- Kyllähän toi menee. Omaan makuun sais olla vähän enemmän karvaa
- Jos pelkkiin pikkareihin niin onnistuisi paremmin kuin esim. farkkuihin. tulee liikaa sotkua
- Meillä harrastetaan säännöllisesti. Viimeksi eilen oltiin suihkussa kun mies yhtäkkiä istui lattialle ja alkoi nuolemaan pimppiäni. Olin jo ennen suihkuun menemistä valitellut pissahätääni, joten ajattelin miehen olevan leikissä mukana. Kuiskasin miehelle että pissattaa, hän vain nyökkäsi ja jatkoi nuolemista. Rentouduin ja peräännyin hiukan ja annoin pissan tulla. Ensin pienellä norolla ja lopulta kovalla paineella pissasin ensin miehen vatsalle ja lopulta jo rinnalle josta osa taisi roiskuta naamallekin. Pissan tulon loputtua, mies jatkoi nuolemista ja otti lopulta takaapäin.
- Mulla oli nuorempana samaa ongelmaa. Ujopissa iski lähes kaikissa muissa paikoissa kuin kotivessassa. Pääsin vähitellen siitä eroon kun aloin pidättelee niin pitkään kunnes oli pakko mennä. Toinen mikä auttoi, oli kun kyykistyinkin pöntön päälle siten että jalat oli pöntön reunoilla. Eli sellainen kunnon syväkyykky. Siinä asennossa on kuulemma virtsaputki juuri optimiasennossa eli ei vaadi kovinkaan paljon ponnisteluja saada pissaa tulemaan. Tätä ei vaan viitsinyt tehdä kuin julkisissa vessoissa, sillä pissaa roiskui aina vähän lattiallekin.
- Yläasteella usein ja joskus lukiossakin vielä tuli pissattua useasti hameen alta pikkareihin. Ei kukaan koskaan tietenkään huomannut kun ainoat mitä kastui oli pikkarit ja nekin jäi hameen alle. Oli vaan kiva fiilis aina olla sit tunnilla märissä pikkareissa ja ootella niiden kuivumista. Eli välkillä meillä oli pihalla sellaiset puuportaat. Istuin aina niiden yläpäässä ja sit opin nostaa hametta silleen varovasti ettei se kastuisi. Sit päästin pissan tulee varovasti. Ei kukaan koskaan huomannut eikä se penkkikään kastunut pahemmin.
- Hih :) 24 oon. Suosittelen vaan kokeilee kepillä jäätä. Ei se siitä rikki mee vaikkei tykkäiskään ajatuksesta
- Joo ei näistä ihan kaikkien kanssa tulisi mieleen edes puhua. Luulen että aika moni tykkää, harva uskaltaa vaan sitä ääneen sanoa. Leikitään miehen kanssa joskus mutta usein myös itekseni. suihkukäyntien yhteydessä varsinkin aika useinkin jotain pientä pisuttelua
- Aina silloin tällöin tulee leikittyä
- ÄÄh, myöhästyin! :/ Sattuiko kuvia matkaan?
- pissfun.org siellä välillä hyviä juttuja pissailukokemuksista
- Mä saan hyvät fiilikset kun käy jossain julkisella paikalla kyykkypissalla. Kun tietää että joku saattaa nähdä. Yleensä en viitti paljoa ees alkaa peittelee tai ettii suojaista paikkaa. Usein baarista lähtiestä meen jonkun puiston laitaan ja kyykistyn siihen. Kattelen eteenpäin ja hymyilen ohikulkijoille. Ei oo kukaan koskaan uskaltautunut lähemmäs tulee mutta ois mielenkiintoista tietää miten homma kehittyis jos joku tulis siinä pissalla ollessa flirttailee
- Tänään menossa kaverin kanssa leffaan. Se ei vielä tiedä mun vaippaharrastuksesta mutta aattelin ottaa riskin ja mennä silti vaipat jalassassa sinne. Sit jos jostain syystä jäisinkin kiinni niin ei välttämättä haittais paljastaa tälle kaverille että mulla on välillä pissanpidätys"ongelmia"
- Sori ei oo kikkii. Mut yritän täällä kertoilla kuulumisia silloin tällöin
- Tänään kun on kuuma päivä tulossa niin ajattelin laittaa vaipat shortsien alle ja lähteä rannalle ottaa aurinkoa. Kiva olla vaipoissa kun ei tarvii miettiä yhtään vessareissuja. Sillä rannalla missä käyn ei edes ole vessoja. Antaa tulla rennosti vaippaan vaan niin ei tarvii missään pusikoissa kykkiä tai mennä veteen pissalle.
- Näin naisenkin silmään tosi nätti
- Täällä kanssa yksi vaippailua huvikseen harrastava tyttö (tai varmaan nainen jo :) ) säännöllisesti tulee vaippaa käytettyä tilanteissa, joissa ei muuten pääse vessaan tai se olisi hankalaa. Festarit, keikat, ulkotyöt, välillä lenkilläkin
- En kyllä ymmärrä miksi pitäisi väkisin odottaa jonkun tietyn ikäiseksi. Ja kuka on oikea ihminen määrittelemään sen maagisen oikean iän?? Meneekö niin että sinä päivänä kun täytät vaikka 18 niin peppuseksistä tulee jotenkin enemmän nautinnollisempaa tms kuin päivää ennen kun olit vasta 17.
Eiköhän jokainen, joka harrastaa tavallista seksiä, ole valmis myös peppuseksiin. Tai jos ei ole niin sitten ei ole. Ei sitä voi kukaan toisen puolesta tietää. Jos tunnet olevasi siihen valmis ja haluavasi sitä itsekin niin anna mennä. Jos ekan kerran jälkeen tuntuu siltä, ettei ollut oma juttu niin sittenhän sen vasta kunnolla tietää, eikä tarvitse enää harrastaa. Mutta jos koskaan ei mitään edes kokeile niin voi jäädä joskus harmittamaan.
Mulla on sellainen periaate että kaikki mikä tuntuu edes vähän siltä, että voisi kokeilla, niin kokeilen ja siitä sitten senjälkeisten fiilisten mukaan eteenpäin. Netti.saapas voi jakaa moraaliohjeita jossakin muualla! - Meillä nuollaan pyllyä molemmin päin. Myös pissaleikkejä silloin tällöin
- Kyllä täytyy ehdottomasti olla karvaton, molemmilla. Tai ei nyt jää panematta jos karvaa löytyykin, mutta kyllä se jättää vähän erilaisen kuvan illasta kuin jos olisi ollut posliini.
- Ihanaa kevät tulee! Tänään pääsee laittamaan pihaa kevätkuntoon. Otan ison vesipullon mukaan ja laitan Molicare teippivaipat jalkaan. Just hyvä kun ei tarvii tulla sisällä käymään vessassa ollenkaan :)