Vapaa kuvaus

Aloituksia

124

Kommenttia

1188

  1. Rauhan tervehdys.

    Transagenda on valhe ja valheen isä perkele on tullut vain varastamaan, tuhoamaan ja tappamaan, mutta totuus tekee vapaaksi.

    "Valhe on tuottelias: yksi ainoa valhe synnyttää seitsemän muuta, jotka ovat tarpeen ensimmäisen valheen vahvistamiseksi." - Vanha saksalainen sananlasku

    Ensimmäinen valhe on ettei mies olisi mies. Biologisesti voidaan yhdestä hiuksesta DNA-testillä pikaisesti jo selvittää onko kyseessä mies vai nainen, mutta useimmille se selviää jo vessakäynnillä.

    Toinen valhe on, kun ihminen uskoo voivansa muuttaa sukupuolta toiseksi tekemällä ruumiillisia muokkauksia. Vaikka liimaisit sarvet päähän, sinusta ei tule lehmää! Biologisesti ei voida muuttaa miestä naiseksi eikä toisinpäin, vaan jokainen kromosomi ruumiissa huutaa totuuden ääneen kuka on mies ja kuka nainen.

    Kolmas valhe on, kun muut ihmiset saadaan sanomaan ääneen valhe -- kuten Rainer Friman Radio Deillä -- että mies on nainen. Toki voi vaikka pikkulapsen uskomaan ja sanomaan ääneen Tukholman vierailulla, että kyseessä on Oslo, mutta ei Tukholma muutu Osloksi vaikka joku niin luulisi ja toistelisi sitä päivästä toiseen.

    Ja niin edelleen, valhe synnyttää valheita ja lopulta kadotetaan yksinkertaisimmatkin totuudet, niin että sianporsasta pidetään korkeammassa arvossa kuin pientä lasta. Tämäkin on jo toteutunut, kun luin Facebookissa sääliviä kommentteja siitä kun sikoja oli pudonnut lietekaivoon ja kuollut, mutta kukaan ei laita muistomerkkiäkään tapetuilla vauvoille, jotka eivät ehdi nähdä päivänvaloa.

    Elämme yleismaailmallista valheen aikaan, jolloin ihmiskunta menee niin rappiotilaan, että "tietensä he eivät ole tietävinään" (2.Piet. 3:6) ja "jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät" (Room. 1:32).

    Kun tämä menee näin pitkälle että ne joita etkä olisi suljettu mielisairaalaan, nyt saavat tukea harhakuvitelmilleen vaikka se olisi sitten, että uskoisivat olevansa Napoleon, niin pian laitamme terveitä, järkeviä ja ajattelevia ihmisiä mielisairaalaan noiden hullujen toimesta!

    Totuus on suljettu vankilaan, mutta valhe on nostettu valtaistuimmelle, kun Jumalalle on käännetty selkä ja ihmisestä tehdään jumalaa, joka päättäisi mikä on totuus.

    "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa." - Roomalaiskirje 1:18

    Siunauksin, MM.
  2. Rauhan tervehdys.

    En minä ole edes raivostunut vielä tästä asiasta, kuten Paavali: "Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!" Mutta aihe on periksiantamaton totuus, että pelastus on armosta ja Jumalan lahja eikä lain tekojen kautta.

    "Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta." - Galataiskirje 5:4

    Asia ei ole yhtään pienempi kuin pelastus; iankaikkinen kadotus ja iankaikkinen elämä.

    Ja totta on, että laki on voimassa aivan loppuun asti niiden kohdalla, jotka eivät koskaan ole kuolleet pois siitä ja uudestisyntyneet Jumalan lapseksi. Näiden kohdalla laki on voimassa ja lain alainen ihminen ei ole Kristuksen oma, koska sydämessä ei mahdu elämään armo ja laki yhtäaikaa.

    "Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville -- että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?

    Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.

    Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

    Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle." - Roomalaiskirje 7:1-4

    Tämä on apostolisessa opetuksessa yksi kirkkaimpia totuuksia, joka tulee esille Paavalin useissa kirjeissä kuten Galatalaiskirje, Roomalaiskirje ja Heprealaiskirje. Hän lain tunteva, Gamalielin oppilaana ja fariseukseksi kasvatettuna jos kuka tiesi kuinka voimaton ja hyödytön laki on, kuten hän sen toteaakin heprealaisille.

    Jos laki tekisi vanhurskaaksi, tarkoittaisi se sama kuin että lääkärin diagnoosi itsessään tekisi sairaan terveeksi, poistaisi syövän ja antaisi uudet sisäelimet! Diagnoosi ei ole hoitomuoto vaan se johtaa hoitomuotoon, niinkuin lakia ei ole pantu vanhurskaalle vaan jumalattomalle herättämään synnintunto, että hän pääsisi armontuntoon uskon kautta Herraan Jeesukseen.

    Usko Jeesukseen Kristukseen vapauttaa lain kirouksesta ja sijaan olemme saaneet pääsyn parempaan evankeliumin kautta. Kunnia Jumalalle.

    Siunauksin, MM.
  3. Rauhan tervehdys.

    Pasi Turunen kirjoitti osuvasti tässä taannoin, että ne jotka kieltävät kristillisen joulun viettämisen joulukuussa, eivät halua Kristuksen syntymäjuhlaa vietettävän milloinkaan muulloinkaan. Miksi näin?

    Tähän löytyy kolme syytä miksi vihataan kristillistä joulua.

    Ensiksikin, jouluna Kristus tuli lihaksi ja antikristuksen henki kieltää tämän. Usein harhaoppiset kultit, kuten Jehovan todistajat jotka kieltävät kristillisen joulunvieton, uskovat sitten myös useisiin harhaoppeihin. Petri Paavola on yksi tunnettu harhaoppinen opettaja, joka jakaa useita kristinuskon vastaisia oppeja Jeesuksesta Kristuksesta ja kieltää joulun vieton.

    Toiseksi, jouluun liittyy erityisen vahvasti lahjat ja lapset, koska jouluun liittyy läheisesti itämaan tietäjät ja heidän tuomansa lahjat. Joulua vieroksuvat vieroksuvat perhe arvoja, mutta vielä enemmän ajatusta lahjasta eli armosta. Heille pelastus on itse aikaansaatu uskonnollinen ansio ja uskon vanhurskaus eli sana rististä on hullutus.

    Kolmanneksi, näin nämä legalistiset lahkolaiset taistelevat yhdessä kommunistien, islamistien ja pakanoiden kanssa kristinuskoa ja kristillisä sanomaa vastaan huomaamattaan kun moottorina on viha eikä rakkaus. Heille on vierasta niin yhteen kokoontuva kristillinen seurakunta kuin hyvän sanoman vieminen kaikkeen maailmaan.

    "Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." - Roomalaiskirje 10:2-4

    Siunauksin, MM.
  4. Rauhan tervehdys.

    Ensiksin, kinkku ei ole mitenkään universaalisesti jouluruoka, vaan ainoastaan Suomessa se on jouluna suosittu ruoka ja monet kuten britit kalkkunaa, joka tietääkseni on jopa kosher-ruokaa. Mutta kristitylle ei ole kiellettyä syödä kinkkua, vaan Jeesus julisti kaikki ruuat puhtaiksi.

    Toiseksi, Raamatussa ei ole syntymäaika mainittu, mutta sittenkin jos Hän todella syntyi syksyllä, silloin juuri joulunaika olisi se merkittävä ajankohta 9kk aikaisemmin jolloin Hän tuli maailmaan, koska ei ihminen tule maailmaan syntymässä vaan sikeämisen hetkellä. Molemmat syntymän ajankohdat sopivat siis joulukuulla vietettävälle joululle.

    Ja kolmanneksi, historialliset viitteet puhuvat vahvasti sen puolesta, että kristityt jo alkuseurakunnan aikana tiesivät 25.12. Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaksi ja teologian dosentti Juha Ahvio on tästä koonnut kattavan tutkielman.

