Baraminologia vs miljoonien vuosien evoluutio

Vanha ja tuttu aihe suurimmalle osalle palstalaisista, mutta päätin vertailla näitä esimerkin turvin, jonka sain uudesta tutkimuksesta, joka käsittelee viuhkaeväisten kalojen menestyksekästä evoluutiota.

Uudet molekyylitodisteet muokkaavat taas hiukan kladistiikkaa, mutta samalla osoittavat, että viuhkaeväisten yhteinen kantamuoto eli n. 140 miljoona vuotta sitten. Nykyisin viuhkaeväisiä kalalajeja on yli 27 000.

Evoluutiobiologian mukaan nuo kaikki 27 000 lajia ovat peräisin siis n. 140 miljoonaa vuotta sitten eläneestä monofyleettisesta ryhmästä, josta ne ovat lajiutuneet tunnettujen (ja ehkä vielä tuntemattomien) evoluutiomekanismien avulla nykyisin nähtäväksi, uskomattoman monimuotoiseksi lajikirjoksi.

Baraminologia ilmeisesti väittää, että nuo kaikki 27 000 lajia ovat peräisin viuhkaeväisten kalojen monobaramiinista, josta kaikki ovat rappeutuneet n. 4500 vuoden aikana vedenpaisumuksen jälkeen? Vai alkoiko kalojen rappeutuminen jo suoraan syntiinlankeamuksesta huimat 6000 vuotta sitten?

Jos baraminologia ei väitä näin, niin kuulisin mielelläni sitten oikean version. Ajattelin vain, että näin sen täytyy olla, koska molekyylitodisteet varmistavat yhteisen kantamuodon kaikille noille lajeille.

En hirveän vakavissani odota, että tästä syntyisi asiallista keskustelua. Sanonpahan vielä, että viuhkaeväiset kalat ovat evoluution huikea menestystarina.

http://phys.org/news/2013-07-flounders-seahorses-evolutionary-success-spiny-rayed.html

17

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bioproffa 19

      Saattaa olla, mahdollisesti, että ehkäpä on, mutta voi olla olemattakin.

      • bioproffa 19

        Luulisin, että kyllä mutta en voi olla siitä tietenkään ihan aivan varma


      • Anonyymi
        bioproffa 19 kirjoitti:

        Luulisin, että kyllä mutta en voi olla siitä tietenkään ihan aivan varma

        Luulisin, että kyllä mutta en voi olla siitä tietenkään ihan aivan varma
        häeh?

        Äänestä

        Kommentoi


    • Epäjumalienkieltäjä

      Tuon "baraminologian" kompastuskiviä ovat esimerkiksi:
      1. Miksi "superlajiutuminen alkoi"?
      2. Miksi "superlajiutuminen päättyi"?
      3. Mikä oli "superlajiutumisen" prosessi, jos se ei ollut luonnonvalinta ja mutaatiot?

      • Sepä Se

        Olkiukko.


      • Apo-Calypso

        Ja miksi noista "baramineista" ei ole jäänyt ainoatakaan fossiilia?


      • Puolimutca
        Sepä Se kirjoitti:

        Olkiukko.

        Älä Sepä Se käytä sanoja joitten merkitystä et tajuu. Jospa vastaisit esitteityihin asiallisiin kysymyksiin tollo.

        YEC-kretu tietty oot kun tulvahömppää kailotat, mutta ei oo mulle tullu vielä vastaan se että, uskotko myös baraminologia-huuhaaseen.


      • Apo-Calypso kirjoitti:

        Ja miksi noista "baramineista" ei ole jäänyt ainoatakaan fossiilia?

        Kretut ovat innokkaita vaatimaan tuhansia "välimuotojen" fossiileja lajien evoluutiosukupuihin, mutta rakkaista baramiineistaan heillä ei ole näyttää yhtä ainutta. :D


      • Apo-Calypso kirjoitti:

        Ja miksi noista "baramineista" ei ole jäänyt ainoatakaan fossiilia?

