Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25519

  1. Suomen kaupoissa myytävä ruoka on kylläkin minusta ollut laadultaan pääosin erinomaista. Lähinnä uusien perunoiden laatu on vuosien varrella kylläkin rajusti heikentynyt, mikä johtunee liian noepasta lannoitekasvatuksesta, jolloin perunoista tulee löysiä ja vetisiä. Maito- ja lihatuotteiden osalta valikoimat ovat runsaat ja monipuoliset eikä laadussakaan ole moittimista. Kalapuolella vika on enemmän suomalaisessa kuluttajassa, joka ei enää osaa käsitellä kalaa eikä valmistaa sitä. Siiat, muikut, kuhat ja ahvenet olisivat ja ovat aivan loistavaa materiaalia ruokapöytiin. Vihannespuolella on tapahtunut selvää kehittymistä ja esim. kotimaiset tomaatit ovat aina olleet laadukkaampia kuin ulkomaiset.

    Laadun suhteen esim. Lidl ei ole tuonut mitään parannusta. Se on tuonut kuitenkin toivottua hintakilpailua, koska Suomessa kauppa on kartellisoitunutta. Ruuan hinta on ollut korkea ja se johtuu kartellisoitumisen lisäksi koko sotien jälkeisen ajan kestäneestä täysin virheellisestä maatalouspolitiikasta. Protektionistiset järjestelmät johtavat vääjäämättä korkeisiin hintoihin.

    Meillä on kyllä yllin kyllin tarjolla hyvää materiaalia ruuanvalmistukseen. Suomalainen ruokakulttuuri on edelleen suuressa määrin kotiruokakulttuuria ja silloin kyse on pääosin ruuanlaittajan taidoista. Ravintolaruokakulttuurimme on kovin nuorta ja hintavaa. Tässä suhteessa jäämme kyllä pahasti jälkeen muusta Euroopasta. Kun lisäksi uusavuttomuus ja rasvan himo on johtanut hampurilaisruokailun suosioon, niin ei ole ihme, että kuka tahansa voi kokea ruokailun Suomessa epänautinnolliseksi.

    Tässä olisikin Keskustalle politiikassa kyntösarkaa. Miten saada suomalaiset syömään ravintoiloissa ja miten saada ravintolat tekemään tasokasta perusruokaa. On esim. hämmästyttävää, kuinka kesällä matkaillessa kotimaassa voi lauantai-illasta maanantaihin saakka olla lähes mahdoton löytää avoinna olevaa ruoka- tai kahvipaikkaa. Helsingissä tällaisia on, mutta jo Vantaalta on melkein turha etsiä muusta maasta puhumattakaan. Ravintoruokailulla olisi erittäin työllistävä vaikutus ja tuhansien järvien Suomessa erilaisille kalaherkuille olisi mainio sosiaalinen tilaus. Mutta kun ei niin ei.
  2. Maanviljelijöiden suhteellinen tulotaso taisi ollakin 60-luvulla parempi kuin nyt. 70-luvulla se oli sitä jo varmasti. Tämä johtui siitä, että kansan käsi oli karttuisa. Maataloustukien viidakko oli monitahoinen ja avokätinen. Konekantaa oli jostain kumman syystä varaa uusia vuosittain. En todellakaan halua, että palataan tällaisiin aikoihin, jona maanviljelijän tulot taattiin samansuuruisina ja suurina, satoi tai paistoi. Olet siis totaalisesti väärässä. Maanviljelijöiden silloista korkeaa tulotasoa ei tule enää taata veronmaksajien kukkarosta.

    Maanviljelijät saavat minun puolesta ansaita niin paljon kuin ikinä kykenevät, jos systeemi perustuu siihen, että minä kuluttajana voi kaupassa päättää, millä hinnalla ja missäpäin tuotettua ruokaa voin ostaa ja ettei minun veroeuroillani ole estetty elintarvikealan tervettä kilpailua kuten tähän asti on tehty.

