Tuskin missään muualla ollaan niin tyhmiä (tarkoituksella? = raskas,raskas petos vaalien alla), että aletaan rakentaa vuokrata miljoonakuluisia tiloja, vaikka sopimusta ei ole allekirjoitettu. Näin ei tehdä missään muualla.
Yksityisellä puolella moinen koijari heitettäisiin vauhdilla alas firman ylimmän kerroksesta. Entä politiikassa? Kansa äänestää kusettajat aina jatkamaan. Heheh. Voi teitä, tuulipukukansa.
Elintarv.virasto Helsingin Kaupungin Tiedote
Lupaus elintarvikevirastosta oli Berlusconin vaaliapu Lipposelle
- Berlusconi halusi vain auttaa kollegaansa ja tarjota hyvän
mainospalan vaalien aattona, italialaisviranomainen sanoo IS:lle.
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd) on nostanut uudelleen esiin
toimintansa Suomen ja Italian taistossa elintarvikevirastosta.
Lipponen sanoo sopineensa Italian pääministerin Silvio Berlusconin kanssa
uudesta mallista juuri ennen Suomen eduskuntavaaleja.
Lipponen julkistikin esityksen pikaisesti,
kaksi päivää ennen Suomen eduskuntavaaleja.
Lukuisat tiedotusvälineet uutisoivat, että EU:n elintarvikevirasto
on vihdoin tulossa Suomeen. Saavutusta pidettiin yleisesti mahtavana voittona Suomelle.
IS 16.6.03
EU:n elintarvikevirasto isompiin tiloihin
(18.9.03 19:41)
Euroopan unionin elintarvikevirasto muuttaa suurimpiin tiloihin Brysselissä,
vaikka viraston lopullinen sijainti on edelleen avoin.
Viraston ilmoituksen mukaan se tarvitsee lisää tiloja,
kun henkilökunnan määrä kasvaa.
Työntekijöitä on nyt 49, mutta uusiin tiloihin pitäisi tulla vuoden 2004
loppuun mennessä yli sata ihmistä.
Yleinen arvio EU-piireissä on, että elintarvikevirasto jää lopullisesti Brysseliin.
Virasto itse korostaa, että muutto uusiin tiloihin tapahtuu tilapäisesti.
Muutto tapahtuu lokakuun alussa.
Viraston sijainnista on kiistelty vuosia.
Isäntäkaupungiksi ehdotettiin Helsinkiä Laekenin huippukokouksessa
vuoden 2001 lopulla, mutta Parmaa kannattanut Italian pääministeri
Silvio Berlusconi esti ratkaisun.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) ja Berlusconi neuvottelivat
asiasta viime kesäkuussa Thessalonikissa, mutta ilman ratkaisua.
(STT)
Aivan eduskuntavaalien alla silloinen pääministeri Paavo Lipponen
lupaili suomalaisille, että Euroopan unionin elintarvikevirasto sijoitetaan Helsinkiin.
Tuolloin hän antoi ymmärtää, että asiasta oli sovittu Italian pääministeri
Silvio Berlusconin kanssa.
Suomen edellinen pääministeri Paavo Lipponen on kertonut sopineensa
viraston sijoituspaikasta Italian pääministerin Berlusconin kanssa.
Puheenjohtaja Cardoli kertoi pääministeri Berlusconin neuvotelleen asiasta
Lipposen kanssa mutta mitään lopullista sopimusta asiasta ei ole hänen saamansa informaation mukaan tehty.
Forssan Lehti 25.5.03
Kun päätöstä ei ole kyetty tekemään,
virasto aloitti jo toimintansa Brysselissä vuokratiloissa.
Tilojen vuokra-aikaa on juuri jatkettu vuodella eteenpäin.
Päätöksen tekemisellä viraston sijaintipaikasta on todella kiire.
Kun virasto ns. pääsee asettautumaan ja aloittamaan toimintansa Brysselissä,
on sitä on vaikea enää vuoden toimimisen jälkeen saada siirretyksi minnekään.
