Suomalainen ruoka ala-arvoista

Suomen kaupoissa myytävä ruoka on kylläkin minusta ollut laadultaan pääosin erinomaista. Lähinnä uusien perunoiden laatu on vuosien varrella kylläkin rajusti heikentynyt, mikä johtunee liian noepasta lannoitekasvatuksesta, jolloin perunoista tulee löysiä ja vetisiä. Maito- ja lihatuotteiden osalta valikoimat ovat runsaat ja monipuoliset eikä laadussakaan ole moittimista. Kalapuolella vika on enemmän suomalaisessa kuluttajassa, joka ei enää osaa käsitellä kalaa eikä valmistaa sitä. Siiat, muikut, kuhat ja ahvenet olisivat ja ovat aivan loistavaa materiaalia ruokapöytiin. Vihannespuolella on tapahtunut selvää kehittymistä ja esim. kotimaiset tomaatit ovat aina olleet laadukkaampia kuin ulkomaiset.

Laadun suhteen esim. Lidl ei ole tuonut mitään parannusta. Se on tuonut kuitenkin toivottua hintakilpailua, koska Suomessa kauppa on kartellisoitunutta. Ruuan hinta on ollut korkea ja se johtuu kartellisoitumisen lisäksi koko sotien jälkeisen ajan kestäneestä täysin virheellisestä maatalouspolitiikasta. Protektionistiset järjestelmät johtavat vääjäämättä korkeisiin hintoihin.

Meillä on kyllä yllin kyllin tarjolla hyvää materiaalia ruuanvalmistukseen. Suomalainen ruokakulttuuri on edelleen suuressa määrin kotiruokakulttuuria ja silloin kyse on pääosin ruuanlaittajan taidoista. Ravintolaruokakulttuurimme on kovin nuorta ja hintavaa. Tässä suhteessa jäämme kyllä pahasti jälkeen muusta Euroopasta. Kun lisäksi uusavuttomuus ja rasvan himo on johtanut hampurilaisruokailun suosioon, niin ei ole ihme, että kuka tahansa voi kokea ruokailun Suomessa epänautinnolliseksi.

Tässä olisikin Keskustalle politiikassa kyntösarkaa. Miten saada suomalaiset syömään ravintoiloissa ja miten saada ravintolat tekemään tasokasta perusruokaa. On esim. hämmästyttävää, kuinka kesällä matkaillessa kotimaassa voi lauantai-illasta maanantaihin saakka olla lähes mahdoton löytää avoinna olevaa ruoka- tai kahvipaikkaa. Helsingissä tällaisia on, mutta jo Vantaalta on melkein turha etsiä muusta maasta puhumattakaan. Ravintoruokailulla olisi erittäin työllistävä vaikutus ja tuhansien järvien Suomessa erilaisille kalaherkuille olisi mainio sosiaalinen tilaus. Mutta kun ei niin ei.

...ruokaa sekä Suomessa että muualla maailmassa syöneenä voin todeta, että ruokaan jos johonkin sopii vanha fraasi: makuasioista ei voi kiistellä.

En tiedä, onko intialainen ruoka hyvää, kun se on aina niin maustettua, että suu palaa ja mikään ei maistu miltään. Sanotaan, että siellä kuumissa olosuhteissa ruokatarvikkeet aina pilaantuivat, ja ruoka piti maustaa niin voimakkaasti, että pilaantuneen maku ei maistuisi. Saattaa olla niinkin, mutta yhtä kuumissa olosuhteissa arabit oppivat valmistamaan erittäin maittavia ruokia, hyvin samantapaisia kuin esim kreikkalaiset, yksinkertaisia, mutta maittavia, joita ei pilattu liialla maustamisella.

Chirac ja Berlusconi näkyvät pullistelleen maittensa ruokakulttuurilla, ja kieltämättä heillä siihen perusteita on. Ranskalaista keittiötä pidetään maailman parhaimpana, kun on kyse gourmet-ruuista, ja italialaista arkiruokaa puolestaan pidetään maailmalla maailman parhaana, vaikka jokaiseen ateriaan kuuluukin aina pasta, mutta kun niitäkin heillä on noin sataa eri lajia.