    "Esimerkiksi Sextus Julius Africanus (160–240), varhaisin kristillinen almanakkaspesialisti, kannatti kolmiosaista mallia ja katsoi Jeesuksen syntyneen 25. joulukuuta. Samoin varhaisen kirkon merkittävimpiin teologeihin lukeutunut Hippolytos Roomalainen (170–235) kannatti kolmiosaista mallia ja katsoi Jeesuksen syntyneen 25. joulukuuta. Myös Rooman varhainen piispa Telesforus, joka toimi piispana vuosina 126–137 ja jonka roomalaiskatolinen perinne lukee varhaiseksi paaviksi, johti erityistä joulujumalanpalvelusta joulukuun 25. päivänä. Samoin Antiokian piispa Teofilos (115–181) piti joulukuun 25. päivää Jeesuksen todellisena syntymäpäivänä.

    Huomaa, että kaikki nämä historialliset viitteet joulukuun 25. päivän pitämisestä Jeesuksen todellisena syntymäpäivänä ovat ratkaisevasti varhaisemmalta ajalta kuin Vuoden 354 kronografi. Näkemys joulukuun 25. päivästä Jeesuksen syntymäpäivänä ei yksinkertaisesti voi olla peräisin vasta 300-luvulta."
    https://www.patmos.fi/blogit/onko-joulu-pakanallinen-vai-kristillinen-juhla/

    Lue myös vastaava Areiopagi-sivun tutkielman: "Ensinnäkin, parhaat pakanalliset ehdokkaat joulun esiasteiksi eivät ole niin vakuuttavia kuin aiemmin on uskottu. Esimerkiksi joulukuun 25. päivän ”Voittamattoman auringon” juhlan perusti keisari Aurelianus vasta vuonna 274 jKr. ehkä osin vastavedoksi kristityille jo tärkeäksi tulleelle päivälle."
    https://www.areiopagi.fi/2013/12/onko-joulu-sittenkin-alunperin-kristillinen-juhla/

    Koko väittämä on alunperin syntynyt vasta valistuksen ajan ateisteilta, että joulu olisi alunperin pakanallinen juhla, jotta kristityt itse luopuisivat vapaehtoisesti yhdestä suosituimmasta kristillisestä juhlanvietosta. Ajatus on aivan sama kuin yritys väittää Raamattua ristiriitaiseiksi, että kristityt itse pudottaisivat miekkansa. Kuinka typerää. Pois se!

    "Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi. Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä." - Johanneksen evankeliumi 10:22-23

    PS. Itse olen avannut kuinka valtava yhteys on kristillisellä joululla ja Jeesuksen viettämällä hanukka-juhlalla, jossa niin juhlan pituus, tavat kuin sanoma ovat identtisiä - jopa monihaaraista kynttilää myöten - niin että kristillinen joulu on jatkumoa hanukka-juhlalle, jonka esikuvan Jeesuksen syntymä täytti.
    https://www.youtube.com/watch?v=zSmrQPIOHBQ

    Siunauksin, MM.
  5. Rauhan tervehdys.

    Jatkat pilkkaaja vieläkin pahaa vääristelyäsi, mutta sitähän sinä olet tehnyt lukuisissa aloituksissasi, jotka eivät kerro suuresta teologisesta ymmärryksestäsi, Raamattu tiedostasi tai viisaudestasi näihin asioihin, vaan niiden puutteesta.

    "Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta." - 1. Pietarin kirje 1:10-11

    Huomaa, että Kristuksen Henki eli Jeesus Kristus oli jo esillä kirjoittamassa Raamatun tekstejä Vanhan testamentin aikana, koska Hän on Jumalan Poika.

    Se, ettei Hänen itsensä tarvinnut kirjoittaa, ei tarkoita etteikö Hän olisi voinut kirjoittaa vaan Hänen ei tarvinnut kirjoittaa.

