuta ensi sijaisesti omasta hyvinvoinnistaan -- pitää itsestään oikein hyvää huolta.

Lopuksi tähän ihan alle linkki numeroon johon kannattaa pirauttaa silloin kun tuntuu että tarvitsisi juttelua toisen ihmisen kanssa.
Aivan suotta sitä yksin hautoo synkkiä ajatuksiaan, kaksi päätä on yleensä viisaampi kuin yksi murheinen joka murehtii synkkänä.

Soittakaa rakkaat immeiset ja puhukaa, puhukaa, puhukaa -- niin kauan kuin löytyy joku kuunteleva josta tulee tunne että tämä ymmärtää ja osaa auttaa,
sillä oikeasti toiselle puhuminen helpottaa kyllä, sitä kautta moni ihminen saa aivan uuden startin omaan elämäänsä kun pääsee kohti sellaisia olosuhteita missä voi puhjeta kukkaan --
sellaiseksi ihmiseksi millaiseksi hänet on alun perin tarkoitettu.
https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/muita-avuntarjoajia
Muistakaa että yhtä paljon kuin on hankalia tilanteita ja probleemia elämässä, niin on myös auttavia käsiä ja olkapäitä -- ne pitää vain osata etsiä ajoissa.

Tuo kuulosti järkevältä, on kyllä kummallista, etten voi hyväksyä että minäkin olen ihminen kenellä on tarpeet. Juuri siksi teenkin asioita väärin ja en ajattele hyvinvointiani kuten minun pitäisi. Se on kierre, noidankehä.

En myöskään käy ulkona ahdistukseni vuoksi ja koen olevani vähemmän kuin ihminen, peitän sen ja jään yksin koska pahinta olisi jos joku tajuaisi sen. He alkaisivat kohdella minua kuin hylkiötä. Oikeastaan heijastan sen jo käytöksestäni ja sitä suuremmalla syyllä jään yksin.

Menen puhumaan toukokuussa.

Näin unta menneisyyden ihmisistä jotka saivat minusta väärän kuvan, kun elämäni narsisti maalasi minut heillekin loppupeleissä. Nuo unet saavat minut tunteman itseni oudoksi ja väärinymmärretyksi, kuin olisin sekaisin päästäni ja jotenkin tuhottavissa olevaksi. En osaa kuvailla tuota tunnetta, joskus se luo minulle koko päivän kun mieli on noissa maisemoissa niin sitä sitten elää sumussa ja välillä koettaa nousta, sitten taas syytän itseäni ja uusi kännisekoilu tulee mieleeni josta syytän itseäni enemmän. En voi kertakaikkisesti antaa itselleni anteeksi, lopettaa miettimistä ja jatkaa elämääni. Toivoisin, että voisin kääntää selkäni ja kävellä lopullisesti uusista porteista ja puhtaalta pöydältä uuteen elämään. -Tekoni ja mieleni ei salli sitä. Syytän itseäni vieläkin siitä, että tämä narsisti teki minusta toisen ihmisen.

Turvattomuutta, yritit pelastaa jotain, mutta menetit sen kuitenkin. Vauvat taikka lapset eivät olleet omiasi.

Unta ympäröi menettämisen mielentila, unessa et saa mitään ja lapset kuolevat.

Eli vähäinenkin toive jatkuvuudesta on menetetty.

Poika ja tyttö, sinä ja mies?

Voimakas uni.

Kertoo nykyisyydestä suhteessa menneisyyteen?

Mä kehottaisin joka aamu katsomaan peiliin ja sanomaan itselle Minä rakastan sinua. Siten opit arvostamaan ja luottamaan itseesi. Narsisteja ja sen kaltaisia ihmisiä on meissä jokaisessa mutta tärkeintä olisi ehkä huomata se, että itsen kanssa pitäisi varmaan tehdä työtä kun ei ketään voi rakastaa ellei rakasta itseä. Jos ei itseään rakasta niin silloin hakeutuu vääränlaisten ihmisten pariin jotta oppisi huomaamaan itsestään jotain. Ei narsistia tai sen kaltaista kannata syyttää vaan siis alkaa tehdä itsetutkiskelua jotta saat itseluottamusta sen myötä, että rakastat itseäsi. Kun arvostat itseäsi, sinä päivänä hallitset itse elämääsi eikä kukaan pysty vaikuttamaan sinuun koska et anna tehdä niin. Kaikki lähtee siis sinusta itsestäsi joten nyt olisi aika opetella tuo peiliasia jotta alat hallitsemaan itseäsi. Sen jälkeen nuo tunnepuolen asiat eivät heilu enää noin miten tuossa nyt olet kertonut. Jätä myös tuo "narsistitaakka" menneeksi ja keskity itseesi kun ketään muuta et voi muuttaa kuin itseäsi. Sä olet arvokas mutta sun pitää itse tehdä hieman nyt varmaan työtä itsesi kanssa jotta alat ymmärtää, että ei voi rakastaa muita ellei rakasta ensin itseään. Se on tärkeä asia, voimahali ja helli itseäsi, älä arvostele sillä siitä se lähtee se eroon pääseminen kaikista negatiivisista asioista..