Komissaari Fischler totesi EU:n maatalousvaliokuntien
puheenjohtajien yhteisellä lounaalla 19.05. Kreikan Ateenassa:
yksi asia on varma, jos Suomi ja Italia jatkavat asiasta riitelyä,
virasto jää Brysseliin.
Hämeen Sanomat 3.7.03
Molemmat maat havittelevat EU:n elintarvikevirastoa,
eikä asiasta ole syntynyt sopua pitkistä neuvotteluista huolimatta.
Neuvotteluja yritetään edelleen jatkaa.
Berlusconin mukaan Italian ongelmana on,
että tästä on tullut lähes kansallinen kunniakysymys.
Hän arvelee, että sama pätee Suomeenkin.
Berlusconi vakuutti sopineensa viime talvena silloisen
pääministerin Paavo Lipposen (sd.) kanssa nimenomaan siitä,
että virasto jaettaisiin puoliksi Suomen ja Italian välillä.
Brysselissä toimintansa aloittanut elintarvikevirasto
itse ei kuitenkaan pitänyt tätä mahdollisena.
Vaalien alla Sdp kertoi, että elintarvikevirasto saadaan Suomeen.
”Uutisankka” oli tarkoitettu vahvistamaan Lipposen asemaa,
kuten Italian pääministeri Berlusconi kertoi äskettäin.
Viraston sijaintimaa ei selvinnyt vielä EU:n äskeisessä huippukokouksessakaan.
Eikö tässäkin ole ”vaalivoitto ehdolla millä vaan” -makua?
Mutta tämä ei kiinnostanut mediaa. Miksi?
Hänen Suomeen lupaamansa EU:n elintarvikevirasto ei ole vieläkään Viikissä Helsingissä.
Tyhjistä tiloista tulee valtiolle vain miljoonakulut.
Vaikka EU:n elintarvikeviraston saamisesta Suomeen ei ole mitään takeita,
verorahaa juoksee joka päivä valtion kassasta haamuvirastolle
rakennettujen tyhjien tilojen varausmaksuna.
Tilat valmistuivat huhtikuussa
Tyhjiä toimitiloja pidetään varattuna ainakin vuodenvaihteeseen saakka.
Suomen valtion mitta EU:n elintarviketurvallisuudesta huolehtivan viraston
(EFSA) sijoittamisvetkuttelun suhteen alkaa olla täysi.
Pian neljä vuotta pyörinyt virastokaruselli ei kuitenkaan
osoita pysähtymisen merkkejä.
Nyt Suomella olisi tarjolla valmiit toimitilatkin.
Vain virasto puuttuu.
Veronmaksajien rahaa palaa varaus- ja vuokrakuluina,
vaikka tilat ammottavat tyhjinä.
Toukokuun valtion lisäbudjetissa tarkoitukseen varattiin 1 050 000 euroa (n. 6 Mmk),
jonka pitäisi riittää vuoden loppuun saakka.
"Toiminnan alettua Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen
vastaa kustannuksista itse", lisäbudjetin perusteluissa mainittiin.
Tilat valmistuivat huhtikuussa Uudet toimitilat
Helsingin Viikin yliopistoalueen biotieteiden keskuksessa
valmistuivat elintarvikevirastoa varten huhtikuussa.
Cultivator II -rakennuksen omistaa yliopiston ja kaupungin yhteinen
kiinteistöosakeyhtiö. Valtion puolelta asiaa hoitaa valtioneuvoston kanslia.
Vuokrasopimusta ei ole tehty, eikä elintarvikeviraston tilatarvettakaan
määritelty kovin tarkkaan.
Karkeasti voidaan arvioida, että tilaa tarvitaan noin 5 000 neliömetriä.
Rakentamiskustannukset nousivat pyöreästi 10 miljoonaan euroon (60 Mmk).
Tilavaraus on voimassa tämän vuoden loppuun, mutta varausta saatetaan jatkaa pidemmällekin.
