- Kohta lienee samantekevää, mihin kukin ja mikin kuuluu. Suursodan lähestyminen alkaa olla jo kansalaisten pelkona.
Sotansa sokaisema Putin rynnii jo Länsi-Ukrainassa.
Natossa ei kohta voida muuta kuin nousta puolustamaan jäsenvaltioita.
Missä lienee silloin meidän paikkamme? - Tämä keskustelun käynti on ihan toivotonta palstalla!
Vastaan siis anolle 10.3. klo 18:16. Hänen mielipiteensä on tuolla ylempänä. - Venäläiset ovat jo Puolan rajalla. Eroa enää 10 km viimeisten tuhoiskujen jälkeen.
Eurooppa ei kauan pysty vain seuraamaan tilannetta.
Mitä toivot Naton tekevän, kun Puolan raja rikkoutuu? Katsotko vierestä ja sanot, että onneksi emme kuulu Natoon? - Sama asia. Pelolla siellä on hallittu Jumalan suomalla oikeudella. Jumala vaihtelee, mutta valta säilyy tsaarilla.
Rahvas on alistunut ottamaan käskyt vastaan ja totellut. Joka ei uskonut, katosi nopeasti teille tietymättömille.
V, 1917 jälkeen moni suomalainenkin uskoi ja lähti rakentamaan uutta tasa-arvoista yhteiskuntaa. Jopa Amerikasta asti heitä tuli uskoen uuden yhteiskunnan syntymiseen. Kolmekymmentäluvulla heidän uskonsa uuteen huomiseen karsittiin.
Oli opittava kantapään kautta, miten käy, kun ei nöyrry tarpeeksi, kun on syntynyt väärään kansanosaan, kun on uskonut annetut lupaukset. Oli opittava olemaan kyselemättä liikaa kadonneiden perään.
Oli opittava uskomaan, että tsaari on oikeassa. - Siitä julkisesta puolesta saavat kyllä nauttia esimerkiksi kaikki lapset ja odottavat äidit neuvolapalvelussa ja kouluterveydenhuollon piirissä olevat nuoret.
Saamme terveyskeskuksesta troppimme ja kausiflunssarokotuksemme korvauksetta, pahatkin sairaudet hoidetaan pienellä sairaalan päivämaksulla.
Mitä maksaisi yksityisellä esim. syöpäleikkaus, erikoislääkärit, tutkimukset, operaatiot, henkilökunta! Yhteiskunnan tuella potilas maksaa sairaalapäivämaksun.
Siksi pitää olla julkinen puoli.
Siksi maksamme.
Korona tuli tappajan otteella. Terveydenhuoltomme on raatanut jo kaksi vuotta kukistaakseen sen, ja se työ kustannetaan yhteiskunnan varoista. Me maksamme, ja tässä kohtaa voimme mielestäni miltei sanoa kuin eräs demarikansanedustaja aikoinaan: "On ilo maksaa veroja." - Minä kaipaan sitä vanhaa hyvän ajan tahkojuustoa. Jossakin erityismyymälässä sitä on joskus saanut, suuresta kiekosta lohkottuja ihania reikäisiä paloja. Mutta nykyisin kaikki lähikauppojen juustot on muoviin pakattuja melko mauttomia. Hinta kyllä on ensiluokkainen.
- Talvisota-talvi oli kylmä ja luminen. Yksi hetki on jäänyt mieleeni. Seisoin pihalla lumilinnan edessä, kun yllättäen venäläinen lentokone lähestyi kallellaan ja juuri ja juuri puiden latvojen yläpuolella. Näin lentäjän, jolla oli mustat, pyöreät silmälasit. Tietysti luulin, että hän katsoi minua, mutta tosiasiassa hän etsi pakkolaskupaikkaa, joka löytyi viime tipassa läheisen järven jäältä.
Siitä on yli 80 v. Jotkut muistikuvat vain säilyvät mielessä. - Mitä tarkalleen ottaen odotat minun nyt tekevän?
Toistan, että vastasin minulle esitettyyn kysymykseen.
Suurin osa palstalla kirjoittajista on anoja.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun väärä ano saa vastauksen, joka olisi pitänyt osoittaa jollekin toiselle anolle.
Se on ongelma, joka liittyy anonyyminä kirjoitteluun. - Kukaan ei syytä sinua mistään, Anona olet anonyymi.
Minua sen sijaan voidaan syyttää väärin osoitetusta vastauksesta.
Ehkä minunkin pitäisi kirjoitella anona. - Pakotteet vaikuttavat kaikkialla maailmassa.
Joudumme maksumiehiksi kaikki.
Sota verottaa. - Ano 11:32
Vastasin kysymykseen joka esitettiin: "Onko sinun mielestäsi 200 ihmistä iso joukko?"
Keskustelu nimettömien anojen kanssa on haasteellista. - Mitä kummaa? Oliko jotain pahaa siinä, että Chilestä tuli vain 200 pakolaista tänne asti?
Oma mielipiteeni on, että on aina sydäntäsärkevää, kun jonkun on paettava kotimaastaan.
Tänne ei siis saisi tulla, täällä ei saisi olla, tänne kuitenkin halutaan jäädä, täältä lähdetään takaisin. Väärin väärin väärin.
Pahaksi katsotaan, kun tullaan, kun eletään yhteiskunnan tuella, kun auttajat auttavat auttamisen tahdosta, tarjoavat kotinsa ja hakevat pakolaisia rajoilta, keräävät avustuksia.