    Väite on siis yhtä typerä, kuin sanoa ettei entinen Nokian johtaja Jorma Ollila ymmärtänyt mitään tietotekniikasta, koska hän ei itse ollut ohjelmoimassa, suunnittelemassa piirilevyjä ja kokoonpanolinjalla kokoamassa matkapuhelimia. Päinvastoin, kun joku muu kirjoittaa ylös jonkun toisen puheet, niistä tulee maailman luetuin Kirja ja Häntä seurataan kuolemaan asti (kuten apostolit kuolivat uhrautuen marttyyreinä evankeliumin tähden), kertoo se itsessään valtavasti Hänestä.

    Se, että joku vaihdattaa autoliikkeessä renkaat, ei kerro etteikö hän osaisi vaihtaa renkaita, vaan että hänellä on varaa jättää se toisten tehtäväksi.

    Perustat peri liberaaliin tyyliin väitteen siitä, että kun Jeesus syntyi Bethlehmissä täyttäen Vanhan testamentin profetian, että sen täytyy olla keksittyä. Nimittäin, kun Danielin kirjassa on täyttyviä profetioita, on se varma merkki liberaaleille että ne ovat myöhäänsyntyneitä, keksittyjä tai pseudogryfisiä, mutta uskovaiselle päinvastoin juuri toteutuvat profetiat todistavat sen aitouden puolesta.

    Ymmärrän, että koska et usko Jumalaan, sinun on pakko keksiä jokin tämän kaltainen selitys, mutta jos se kokonaan keksitty juttu että Jeesus syntyi Bethlehemissä, miksi sitä ei korosteta kuten voisi luulla vaan päinvastoin usein evankeliumeissa tulee esille ihmisten luulo että hän syntyi Galileassa? Totta kai Matteus, Markus ja Luukas olisivat leikanneet tällaiset kohdat pois. Samanlainen tilanne on Jeesuksen ylösnousemus, että naiset ovat ensimmäisiä todistajia ja kukaan aikalainen ei olisi keksinyt sellaista juttua, koska tuohon aikaan siinä kulttuurissa naisten todistusta ei pidetty pätevänä ja olisi ollut typerää keksiä väite, että epäluotettavina pidetyt naiset ovat ensisijaisia todistajia!

    Mutta ei tällainen pilkkapuhe ole uutta, vaan aina kaikkina aikoina on ollut näitä kieroja ihmisiä liikkeellä, jotka väittävät että kyseessä on vain "viekkaasti sommiteltu taruja".

    "Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa." - 2. Pietarin kirje 1:16

    Mikä oli Pietarin hyöty siitä, että hän olisi "viekkaasti sommitellut taruja"? Hän ei saanut siitä rahaa, vaan päinvastoin omaisuus meni (Hepr. 10:34). Hän ei saanut hyvää mainetta vaan apostoleja paheksuttiin (Apt. 17:6). Ja he eivät nauttineet pitkää elämää, vaan joutuivat vainoihin, kidutettaviksi ja nälkää näkemään yms. (2. Kor. 11:23-27).

    Mitä tulee Evankeliumien kirjoitushetkeen, niissä ei lue päivää milloin ne olisi kirjoitettu, mutta monet tekivät niistä muistiinpanoja, ne olivat mullistavia (kuten edelleen ovat) ja tietenkin Pyhän Hengen inspiraatiosta syntyneitä, jotka eivät unohdu. Esimeriksi, minä voin muistaa hyvin yli 10 vuoden takaisia Jumalalta saamia ilmoituksia, jotka eivät koskaan katoa mielestäni, mutta monet vanhat veljet toistelevat Jumalalta saaneita ilmoituksia, jotka saivat yli 50 vuotta sitten. Eräs vanha yli 60 vuotta uskossa ollut veli kertoi minulle hiljattain hyvin yksityiskohtaisesti uskoontulonsa 1950-luvun lopulta!

    Huomaa, että kuinka pätevää tutkimusta aikalaiset tekivät. Heillä olisi siihen aikaa, kun aika ei mennyt tiktok-videoita katsellessa.

