- Olen miettinyt ja olen myös sitä kysynyt.
Ei vaan huvita, on aina vastaus.
Välillä vaimoni muotoilee sen eri sanoin, mutta sisältö on sama. - Ole huoleti, kyllä se siitä vähenee ja lopulta loppuu kokonaan (kokemuksen syvällä rintaäänellä).
- En ole koskaan pettänyt vaimoani. Eikä tämä nyt n. 2,5 vuotta jatkunut "selibaatti", ole edes pisin yhtäjaksoisesti jatkunut ilman seksiä oleminen.
Ja tässä vuosien aikana olen huomannut, läheisyydenpuutteen olevan loukkaavampaa ja enemmän itsetuntoa tuhoavaa, kuin "pelkkä" seksinpuute. - En minä valittanut, vastasin vain kysymykseen. Ja tietenkin valinnoilleni on joku syy. Eräs syy on, että olen elämääni rakentanut jollain tavalla päämäärätietoisesti. Sen rikkominen ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto.
Mutta ainahan asioita punnitaan jollain tavalla.
Tällä hetkellä vaa'an toisella puolella on seksi ja läheisyys, toisella puolella turvallinen , omaksi rakennettu elämä, johon kuuluu elämäntapa, ystävät, omaisuus yms. - En saanut, kuten en saanut edellis vuonnakaan.
Aloittajalla on syynä kokemattomuus, mulla avioliitto ja se naisen halut pilaava myrkky, jota hääkakuksi kutsutaan. - Vastauksissa näyttäisi olevan yhteistä se, että suhteessa nainen kieltäytyy seksistä.
Mutta mikä vie kiinnostuksen? - Kiitos neuvosta, mutta näin pitkän liiton aikana, elämään on muotoutunut monta asiaa, jotka vielä pitää avioliiton kasassa.
- Kyllähän tuohon pitäisi apua hakea, mutta kun vaimoni ei koe haluttomuudessaan mitään ongelmaa.
Hän ei halua seksiä, eikä läheisyyttä.
Nyt asiat on juuri niin kuin hän haluaa, eli mitään ongelmaa ei ole.
Minä haluaisin läheisyyttä ja seksiä, mutta vaimoni mielestä se on vain mun ongelma. - Vaimon kanssa ollaan oltu yhdessä lähes 30 vuotta.
Viimeisen 10 vuoden seksikerrat mahtuu yhden käden sormiin.
Edellisestä kerrasta on suunnilleen 2,5 vuotta. - Ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin on monenlaisia. Jotkut tykkää ja haluaa jakaa kaikki asiat puolisonsa kanssa. Haluaa kertoa omat asiansa ja haluaa kuulla puolisonsa asiat.
Itselleni ei ole sellainen puoliso valikoitunut, kuten ei sinullekaan.
En osaa sanoa, onko sellainen tavallista vai harvinaista. On meitä avioliitossa yksinäisiä ainakin kaksi :) - Olet uskomattoman hieno nainen ja vaimo.
Toivottavasti miehesi ymmärtää, minkälainen kultakimpale hänellä on vaimona.
Toivon teille onnellista loppuelämää.
Voi kun kaltaisiasi naisia olisi enemmän. - Sinä olet siis tehnyt päätöksen, että lähdet.
Tietääkö miehesi, että olet eroamassa hänestä?
Onko Sinulle selvinnyt, miksi miehesi ei halua Sinua?
Ymmärrän oikein hyvin, että taloudelliset syyt ja lapset tekevät eroamisen hankalaksi. Etenkin silloin, jos eroon ei ole sellaista selvästi näkyvää syytä; alkoholismi, väkivaltaisuus, pettäminen yms.
Juuri kuten sinulla, syynä on "tunnevikainen" puoliso.
Se ei näy tutuille, sukulaisille, ei edes hyville ystävälle.
Puoliso voi muiden silmiin näyttää ihannepuolisolta, vaikka ainoa yhteinen asia on osoite.
Jos voit, niin kerro lisää tuntemuksistasi, koska jotenkin tuo kertomasi tuntuu niin hyvin osuvan omaan tilanteeseeni.
Jos palstan julkisuus arveluttaa, niin spostini löytyy; nimimerkki ät suomi24 ja fi
Sinne voi kirjoittaa ihan suoraan. - Mitä miehesi tekee, kun halaat, suutelet, tai muuten osoitat haluavasi läheisyyttä?
Kuinka usein teillä on seksiä?
Kumpi yleensä tekee aloitteen? - Mun kohdalla kyse on varmaankin jonkinlaisesta jääräpäisyyydestä ja halusta pitää se, minkä olen luvannut.
Omien sanojen takana seisominen, on mulle yksi tärkeimmistä asioista.
Eikä todellakaan pidä vähätellä sitä kaikkea, mitä yhdessäolon aikana on tapahtunut; mainitsemasi omaisuus, lapset ja vielä mahdolliset lapsenlapset, aikanaan lapsille jäävä perintö (että heillä olisi taloudellisesti edes hiukan helpompaa, kuin mitä itsellä on ollut), sekä tietenkin kaikki ihmissuhteet, jotka on parisuhteen aikana on syntyneet, nimenomaan parina.
Niistä aika moni varmasti lopahtaisi, jos tästä ero tulisi.
Tässä on kyseessä hyvin monta pientä asiaa, jotka kaikki vaikuttavat päätöksiin. - Eikö olekin omituista, että omatunto kieltää vieraan kanssa sänkyyn menemisen, vaikka ainakin itse pidän itseäni siihen oikeutettuna.
Ja onhan vaimonikin joskus sanonut, että jos sitä pillua niin haluat, niin hae muualta. Ja hän sanoi sen juuri noilla sanoilla.
Mutta siltikään en ole vieraaseen sänkyyn ajautunut, vaikka joitain suoria tarjouksia on esitettykin.
Kyllä ihmisen pää on ihmeellinen :) - Kyllä olen ollut uskollinen, jota itsekin olen useasti ihmetellyt.
- Ymmärsin kyllä anteeksipyyntösi syyn.
Vaikka olen mies, niin joskus pystyn jopa naisen viestin ymmärtämään :)
Vaimoni ei ole koskaan ollut kovin halukas läheisyyteen, mutta silloin nuorempana uskoin tarinoihin, joiden mukaan nainen puhkeaa naisellisuuteensa 30-40 vuotiaana. 30 tuli ja meni, mutta uskoin sen pian tapahtuvan, ei tapahtunut.
Kun 40 läheni, niin läheisyys vaan väheni, kunnes loppui kokonaan.
Vaimoni löi ja sähähti "älä koske muhun", kun yritin häntä sängyssä halata.
Päätin etten koske, ellei hän itse sitä jotenkin ehdota.
Siinä meni sitten reilu kuusi vuotta! ilman yhtäkään kosketusta.
Eikä niitä kosketuksia ole vieläkään, vaikka 50 vuotta jo häämöttää.
Että näin täällä.
Kuinka pitkään te olette olleet yhdessä?
Onko miehesi aina ollut tuollainen?
Kosketko sinä mieheesi?
Oletko kertonut haluavasi välillä vain läheisyyttä?
Kerro teistä. - Tietenkin jokainen kertoo asiat omasta perspektiivistään, mutta ainakin minä kerron ne niin, kuin itse koen.
Ja voin väittää aina huomioineeni parisuhteeni edun, ennen omaani.
En ole juossut baareissa, en harrastuksissa tai pelaamassa kavereiden kanssa. Olin töissä ja tein pitkiä päiviä, että perheelläni olisi turvallisesti katto pään päällä ja pöydässä ruokaa.
Hellyyttä ja seksiä on varmasti ollut aina saatavilla ja molempia enemmän, kuin vaimoni on halunnut vastaanottaa.
Kuka sellaisesta kieltäytyisi?
Kuten jo aiemmin kerroin; vaimoni.
Eikä sitä tarvitse pyydellä anteeksi.
Tuo on vaikea asia ymmärrettäväksi ja se kokonaisuudessaan alkaa vasta nyt valjeta mullekin. - En ole mitään aikarajaa itselleni asettanut.
Nyt mennään näillä ja katsotaan mitä eteen tulee.
Kun tämä tilanne vaatisi pitkän selityksen, niin tuollainen se on oikein rankasti yksinkertaistettuna.
Mutta mukana on juuri Sinunkin mainitsemaasi, yksin jäämisen pelkoa ja kaiken yhdessärakennetun rikkomisen välttelyä.
Näin ei ole hyvä olla, mutta on kuitenkin pelko, että asiat olisi vielä huonommin.
Minkälainen historia Sinun suhteellasi on? - Jos elämä olisi reilua, molemmat huomioisivat ja haluaisivat puolisoaan koko liittonsa ajan ja liitto päättyisi vasta kun elämäkin päättyy.
Mutta elämä ei ole reilua.
Kaikesta huolimatta, ihminen (ainakin minä) on niin tyhmä, että vaikka tietää ettei toinen muutu, niin silti sitä vielä kuitenkin jaksaa sen verran odottaa ja toivoa, että pystyy edelleen tuntemaan pettymystä.
Jos ei tuntisi toivoa, ei varmaankaan pettyisi, näin sitä itselleni selitän.
Ehkä eniten haittaa aiheuttaa, tai on aiheuttanut, se että esim. kaikenlaisten yllätysten järjestäminen on käytännössä mahdotonta.
Vaimoni syntymäpäiväksi olin miettinyt hiukan ohjelmaa; ravintolaan syömään, sen jälkeen tanssimaan ja kaikkea muuta pientä.
Mutta vaimoni ilmoittikin, että hän lähtee muutaman kymmenen kilometrin päässä asuvan kaverinsa pihajuhliin ja viettää siellä samalla synymäpäiväjuhlansa.
Minua vaimoni ei tietenkään kutsunut mukaan.
Tuo vain yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka hankala on suunnitella mitään tekemistä.
Kun tuollaisia vastaavia tilanteita tulee kerta toisensa jälkeen, niin joka kerta se toivo ja halu vähenee. Tulee aina enemmän mieleen, että miksi edelleen jaksan yrittää ja toivoa jotain muutosta?