Hei! Jos "kamaluudesta" puhutaan, niin eiköhän tämä koko palsta ole sitä. Mutta jos haluaa saada oikean kuvan adventisteista, niin silloin on paras käydä itse tutustumassa. Media7 lähettää Aitolahdesta ja Annankadulta Jumalanpalveluksia, joten tutustua voi myös netin välityksellä. Tässä Aitolahden tämänpäiväinen jp.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=1YuyEp7HU64
Hei! Harvoin minäkään olen kuullut, ettei saisi käydä muiden seurakuntien tilaisuuksissa, vaikka eihän adventistit siihen mitenkään kyllä kannustakaan..... Ja jokainen tekee tiliä elämästään ja tekemisistään suoraan Jumalalle. Monet vanhemmat adventistit kuuntelevat radio- ja tv-jumalanpalveluksia sunnuntaisin, oli ne sitten minkä kirkon tahansa. Itsekin olen käynyt luterilaisten järjestämässä kauneimmissa joululaulutilaisuuksissa, jotka on tarkoitettu lapsiperheille ja olen myös käynyt hellareitten ja vapiksen kokouksissa, myös ehtoollisella. Niissä yleensä sukulaisten tms. syyn takia, mutta kuitenkin. Toki myös "vuokralaistemme" Luther-säätiön tilaisuuksissa, heidän kanssaan ei ehtoollisyhteyttä ole, koska se on heille sakramentti, mutta mukavaa ja iloista väkeä silti. Juu, meilläkin on Raamattutunneilla ollut puhetta, ettei pidä mennä turhaan ärsyttämään sunnuntain viettäjiä ja välttää ainakin kovaäänisiä ulkotöitä siihen aikaan, kun muut kuuntelevat "kirkonmenoja". Tosin, eihän sama toimi toisinpäin.... Toinen neuvo on ollut, että kun puhuu Raamatusta muiden suuntien kanssa, olisi hyvä olla sotkematta Ellen Whiten kirjoituksia mukaan ja puhua vain mitä Raamattu sanoo. Ja kolmas neuvo minkä muistan on se, että koska advarit eivät ole kovin suosittuja niin maailman ihmisten kuin kristittyjen keskuudessa ja kuraa lentää yleensä päälle minkä kerkeää, niin meidän pitäisi mieluumin siunata ja rukoilla muiden ihmisten puolesta, kun vastata samalla tavalla.
Olavi Rouhe kirjoittaa asiasta niinkuin pitää. Aiemmin olin luterilainen ja en uskonut vanhan liiton Israeliin Jumalan kansana uudessa liitossa silloinkaan. Ennen perhettä minullakin oli enemmin aikaa tutkia Raamattua, mutta nyt keski-iässä "ruuhkavuosina",kun jälkikasvu on kotona ja tällä hetkellä lomilla, asiat "hoituu" nopeammin, kun lainaa heiltä, joiden kanssa on sama näkemys. Olavi Rouheelta on toinenkin kirja aiheeseen liittyen: "Jumalan Israel", Evankeliumia eurooppalaisille lisäksi.

Aiheeseen liittyen, olen joskus täälläkin maininnut, että "täälläpäin" on sapattia viettäviä helluntailaisia. Eräs heistä kertoi, että uskominen vanhan liiton Israeliin Jumalan kansana sokaisee enemmistön silmät ymmärtämään sen asian, että sapatti on voimassa uudessa liitossa kaikille Jumalan lapsille. En nyt sanatarkkaan enää muista, millä sanoin hän sen ilmaisi, mutta aika erikoista tekstiä karismaatikkokristityn suusta. Ja hyvä pointti 10 käskyyn liittyen. Ja kysymyksiisi saa kyllä vastata muutkin, kun se jolta kysyt. Mutta nyt Storkin on aika lähteä valmistautumaan juhannuksen viettoon. Hyvää jussia!
Pari kuukautta sitten olin laittanut Olavi Rouheen: Evankeliumia eurooppalaisille kirjasta Room.11:25-32 tulkinnan:

"Paavalin maininta koko Israelin pelastumisesta (jakeessa 26) on johtanut monenlaisiin selityksiin, jotka eivät kuitenkaan ole sopusoinnussa tekstiyhteyden eivätkä edes alkutekstin merkityksen kanssa. Vkr kääntää jakeen: ja niin kaikki Israel on pelastuva. Kreikkalaisen alkutekstin sana "huutoos" (niin, siten) tarkoittaa tapaa: "tällä tavoin" koko Israel pelastuu. Paavali viittaa juuri edellä esittämäänsä. Jumalan todellinen Israel, se Israel, jolle lupaukset toteutuvat, joka edustaa lupauksen lapsia, joka uskoo Vapahtajaan, se Israel kyllä kokonaisuudessaan pelastuu. On tärkeätä, että emme irrota tuota jaetta yhteydestään. Se on ymmärrettävä edellä esitetyn valossa. Taustana on kuvaus oliivipuusta, joka edustaa todellista Israelia. Siitä karsitaan epäuskoiset israelilaiset, ja siihen oksastetaan uskovat Jumalan lapset muista kansoista. Näin todellinen Israel (kaikista kansoista) on kokonaisuudessaan pelastuva. Apostoli Paavalille oli Jumala antanut tiedoksi salaisuuden, jonka hän on paljastanut kaikille Uuden testamentin kirjoituksissaan. Hän ilmoittaa tämän salaisuuden kirjeessään efesolaisille näin 3:4-6:Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta.Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen." Jotkut tekevät vieläkin eron juutalaisten ja muiden kansojen välillä ja selittävät, että edellisille kuuluu sellaisia Jumalan lupauksia, jotka eivät kuulu muiden kansojen edustajille. Tällainen on vastoin uuden liiton evankeliumia, ja se vähentää Jumalan ikuisen pelastussuunnitelman suuruutta ja kirkkautta, jota Paavali ylistää luvun lopussa: Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä!

Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.