Upeilla, huippunykyaikaisilla toimitiloilla olisi kyllä
kysyntää korkean teknologian yrityksissä.
Toistaiseksi kuitenkin odotetaan EU-väkeä.
Iltalehti 30.8.03
Kannattaa muistaa:
Lipponen/SDP mainostivat vaaleissa VARMA-sanaa käyttäen, erittäin isolla,
yrittäen tarkoittaa olevansa varmin ja luotettavin valinta mutta toisin kävi.
Kevään 2003 vaaleissa siis valehdeltiin äänestäjille ehkä enemmän kuin koskaan.
Valehtelu yksinään jo tuomittavaa mutta raskauttavammaksi menee, kun
todetaan, että verovaroin, kansan piikkiin, rakensivat vaalien alla tuon tyhjäksi
jääneen virastotalon, josta edelleen maksetaan varausmaksuja ym. vaikka jo niitäkin
maksuja päätettäessä on varmasti tiedetty, ettei virastoon EU-väkeä tule.
Keväällä eduskuntavaalien alla, valhe kelpasi vaaliaseeksi myös pääministeri
Paavo Lipposelle. Hän sai hienoa julkisuutta väittäessään, että Italian kanssa
on päästy sopuun EU:n elintatvikeviraston sijoittamiseksi Suomeen.
Kuten Italian pääministeri Silvio Berlusconin avustaja äsken totesi,
juttu oli täysi ankka ja tarkoitettu vain auttamaan Lipposen vaalikampanjaa.
Nettisanomat - valehtelusta
Ulkomaan lehdissä on huhuttu, että Paavo Lipposella on nostetta EU:n presidentiksi
tai vähintäänkin sen komission puheenjohtajaksi.
Huhu lienee kotoisin suomalaisesta sylttytehtaasta,
josta se on kierrätetty ulkomaan kautta takaisin kotiin.
Lipposesta tulee yhtä varmasti EU:n presidentti tai pääkomissaari kuin Suomeen
sijoitetaan EU:n elintarvikevirasto.
E. Seppänen 11.7.03
Uusi pääministeri Matti Vanhanen tuntuu edelleen ajavan turhaan
(mistä todellisista syistä johtuen?) elintarvikevirasto-asiaa.
Miksi hän käyttää väärin pääministerin työaikaa ja voimavaroja?
Suomi pitää kiinni EU:n elintarvikevirastosta, sanoo pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).
Kaleva 10.10.03
Berlusconi: Italia haluaa yhä elintarvikeviraston (22.10.2003 STT)
Pääministeri Silvio Berlusconin mukaan Italian tavoite on yhä saada Euroopan unionin
elintarvikevirasto Parmaan.
Italia ei aio myöskään tehdä virastopaketista esitystä puheenjohtajakautensa aikana,
Berlusconi kertoi. Italian kausi jatkuu tämän vuoden loppuun.
"Italia on edelleen sitä mieltä,
että Parma on ihanteellinen paikka elintarvikevirastolle",
Berlusconi vastasi STT:n kysymykseen Strasbourgissa.
Berlusconi otti asiaan kantaa Euroopan parlamentin istunnon yhteydessä.
Hänen vastauksensa oli pettymys suomalaisille,
jotka ovat tavoitelleet elintarvikevirastoa yli kolmen vuoden ajan Helsinkiin.
Yleisen arvion mukaan virastojen sijoittaminen jäsenmaihin vaikeutuu laajentumisen jälkeen.
Myös uudet jäsenmaat haluaisivat maaperälleen EU:n toimistoja tai toimielimiä.
Virastokysymys on ollut avoin vuoden 2001 Laekenin huippukokouksesta lähtien.
Tuolloin Berlusconi torjui esityksen perustaa elintarvikevirasto Helsinkiin.
Kaleva 22.10.2003
(23.10.2003 Iltalehti, allaoleva)
Eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen vaatimus VIP-tilojen käytöstä ulkomaanmatkojen
yhteydessä käy veronmaksajille kalliiksi.
