Raportoin kaikista tilanteista joissa tarvitsen ruotsia 100% varmuudella 😂
Muut hallituspuolueet olivat heittäneet koko RKP:n ryhmän ulos ja käskeneet pitämään turpansa kiinni. Onko tappava pandemia oikea aika puuttua johonkin näin turhaan kun maassa on ihan oikeitakin ongelmia? Tähän voidaan …
Kun nykyään käy Aasiassa huomaa nopeasti missä se talouskasvy nykyään on. Kaupungit kasvavat ja elintaso kohenee. Samaan aikaan Euroopaassa ja Amerikassa elintaso laskee. Suomessakin pakkoruotsittajat toivovat että pysy…
"Joka vuosi yli 150 000 hakijaa tavoittelee opiskelupaikkaa suomalaisesta yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Heistä joka kolmas saa paikan. Ruotsia äidinkielenään puhuvista hakijoista puolet saa paikan. Mistä erot …
"THL:n Mika Salminen SVT:lle: Ruotsalaisten pääsy Suomeen olisi riski – Norja ja Tanska harkitsevat Ruotsin eristämistä muista" https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73065051-52e9-4845-9008-591a71e6bf5f 😂
"Olisimme mieluusti nähneet, että Suomi olisi päätynyt toisenlaiseen päätökseen, sosiaalidemokraatteja edustava Damberg kommentoi uutistoimisto TT:lle. Damberg vihjasi jopa siihen, että Suomen päätöksellä voisi olla kau…
Alku kuulostaa oikein hyvältä "Norjalainen Bjellandin mahtisuku on auttanut Suomea sata vuotta – “Ihailen sitä, miten Suomi toimii, kun on vaikeaa”, sanoo suvun päämies" Loppu taas tuo ilmi miksi juttu on tehty "Ainoa e…
Hallitus ei ole edes kasassa ja on jo menettänyt luottamuksensa kansalta. Uudet vaalit ovat ainoa oikea ratkaisu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006131631.html
Yleisestihän on tiedossa että Ruotsin vallan aikana ei juurikaan kivitaloja rakenneltu. No nyt on käynnyt ilmi että ihmiset asuivat vielä 1800-luvulla maakuopissa Ruotsin Itämaassa. Onneksi päädyimme Ruotsin valtaan jo …
Siellä on varmaan joku Hankkenin käynnyt virkamies tehnyt vähän kauppaa. Ensin on palkattu Suomen kovimmat kansainvälisen kaupan osaajat, kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä ja tämän tuomion saannut aviomies. Jostain mukaa…
"Long Playn tietojen mukaan järjestelyn tarkoituksena oli saada seura lopettamaan vaatimuksensa karjalan kielen perustuslaillisen aseman parantamisesta." https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/63874c92-7960-4f2a-9b17-f49927…
Tiesitkö että rahojasi ollaan jälleen siirtämässä Ahvenanmaan hyväksi. Taustalla toimii RKP ja siksi siitä ei sinulle myöskään kerrota "Sopiko hallitus salaa miljoonista Ahvenanmaalle? Ministerit vaitonaisia" https://ww…
"Jos olisin suomenruotsalainen, nousisin barrikadeille vaatimaan huonon järjestelmän välitöntä romuttamista, kirjoittaa Heidi Sabanadesan." "Jos ihminen on kasvanut koko ikänsä lähes täysin suomenkielisessä kunnassa (ku…
"Alla olevassa kartassa näkyy, kuinka muuttoliikettä suuntautuu myös sellaisiin maakuntakeskuksiin kuin Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu, Seinäjoki, Kuopio, Joensuu ja Rovaniemi. Väkiluku kasvaa myös Ahvenanmaan seudulla…
Onko kaksikielisyydeltä koskaan loppuneet rahat? Pitäisikö ruotsin opetusta lisätä jos vaikka Kela saisi sieltä lisää rahaa?
Näin koululaisten kieliopinnot ovat yksipuolistuneet 2000-luvulla: englanti jyrää, varsinkin saksan suosio romahtanut – ”Rahakysymys” "Peruskoulun oppimäärään kuuluu kaksi pakollista kieltä, jotka ovat nykyään lähes poi…
"Kolumni: Itsetietoinen Ruotsi kompastui itsepetokseen koronaviruksen kanssa Suurvaltamenneisyys ja kriisitietoisuuden puute ajoivat Ruotsin itsepetokseen koronapolitiikassaan, kirjoittaa tuottaja Riika Kuuskoski. Tähän…
Hesari pani proffat järjestykseen seitsemällä tieteenalalla. 73 kärkiproffaa jakautuivat yliopistoittain näin: Helsinki 25 Jyväskylä 12 Tampere 11 Aalto 9 Itä-Suomen 4 Hanken 4 Lappeenranta 3 Oulu 2 Turku 2 Äbo 1 Äkkise…
" Halla-ahon mukaan pakkoruotsi on "siirtomaa-ajan perintöä": Perustelut vuonna 1968 aloitetun pakkoruotsikokeilun lopettamiseksi ovat ilmeiset. Suomen kielipoliittinen tilanne on ainutlaatuinen koko maailmassa, mukaan …
Anna-Maija taisi tehdä virheen kun meni vaatimaan ruotsin palautusta kirjoituksiin sillä jo kerran vaiennettu pakkoruotsi kritiikki on taas tv:ssä koko kansan katsottavana niin sanottuna parhaimpana katseluaikana. Pakko…