    Säät tässä alkavatkin olla sellaisia, että taidan kohta lähteä vuosittaiselle kiertoajalulle muualle Suomeen. Maanviljelijöitä minulla ei ole tarvetta mitenkään möyryyttää, sillä olen omassa ammatissani pärjäillyt aikoinaan sen verran hyvin, ettei ainakaan minulla alemmuuden tunteisiin ole tarvetta. Maanviljelijän ammatti on minusta todella arvostettava ammatti ja kaiken lisäksi hyvin mielenkiintoinen. Jos asuisin Suomea suotuisimmissa oloissa, olisin mahdollisesti itsekin maanviljelijä. Kaiken lisäksi maanviljeliväestö on ollut pitkään ystävällistä ja mukavaa väkeä siitäkin huolimatta, että MTK tekee kaikkensa heidän mielensä katkeroittamiseksi. Pahimpina seurauksina tästä olivat paskakuorman kippaaminen Hemilän pihalle ja sianpääseiväsmarssit umpihumalaisena. MTK pitäisikin panna vastuuseen ihmisten yllytyksestä törkeyksiin.
  3. Maalaisliiton politiikkaan ennen sotavuosia ei ole paljonkaan negatiivista huomautettavaa. Olen ennenkin sitä kehunut ja kehun nytkin. Tuosta Keskustan sivuilla olevasta ohjelmajulistuksesta ja historiikista onkin jätetty kokonaan vaille mainintaa Keskustan todellinen suurmies Kyösti Kallio. Torpparilait sentään mainitaan. Maalaisliitto toimi tuolloin maltillisena kanskakuntaa eheyttävänä poliittisena voimana. Tuskin on epäilystäkään, että tällä maltillisuudelle vedettiin matto pois äärioikeistolaisuuden ja oikeistodiktatuurin alta. Viimeistään Mäntsälän kapinassa (sen epäonnistumisessa) pohjalaisen Lapuan liikkeen vimmainen ja järjetön uho lopettettiin. Talonpoikien enemmistössä järki vei siis lopulta voiton.

    Sotien jälkeen Maalaisliitto hylkäsi kuitenkin alkiolaisen ja Kallion poliittisen perinnön. Seurauksena oli ennennäkemätön maaseudun autioituminen. Maailaisliiton edunvalvontapolitiikan jälki oli tuhoisaa, mutta tietysti toisaalta nopeutti Suomen kehittymistä teollisuusvaltioksi.

    Keskustan politiikassa voi olla noita aineksia, mitä ohjelmassa kerrotaan. Kuitenkin histoiallisesti on täysin kiistämätöntä, että politiikan painopiste on yliveratisella tavalla ollut maatalouspolitiikassa ja sitä tukevassa aluepolitiikassa. Nyt asia on sillä lailla lieventynyt, että pääpaino on aluepolitiikassa ja sitä tukee Keskustan näkemyksen mukaan maatalouspolitiikka. Suurin virhe onkin siinä, että aluepolitiikkaa on aina harjoitettu maatalousvetoisesti ja nimenomaan tehomaatalousvetoisesti.

    Keskusta ei ole halunnut kehittää Suomea kaikkien kansalaisten etu huomioiden, vaan tärkeintä on ollut huoli siitä, että kannattajakunta pysyy aloillaan suhteellisen kurjuuden mielukuvana, joka takaa Keskustan kannatuksen jatkossakin. Yleispuolueeksi Keskustasta ei ole ollut, siitä on näyttöä. Paras näyttö on noin 5 %:n kannatus suurissa kaupungeissa. Keskusta on suurten kaupunkien marginaalipuolue. Sen politiikassa ei esim. palkansaajien ongelmia ole huomioitu juuri koskaan. Palkansaajapuolella tämä on kyllä huomattu ja äänet menevät muille puolueille.

    Negatiivinen suhtautuminen Keskustaan johtuu tietysti Keskustan virheitä pullollaan olevasta politiikasta ja toisinaan aivan häikäilemättömästä edunvalvonnasta muiden kustannuksella. Jos Keskusta palaisikin alkiolaisille juurilleen ja alkaisi tutkia Kyösti Kallion politiikan painotuksia nykypäivään sovellettuna, Keskustan kritiikki voisi vähentyä. Sotien jälkeinen politiikka on kuitenkin ollut Suomen kansan enemmistölle niin tuhoisaa, että kriitiikki on oikeutettua siihen asti, kunnes suunta totaalisesti muuttuu. Ja se muuttunee vasta sitten, kun äänestäjät antavat tarpeeksi selväsanaisen viestin muutoksen suuntaan. Muuten Ruotsin Centernin tie on meidänkin Keskustamme kaakon suuntainen tie.
  4. Kaikenlaisesta subventoidusta dumppauksesta pitää tietysti päästä eroon. Eihän se voi olla mikään syy puolustaa EU:n kehitysmaita riistävää politiikkaa, että joku muukin sellaista harjoittaa. WTO-prosessissa on luonnollisesti edettävä niin, että kehitysmaiden omat näkökohdat tulisivat huomioiduksi ja elintarvikkeiden osalta siinä tulisi suosia kehitysmaita, koska se on parasta mahdollista kehitysmaapolitiikkaa, jos kehitysmaa saadaan nostetuksi omilla varoillaan toimeentulevaksi.

