vuosisadanmatkustaja
![]()
Aloituksia
18
Kommenttia
122
Trollitehtaan toiminta on aktivoitunut
Venäjän sisäisten ongelmien kasvaessa se lisää ulkomaihin, mm. Suomeen kohdistuvaa trollaustoimintaa. Nimenomaa tällä p7232SKDL:n ex-puheenjohtajat valaistuvat
Suomen Kansan Demokraattisen Liiton entinen puheenjohtaja - Ele Alenius sanoo, että olisi ollut parempi, että Neuvostol0210Ajatuspoliisin myötäilijöitä!
Mitä helvettiä menitte tekemään! Äänestitte ajatuspoliisi Toiviaisen diktaatin mukaan sananvapauden tukahduttamiseksi!11200sataseitsemäntuhatta miljoonaa velkaa!
Suomen valtiolla on tätä kirjoittaessani velkaa 106,76 miljardia euroa. Hieman hiljentynyt velkakello on ottanut uusia k30178Uhkaako suuri itäinen naapuri?
Minkähänlaiset strategiset suunnitelmat Putinilla on Kiinan varalta? Suuri itäinen naapuri on alkanut kalistella aseita0162Gaddafin aikaan loppui lauantaityö Suomesta
Ennen työväki joutui raatamaan otsa hiessä pienellä palkalla lauantainkin. Kun islamiin ja arabisosialismiin huolellises1159Liian pieni maa molemmille: eduskunnalle ja Toiviaiselle
Valtakunnansyyttäjä Toiviainen on syvästi pettynyt eduskunnan päätökseen jota hän luonnehtii laittomaksi. Eikö jomman k1157Muammar Gaddafin aikaan loppui lauantaityö Suomesta
Ennen työväki joutui raatamaan otsa hiessä pienellä palkalla lauantainkin. Kun islamiin ja arabisosialismiin huolellises3151Poliisi: somessa väärää tietoa!
Saamme päivittäin lukea tapahtuneiden murhien, tappojen, ryöstöjen, murha- ja tappoyritysten jne. jne. tiimoilta kuinka1148Muammar Gaddafin aikaan loppui lauantaityö Suomesta
Ennen työväki joutui raatamaan otsa hiessä pienellä palkalla lauantainkin. Kun islamiin ja arabisosialismiin huolellises0148Rakastettu Johtaja ratsastaa
Ihmisten Tasavallan Johtaja Kim Jong-un on tavattu ratsailla Pyhällä Baekdu-vuorella. Kaunistelemattomat kuvat kertovat9148Suomea johtaa varapuhemies
Ollaan kuin jossain muinaisessa kommunistivaltiossa jossa muodollinen valtionpäämies oli pelkkä johtavan puolueen käsinu2144Suomi Burkina Fason kainalossa
Helmut Schmidt sanoi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, kun sen todelliset rakenteet olivat paljastuneet:"Taistelimme yd1139Marin on uransa huipulla!
Päivittäin jopa mediassa esiin tulevista seikoista näkee, että hän on saavuttanut pätemättömyytensä tason.4135Junkkilan Kimmolla pumppuongelmia?
Näin eri lähteet kertovat. Syyksi sanotaan mm. liiallinen työnteko. -Ehkä hän on halunnut vahvistaa itse kaikki kuolem2128Huulipunamulta ei sure eikä säästä!
Marinin kansanrintamahallitus on syntymästään saakka tuhlannut kuin konsanaan järkeä vailla. Jo ennen kuin Koronaviruks212710.080.000.000 lisää velkaa VUODESSA
Kepujen uusi puheenjohtaja Saarikko vaatii velanoton pysäyttämistä; hän joka pari päivää sitten kiljuen hyväksyi 10,8 tu0121sataseitsemäntuhatta miljoonaa velkaa
Suomen valtiolla on tätä kirjoittaessani velkaa 106,76 miljardia euroa. Hieman hiljentynyt velkakello on ottanut uusia36109