Suomalainen ruoka ala-arvoista

kulinaristi

Chirac ja Berlusconi ovat täysin oikeassa: suomalainen ruoka on ala-arvoista ja ylihintaista. MTK:lais-kepulainen mafia on rakentanut Suomeen apparaatin, jolla hinnat pidetään korkeana ja laatu heikkona.

Onneksi EU:n myötä Suomeen on saatu laadukkaita ja edullisia elintarvikkeita muualta. Saavat MTK:lais-kepulaiset mössöt jäädä kauppojen hyllyihin homentumaan.

10

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen kaupoissa myytävä ruoka on kylläkin minusta ollut laadultaan pääosin erinomaista. Lähinnä uusien perunoiden laatu on vuosien varrella kylläkin rajusti heikentynyt, mikä johtunee liian noepasta lannoitekasvatuksesta, jolloin perunoista tulee löysiä ja vetisiä. Maito- ja lihatuotteiden osalta valikoimat ovat runsaat ja monipuoliset eikä laadussakaan ole moittimista. Kalapuolella vika on enemmän suomalaisessa kuluttajassa, joka ei enää osaa käsitellä kalaa eikä valmistaa sitä. Siiat, muikut, kuhat ja ahvenet olisivat ja ovat aivan loistavaa materiaalia ruokapöytiin. Vihannespuolella on tapahtunut selvää kehittymistä ja esim. kotimaiset tomaatit ovat aina olleet laadukkaampia kuin ulkomaiset.

      Laadun suhteen esim. Lidl ei ole tuonut mitään parannusta. Se on tuonut kuitenkin toivottua hintakilpailua, koska Suomessa kauppa on kartellisoitunutta. Ruuan hinta on ollut korkea ja se johtuu kartellisoitumisen lisäksi koko sotien jälkeisen ajan kestäneestä täysin virheellisestä maatalouspolitiikasta. Protektionistiset järjestelmät johtavat vääjäämättä korkeisiin hintoihin.

      Meillä on kyllä yllin kyllin tarjolla hyvää materiaalia ruuanvalmistukseen. Suomalainen ruokakulttuuri on edelleen suuressa määrin kotiruokakulttuuria ja silloin kyse on pääosin ruuanlaittajan taidoista. Ravintolaruokakulttuurimme on kovin nuorta ja hintavaa. Tässä suhteessa jäämme kyllä pahasti jälkeen muusta Euroopasta. Kun lisäksi uusavuttomuus ja rasvan himo on johtanut hampurilaisruokailun suosioon, niin ei ole ihme, että kuka tahansa voi kokea ruokailun Suomessa epänautinnolliseksi.

      Tässä olisikin Keskustalle politiikassa kyntösarkaa. Miten saada suomalaiset syömään ravintoiloissa ja miten saada ravintolat tekemään tasokasta perusruokaa. On esim. hämmästyttävää, kuinka kesällä matkaillessa kotimaassa voi lauantai-illasta maanantaihin saakka olla lähes mahdoton löytää avoinna olevaa ruoka- tai kahvipaikkaa. Helsingissä tällaisia on, mutta jo Vantaalta on melkein turha etsiä muusta maasta puhumattakaan. Ravintoruokailulla olisi erittäin työllistävä vaikutus ja tuhansien järvien Suomessa erilaisille kalaherkuille olisi mainio sosiaalinen tilaus. Mutta kun ei niin ei.

      • Ruuan ystävä

        Kyllä päällisin puolin katsottuna suomalainen ruoka on hyvää, koska syömisen takia kansa on lihonut.

      • syömme

        Pelkkä ruuan puhtaus ei riitä. Menet kauppaan sitten Hangossa tai Utsjoella niin mitä kaupasta löytyy. Samat mauttomat leivät, leikkeleet, juustot, lihat tai leikkeeleet. Käsittämätöntä miten Suomessa on päästy tilanteeseen, jossa pari suurta teollista tuottajaa hallitsee koko Suomen markkinoita. MISSÄ OVAT PAIKALLISET ERIKOISUUDET? Keski- ja eteläeuroopassa ollaan ylpeitä paikallisista maukkaista tuotteista, joita on vaalittu vuosisatoja. Tämä on sitä ruokakulttuuria eikä teollisten einesten ja raaka-aineiden vaaliminen tehokkuuden nimissä. Suomalainen ruoka on mautonta ja tylsää ja valitettavasti yhä useampi perhe tyytyy valmiisiin einesaterioihin.

      • on niin
        syömme kirjoitti:

        'MISSÄ OVAT PAIKALLISET ERIKOISUUDET? '

        -ota huomioon, että ne paikalliset erikoisuudet myös maksavat ellei niitä erityisesti tueta. En ainakaan keksi mikä muu voisi alentaa ruuan hintaa merkittävästi kuin juuri liukuhihnatuotanto.

