- Mikään synninpäästön sana ei ole mitään, ainoastaan liturgiaa, tunnustmalla suullaan Jeesus kaikkivaltiaaksi, tilanne on hallinnassa.
2. Kor. 6:18
ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
"Minä olen A ja O, alku ja loppu"*, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias. - Sama tie on vieläkin, vaikka Lahkot ovat "muka"sen omineet itselleen. Ilman Jeesusta ei ole pelstavaa uskoa, oli sitten seurakunnan nimimi kuink ylevä tahansa.
- Jumala on tekemisensä tehnyt, sillä nyt on Kiaikki Valta Pojallaan Jeesuksella. Hän huolehtii vain Isrelista.
On kuitenkin tulossa aika, kun isä luopuu vallastaan;Room. 13:14 Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.
Jos ihminen ei antaudu Jeesuksen syliin, Hänellä käytännössä uupuu kaikki muukin Pyhä. - Niinkö?
Kaikkea se mielisairaala tuo uuskia ajatuksia? - Laki, eli 618 Mizvaa on jo Raamatussa, ei niitä ihminen voi lisätä, tai muuten käy huonosti.
- Muista pitää Kypärää päässäsi, vauhti on nimittäin kova ja törmäys vielä kovempi.
- En ole Abortin kannattaja, mutta se on kuitenkin mielessäni erittäin sikiön vaikeissa asioissa perusteltua, jos sikiö ei pysty elämään normaalia elämää, ainoastaan vajaa kehittyneenä tuijottamaan kattoa, ede tajuamatta, mitä se on, eli aivokuollut.
- Kukaan tällä palstalla ei ole vapahtaja, Hän on vielä Ylhäällä?
- Jeesuksesta puhumattakaan.
- Missä Raamatun ja Jeesuksen oppi kastaa vauvoja?
Kaste on aina upottaa kokonaan veden alle, ja vasta sitten ja siinä vaiheessa kun Hän tekee Parannuksen.
Ap. t. 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
Kysymys on todellisuudessa siitä, että kuten Hoviherra haluaa itselle kasteen, sitä ei vauva tajua, mutta vahemmat sitovat Hänet iankaikkiseen Kirkollis- veroon.
Ap. t. 10:47 "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?"
Kuka voi voi osoittaa, kun lpsi ei osaa puhua, että Hän sai Hengen ja haluaa Kastetta. - Miksi HUUDAT?
- Kerrotko missä se Taivaspaikkasi on Raamatussa?
Jeesushan sanoo; Joh. 3:13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
Joten missä olet oppisi saanut? - Pitäsisiköhän Sinun turvata Raamttuun, Taivaaseen pääsystäsi, jonka avaan itse Jeesus.
Joh. 3:13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
Vähäinenkin tutkimus avaa sen, että Iankaikkisuus vietetään Uudessa Jerusalemissa.
Uusi Jerusalem on kristinuskon mukaan kaupunki, joka lasketaan taivaasta Jumalan asuinsijaksi ihmisten keskelle uuteen maailmankaikkeuteen (uudet taivaat ja uusi maa). Uusi Jerusalem lasketaan vasta aivan aikojen lopussa viimeisen tuomion jälkeen. - Avaajahan painotti Kristinuskoa, ei "Jumalaasi", ja ilman Jeesusta ei Jumala avaudu, ei kenellekään.
Matt. 7:14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
Se ahdas Portti on Jeesusken löytäminen, jonka kanssa vasta voi löytää myös Isän. - Juuresta. Taikinan juuresta.
- Raamattuhan kehottaa ottamaan viiniä, jos on vaikuksia.
Hän myös kielsi laittaa niitä vanhoihin leileihin, etteivät vaurioidu, Viini on Pyhä juoma, tyhmät eivät siihen saa kompastua. - Kaikesta näkee, ettet ole kemisti?
Sokeri käymisen mahdollistaa raaka aineen kanssa yhtyen uudeksi aineeksi käyden hiivan ansiosta.
Asiasta kirjoittaa 1 moos 9; 18 Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jafet, ja Haamista tuli Kanaanin isä.
19 Nämä kolme olivat Nooan pojat, ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset.
20 Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan.
21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.
22 Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen. - Ei ole, Heillä on yhteistunto johtajilta.
- Mitä on meidän jumalan valtakunta, eli kenen?
- Parannus tehdään aina Jeeukseen, luvaten lähteä seuraamaan Häntä, eikä Raamattu kerro ssitä, että parannus pitäisi tehdä johonkin muuhun.