Vapaa kuvaus

Aloituksia

4

Kommenttia

211

  1. Kyllähän sen ymmärtää että sairas on sairas, eikä siitä mitenkään loukkaannu Turhauttavaa ja rasittavaahan se varmaan on. Varsinkin kun syytetään ihan ilman minkäänlaista syytä jostain ja isoon ääneen kailotetaan törkeyksiä kaikkien kuullen. Sitä kun ei voi ulkopuoliselle (vaitiolovelvollisuus) mennä selittelemään asian oikeaa laitaa ja syytä. Itse en muista henkilökohtaisesti joutuneeni sylkykupiksi, mutta muutamia työkavereita tiedän. Kyllä se syö ihmistä.
  2. Aina tulee sanomista teki niin tai näin, varsinkin kun on jo nyt erimielisyyttä sisaruksilla.
    Anoppi kun kerran on vielä ihan järjissään niin hänhän hoitelee raha-asiansa eli antaa ruokaan rahaa, maksaa jätemaksuja ja vesimaksuja ja sähkölaskuja ym. Miten sitten lie vuokranmaksu. Sehän on vuokranantajalle verollista tuloa. Pystyisikö asumisestaan tavallaan maksamaan maksamalla esimerkiksi sähkölaskun ja/tai vesilaskun niin ettei se kuulu verottajalle, en tiedä.
    Ehkä kannattaisi sopia niin ettei se sido kumpaakaan osapuolta liikaa, vaan voisi vaihtaa systeemiä kevyesti. Sitä kun tuppaa tulemaan kaikenlaista elämänvarrella eteen jota ei etukäteen voi edes aavistaa.