- Olet varmaankin oikeassa, kun mietin mitä sanot. Tai oikeastaan kukaanhan ei ole näissä asioissa enempää oikeassa kuin väärässäkään. Kiitos asiallisesta viestistäsi.
- Moi, onko hella vielä sinulla? Nyt on niin, että tarvitsisin varaosana vain sen "keittolevyn", eli sen n. kolmion mallisen (pyöreät kulmat) rautalevyn. Omassa hellassani se on halki. Varaosaa siis etsin, en koko hellaa. Mitä ajattelet tästä?
- Amen! On jotenkin surullistakin, että ihan kaikkeen vastataan vittuilemalla. Olen myös huomannut, että jos yrittää olla ystävällinen, vastata kunnioituksella pään aukomiseen, se näyttää provosoivan entisestään. No, tää on mulle uusi tuttavuus tämä palsta, ja taitaa jäädä melko lyhyeksi tuttavuudeksi. Toki joukossa on myös ilonpilkahduksia, ihmisiä, jotka yrittävät edes lukea viestien pointin takertumatta kielioppiin tai vertaamatta viestiä vuotta aiemmin lähetettyyn eroavaisuuksia vertaillakseen. Missä tällaisille ihmisille olisi keskustelufoorumi? Ettei tarvitse seuloa täältä helmiä joukosta 1:100 -suhteella?
- Tämä on vähän ikuisuuskysymys. Itse en usko, että on olemassa miehiä, jotka olisivat vain kilttejä tai vain raikulipoikia. Osaan kuitenkin kertoa, mitän itse arvostan miehessä. Tykkään siitä, että miehessä on luonnetta, mutta siten, ettei koskaan tarvitse pelätä. Hän voi olla särmikäs ja jämpti, mutta ei huonolla itsetunnolla varustettu siten, että mielipiteitä täytyy korostaa huutamalla saati nyrkillä, mököttämällä, ryyppyreissuille katoamisella tms. Eli olisi hyvä, jos mies olisi siten sinut itsensä kanssa, että osaisi myös hankalistakin paikoista selvitä juttelemalla. Omasta mielestäni ehkä pahin tilanne olisi kuitenkin miehen kanssa se, että hän olisi todella introvertti, syrjäänvetäytyvä ja ripustautuva. Jos itse haluaisin käydä jossakin vaikka omien kavereideni kanssa, hän olisi mustasukkainen, ei keksisi mitään omaa juttua, ja hänen toiveenaan olisi vain istua sohvalla kahden. Silloin joutuisin ikään kuin valitsemaan sen väliltä, että suostun häkkiin (eli osoitan rakkautta) tai sitten teen riidan ja pahoitan hänen mielensä (eli tapaan ystäviäni, harrastan ja elän kuten normaalina pidän). Tämä on vain minun mielipiteeni siis, mutta sellainen "kaikki käy" ja "katotaan myöhemmin" -tyyppi voi olla tasainen ja ns. harmiton, mutta ei sytytä mun intohimojani. Kiltteys tosin ei ole ihan sama asia, kiltteys on upea piirre miehessä. Se liian usein sekoitetaan lapaseen, tossukkaan ja vässykkään, ja ne kaksi asiaa pitäisi erottaa toisistaan. En ehkä osannut vastata yhtään, menit varmaan entistä enemmän sekaisin :D
- Mun lapset on jo isoja. Toinen vielä asuu kotona, mutta varsinaista huoltajuusjakoa ei ole tarvinnut miettiä enää vuosiin. Täysi-ikäisiä siis.
- Ei, en ole. Kiitos kuitenkin huolenpidostasi.
- Kiva kuulla. Onko täällä mahdollista jutella jotenkin muuten kuin julkisesti? asiani eivät ole mitenkään salaisia, mutta en jaksaisi näitä "etkö ole yh" / "mene hoitoon" -kommentteja.
- On. Jos et enää uskalla rakastaa, asiale ei mitään voi. Tilanne on kuin ruoholla, jonka päältä ajetaan kerta toisensa jälkeen. Aina se jaksaa nousta pystyyn, uudelleen ja uudelleen, mutta ei koskaan enää sellaiseksi, ettei sitä jälkeä numersta huomaisi. Tiedän tilanteesi. Etsi ne asiat, jotka sinulle tuottavat iloa, ja lähde niitä kohti. Toista ihmistä et voi muuttaa tai pelastaa. Koita jaksaa.
