HeIIäkoukku

![]()
Aloituksia
135
Kommenttia
2304
Kadonneet ja kuolleet tiedemiehet
Yhdysvaltain hallinto tutkii parhaillaan salaisten projektien ja maan ydinaseiden kanssa työskennelleiden tutkijoiden my55849Miljardi vuotta kateissa
Tiedemaailma ei mielellään puhu ääneen mysteereistä, joihin on vaikeaa löytää luonnollista ratkaisua, koska mysteeri on6252Miksi USA on tapetilla ufojen suhteen eniten?
Syitä on monia. USA katsoo ensinnäkin olevansa ainoa suurvalta Venäjän romahdettua mutasarjaan. Maailmanpoliisin rooli34824Toinen maailma vai välitila?
Henkimaailmalle on omat palstansa, tiedän. Mutta silloin kun puhutaan ulottuvuuksista, rinnakkaismaailmoista, teleport17603Lentämisen lyhyt historia
Siitä on vasta 123 vuotta kun Wilbur ja Orville Wright tekivät historian ensimmäisen onnistuneen, moottoroidun ja ohjatu7256Paluu ufoarkeen?
Jonkilainen palvelunestohyökkäys ollut täällä kai, tai sitten massapostituksilla laitettu vanhoihin viestiketjuihin main3195Arielin koulun tapahtumat
Tapahtuma jota pidetään varsin merkittävänä. 62 todistajaa identtisin havainnoin huippupsykologinkin tutkimana. Oppilait7383Medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä
Vaikuttaa täälläkin tämä yleistyvä ilmiö että informaatiotulvan alaisena tuppaa unohtumaan tuo lähdekritiikki ja medialu5232Pari tarinaa ufoista ja ohjuksista
Hellfire- ohjus kimpoaa UFOsta https://www.youtube.com/watch?v=1GueHhT1jV0 Big Surin tapaus. Armeijan testialueella tes6269Totuuden henki
Totuuden henki, johda sinä meitä, myös tänne satujen tantereelle. Informaatiota siitä miksi totuudessa pysyminen on ääri8218Totuus AARO-ohjelmasta
Kongressin kuulemisessa kävi ilmi mitä AARO-ohjelma puuhasi ja aiheutti. Kun he lähestyivät asianosaisia ja vaativat pää23433Ihmisestä tietokoneeksi
Ihmisaivot toimivat tietokoneen lailla. Tietojen tallennus ja tietokannan yhdistäminen ja käsitteleminen on lähes identt5331Astrobiologia
Palstalla on wannabe- skeptikko joka on esiintynyt astrobiologina ja tutkaoperaattorina. Wanha Waraktori oli radioamatöö9341Vanhoja väitteitä joiden päiväys on mennyt umpeen
-Maapallo ei pyöri -Aurinko ja tähdet kiertää Maata -Ihminen on yksin ja ainoa älykäs olento Universumissa -Vain Aurinko13417Metallia taivaalta historiaa
Taivaalta putoilevia kiviä? Ihmiskunnalla on vielä lähihistoriassa ollut vaikeuksia uskoa, että taivaalta tulee kiviä.2216J. Rod, mies muualta
Hänen kerrotaan olleen selviytyjänä UFO-onnettomuudessa Kingmanissa Arizonassa vuonna 1953. Onnettomuuden jälkeen J. Ro29774Täydellistä tekniikkaa ei voida saavuttaa
Olen itse siteerannut sanontaa että "Mahdoton"- termi on pessimistien ja hölmöläisten terminologiaa. Mutta tässä teen po4273Katsaus Area 51 tilanteeseen ja ufotutkimukseen
Roswell ketjussa oli juttua siitä "invaasiosta", jota suunniteltiin tehtäväksi kuuluisalle alueelle, jota virallisesti e11380Uusi mutta suurempi Oumuamua lähestyy
Asiantuntijat ja NASA ovat vahvistaneet, että meitä kohti tulee ulkoavaruudesta Aurinkokunnan ulkopuolelta salaperäinen25899Maailman katsotuin haastattelu rajakokemuksesta
Taivaspaikkaa tavoitteleville lohdullisia uutisia. Sinne on tämän dokumentin valossa pääsemässä, vaikka ei omistaisi k14346