Lasku on useita kymmeniä tuhansia euroja joka vuosi.
Eduskunnan pääsihteerin mukaan yksi puhemies Paavo Lipposen syistä
käyttää VIP-tiloja on se, että hän tottui niihin pääministerikaudellaan.
Pääministerin paikalta viime vaalien jälkeen eduskunnan puhemieheksi
"alennettu" Paavo Lipponen on muuttanut puhemiehen matkustuskäytäntöjä.
Aiemmat puhemiehet matkustivat harvakseltaan ja käyttivät silloin
pääasiassa normaaleja bisnesluokan lippujen oikeuttamia bisnesloungeja,
jotka ovat lentoasemien kansainvälisillä alueilla sijaitsevia,
turistiluokan matkustajista eristettyjä taukotiloja.
Lipponen on kuitenkin ulkomaanmatkoillaan ryhtynyt säännöllisesti käyttämään lentoasemilta
erikseen varattavia - ja laskutettavia - VIP-tiloja.
Käytäntö ei ole veronmaksajien kannalta kovin edullinen.
Esimerkiksi viime viikonloppuna Lipponen käväisi Itävallan parlamentin
varapuhemiehen Heinz Fischerin syntymäpäivillä.
Mukana oli Lipposen lisäksi tiedottaja Tapio Pekkola ja turvamies.
Matkan kokonaiskustannus oli 8 500 euroa.
Siitä lähes neljännes syntyi VIP-tilojen käytöstä.
Helsinki-Vantaan lentoaseman VIP-tilojen käytöstä laskutettiin sekä lähtiessä
että saapuessa 470 euroa.
Wienin lentoaseman VIP-taksa oli vähän alempi,
saapuessa ja lähtiessä Suomen valtiolle aiheutui Lipposen toimesta 425 euron lasku.
Yhteensä VIP-tilojen käyttö aiheutti siis tältä matkalta 1 790 euron kustannukset.
"Tottumiskysymys"
Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen muistuttaa,
että myös eduskunnan aiemmat puhemiehet ovat käyttäneet toisinaan VIP-tiloja,
mutta eivät säännöllisesti.
- Nyt VIP-tilojen käyttö on säännönmukaista.
Peruste on se, että puhemies (Lipponen) haluaa käyttää niitä.
Ja hänelle se on myös tottumiskysymys, sanoo Tiitinen.
Tottumiskysymyksellä Tiitinen viittaa Lipposen kahdeksan vuoden pääministerikauteen,
jonka aikana VIP-tilat tulivat puhemiehen tehtäviä nyt puolisen vuotta hoitaneelle
Lipposelle tutuiksi.
Jos oletetaan, että Lipponen tekee kolmisenkymmentä ulkomaanmatkaa vuosittain
neljän vuoden puhemieskauden ajan, nousevat VIP-tiloista aiheutuvat
vuosikustannukset noin 54 000 euroon.
Käytännössä VIP-tilojen vuokriin valuvalla summalla kustantaisi
peruspäivärahan yhdeksälle työttömälle suomalaiselle koko puhemieskauden ajan.
VIP-tilojen pääidea on kuitenkin se,
että niiden käyttäjä voi matkustaa lentokonematkaa lukuun ottamatta erillään
tavallisesta rahvaasta.
Ostokset käydään tekemässä henkilön puolesta lentoaseman taxfreemyymälöistä,
jos henkilö niin haluaa.
Matkatavarat toimitetaan omia reittejään ja esimerkiksi saavuttaessa
VIP-henkilölle suoraan autoon.
Koneeseen ja koneesta pois VIP-henkilöille on oma kuljetus,
valottaa lentoaseman PR-päällikkö Annika Kåla.
Itse tiloissa on useampia kabinetteja,
joista seurue voi jo ennakkoon valita mieleisensä.
Taas keskustan vika
6
326
Vastaukset
- Ratamo
Ulkomaan lehdissä on huhuttu, että Paavo Lipposella on nostetta EU:n presidentiksi
tai vähintäänkin sen komission puheenjohtajaksi.
