- Suosittelen lukemaan Patrik Borgin "pöperöproffa" kirjoituksia. Jo sana itsekuri kertoo, että metsään menossa. Riittävä uni, energiamäärältään riittävä ja terveellinen, laadukas ruoka, stressitason laskeminen. Et varmaan syö tarpeeksi energiaa sisältävää, terveellistä ruokaa kun iskee elimistön vastaisku. Nälkävelka nääs.
Mitä vikaa täysjyvätuotteiss, ruisleivässä. Ei järin toimivaa vältellä täysjyvää ja korvata "turhat hiilarit" sitten karkilla ja suklaalla. - VLCD:t on aika reiluja, kun isot pudottajat saavat nopeita tuloksia ja me pienen määrän tiputtajat huristellaan hitaammalla vauhdilla. Omalta kohdalta jaksaa pidempään kun on osittain joinain päivinä on tavallisella ruualla, lähinnä sosekeittoa, makurahkaa ja rutkasti vihanneksia, pienet minibiitit fetaa tai vuohenjuustoa. Hitaampi vauhti on ok, kun tuumin, että näin keski-ikäisenä nahka sopeutuu huonommin.
Huonona puolena tietysti että tavallisen ruuan syöminen olisi kivaa. Pötsi oli vähän järkytttynyt kun söin yhtenä päivänä kaupungilla täytetyn leivän, siinä oli sulateltavaa. Liikuntana olen rohjennut vain lähinnä kävellä, 6 km lenkin useasti viikossa.
Eniten ihmettelen että olen pysynyt ruodussa, pahin örväys on ollut jotain 1200-1400kcal/vrk. Ketoosikaan ei näköjään Ketostixin mukaan ole joko lainkaan voimassa tai sitten hyvin lievänä. Tavoitteeseen (52kg) joku viitisen kiloa. Takana kohta 2 kk tätä nutraus/kevyt ruoka -linjaa.
Iloa kaikille pudottajille ja sitkeyttä projektiin! - Työnnän lusikkani tähänkin soppaan. Aloitin elokuun 10. päivä nutraamaan, myös Allevoa ja EasyDietin suolaisia mennyt. Uusinpana että tietyissä olosuhteissa syön sosekeittoa ja proteiinirahkaa, mutta yritän hilata alle 1000kcl/pv. Tuo kyllä vähän kostautuu kun nälkä alkaa hiven muistuttaa olemassaolostaan. Muutoin onkin homman vahva puoli että nälkää ei koe.
Turvallisinta siis pysyä tuossa pussit plus pikku tilkka juustoa ja rutkasti vihanneksia. Nyt paino siis 57.8 ja tullut alas vähän alle kilon viikossa. Päämäärä on 52 kg JA pitää maksimipainona 54kg. - Koska olen normaalipainon sisäpuolella niin n. 1kg/viikko. Minulle ainakin on tärkeää saada nuo vihannesannokset. Mahtaisi suolet olla solmussa muuten jos pelkillä pussukoilla menisi. Kukin toki tavallaan.
Välillä muistaa ja ilahtuu kun huomaa että hoikentunut, en nyt niin muuten kiinnosta tuijotella peiliin, keski-ikäistä immeistä. Homman täytyy tosiaan olla riittävän siedettävää että jaksaa tätä puuhaa, liian vaikeaa en jaksaisi. - Nyt jonkinasteista nutrausta menossa 42. päivä. Tai joinain päivinä erinäisistä syistä johtuen syön ruokana arviolta joku 800, 1000 kcal. Nutrauspäivinä runsaasti kasviksia ja jotain muuta pientä vhh.
Ketostixeilä olen mittaillut ketosin tilaa, hyvin vähäinen tai ei lainkaan. Vähän ihmettelen että nälkää ei kuitenkaan ole tuntunut, jos jotain niin ihan psykologista ruokakaipuuta. Vielä tiristän 7 kg ja sitten rautahanskalla pitää pitää saaavutettu paino. Juokseminen taas mukaan kuvioon, nyt lähinnä ollut kävelyä ja pyöräilyä.
Suosittelen kyllä nutrausta tai vast., kunhan on elämässä tasainen jakso muuten. Ei hyvä idea jos on jotain työ- tai ihmissuhderintamalla voimia verottavaa. - Muillakin+on+ollut+samaa,+paino+nytkähtää+alaspäin+kun+päivän+syö+enemmän.+Kalorit+oli+jotain+1000,+proteiinipainotteista.+Tympii+ajoittain+nutraus,+mikäpä+olisi+aina+herkkua.+Salaattijuustokuutiot+(3%+rasvaa)+yrteillä+on+namilöytö,+pannuvihannesten+joukoon+vain.+Sokerittomat+mehukeitot+mukana,+desi+tai+kaksi+päivässä.+
Kuurin+jälkeen+en+kyllä+halua+katsoa+mihinkään+keinomakeutuksen+suuntaankaan,+makeannälkään+oikeaa+sokeria+hallitusti.+Nutraus+loppuu+kun+vaaka+ilmoittaa+52+tasan.+On+intoa+pitää+vaari+painosta+kun+ei+ole+yhtään+löysäilyn+varaa.+Pidemmän+päälle+hälytys+nousee+kahdesta+kilosta,+sitten+korjausliike+(normaali+nestemäärän+vaihtelu++/-2+kg).