Olet oikeassa, minun pitää saada mielenrauha ja lisää toivoa ja rohkeutta sanoa se ääneen, että rakastan itseäni. Se tuntuu kovin vieraalta ja väärältä.
Minulla on posstraumaattiset stressioireet, mikä tarkoittaa sitä että mieleni toistaa tilanteita ja tunnetiloja joissa olin ja jotka tuntuivat sairailta. Näen unia hänestä ja hänen kasvoistaan, niistä tilanteista ja muistan ne kristallinkirkkaasti.

Minä pelkään ulkomaailmaa, minä pelkään tosissani ahdistustani joka on kasvanut. Minä en voi enään syödä ihmisten parissa. Esimerkiksi en ole koskaan syönyt mieheni nähden, vaikka olemme olleet 6kk yhdessä. Ottaen kuitenkin huomioon, että meillä on kaukosuhde. Ruokahaluni ja kynnykseni kasvaa ja avaan jääkaapin, pistän sen takaisin kiinni koska minä en tiedä miksi mutta en vain pysty. Alan panikoimaan ja syke nousee, ajatukseni aiheuttavat minulle pakonomaista tarvetta tehdä kokoajan jotakin. Menen tilaan, joka tuntuu epätodelliselta, kuin olisin ulkona kehostani. Olen fyysisesti paikalla mutta henkisesti en. Osaan peittää sen hyvin.

Minua kauhistuttaa ja menen suorastaan pakokauhun valtaan pääni sisällä kun mietinkään kaupunkiin menemistä tai ulkona liikkumista. Koska minua on kiusattu niin paljon. Ihmiset kuvittelevat minun olevan vahva ja rohkea. Minä olen, koska en koe olevani siinä hetkessä fyysisesti läsnä. Silloin minulla ei ole pelkoa.

Minulle sattuu usein niin, että en vain saa henkeä/henkitorveni supistuu koska koen ahdistuksen paineen, tupakan veto saa minut takaisin ihmismäisemmäksi. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että kun tätä oli silloinkin kun olin tämän narsistin seurassa, se johtui siitä mitä hän halusi minulle.

En ole syönyt työpaikoillakaan koskaan.

Tarvitsen jonkun lääkityksen, sillä tämä ei ohitu muuten. Jotakin on pahasti pielessä.

Ei pidä syyttää muita, tuossakin sinä syytät muita mutta et "näe" omia vikojasi asian kanssa jolloin et voi varmaan myöskään muuttaa omia toiminta- ja ajatusmalleja mitkä olet kuitenkin itse itseesi syövyttänyt kun ne sinulla on.. ei kukaan sinua sellaiseksi tee, itsehän sinä noita asioita itsellesi teet, se on sinun valintasi mutta on se toinenkin valinta eli ottaa tilanne hallintaan ja muuttaa tapoja sosiaalisemmaksi, muita huomioivaksi eikä keskittyen vain siihen omaan napaan "kun mä olen tällainen", säkin voit muuttua JOS niin haluat.. lääkitys voisi selkeyttää ajatustasi mutta ei se noita ajatusmallejasi muuta vaan se, että ryhdyt sosiaalisemmaksi itseäsi tai muita tuomitsematta keskittyen muihin eikä omiin pakkomielteisiin.. siitä se sitten lähtee kun jokainen paniikit itse luo omilla piintyneillä ajatusmalleillaan..

Se ettei syö työpaikalla kertoo siitä, että juuri sitä pitäisi tehdä. Ei paeta niin kuin tuon viestin kirjoittaja toimii.. vastuu pitää ottaa itsestä ihan meidän jokaisen.

Jokainen voi muuttua ja muuttaa toimintatapojaan ja piintyneitä ajatusmallejaan tullakseen paremmaksi ja fiksummaksi ihmiseksi sen myötä.

Elämä on ikuista oppimista niin itsestä kuin muista ja elämä kannattaa käyttää järkevästi, ei itseään tuhoten. Ulos metsäkävelylle sillä luonto parantaa ja myös ne konkreettiset kotityöt pitää sinut toiminnassa voimistaen omaa toiminnallisuuttasi. Päivärytmi, pidä sitä päivittäin yllä, jotain toimintaa ihminen tarvitsee kun velloa ei pidä tuollaisessa ajatusmaailmassa vaan toimintaa jotta sieltä nousee ylöspäin. Toivoa on mutta pitää tietysti myös itse tehdä työtä itsensä kanssa kun ei mikään tule tarjottimella eteen..