    Olen kehunut Australian ja Uuden-Seelannin toimintaa siinä, että niissä maatalouden tukeminen on kaikkein vähäisintä maailmassa, arviolta 5 %. Sekin 5 % on liikaa, jos sitä kaiken huipuksi käytetään dumppaukseen. Jos sen sijaan nämä maat kykenevät kilpailemaan kannattavasti maataloudessa markkinaehdoin, ei ole mitään syytä estää niiden vientiä. Kaikki valtiot maailmassa hyötyvät siitä, jos ne saavat jostain halvemmin tuotettua ruokaa. Kun lisäksi kyse on länsimaisesta Australiasta on jokseenkin mahdoton kuvitella, että kannattavuus johtuisi alhaisista työvoimakustannuksista. Maatalouden kannattavuus siellä johtuu mitä todennäköisimmin otollisista ilmasto-olosuhteista.

    EU varmasti tuo myös elintarvikkeita, koska on paljon sellaistakin, mitä ei Euroopan ilmastossa kannata kasvattaa. Tällaisia ovat monet hedelmät, riisi, maissi jne.

    Maatalouskaupan vapauttaminen voi tarkoittaa suuryhtiöiden maailman valloitusta. En näe siinä kuitenkaan välttämättä mitään ongelmaa, jos se samalla nostaa kehitysmaita jaloilleen. On tietysti niin, että elintarvikkeiden tuotannon pitää noudattaa ympäristö- ja terveys- sekä työsuojelunormeja ja nämä asiat pitää ehdottomasti kytkeä kaupan vapauttamiseen.
  5. Suomen hallitus teki päätöksen, jossa luovuttiin havittelemasta elintarvikevirastoa. Silvio Berlusconi ei koskaan tehnyt tällaista päätöstä. Miksi siis suomen pääministeri Matti Vanhanen oli valmis viskaamaan pyyhkeen kehään, mutta Berlusconi ei. Paavo Lipponen ei ollut tuolloin hallituksen jäsen laisinkaan, joten hänellä ei ollut sananvaltaa asiassa.

    Lisäksi täytyy muistaa, että kaikki EU:n jäsenmaat yhtä lukuunottamatta tukivat sitä, että elintarvikevirasto sijoitetaan Suomeen. Tuo yksi oli Italia. Matti Vanhasella olisi siis ollut kaikkien muiden jäsenmaiden tuki takanaan, mutta Matti antoi periksi. Miksi hän näin teki, on edelleen arvoitus, kun ottaa huomioon sen, että kemikaaliviraston perustaminenkin oli tuolloin epävarmaa.
  6. Pyydän anteeksi, jos en ole kommentoinut. Puolustukseksi sanon, etten ole huomannut tällaista kommenttipyyntöä. Olen kyllä joskus aiemmin kirjoittanut asiasta.

    Eihän se maatalouden alkutuotannon merkitys enää kansantaloudessa onneksi ole suuri, jos tarkastellaan pelkästään osuutta koko bkt:sta. se on luokkaa 1-2 %. Tämän lisäksi täytyy ottaa kuitenkin huomioon maatalouspolitiikan koko kustannusvaikutus. Se on vuosikaudet ohjannut aleupolitiikkaa, mikä aiheuttaa suoriin maatalouskustannuksiin verrattuna moninkertaiset menot. Pääosa tästä tulee siitä, että asutus on Suomessa hajallaan kuin pommin jäljiltä. Budjetin menoista maataloustukien osuus on noin 5 %. Miltä tuntuisi, jos valtionvarainministeri ilmoittaisi yhtenä päivänä, että tuloverotusta päätetään alentaa 5 %:lla.

    Englannin osalta on myös mielenkiintoista katsoa, kuinka monta suuta siellä on ruokittavana Suomeen verrattuna. Kerropa minkälaisia suhdelukuja saat, kun suhteutat tuet väestömääriin.