        Ellet halua maksaa täyttä hintaa niin syöt edelleen einesaterioita, jotka on tuotu Suomeen juuri sieltä missä ne tehdään HALVALLA!

      • Lisäilijä

        Erikoista kyllä olen Mielipidepankin kanssa lähes samaa mieltä. Mielestäni elintarviketeollisuus on kylläkin monesti tehnyt bulkkituotteensa luvattoman kehnosti. Kinkkupakkaukset, joista pitää ensin laskea vesi pois on ehkä karsein esimerkki. Suomalainen kinkkuleike on todellakin kaukana Parman kinkusta.

        Erityisesti eineet ovat Suomessa surkeita. Roiskeläppiä myydään pizzoina ja myydyin eines on maksalaatikko: tätä herkkua maistettuaan moni ulkomainen on tullut samoille linjoille Berlusconin ja Chiracin kanssa. Syy on tietysti myös suomalaisen kuluttajan. Jos uusia maukkaampia tuotteita ei osteta, ei niitä myöskään tarjota.

      • yököttävät
        Lisäilijä kirjoitti:

        Tuskin Berlusconille ja Chiracille sentään kaupan eineksiä on tarjottu, vaan ammattikokkien valmistamaa ruokaa.

        Ehkä Berlusconille olisi kuitenkin pitänyt valmistaa jotain makaroniruokaa eikä savustettuja silakoita, maksalaatikkoa tai muutakaan täkäläistä herkkua. Italialaiset puolestaan tekevät virheen tarjotessaan suomalaisille hyvää hyvyttään heikäläisten jumaloimaa pötsikeittoa. En suosittelisi ranskalaisillekaan äyriäisten ja nilviäisten tarjoamista pohjoismaalaisille.

        Parhainkaan kokki ei pysty ylittämään kansallisia rajoja. Se on sääli. Syödään sitten kaikki samaa. Sekö sen elintarvikeviraston tarkoitus onkin, standardisoida eurooppalaiset ruoat?

      • Nötte
        yököttävät kirjoitti:

        Kyllä se isäntä/emäntä valitsee menu:n ,eikä kai siinä kokilla ole paljoakaan sananvaltaa.Voihan sitä ehdotella mitä tahansa vaihtoehtoja ,mutta eikös kokin tehtävä ole sen ruuan valmistaminen.Eli jos ruoka ei vieraita miellytä ,niin syy ei välttämättä kokissa, vaan väärissä valinnoissa..Ja mitä tuo nyt on ,ettei parhainkaan kokki pysty ylittämään kansallisia rajoja?Monet suomalaiset kokit käyvät ihan vuosittain opiskelemassa ulkomailla kokkikouluissa.

      • Standardiruokaa
        Nötte kirjoitti:

        Parhainkaan kokki ei pysty ylittämään niitä makurajoja, joita kansallisuuksien välillä on. Eli vaikka italialainen kokki valmistaisi suomalaisille vierailleen pötsikeiton mitä parhaimmalla taidolla, hän tuskin saa vieraitaan ihastumaan sen makuun, koska me emme ole tuohon ruokalajiin tottuneet.

        Vastaavasti Ranskan presidentti oli kauhistunut Ari Vatasen hänelle viemien karjalanpiirakoiden ja munavoin makuun, vaikka niitä tuskin oli valittu marketin tiskiltä eivätkä pilaantuneet matkalla.

        Olen siis samaa mieltä kanssasi, että vika ei ole välttämättä kokissa. Valitettavaa sinänsä, että ulkomaalaisille vieraille kannattaa tarjota vain kansainvälisiä standardiruokalajeja.

    • KapiKorhonen

      ...ruokaa sekä Suomessa että muualla maailmassa syöneenä voin todeta, että ruokaan jos johonkin sopii vanha fraasi: makuasioista ei voi kiistellä.

      En tiedä, onko intialainen ruoka hyvää, kun se on aina niin maustettua, että suu palaa ja mikään ei maistu miltään. Sanotaan, että siellä kuumissa olosuhteissa ruokatarvikkeet aina pilaantuivat, ja ruoka piti maustaa niin voimakkaasti, että pilaantuneen maku ei maistuisi. Saattaa olla niinkin, mutta yhtä kuumissa olosuhteissa arabit oppivat valmistamaan erittäin maittavia ruokia, hyvin samantapaisia kuin esim kreikkalaiset, yksinkertaisia, mutta maittavia, joita ei pilattu liialla maustamisella.

      Chirac ja Berlusconi näkyvät pullistelleen maittensa ruokakulttuurilla, ja kieltämättä heillä siihen perusteita on. Ranskalaista keittiötä pidetään maailman parhaimpana, kun on kyse gourmet-ruuista, ja italialaista arkiruokaa puolestaan pidetään maailmalla maailman parhaana, vaikka jokaiseen ateriaan kuuluukin aina pasta, mutta kun niitäkin heillä on noin sataa eri lajia.