Aito realisti todistaa, että pelkkää ahneuttaan ne tänne tulevat, hylkäävät heti kotimaansa, kun tilaisuus tarjoutuu poistua. Poistuneita kuulemma jo 2,5 milj. vanhusta, naista ja lasta. Huvikseenko he kaikki ovat lähteneet? Miksi juuri nyt?
Miksi ollaan niin tunteettomia?
80 v sitten olimme samassa tilanteessa, silloin meidän olemassaolomme oli vaakalaudalla, rauha oli tehtävä, vaikka menetettiin laajat alueet ja jouduttiin asuttamaan satoja tuhansia evakkoja.
Eikö tästä raskaasta ajasta ole mitään jäänyt muistiimme?
Onneksi monet vielä jaksavat auttaa. - Vain yksi mielipide - kiitos!
Ihanaa, että se sattuu olemaan sama kuin oma.
Muutenhan pitäisi ehdottomasti huolehtia, että se väärä informaatio poistetaan.
Ja siitä tulisi sitten taas sanomista. - "Laskun vain maksaa yhteiskunta."
Me olemme se yhteiskunta, me veronmaksajat.
Olen saanut erinomaista hoitoa terveyskeskuksen kautta ja leikkauksia vaatinut sairauteni on parantunut, ikää on tullut lisää ja elämäni jatkuu yhä.
Olen yhteiskunnalle kiitollinen, mutta tiedän maksaneeni osuuteni, niin että voin olla hyvällä omallatunnolla. - Suomi tuskin on onnela sotaa päätäpahkaa paenneille ihmisille, joilla on ollut kodit ja työpaikat kotimaassaan.
80-luvulla Suomeen tuli iso joukko Chilen pakolaisia, jotka palasivat kotimaahansa, kun asiat siellä paranivat. Varmasti niin tapahtuu myös ukrainalaisille, sillä he eivät lähteneet pois naapurimaiden elätettäviksi, vaan pakoon tuhoa ja hävitystä. Heidän miehensä ja poikansa jäivät Ukrainaan, ja kun sota päättyy, he haluavat mukaan jälleenrakentamaan yhteiskuntaansa. - Asut yksin, elät yksiksesi, tekemistä ei paljon ole, joten ruokailu on päivän kohokohta. Ostat naposteltavaa, lankeat suklaaseen helposti, kahvipullaan, katsot televisiota, monille olutkin maistuu liikaakin. Yksinäisen ihmisen tavat ja tottumukset voivat muuttua entisestä elämästä .
Omasta kokemuksesta tiedän, että pikkupurtavaa tulee napostelleeksi illan mittaan, vaikka ei nälkää näekään. Onneksi en sentään pidä oluesta. - Eiköhän sotaa pakenevilla ihmisillä ole ihan pakottavat syyt lähteä, jos piiritys uhkaa, vesi ja sähkö katkaistaan ja ruoka loppuu. Kun lähtöä vauhdittavat romahtaneet asuinkorttelit ja jatkuva tulitus.
Pakolaisuus tuskin on kenenkään tulevaisuuden suunnitelmissa.
Onneksi Puola ottaa vastaan kaikki tulijat. Sieltä he voivat suunnata muualle. Yllättävän paljon tuntuu olevan vastaanottajia eri maissa, omaisia ja maanmiehiä, joilta saa asunnon ja apua.
Kun Suomessa oli hätätila aikoinaan, Karjalasta siirtyi tälle puolelle 400 000 evakkoa, ja koko Suomen asukasluku oli 3 milj.paikkeilla. - Malmstén se lauloi koko allakan naisten nimet peräjälkeen sotien slaagereissa, "Kerro mulle Irja rakkahin", "Seiskarin kaunis Siiri", "Amalia armas, kotikylän lapsi", "Eila, ihmelapsi", jne.
"Hei Karjalasta heilin minä löysin,
löysin pienen, sievän herttaisen.
Hän kohta minut sitoi lemmin köysin.
Vaivuin onnehen ikuisehen."
Hyvää viikonloppua! - Me sairastumme kaikki lopulta johonkin. Kukaan ei ole maan päälle jäänyt elävänä fossiilina.
On tietenkin järkevää huolehtia käsihygieniasta, liiallisessa tungoksessa kulkemisesta, pysytellä itse kotona, jos tuntee olevansa flunssainen, mutta täytyyhän ihmisen voida elää!
Ei joka hetki voi pelätä sairautta ja tartuntaa.
Liiallinen eristäytyminen ja pelkääminen madaltaa elämänhalua, aiheuttaa masennusta ja altistaa epäterveellisiin ruoka- ja juomatottumuksiin, karkottaa ystävät ja omaiset.
Mitä elämää sellainen on! - Ano heippa.
Niinhän sitä sanotaan, että "ilo pintaan, vaikka sydän märkänis".
Yleinen masennukseen vajoaminen ei auta.
Pitää yrittää olla optimistinen ja uskoa parempaan.
Tosiasiassa meistä varmaan jokainen lukee huolestuneena uutisia ja kuuntelee asiantuntijoiden puhetta tv-keskusteluissa. Kaikki ovat yhtä ymmällä kuin kaverinsa.
Toivottavasti Sauli Niinistön puhelinkeskustelusta tulee esiin jotain uutta toivoa.
Silti päivä valkenee joka aamu, silti lumet sulaa, silti kevät koittaa. Silti lumikellot jo heräilevät seinän vierustalla auringon sulattaessa lumia hiukan enemmän joka päivä.
Silti voimme toivottaa hyvää viikonloppua.