Tulosta+kyllä+tulee,+eikä+nyt+ihan+kauhealla+tuskalla,+joten+homma+rullaa.+Jos+ei+mikään+muu+auta+niin+suosittelen+kyllä+vlcd-diettiä+tai+vast.+Olisikohan+tehokkainta+ns.+ammattilaihduttajille,+joihin+itsekin+kuulun+yli+30+vuoden+kokemuksella. - Tätä mietinkin. Syöminen on väärin, lihavuus on väärin, vlcd-tuotteet on väärin, laihdutuksesta maksaminen on väärin. Fyffe menee (enimmäkseen) ruuan sijasta nutraustuotteisiin, väärin? Fyrkat hampurilaisiin, pullaan ja kossukolaan, oikein?
Mainittavasti ainakin Pertti Mustajoki pitää vlcd-tuotteita toimivina, niitä (tai vastaavaa määrää ruokaa) käytetään ennen lihavuusleikkaustakin. Ilmeisesti että maksasta saadaan rasvaa pois, leikkausriski alenee. - Nyt kuukausi nutraushommaa takana, saldo vajaa -4 kg. Vähän tuntuu nyt jumivan, mutta voin luottaa että vähillä kaloreilla suunta on laskeva. Energiansaanti on jatkuvasti riittävän vajaa ja alhainen, aika t kuluu joten paino laskee väistämättä. Kuntoiluna kävelyä, ja pyörällä töihin 12 km työpäivänä yhteensä.
Mikään "urakka tehty, hanskat naulaan" -asenne ei toimi. Aktiivisesta läskisodankäynnistä asemasotaan, saavutetu linjat. Jossain vaiheessa rauhansopimus ja uudet rajat, kun tavoitepaino alkaa vakiintua (n. vuosi). - Hyvin sujuu. Vaihtelun vuoksi välillä teen jauheesta "pihvejä" psyllium-jauheen avulla (vajaa teelusikka) ja teelusikallisessa öljyä paistan. Kalorit jäävät kuitenkin alhaisiksi, vaikka kevyitä kasviksia mukana paljon.
Tässä hyvin karisee oletukset itsestä. Jos ajattelee (tuhoisasti) että on tunnesyöppö, armoton mussuttaja, herkuttelija yms. niin näyttääpä hyvin sujuvan pusseilla ja kevyillä kasviksilla. Oma identiteetti pitää reivata ruokariippuvaisesta normisyöjäksi. - Näin kyllä. Mutta todistettavasti nutraten elopaino laskee. Sen tavoitteen pitäminen on toki erittäin vaativaa. Energiankulutus on tietenkin pienempänä vähäisempi. Myös on tutkittu, että laihduttanut on energiatehokkaampi kuin sellainen joka ei ole ikinä laihduttanut. Samanpainoisena se laihduttanut kuluttaa energiaa vähemmän. Eli on oltava äärimäisen hanakka painonsa seuraamisen kanssa.
Mielestäni on kyse myös siitä, että mikä on oma ruumiinkuva ja identiteetti. Jos mieli kertoo että oma identiteetti on isokokoisen ihmisen, ja olo on epämukava ja outo pienempänä, niin ei lupaa hyvää. Tietysti voi tottuakin omaan pienempään kokoonsa. Ja myös että miten tärkeä paino on elämässään, sivuseikka vai oikean käden veroinen asia. - Toimiva systeemi, esim. Pertti Mustajoki näemmä pitää sellaisena. Täällä nutrailtu 16 päivää. Ekat neljä päivää totuttelua, kahden viikon jälkeen vireystaso on palautunut normaaliksi. Käytän enimmäkseen Nutriletin tuotteita, myös Allevon, EasyDietin ja Slankan. Kevyitä kasviksia hyvä määrä (kaalit, sienet, kesäkurpitsa ym.), vähän proteiinia esim. raejuustoa 60-100g. Kahviin tilkka soijamaitoa.
Tavoitteena päästä tämän hetkisestä 61 kilosta 52 kiloon. Päämääränä on että korkeintaan kolme kuukautta homma jatkuu, joko tavoite tai aika tulee vastaan. Kivana inoittajana on ollut Suuri pudottaja -blogi, jossa toki on kyseessä isompi työsavotta.
On ilo jos löytyy kanssanutraajia, alku on aina hankalaa. Kannattaa myös varmistua, että elämässä ei ole muita erityisen stressaavia tekijöitä. Tai toki joillekin ehkä sopii että on monta rautaa tulessa yhtä aikaa.
Kyllähän välilä tulee haikeus oikeaana ruokaan, mutta kaikki aikanaan. Nälkä ei kyllä ole alun parin päivän jälkeen vaivannut. Suolaa laitan reilulla kädellä, myös suolakurkkuja ja alkuun vichyä. Ei hirvitä kun verenpaine paremminkin alakanttiin. Tsemppiä uusille nutraajille!