- Oletko itse nyt baarissa vai kännissä kotona?
- Tietysti. Ei se kenelläkään vähene. Kunhan kerroin, mitä oivalsin. Mukavaa iltaa.
- En mä oikein sanoisi lapsia materialistiseksi ilmentymäksi, vaikka noin atomitasolla näin voitaneen ajatellakin. Ja melko epäkonventionaalisesti ne syntyivät, avioliiton ulkopuolella, vahingossa, mutta toki rakkaina. Eli ei kumpaakaan tehty parisuhteen vaatimuksien tai rakkauden todentamisen tarkoituksessa. Ne ikään kuin tupsahtivat meille vuosien varrella. Toki varmasti on suhteita, joissa niinkin tehdään, siis lapset osana to do -listaa, joskus jopa liittoa paikkaamaan. Mutta ei meillä.
- Haluaisin ihan tosissani tietää, että ovatko nämä incelit jo niin vihansa ja katkeruutensa syövyttämiä, että he eivät enää edes kykenisi seksiin? On jotenkin järkyttävää, että moni heistä sotkee seksin ja raiskauksen keskenään, pitää niitä synonyymeina. Raiskaus on väkivaltaa, seksi on seksiä. No, se on ehkä eri keskustelu, mutta silti mietin, että ... jos tarjoaisi inceleille neitsyydenpoistopalveluita (ja siinähän menisi tosiaan se 1-3- sekuntia per asiakas) niin kuinkahan monesti kävisi niin, että kiimainen incel kieltäytyisi seksistä, koska nainen on käytetty, tekee aloitteen /aloitteellinen, jotenkin muuten vääränlainen tms. Vai olisiko niin, että luonto ajaisi kuitenkin ideologian ohi, incel antautuisi vietäväksi ja hänestä tulisi maailman onnellisin mies? Välivaltaideologiaan ja äärioikeistoflirttailuun pitänee suhtautua vakavasti, mutta kuitenkin se päälimmäinen tunne näitä miehiä kohtaan on sääli. He hakevat raktaisua totaalisen väärästä suunnasta. Kaikki eivät ole alfoja. Eikä pidäkään olla. Silloin harvoin, kun mieheni itkee, rakastan häntä ehkä enemmän kuin aiemmin. Silloin, kun hän unohtaa esittää alfaa.
- Mä olen nainen ja miettinyt pääni puhki tätä asiaa. Ei tunnu siksi kivalta kommentoida mitään ajatuksiaan, koska incelit on todella misogynistisiä ja niiden logiikka on mun mielestäni outo. Jos itse en saisi seksiä, miettisin takuulla, että olenko naisena jotenkin ruma tai epämiellyttävä, ehkä hyökkäävä tai pitäisikö minun miettiä omaa käytöstäni. Mutta incel- miehet ajattelevat siten, että jos he eivät saa seksiä, on sekin naisten syytä. Kaikki on naisten syytä, naiset ovat systeeminen ongelma. En ymmärrä sitä. Uskokaa tai älkää, nautin seksistä ja olen suostunut seksiin monta kertaa, kun sitä on pyydetty. Ihan vaan pyydetty tai kysytty. Ei uhottu, ei vittuiltu, ei nöyryytetty, ei esitetty mukavaa tai yhtään mitään muutakaan sellaista, mitä ei aidosti olla. Olen nauttinut isoista ja pienistä munista, karvaisista masuista ja ajelluista pyykkilaudoista, pitkistä ja lyhyemmistä miehistä, partaisista ja parrattomista, törkeän rikkaista ja työttömistä. Mun näkemys on, että naisvihamieliset incelit ovat vaurioituneet henkisesti jo hyvin varhain, ovat internet- keskustelukulttuurin tuotteita eivätkä erota, mikä on normaalia. Äitisuhteen on pakko olla jotenkin pimahtanut, rikkinäinen, ehkä empatiaköyhä. Aina on ollut erilaisia ihmisiä, mutta nyt netissä ujoimat ja vihaisimmat löytävät vain a) huippu-upeita instagram -julkkikisia tai b) surkeita, vihaisia reppanoita. Kumpaan kategoriaan sitä haluaa kuulua? Missä ovat kaikki normaalit, itseään etsivät vähän ujohkot nuoret miehenalut, jotka joutuvat siellä kotibileissä kokemaan sen ennenaikaisen siemensyöksyn ja noloilemaan sen kanssa sitten seuraavat kuukaudet? Niin, heitä ei enää ole siinä määrin kuin ennen, koska kaikkien pitäiksi saada se kaunein ja suosituin tyttö heti. Ja jos näin ei käykään, sehän on tietysti tytön vika. Voin sanoa myös ihan rehellisesti, että harjoittaisin mielelläni seksiä miesten kanssa, jotka kokevat, etteivät he ikinä seksiä tule saamaan. Jos löytäisin heidät jostakin, jos voisin olla varma, etteivät he ole naisvihamielisiä raiskausfantasioineen kuten incel- alakulttuurissa monet ovat. Jos voisin olla varma, että se olisi turvallista. Mitä siihen sanotte?