Huhu lienee kotoisin suomalaisesta sylttytehtaasta,
josta se on kierrätetty ulkomaan kautta takaisin kotiin.
Lipposesta tulee yhtä varmasti EU:n presidentti tai pääkomissaari kuin Suomeen
sijoitetaan EU:n elintarvikevirasto.
E. Seppänen 11.7.03 - Toek
Matti Vanhanen luovutti pelin Elintarvikevirastosta. Jos Suomi olisi ollut edelleen vastaan, niin Parma ei olisi Elintarvikevirastoa saanut.
Tämä Matti Vanhasen "kompromissi" = kemikaalivirasto jatkaa virtuaalista kasvuaan.
Ministeri Pekkarinen kertoi eilen, että virastoon tulee 500 työpaikkaa.
Ainoa ongelma Pekkarisen mukaan on, että Saksa vastustaa kemikaaliasetusta EU:ssa. Ja Saksan "Nein" tulee varmasti tiukkenemaan, kun vaalitaistelu käynnistyy. Schröder ei taatusti halua lisärasitusta oman maan voimakkaalle kemian teollisuudelle korkean työttömyyden oloissa.
Ja todennäköinen vaalivoittaja eli krist.dem on taatusti vieläkin torjuvampi EU:n uutta kemikaaliasetusta kohtaan.
Missä siis viipyy tämä kepulaisten ikioma virtuaalinen Kemikaalivirasto? Vastaus: Kemikaalivirastoa ei tule. Saksan vastustus kaataa kemikaaliasetuksen ja samalla kaatuu myös suunniteltu Kemikaalivirasto.
Kepulaiset yrittävät vieläkin huijata tällä Kemikaalivirastolla, vaikka peli on käytännössä jo menetetty. Mutta sopivasti presidentin eduskuntavaalien alla kysellään taas Kemikaaliviraston saapumisaikataulua. Suomen hallitus teki päätöksen, jossa luovuttiin havittelemasta elintarvikevirastoa. Silvio Berlusconi ei koskaan tehnyt tällaista päätöstä. Miksi siis suomen pääministeri Matti Vanhanen oli valmis viskaamaan pyyhkeen kehään, mutta Berlusconi ei. Paavo Lipponen ei ollut tuolloin hallituksen jäsen laisinkaan, joten hänellä ei ollut sananvaltaa asiassa.
Lisäksi täytyy muistaa, että kaikki EU:n jäsenmaat yhtä lukuunottamatta tukivat sitä, että elintarvikevirasto sijoitetaan Suomeen. Tuo yksi oli Italia. Matti Vanhasella olisi siis ollut kaikkien muiden jäsenmaiden tuki takanaan, mutta Matti antoi periksi. Miksi hän näin teki, on edelleen arvoitus, kun ottaa huomioon sen, että kemikaaliviraston perustaminenkin oli tuolloin epävarmaa.- Reps
Vanhanen luovutti pelin. Vanhanen ei ole taistelijatyyppi, ei johtajaominaisuuksia.
Viimeinen erä Elintarvikevirastosta oli vielä käymättä ja Suomella oli kaikkien muiden paitsi Italian kannatus.
Tässä vaiheessa Vanhanen luovtti. Käsittämätöntä. Ja sitten Vanhaselle "myytiin" tämä surullisen kuuluisa Kemikaalivirasto, joka kyllä kasvaa puheissa koko ajan, mutta ei vaan virastoa näy. - älyhoi
"
Komissaari Fischler totesi EU:n maatalousvaliokuntien
puheenjohtajien yhteisellä lounaalla 19.05. Kreikan Ateenassa:
yksi asia on varma, jos Suomi ja Italia jatkavat asiasta riitelyä,
virasto jää Brysseliin.
Hämeen Sanomat 3.7.03
"
- älyhoi
"
Ei Lipponen valehdellut, eikä valehtele !
Se Perluskooni valehtelee, keppulinreppana"
Jäpä
"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617