Näin viime yönä todella outoa unta, ja näin jälkeenpäin en oikeastaan ole varma oliko se unta vai painajaista. Olin illalla katsonut tv:tä ja nähnyt siellä (kesy)rotan (valkoisen, harmaat täplät). < tämä siis tapahtui oikeassa elämässä.
Unessa: En muista unesta enää paljoa, mutta muistan että olisin ollut lähdössä matkalle. Siinä ennen matkaa siis ilman mitään kiireitä, isäni oli laittamassa ruokaa. En tiedä missä äitini oli mutta en sitä unessa ajatellutkaan. Yhtäkkiä huomasin sen (kesy)rotan jonka olin nähnyt tv:ssä (siis ihan oikea rotta, ei esim. mikään piirretty) olevan yhdynnässä kanssani! En pitänyt tunnetta lainkaan ahdistavana, päinvastoin. Isäni vain välillä katsoi minua ja sanoi jotain mutta muuten ei välittänyt vaikka minulla oli rotta haaroissani. Kun ne pienet siittiöt menivät sisälleni, tuntui ihanan kiihottavalta, mutta en saanut suurempaa orgasmia vaikka olisin halunnut. Sitten isäni sanoi jotain tyyliin "ne on niin pieniä ettet sä voi saada orgasmia" tai jotain sinnepäin. Sanoillaan hän tarkoitti rotan siittiöitä. Ihmettelin jonkun aikaa miksi ihmeessä rotta tekee tuollaista ihmiselle, sitten menin omaan huoneeseeni ja aloin miettimään että en kai vain tule raskaaksi, mitäs jos minulle syntyy sellaisia lapsia jotka ovat puoliksi rottia ja puoliksi ihmisiä. Sitten aloin miettimään onko sellainen ylipäätään mahdollista. Tajusin ettei se voi olla mahdollista, koska rotta ja ihminen ovat eri lajeja, mutta mietin kuitenkin minkä näköisiä olisivat sellaiset rotan ja ihmisen "risteytyslapset". Lopuksi muistan saaneeni ison orgasmin ja sitten uni loppui.
Osaisiko joku auttaa??
ja muuten, olen pian 18 vuotias tyttö, ja en ole koskaan seurustellut tai ollut kenenkään pojan kanssa lapsuuden jälkeen. Rakastan kuitenkin erästä henkilöä, mutta meillä ei ainakaan tähän mennessä ole ollut mahdollisuutta tavata toisiamme tai edes puhua toistemme kanssa. Luulen, että hän ei edes tiedä minusta mitään koska asumme eri paikkakunnilla, todella kaukana toisistamme...
Rotan kanssa yhdynnässä??
6
<50
Vastaukset
- rakastaneläimiä
Ja tosiaan olen oikeastikin lähdössä matkalle aika pian
- rakastaneläimiä
Hei tarvitsisin vastauksen!!
- Zhau
Rotta kuvaa yleensä negatiivisia asioita itsestä, epärehellisiä tai vaikka vihollisia lähelläsi. Tukahdutatko omaa seksuaalisuuttasi tai haluatko tuoda sitä esiin :) Nyt on kevät ja hormoonit alkavat kenties hyrräämään, se on ihan normaalia. Tutkaile siis ketkä ovat ystäviäsi ja ketkä eivät, turhat pelot pois omasta seksuaalisuudestasi, jos siinä jokin vaivaa mieltäsi niin ota asioista selvää jos jokin asia pelottaa. Vastuun ottamista itsestä ja omista teoista. Uni on omien tuntemustesi läpikäyntiä, unohda uni jos olet nuori ihminen sillä ei se tee mitään pahaa kun uni on oman alitajuntasi kuvitetta eli ei uni ole koskaan paha, siinä vain käsitellään omia tuntemuksia parin viimeisen päivän ajalta.. mikä on huolettanut parin päivän aikana, sieltä se vastaus löytyy jos sellainen on.
Unesi kertoo oikeastaan suhteestasi sinun ja isäsi välillä.
Taidatte olla läheisiä.
Olet lähdössä matkalle ja sen aikana voi tapahtua paljon. Isäsi päästää sinut matkustamaan ja hän saattaa vaikuttaa sinusta välinpitämättömältä, mutta sitä hän ei ole.
Unessasi on useita ja jopa kirjaimellisia viittauksia seksuaaliseen kanssakäymiseen. Rotta tarkoittanee merkityksetöntä miestä sekä sinun että isäsi mielestä. On ikään kuin haluaisit toteuttaa seksuaalisuuttasi salaa isältäsi, mutta kuitenkin hänen hyväksymisensä rajoilla.
Katselit rottaa ja isäsi oli valmis hyväksymään jopa sellaisen.
Tätä voisi ajatella usealla tavalla, kuten unia yleensäkin.
Joko matkaanlähtösi vapauttaa sinut isästäsi, taikka viet kaiken hänestä huolimatta.
Miten kuvailet rottaa, hän antaa sinulle nautintoa, mutta isäsi on auktoriteetti edelleen. Kokeneena unien tulkitsijanakin pidän tätä poikkeuksellisena.
Unessasi vapaus ja sen odotus on niin vahvasti läsnä. Kuitenkin kaikki seksualisuuteen liittyvä on luonnotonta ja häpeällistä. Velvollisuus auktoriteettia ja isää kohtaan on merkittävä.
Edellä esitetyn perusteella voinen esittää, että koet seksuaaliset halusi luonnottomina.
Isäsi varmaan hyväksyisi kaiken, et kuitenkaan mainitse sanallakaan äitiäsi.
Elät isääsi varten, et halua tuottaa hänelle pettymystä.
Jostain syystä halusi invalidisoivat sinua, johtuuko se äidistäsi?
Kaunis uni, kiitos että jaoit.En muotoillut edellä sanomaani oikein.
Tulkitsin sinun olevan lesbo, siinä ei ole mitään epäselvää.
Itse asiassa, jätän tämän korkeimpieitteni harkittavaksi.- rakastaneläimiä
Tuota noin... En ole lesbo, enkä ole läheinen isäni kanssa, sori vaan, voitko tulkita uudelleen kiitos?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6022144- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191018Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4897Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?88737- 63725
- 65563