- Professori Jeddi Hasan teki 90-luvulla mielenkiintoisen tarpeiden valumisen teorian. Sen mukaan kaikki relatiiviset tarpeet (eivät siis absoluuttiset tarpeet kuten vesi, ruoka jne) valuvat ylemmiltä yhteiskuntaluokilta alempiin. Vuosikymmeniä sitten oli hienoa, jos joku kävi Kanarialla. Kun nämä ryhmämatkat Espanjaan muuttuivat sellaisiksi, että ne alkoivat olla myös tavallisten pulliaisten saavutettavissa, kävi yläluokka jo siinä vaiheessa Goalla ja Thaimaassa. Nyt, kun keskiluokka ryntää Thaimaahan tai muualle Aasiaan, yläluokan kulutustottumukset ovat jälleen askeleen edellä; kohta he varmaankin käyvät jo avaruudessa. Sama pätee autoihin tai hienoon elektroniikkaan. 80- ja 90-luvulla uusi mersu oli vain toimitusjohtajilla, nykyään sellaisen voi ostaa rahoituksella vaikka ensimmäiseksi autokseen 18-vuotiaana, jos on valmis sitten tinkimään kaikesta muusta. Eli miettikääpä hetken aikaa sitä, mistä nämä tarpeet teille syntyvät? Miksi ajatuksena on, että statuksen osoittamiseen tarvitsemme taulutelkkaria, miksi kaikilla teineillä pitää olla tonnin iPhonet, miksi yläasteikäiset kieltävät äitiään tulemasta hakemaan heitä koulun pihalta vanhalla skodalla?Yläluokka luo tarpeet, joiden valumiseen alaluokkaan ja tarpeiden saatavuuteen panostetaan markkinataloudessa valtavasti. Koko talous kaatuisi, jos vain rikkailla olisi mahdollisuus ostaa hienoja ja arvokkaita hyödykkeitä. Mutta kuka niitä lopulta tarvitsee ja mihin? Itse olen hyvin toimeentuleva, mutta olen aina arvostanut vapaa-ajan rentoutta, sitä, että on hiukan liikkumavaraa. On järkyttävää seurata joitakin nousukkaita, nuoria perheitä, jotka ovat tarpeiden valumisen uhreja ja jotka virittävät oman taloutensa liian varhain liian äärimmilleen. Minun on itseni mahdotonta tajuta sitä, miksei skodalla voi käydä kaupassa yhtä hyvin kuin mersullakin. Kysymys on kuulumisesta johonkin, ja tarve siihen lähtee puutteesta ihmisen sisällä, eikä niinkään ulkoisista elementeistä. Mulla on itselläni teinipoikia, joiden yhdelläkään kaverilla ei ole ensimmäisenä autona mitään 500 euron Nissania, juuri katasastuksen läpäisevää ruostehelmaista peltoautoa, joilla itse aloittelimme autoilua. Heillä on Bemareita, Audeja ja Mersuja. Mitä heillä onkaan, kun he ovat 50-vuotiaita? Miettikääpä heti tätä.