Vapaa kuvaus

Aloituksia

59

Kommenttia

8447

  1. "Räsänen ja aatetoverinsa ihailee mennyttä maailmaa, missä kristilliset yhtenäisarvot ohjasivat yksilön ja yhteiskunnan elämää."

    Yksi asia, mikä oli mielestäni merkittävää Räsäsen puheessa, olivat viittaukset Lutheriin ja Apostolien teot-opukseen hänen puhuessaan Jumalan laista - se mielestäni osoitti, kuinka kaukana nykymaailmasta on näiden hc-kristittyjen ideologia ja kuinka se on paalutettu jonnekin sinne pimeään aikaan, kun kaikenlainen taikausko oli yhteiskunnallisesti merkittävää.

    Vuosiin (noin) 100 j.a.a. ja 1500 j.a.a. sijoittuvat tapahtumat ovat juuri sellaisilta aikakausilta, johon teokraatit haluaisivat palata. Silloin lait ja määräykset tulivat keisarilta, eikä yksilöllä ollut juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa omaan tilanteeseensa tai kohentaa sitä. Keisarit ja eliitti (aatelisto ja papisto) hallitsivat kaikkea eikä heidän auktoriteettiaan ollut kyseenalaistaminen - keisarit kokivat olevansa Jumalan/jumalien tehtäviinsä asettamia ja papisto tuki tätä käsitystä. Keisari siis oikeastaan toteutti Jumalan/jumalien lakia valtakunnassaan. Mikä on muuttunut? Se, että tänä päivänä jokaisen kansalaisen ääni on samanarvoinen - eliittiin kuuluvalla ja maataloustyöläisellä on yhtä suuri vaikutusmahdollisuus. Jos Lutherin aikaan joku olisi sanonut, että hän on samanarvoinen Keisarin kanssa, niin hänet olisi suljettu tyrmään tai teloitettu julkisesti.

    Se on parlamentaarinen demokratia, joka osoittaa, kuinka keskiaikaa hc-uskovaiset elävät ja sitä kautta paljastuu, ei Jumala, vaan hc-uskovaisten vallanhalu. He haluavat kuulua siihen eliittiin, joka sanelee säännöt. He haluavat sanella säännöt. Yksi yhteinen tekijä nimittäin on Keisarin lailla ja Jumalan lailla: niistä ei äänestetä.
  2. "Sokeaan uskoon perustuva henkilökohtainen päätös ..."

    Niin. Ja puhumattakaan sokeasta uskosta ja aikakäsityksestä: bakteerisukupolvessa bakteerille pitäisi kasvaa suu, mutta Jeesuksen paluulle sukupolvessa annetaan pari tuhatta vuotta aikaa.