      Chiracin huomio englantilaisesta keittiöstä on myös likipitäen oikea. "Jos se on haaleaa, se on keittoa; jos se on lämmintä, se on olutta", luonnehditaan sitä. Parikymmentä vuotta sitten Iso-Britanniaa laajalti kiertäessämme vaimonikin kerran totesi, että "kuinka nämä pystyvät pilaamaan vihanneksetkin keittämällä ne ylikypsiksi ja tarjoamalla vedessä lilluvina". Mutta enkuillakin on aivan erinomaisia ruokia, mm. heidän paahtopaistiaan parempaa lihaa en liene koskaan syönyt.

      Huonointa ruokaa olen varmaan syönyt Suomessa, monia kertoja sodanjälkeisinä aikoina kansakouluni keittolassa, pilaantuneesta lihasta ja paleltuneista perunoista keitettyä lihakeittoa, jonka ällöttävä haju tyrmäsi kaikki muut paitsi minut ja muutaman muun yhtä köyhän ja nälkäisen pojan, ja ohrapuuroa, josta akanat tarttuilivat lapsen kurkkuun. Mutta myös monet parhaat herkut olen saanut täällä kotimaassa, useimmat ihan kotipöydässä.

      Ja kyllä meillä goumetkin osataan. Pitkäaikaisen työnantajani Valion juusto voitti lähes aina kultamitaleja juustonvalmistajien MM-kilpailuissa ja neljän vuoden välein pidettävissä juusto-olympialaisissa. Kun Valion emmenthal voitti ties jo kuinka monennnen kerran sveitsinjuustojen sarjan, sveitsiläisten kantti petti: he tekivät protestin perusteella, että kilpailuesitteessä oli juustotahkon kuva, vaikka kilpailujuusto oli muodoltaan harkkojuusto!

      Olikohan muuten vuosi 1996 kun kultamitalin sai Nurmeksen osuusmeijerin valmistama juusto ja seuraavana vuonna - arvatkaa mitä - meijeri lopetettiin! Se on sellaista tämä talouselämä, jossa ns. suuruuden ekonomia määrää niin paljon.

    • KapiKorhonen

      Vaikka jo jotain sanoin asiasta eilen, jatkan sitä vielä samalla, jonka sanoin jo toisaalla.

      En siis todellakaan ole sitä mieltä, että suomalainen ruoka noin yleensä ottaen olisi huonoa, sitä on monenlaista meillä kuten muuallakin. Ja suomalaiset elintarvikkeet ovat kyllä parhaasta päästä, se "maistetaan" hyvin ninn perunasta kuin tomaatistakin, ja myös suomalainen liha on aina tarkastettua ja lihatuotteet hyvin valmistettuja ja maittavia. Samoin suomalaiset maitopohjaiset tuotteet ovat maailman huippua; tämä tunnustetaan kaikkialla maailmassa, jossa niitä on saatavilla.

      Mutta ruoassa jos missä määräävät paljolti kansalliset tottumukset. Kussakin maassa on aikoinaan alettu suosia sellaisia ruokia, joihin on ollut parhaat mahdollisuudet ruoka-aineiden saannin sekä valmistus- ja säilytysmahdollisuuksien puolesta. Tältä pohjalta ruokakulttuurit ovat syntyneet ja kansallinen maku paljolti kehittynyt.

      Jo Suomessa on selvät erot nähtävissä itä- ja länsisuomalaisen ruokakulttuurin välillä. Itä-Suomi on ollut köyhempää, ja siellä on jouduttu käyttämään enemmän mielikuvitusta maittavan ruoan valmistamiseksi huonommistakin aineista. Näin on kehittynyt esim. kalakukko, joka alunperin tehtiin sellaisesta pikkukalasta, josta olisi ollut vaikeaa muuta valmistaa, ja jota vauraammassa Länsi-Suomessa pidettiin roskakalana.

      Lieneekö samantapainen historia skotlantilaisten kansallisruoalla haggiksella, joka on hieman ryynimakkaran sisustan tapaista mössöä, johon on pilkottu mm. eläimen keuhkoa?

      Kun sitä meille kerran Skotlannissa tarjottiin, se jäi kyllä syömättä vaimoltani, joka ei todellakaan ollut ennakkoluuloinen minkään asian suhteen. Minä kyllä sitä söin, eikä se pahaa ollut, mutta ei niin hyvääkään, millaisena skotit itse sitä pitävät - hehän kauemmin vierailla mailla ollessaan näkevät untakin haggiksesta, josta on myös tehty lauluja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe