Lujille ottaa, näköjään myönteinen palaute täällä (Eliaana). Vaikea uskoa, että asialla ovat kahdeksankymppiset mummot. Enempi tuntuu, että jokin puolivallaton juorukerho on päättänyt ryhtyä mummojen kiusaajiksi.
On kyllä (minulla aikaa lukea kirjoja kesän tultua).

Muutamia mainitsen. Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä.
En tiedä mitä odotin, jotakin "uutta" ehkä. Pidän kyllä Anna-Leena Härkösestä, mutta olisko hän kuitenkin vähän "kulunut" kun julkaisee paljon ja kirjoittaa myös kolumneja lehtiin. Moderni, itsenäinen nainen on hänen kuvailemansa kohde - sopivasti rikki,
että syntyy jännitettä ja imua tekstiin. Ajankuva on kyllä tarkka mutta ei ehkä enää löydä tartuntapintaa kahdeksankymppisessä naisessa..))
Tässä tarinassa päähenkilön, 56-vuotiaan, työttömäksi jääneen, viinaan menevän naisen koettavaksi tuli "räjähtävä rakkaus" . Ehkä ei kannata paljastaa juonta enempää, ettei tarina arkistu liikaa.
Härkönen on minusta hyvä dialogin taitaja, mutta tässä tuntui kuin siitä olisi tullut lähes itsetarkoitus - ei älykästä dialogiakaan loputtomiin jaksa seurata..))

Kelpo teos kirja tietysti oli, ei sitä moittia voi ja Härkösen pitkä kirjailijan urakin on jo mainitsemisen arvoinen ja miksei myös laadun tae..

Riemastuttava löytö sensijaan oli Ian Mc Ewanin Pähkinänkuori: "Vaikuttavan nerokas" luvatiin kirjan kannessa ja sitä se tosiaan oli - synkästä aiheesta huolimatta.

Kirjan päähenkilö oli Trudyn ja hänen miehensä Johnin syntymätön, äitinsä kohdussa eläva poika. Trydyllä oli suhde miehensä veljeen, Claudeen ja yhdessä he suunnittelivat Johnin murhaamista, mitä poika tietysi vastusti ja yritti kaikin tavoin estää murhan toteutumista...
Ei voinut kuin nauraa pojan neuvokkuutta ja "ilmaisua": milloin hän valitti asumisolosuhteitaan - ahdasta oli..)), milloin taas häiriintyi Calauden "vierailuista", mikä vuoksi hänen reviirilleen tultiin ja saatettiin hänen elintilansa entistä ahtaammaksi.

Trudyn, Johnin ja Clauden henkilöistä piirtyi oivallinen kuva jo pojan havaintojen vuoksi ja kyllä se tarkentui tietysti myös neutraalin kertojan kuvauksista.
Jännitys säilyi viime metreille saakka ja kerronnan keveys teki sen, että kirjasta jäi kaikenkaikkiaan huojentunut olo.

Olen lukenut Ian Mc Ewanilta muutakin ja kyllä hän kertojana on mestariluokkaa, palkittu ja arvostettu sekä kotimaassaan Britaniassa että varmasti myös muualla,
teoksia on käännetty 30 kielelle.

Olen myös kevään/kesän aikana tutustunut vanhus/vanhenemiskirjallisuuteen ja siitä ei totisesti ole pulaa: Marja Jylhä, Marja Saarenheimo, Timo Airaksinen, Antti Eskola, Kai Vakkuri, Hilkka Niemelä ja tietysti täällä jo mainitut Eeva Kilpi ja Merete Mazzarella. Varmasti löytyy vielä muitakin.
Marja Jylhä ja Marja Saarenheimo ovat tehneet työuransa vanhusten parissa ja siksi kai molemmat lähestyvät aihetta tutkimusta ja tiedettä painottaen, mutta osaavat kyllä kirjoittaa sanottavansa selkokielellä. Saarenheimon kirja esiteltiinkin täällä.

Näitä Eeva Kilven "värikirjoja" ajattelin kyllä saada käsiini. Punainen muistikirja minulla onkin...