Vapaa kuvaus

Aloituksia

47

Kommenttia

6323

  1. Minullekin tuli aina ilmoitus, että huono portti S24, eikä auennut.
    Sitten kokeilin vaihtaa selainta ja sitten aukesi.

    Kyllä vihreys lisääntyi sen sadepäivän jälkeen. Näyttää tuometkin lisääntyneen, kun monessa paikassa kukkii.
    Alatalon vieressä huomasin, että linnunherne kukkii ja kohta rohtoimikkäkin aukeaa.

    Uudemmassa omenapuussani on runsaasti kukki, vaikka puu on vielä pieni.
    Vuoden vanhenpi puu, ei kukkia jaksanut tehdä, toipii vasta jonkun, luultavasti peuran hyökkäyksestä toissavuonna.
    Lejtiä jo tehnyt runsaasti, ovat saaneet olla rauhassa, kun korotin verkkoaitoja syksyllä.

    Vein ruusupensaan alun ylhäältä alas, saa nähdä kotiutuuko.

    Väinö on ahkera ulkoilija, kun säät suosii, nyt nukkuu tuossa jalkopäässä.

    Käkikin kuuluu kaiken aikaa.
  2. Jaa-a polemiikki jatkuu, kuka ansaitsee hoitoa, missä ja milloin ja minkä ikäisenä.

    Hyvinvointivaltion idea on kait se, että kansalaiset ovat samanarvoisia valtakunnassa.
    Joskus tuntuu, että valtiovalta on unohtanut valtion perustehtävän. mitä tehdään verorahoilla.
    Kyllä ne ihmiset siellä syrjäkylilläkin ovat oikeutettuja samaan hoitoon, kun muutkin.
    Itse sanoisin, että ratkaisu voisi olla käyttäisinkö sanaa, ´´peruspalveluhoitoauto.´´
    Jokainen elämä on arvokas kehdosta hautaan.

    En näe, että siinä asiassa olisi suurtakaan kinastelun aihetta.

    No se siitä. Touhottanut taas olen. Aamulla läksin sitten ostamaan sen veneen ja sovin kuljetukset. Ruokakaupassa myös kävin.
    Naapurin mies tuli hakemaan kärrynsä, laitoin viestin, että olen sen tyhjentänyt.
    Pitkään juteltiin, kun kummallakin sama ongelma niistä sähkökaappien sijoittelusta.
    Rantaan ei pääse autolla, joten jos ei saada venettä omin voimin alas rannalle, lupasi tulla apuun.
    Muokkailin kukkamaata , istuttelin kukkia niin ylös, kuin alaskin.
    Vein maitokärryllä tavaraa alas ja laitoin kissan kyytiin.
    Oli sillä kivaa, kun kiersi joka paikkaa sisällä ja ulkona.

    Saunankin siinä laitoin, järvessä taas pyörahdin, kylmäähän se vesi vielä on.
    Menin katsomaan katiskan, no olihan siellä käyty, kun oli kutua siinä portilla, mutta
    Voivoi, mummu hölmö oli unohtanut laittaa päästöaukon kiinni, no ei siellä ketään ollut.

    Ilma oli mukava 17 astetta lämmintä ja järven pintakin ihan tyyni.
    Väinö on siitä erikoinen kissa, että, kun nimeltä huutaa, se tulee heti.
    Ei kissat yleensä kutsumalla tule, kun harvoin.

    Tällaista tälle päivälle. Niin on päässyt käymään, etten ole ehtinyt Promesaa katsoa pariin päivään, ajattelin, että huomenna huilailen ja katson jaksot uusintana kun tulevat iltapäivällä.
  3. Perushoitaja Aino Nykopp tuomittiin 5 murhasta ja 5 murhan yrityksestä. Lisäksi on epäilys, ettei siinä edes ollut kaikki.
    Joten kyllä, kyse on sarjamurhaajasta, tuskinpa ne sellaiset tapojaan pystyy muuttamaan, joten hyvä, ettei vapautettu.
    Sarjamurhaajat eivät ole tunne-elämältään normaaleja.
  4. Ilmoitit kuitenkin.☺