Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on yksittäisenä henkilönä vaikutusvaltaisin vallan käyttäjä Suomalaisella kuntasektorilla. Hänellä on niin halutessaan suuri vaikutus kunnan elivoimaisuuteen, talouteen ja yleiseen keh…
Näin kuntavaalien alla on varmasti hyvä muistella KH:n puheenjohtajan tekemisiä kootusti ja vaikka vähän pintaraapaisua syvemmältäkin. Jo toistakymmentä vuotta kaupungin luottamusmies johdossa toiminut Rouva Rautio on s…
Kun kehitysvammaisille palveluja tuottavan kuntayhtymä ;Etevan johtoa alettiin epäillä taloudellisista väärinkäytöksistä teki tarkastuslautakunta esityksen, jossa todetaan että johdon tekemisistä tulisi tehdä tutkintapy…
Hämeenlinnalla koittaa kevään korvalla uusi tilaisuus saada hallintoon tuoreet henkilöt vanhan kaupunkia näivettäneen johdon tilalle. Kuntavaalit ja kaupunginjohtajien eläköityminen luovat kaupunkilaisille ainutlaatuise…
Hämeenlinnassa on nyt siis kolme parkkihallia, joiden rakennuskustannukset ovat olleet n. 30 miljoonaa euroa. Jokainen asioita seuraava tietää, että nämä kolme ovat puolittain tyhjiä, ja kaupunki eli me veronmaksajat ma…
Hämeenlinnan pysäköinti OY perustettiin vuonna 2008, ja se on kokonaan Hämeenlinnan kaupungin omistuksessa. Toimitusjohtajan lisäksi yhtiöön palkattiin pysäköintiteknikko ja toimistotyöntekijä. Keinuparkki valmistui v 2…
Hämeenlinnan hallinon toimet viimeisen kymmenen vuoden ajalta on ollut murheellista seurattavaa. Suuret, toinen toistaan epäreallistisimmat hankkeet ovat kaatuneet säännön mukaan. Kaupungin talous on laahannut jo vuosia…
Yleensä ja erikseen, kun mikään ei onnistu Hämeenlinna on ajettu historiansa vakavimpaan kriisiin niin taloudellisesti, kuin monen muunkin asian suhteen. Talouden kymmenien miljoonien alijäämä, lasten suojelun, sekä ter…
Sairaala lässähti ja talous tussahti Hallinnossa on painiskeltu nyt viitisen vuotta suuren sairaala-hankkeen kimpussa. Rakennusta yritettiin ensin sovitella radan varteen pari vuotta veljesten Kiemunki-Vekka johdattaman…
koska tutkintapyynti poliisille oli tehty jo vuosia sitten. Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo vastasi kuitenkin poliisille, että kaikki hyvin. Hämeen Sanomissa vyyhdistä uutisoitiin laajasti talven aikana, jonka seura…
Tässä osiossa pureudun tapaus, ”markkurimpelään” pintaa syvemmältä, ja sitä sivuten myöskin paikallisen tiedonvälitäjän roolia asioiden kulkuun. Vielä muutama vuosi sitten olisi perustelulla syyllä voinut väittää, ettei…