Chiracin huomio englantilaisesta keittiöstä on myös likipitäen oikea. "Jos se on haaleaa, se on keittoa; jos se on lämmintä, se on olutta", luonnehditaan sitä. Parikymmentä vuotta sitten Iso-Britanniaa laajalti kiertäessämme vaimonikin kerran totesi, että "kuinka nämä pystyvät pilaamaan vihanneksetkin keittämällä ne ylikypsiksi ja tarjoamalla vedessä lilluvina". Mutta enkuillakin on aivan erinomaisia ruokia, mm. heidän paahtopaistiaan parempaa lihaa en liene koskaan syönyt.

Huonointa ruokaa olen varmaan syönyt Suomessa, monia kertoja sodanjälkeisinä aikoina kansakouluni keittolassa, pilaantuneesta lihasta ja paleltuneista perunoista keitettyä lihakeittoa, jonka ällöttävä haju tyrmäsi kaikki muut paitsi minut ja muutaman muun yhtä köyhän ja nälkäisen pojan, ja ohrapuuroa, josta akanat tarttuilivat lapsen kurkkuun. Mutta myös monet parhaat herkut olen saanut täällä kotimaassa, useimmat ihan kotipöydässä.

Ja kyllä meillä goumetkin osataan. Pitkäaikaisen työnantajani Valion juusto voitti lähes aina kultamitaleja juustonvalmistajien MM-kilpailuissa ja neljän vuoden välein pidettävissä juusto-olympialaisissa. Kun Valion emmenthal voitti ties jo kuinka monennnen kerran sveitsinjuustojen sarjan, sveitsiläisten kantti petti: he tekivät protestin perusteella, että kilpailuesitteessä oli juustotahkon kuva, vaikka kilpailujuusto oli muodoltaan harkkojuusto!

Olikohan muuten vuosi 1996 kun kultamitalin sai Nurmeksen osuusmeijerin valmistama juusto ja seuraavana vuonna - arvatkaa mitä - meijeri lopetettiin! Se on sellaista tämä talouselämä, jossa ns. suuruuden ekonomia määrää niin paljon.

Vaikka jo jotain sanoin asiasta eilen, jatkan sitä vielä samalla, jonka sanoin jo toisaalla.

En siis todellakaan ole sitä mieltä, että suomalainen ruoka noin yleensä ottaen olisi huonoa, sitä on monenlaista meillä kuten muuallakin. Ja suomalaiset elintarvikkeet ovat kyllä parhaasta päästä, se "maistetaan" hyvin ninn perunasta kuin tomaatistakin, ja myös suomalainen liha on aina tarkastettua ja lihatuotteet hyvin valmistettuja ja maittavia. Samoin suomalaiset maitopohjaiset tuotteet ovat maailman huippua; tämä tunnustetaan kaikkialla maailmassa, jossa niitä on saatavilla.

Mutta ruoassa jos missä määräävät paljolti kansalliset tottumukset. Kussakin maassa on aikoinaan alettu suosia sellaisia ruokia, joihin on ollut parhaat mahdollisuudet ruoka-aineiden saannin sekä valmistus- ja säilytysmahdollisuuksien puolesta. Tältä pohjalta ruokakulttuurit ovat syntyneet ja kansallinen maku paljolti kehittynyt.

Jo Suomessa on selvät erot nähtävissä itä- ja länsisuomalaisen ruokakulttuurin välillä. Itä-Suomi on ollut köyhempää, ja siellä on jouduttu käyttämään enemmän mielikuvitusta maittavan ruoan valmistamiseksi huonommistakin aineista. Näin on kehittynyt esim. kalakukko, joka alunperin tehtiin sellaisesta pikkukalasta, josta olisi ollut vaikeaa muuta valmistaa, ja jota vauraammassa Länsi-Suomessa pidettiin roskakalana.

Lieneekö samantapainen historia skotlantilaisten kansallisruoalla haggiksella, joka on hieman ryynimakkaran sisustan tapaista mössöä, johon on pilkottu mm. eläimen keuhkoa?

Kun sitä meille kerran Skotlannissa tarjottiin, se jäi kyllä syömättä vaimoltani, joka ei todellakaan ollut ennakkoluuloinen minkään asian suhteen. Minä kyllä sitä söin, eikä se pahaa ollut, mutta ei niin hyvääkään, millaisena skotit itse sitä pitävät - hehän kauemmin vierailla mailla ollessaan näkevät untakin haggiksesta, josta on myös tehty lauluja!