Ikävä kuulla että ajattelet näin. En ole tänne foorumille kirjoitellut noin vuoteen ja ajattelin pitkästä aikaa tulla katsomaan mitä täällä tapahtuu. En ole siis voinut jauhaa edes sitä jaskaa kun en ole ollut täällä ollenkaan.

Yritin jopa tuohon abduktioketjuun kirjoitellakin jotain kommenttia, mutta se osoittautui "hieman" hankalaksi trollaamisen takia. Olen kyllä tällä foorumilla pyrkinyt pääasiassa muutenkin keskustelemaan ufoista tai niihin liittyvistä aiheista, silloin kun täällä satun ylipäätään mitään kirjoittelemaan. En jauhamaan siis jaskaa, joten en ymmärrä mistä tuo purkauksesi johtuu. Mutta nimimerkkien lahkeissa roikkuminen on ihan tuttua kyllä tällä foorumilla. Ehkäpä olisi parempi itsekin huudella vain puskista niin ei palaisi turhaa aikaa tällaiseen selvittelyyn, että mistä rekisteröidyllä nimimerkkillä olisi hyvä / asiallista keskustella tällä foorumilla. Vai mitä olet mieltä?