    Miksi sanot väärän todistuksen lähimmäisestäsi. En ole ajanut maatalouteen mitään markkinataloudellista tehokkuutta. Olen moneen kertaan sanonut, että ensin pitää päästä edes ylituotannosta eroon. Maaseudun kehittämiseksi Suomessa olen esittänyt pienviljelyvaltaisuutta, monialaisuutta jne. Nämä ovat pikemminkin työllistäviä ja maaseutua asuttavia vaihtoehtoja kuin markkinahenkisiä malleja, jonkalainen maataloudesta on osin tullut Keskustan politiikan tuloksena. Olen myös useampaa kertaan sanonut, että WTO-neuvotteluissa tulisi ehdottomasti protektionismista vapaan maatalouden malliin liittää ympäristöä, terveyttä ja työsuojelua koskevia ehtoja. Lisäksi olen sanonut, että kehitysmaille tulee suoda jopa protektionististen keinojen käyttö maataloutensa kehittämiseksi määräajaksi. Ovathan ne kärsineet mm. Ranskan jatkuvasta dumppaamisesta.

    Maataloustuotteita tuotetaan kannattavasti myös hyvin kehittyneissä maissa, joissa suojelunormit ovat useassa suhteessa länsimaista tasoa. Paras esimerkki tästä on Australia ja Uusi-Seelanti, jotka tukevat maailman merkittävimmistä maatalousmaista vähiten maatalouttaan koko maailmassa. Niiden tukitaso on kansainvälisessä vertailussa 5 %, Suomessa siis noin 45 % ja esim. Norjassa 70 %.

    En oikein ymmärrä sitä, miksi kehitysmaita ei haluta tukea ja kannustaa maataloustuotantoon, vaan päinvastoin kehittyneet maat Ranska etunenässä harjoittavat tuotteiden dumppausta näihin maihin tarkoituksena lopettaa maan oma maataloustuotanto. Sokeri on yksi tyypillinen esimerkki tästä. Ranska myy näille Afrikan maille kuten Mosambikille kolmasosahinnalla sokeria, jottei maan oma tuotanto kilpailisi Ranskan kanssa. Aika törkeää ja yhtä moraalitonta kuin tämä mainitsemasi myrkyttyminenkin.
  7. Itse en ole tarjonnut maatalouskysymykseen taloususkonnon mukaista tehokkuusmallia vaihtoehdoksi. Sinä Aku taas näet näitä liberalistipiruja joka seinällä. Itse olen useaan kertaan tuonut vaihtoehdoksi mallia, joka lisäisi yhteisöllisyyttä ja vähentäisi maatalouden elinkeinoluonnetta. Maaseudun elävöittiminen ja maisemanhoito sekä pienviljelyvaltaisuus pitäisi ottaa reilusti lähtökohdaksi. Nythän ollaan koko ajan menty tilakojen kasvun ja tehomaatalousmallin mukaisesti kohti satojen hehtaarien yksinäisyyttä. Virhe on siinä, että maaseutua on alettu Maalaisliiton mallin mukaan rakentaa tehomaatalouden ehdoilla. Tämä alkoi jo 50-luvulla, ei 80-luvulla.

    Mitä taas tulee näihin sairaaloihin, tiedän, että tietotekniikka on vallannut siellä valtavasti alaa. Mutta ei se mitään itsetarkoituksellista ole. Nämä tekniset laitteet auttavat paljon lääkäreitä ihmisten hoidossa ja potilaita ne pelastavat suorastaan kuolemilta. Sydän kirurgiaa tunnenkin niin kuin maallikko nyt asiaa voi tuntea. Tämä johtuu siitä, että eräs läheiseni, lapsi joutui aikoinaan tällaiseen operaatioon.

    Leikkaus oli suhteellisen riskitön ja onnistui hyvin nimenomaan tekniikan kehityksen ansiosta. Ihmisen sydämen toiminnat voidaan nimittäin siirtää tietokoneen ohjaamalle koneelle leikkauksen ajaksi ja sydän siis pysäyttää. Aiemmin tällaisen leikkauksen riski oli moninkertainen, kun sydän jouduttiin jäähdyttämään vaarallisen alhaiseen lämpötilaan ja leikkaus piti suorittaa nopeasti, jolloin kuolemanriski senkin vuoksi oli suuri. En muista nyt enää näiden kahden eri tilanteen riskisuhdetta, mutta ennen onnistuminen oli suunnilleen 50 % ja nykyisin tietokoneohjeistetun vastaavan leikkauksen kuolemanriski on lapsilla luokkaa 0-1 %.