    "Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu." - Luukkaan evankeliumi 1:1-4

    Mutta koska Raamattu kieltää antamasta pyhää koirille ja helmiä sioille, niin en käytä sekuntiakaan enempää arvokasta aikaani vastaamalla pilkkaajalle, joka ei totuutta etsi vaan levittää tietoisesti omasta päästään keksimiä valheita eikä vaivaudu tekemään pätevää tutkimusta.

    Siunauksin, MM.
  6. Rauhan tervehdys.

    Jos ottaa aloittajan tekstin ja kääntää sen täysin päinvastaiseksi, saa paljon totuudellisemman kuvan:

    Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on jättänyt maailman luetuimman, printatuimman, käännetyimmän ja tutkituimman kirjan (melkoisella kaulalla muihin), jonka Hänen Henkensä on kirjoittanut. Kuten monet juutalaiset, Hän oli opetettu myös lapsesta asti tuntemaan Pyhät Kirjoitukset. Väittämä, ettei Jeesus osannut lukea tai kirjoittaa, on niin tuulesta temmattu kuin sanoa että Pietari olikin oikeasti nainen - mutta tällaisiakin väittämiä irvailijat aika ajoin ovat tuoneet esille ja omaksi kadotukseksensa.

    Joulun eli adventin tapahtumat ovat Raamatussa hyvin harmoonisesti kerrotut yhdenmukaisesti ilman ristiriitaa, ne täyttävät edeltäpäin puhutut Vanhan testamentin profeetalliset odotukset ja kuvaukset aikalaisista ilmiöistä kuten Herodeksen mielivaltaisesta vainosta sopivat yhdenmukaisesti muihin lähteisiin aikalaisilta.

    Ajatus, että mikäli Markuksen evankeliumi on vanhin (eikä Matteuksen evankeliumi) että jälkimmäinen kirjoittaja olisi täysin muuttanut tekstiä, on vailla lähdettä. Nimimerkin takaa kirjoittaja pilkkaaja ei tule ajatelleeksi, että tietenkin jälkimmäinen kirjoittaja haluaa täydentää aikaisemmin kirjoitettua ja siksi kirjoittaa asiasta laajemmin. Miksi kukaan kirjoittaisi mitään uutta kirjaa, jos se pitäisi vain kaiken saman sisällön kuin edeltävä? Eikö niin, että seuraava kirjailija haluaa avata joko toisesta näkökulmasta asiaa tai kertoa asiasta muita mainitsematta jääneitä yksityiskohtia?

    Hyvä esimerkki tästä on selkeästi myöhiten syntynyt Johanneksen evankeliumi, jossa Johannes kertoo paljon sellaista dialogia juutalaisilta, joka on tullut ilmi vasta myöhemmin kun kirjanoppineita ja fariseuksia joitakin tuli uskoon, jotka kuulivat tilanteen.

    "Niin ylipapit ja fariseukset kokosivat neuvoston ja sanoivat: 'Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee paljon tunnustekoja? Jos annamme hänen näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan'...." - Johanneksen evankeliumi 11:47-48

    Miten tällainen kertomus voi olla Raamatussa, kun opetuslapset eivät olleet paikalla tätä todistamassa? Koska paikalla oli Nikodemus, josta tuli Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi ja hän välitti tiedon Johannekselle, joka Pyhän Hengen johdossa kokee kirjoittaa tämän evankeliumitekstiinsä.

    Aloitukset väittämät tietenkin uppoavat sellaiseen, joka ei tunne Raamattua ja heitä onkin paljon keskuudessamme, koska Jumalan sana on käynyt harvinaiseksi.

    Raamattu ei tietenkään keskitys jouluun eli Jeesuksen syntymään vaan Jeesuksen kuolemaan, mutta silti kertomuksissa on niin hämmästyttävän paljon historiallisia yksityiskohtia, paikkoja, arvonimiä ja kuvauksia tarkasti kuvattuna, että niiden kirjoittajien on täytynyt tuntea paikat erittäin hyvin.

    Joulun historia:
    https://www.youtube.com/watch?v=QC-OIVMdS9A

    Siunauksin, MM.
  7. Mitä tarkoitat?