        On jäänyt, on on. Ne löytyvät samasta paikasta kuin Graalin malja, kuningas Arthurin miekka, Sampo, Nooan Arkki, älykäs kreationisti ja monet muut ihan oikeasti olemassa olleet jutut. Numerologian avulla Raamatusta voidaan selvittää niiden sijainti - kärsivällisyyttä.


      • Sepä Se
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Ja miksi noista "baramineista" ei ole jäänyt ainoatakaan fossiilia?

        Mikä järjetön argumentti. Fossiilithan ovat muutenkin pääosin dinoja, ja sehän johtuu siitä että dinot vaihtolämpöisinä eläiminä joutuivat horrokseen ja hukkuimat eittämättä ensiksi vesimasson vyöryttämien kivimassojen alle.


      • urpsispalloo
        Sepä Se kirjoitti:

        Mikä järjetön argumentti. Fossiilithan ovat muutenkin pääosin dinoja, ja sehän johtuu siitä että dinot vaihtolämpöisinä eläiminä joutuivat horrokseen ja hukkuimat eittämättä ensiksi vesimasson vyöryttämien kivimassojen alle.

        Joutuivat horrokseen? Oliko lämpötila siis lähellä nollaa kun vedenpaisumus alkoi? Tätäpä emme tienneetkään.


    • T 7

      Tarkennuksena sen verran että rappeutuminen loppui ilmeisesti jo 1000 ekr koska roomalaiset ja kreikkalaiset eivät mainitse kirjoituksissaan kasvissyöjäleijonia. Joten baraminit olivat hävinneet pikapikaa 2500ekr-1000 ekr . Kaikki nykypäivän miljoonat lajit syntyivät tuona 1500 vuoden aikana mantereiden liikuskellessa samaan aikaan nykyisille paikoilleen.

      Sitten se rappeutuminen loppui tuosta vaan yhtä äkkiä. Tutkimattomia ovat herramme tiet....

    • Veikko.

      Numerot olivat aikamoista veikkausta, mutta jos siihen uskot, voittaisit lotossakin.

      • Aukino

        Auringon iäksi, kun kaikki keltaisen valon emissiot ovat päättyneet saadaan max. 34 000 vuotta.... Jos Auringolla on absorboiva ja luotaantyötävä aika, niin ymmärrän miksi olisi ollut jääkausiakin, muitakin kun vedenpaisumusvesien jäätyminen navoillemme.


      • blaa blaa
        Aukino kirjoitti:

        Auringon iäksi, kun kaikki keltaisen valon emissiot ovat päättyneet saadaan max. 34 000 vuotta.... Jos Auringolla on absorboiva ja luotaantyötävä aika, niin ymmärrän miksi olisi ollut jääkausiakin, muitakin kun vedenpaisumusvesien jäätyminen navoillemme.

        Laitatko vielä linkin tähtitieteen (huom. sana tiede) julkaisuun jossa tähtitieteen tutkijat (huom. sana tiede ja tutkijat) ovat tämän ilmiön todenneet?

        Näin arvelinkin.


    • Eikö joku koulukunta esittänyt ettei mitään väliuotoja ole ollutkaan vaan että esimerkiksi Nooa-sedän arkissa ollut alkukissaeläin poiki kuiville päästyään peräperää kaikki nykyisin tunnetut kissaeläimet laji kerrallaan? Mikä on kissaeläinexpertti SepäSen tämänhetkinen mielipide & tieto?

      Nooa-sedän arkin olemassaolo ainakin on varmaa:

      http://www.youtube.com/watch?v=2M6VKgyz8eI

      • urpsispalloo

        > esimerkiksi Nooa-sedän arkissa ollut alkukissaeläin poiki kuiville päästyään peräperää kaikki nykyisin tunnetut kissaeläimet laji kerrallaan?

        Tuohan olisi evoa! Eikö kretujen hellimään evo-oppiin kuulu juuri sellaisia ilmiöitä kuin että leijona synnyttää ilveksen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      227
      1628
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      871
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      720
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      666
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe