Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25515

  1. Tässä ketjussa on jo muutamassa viestissä sanottu olennainen. Keskustan lukeminen joksikin porvaripuolueeksi on täyttä harhaa. Sen vuoksi on jossain määrin harhaa myös se, että demarit kyykyttäisivät vain Keskustaa. Ei asia näin ole. Keskusta ei todellakaan ole sen poliitiikan takana, mitä Kokoomus edustaa. Keskusta on paljon lähempänä demarien politiikkaa. Ja sen politiikan sisältönä on poliittinen vaikuttaminen, myös ja ennen kaikkea taloudellisiin toimijoihin. Nämä puolueet eivät hyväksy taloudellisen liberalismin ajatusta taloudellisten toimijoiden itsellisyydestä samassa määrin kuin Kokoomus sen hyväksyy.

    Historioitsija Relander luonnehtii tämän päivän Hesarissa osuvalla tavalla demareiden tannerilaista politiikkaa. Se on toimitusjohtajapolitiikkaa, jolla on pyritty parempaan kapitalismiin. SDP on erittäin markkinatalousmyönteinen puolue, mutta se haluaa olla toimitusjohtajan asemassa siinä. Ja tällaista politiikkaa Keskusta on mielihyvin tukenut. Kun tämän käsittää, käsittää myös helposti sen, että demarit eivät pidä valtaa Suomessa 25 %:n ääniousuudella. Se ei ole mahdollista ilman sitä, että demarien politiikka on saanut myös asiallista tukea. Tätä sisällöstä tukea on antanut ennen muuta Keskusta, mutta toisinaan myös Kokoomus. SDP ja Kokkomus ovat löytäneet toisensa yleensä silloin, kun veronalennuspolitiikka on ollut mahdollinen.

    Lähtökohtasi on siis harhainen siinä, että luulet Kokoomuksen ja Keskustan olevan ikään kuin luonnostaan tai ideologisesti lähempänä toisiaan kuin SDP:n ja Keskustan. Asia ei ole läheskään näin yksinkertainen ja on hyvin vaikeaa sanoa, ketkä ovat milloinkin ideologisesti lähempänä toisiaan. Historian valossa on kuitenkin ihan selvää, että Keskusta ja SDP ovat poliittisella toiminnallaan osoittaneet, että juuri ne haluavat tehdä yhdessä valtakunnan politiikkaa. Keskustan politiikassa ei tuona aikana ole havaittavissa mitään sellaista, joka lukisi sen jotenkin porvarilliseksi tai oikeistolaiseksi.

    Ainoa keino päästä tästä ulos, on tilanteen selkiyttäminen niin, että politiikasta tulee kaksinapaista, oikeistolaista tai vasemmistolaista. Sellainen edellyttäisi Keskustan kannatuksen selkeää laskemista sille tasolle kuin se on Ruotsissa.
  2. Kirjoituksesi ovat usein hyviä, mutta silloin kun et Soikko ole ihan selvinpäin innostut agiteeraamaan ja siinä sivussa sanot väärän todistuksen mm. minusta.

    En ihaile Lipposta puolijumalan tavoin. Itse asiassa olen hyvin vähän puuttunut Lipposen harjoittamaan politiikkaan, kun se ei ole ollut tämän palstan aiheena laisinkaan. Hyvää Lipposessa on ollut se, että hän on kyennyt muuttamaan puoluettaan niin, ettei se jäänyt kiinni johonkin sosialismin oppikehään eikä ay-liikkeen poliittiseksi sisarjäsjestöksi. Lipposella oli selkeä visio siitä, miten koko maan etua tullaan rakentamaan. Siinä talouden kuntoonsaattaminen ja EU:n kautta vaikuttaminen olivat keskeisiä. Tässä Lipposen oli helppo tehdä yhteistyötä samanmielisen Kokoomuksen kanssa. Lipposen huonona puolena pidän hänen tietynlaista yksinvaltiuttaan puolueessa.

    Itsestään selvä lähtökohta ei ole se, että Lipponen ei tarkoittaisi mitä sanoi. Se ei edes ole minkäänlainen lähtökohta enkä ole sellaista väittänyt. Se mitä sanotaan, voi olla ihan totta, mutta sen takana voi olla silti piiloviestejä, joita ei sanota ääneen. Tai sitten on niin, että sanottu loogisesti ajatellen tarkoittaa toisaalla jotakin muuta. Kun siis Lipponen kehuu Vanhasta, voi olla aika luontevaa ajatella, että se on samalla moite entisiä puheenjohtajia kohtaan, kun Lipponen ei heitä kehunut vaan päinvastoin moitti rääväsuisiksi riidanhaastajiksi. Ja eräitä taustavaikuttajia hän kuvasi maakuntiaan terrorisoiviksi satraapeiksi. Tässä on erittäin kova kontrasti siihen, mitä hän nyt puhuu Matti Vanhasesta.

    Talouspolitiikan osalta virtesi on sama vanha - meinasin sanoa kaunis, mutta sanotaan nyt vaikka kauniin ruma. Siinä on todistamattomia väitteitä siitä, että köyhät kuolevat kiihtyvällä vauhdilla ja keskiluokan hartiat alkavat olla kyyryssä. Kun nämä ovat tällaisia löysiä väitteitä, ne voi minusta laskea puhtaaksi propangandaksi. Uskoo ken tahtoo. Siinä on vähän jotain samaa kuin aikoinaan venäläiskommunistien propangassa siitä, että Suomen tv:ssä näkyvistä elintarvikkeista (K-kaupan Väiskimainokset) ei pääse Suomessa nauttimaan kuin rikkain kymmenes ja köyhät näkevät nälkää ja itse asiassa koko mainoksen näkymä on vain lavastettu kuvitelma. Tällaisia selityksiä jouduttiin keksimään niille, jotka olivat katsotun Suomen tv:n lähetyspiirissä.

    On kyllä totta, että tuloerot ovat kasvaneet, mutta niiden kasvu on kahtalaista. Ensinnäkin se on osin perua 90-luvun alun lamasta ja sitä seuranneesta pitkäaikaistyöttömyydestä. Tähän liittyy vielä väestön kiihtyvä eläköitymisprosessi, mikä pudottaa tulotaso, kun eläkkeet ovat aina palkkoja pienemmät. Lipposen politiikka ei ole käsittääkseni aiheuttanut pitkäaikaistyöttömyyttä, joskaan ei ole sitä kyennyt ratkaisemaankaan. Eläköityminen tuskin on myöskään Lipposen vika, kun se johtuu sotavuosien jälekisestä suuruudesta syntyvyydestä.

    Toinen tuloeroja kasvattanut tekjä on taas sellainen, että se on kasvattanut kaikkein ylimmän tuloluokan tuloja. Tämä johtuu kasvaneista pääomatuloista ja tätä osaa voi tietysti syylläkin kritisoida. Näitä tulonkasvuja, jotka alkoivat kyllä jo Ahon hallituksen aikana, olisi pitänyt leikata.

    Tuloerot ovat siis kasvaneet lähinnä ääripäiden osalta. Suurimman massan kohdalla ei kaiketi juuri mitään tuloerojen kasvua voida havaita. Meillä ei siis kansa ole revennyt sillä lailla kahtia, että olisi jokin isohko joukko suurituloisia ja sitä vastassa vähintään yhä iso joukko pienituloisia.
  3. Kepulle on ehdottomasti mieluisampi vaihtoehto Tuomioja. Tuomioja on ideologisesti punamullan kannattaja, jollaiseksi hän on ilmoittautunutkin. Heinäluoma on täydellinen opportunisti, joka näkee nykyisten puolueiden politiikassa niin vähän eroja, että mikä tahansa kelpaa, kunhan SDP johtaa sitä. Heinäluoman taktiikka on se, että hän haluaa peluuttaa Kokoomusta ja Keskustaa vastakkain ja valitsee sitten vuoronperään jomman kumman pitääkseen ne tottelevaisina samaan tapaan kuin Keskusta nyt toimii.

    Suomalaisen politiikan selkeytymisen ja rehellisyyden kannalta olisi suotavaa, että Tuomioja tulisi valituksi. Arja Alho on täysin oikeassa tukiessaan Tuomiojaa ja kritisoidessaan puoluetta kabinettipolitikoinnista. Tällainen vieroittaa kansalaisia politiikasta. Kaikilla puolueilla on taipumus alkaa leikkiä omia hiekkalaatikkoleikkejään tyystin unohtaen olevansa kansanliikkeitä. Sen vuoksi olen täällä joskus mm. ehdottanut, että lainsäädäntöteitse estettäisiin karriääripolitikointi.

    Tuula Haataisesta sanoisin, ettei hänen vuoronsa kyllä tule koskaan. Haatainen on pyrkyripoliitikko, jonka substanssituntemuksen taso on jopa huonompi kuin esim. Keskustan Anneli Jäätteenmäellä. Haatainen on edennyt Lipposen vanavedessä naisäänien voimin. Kaikissa mahdollisissa vaalitilaisuuksissa hän osasi liikkua Lipposen varjona tietäen, että sillä tavalla pääsee kuviin mukaan. Poliittisesti Haatainen lienee lähinnä naisasianainen, ihan fiksun tuntuinen, mutta vain keskivertosellainen. Haataiseen verrattuna esim. Arja Alholla on sata kertaa enemmän näkemystä. Alhossa voisi olla puheenjohta-ainestakin, mutta hänen suorapuheisuudestaan eivät monet pidä.
  4. Niinistö ja koklipit ne harjoittivat vain häikäilemätöntä propangandaa, kun Esko Aho ja kumppanit yrittävät kertoa totuuden. Kummallista on kyllä se, miksi Niinistö olisi harjoittanut propangandaa sellaisen hallituksen talouspolitiikkaa vastaan, jossa keskeisenä henkilönä oli kokoomuslainen valtionvarainministeri Iiro Viinanen. Mutta niinhän se oli, että mediapeli tiputti - omasta mielestään - Väyrysenkin eikä Suomen kansa.

    Muistakaa, että laman pohja saavutettiin vasta vuoden 1992 puolivälissä ja että työttömyys kaiken aikaa paheni Ahon hallituksen aikana. Muistakaa myös, että Ahon hallitus kertoi julkisuudessa pankeille piikin olevan auki eli valtion takaavan pankit sattui mitä sattui. Ja siitähän ne rahanpolttamiseen vasta innostuivatkin, kun hallitus näin jalon tempun teki.

    Mistähän muuten vuoden 1991 vaalikeväänä jo tiedettiin Suomen ajautuvan vuosisadan synkimpään lamaan, kun lama ei vielä tuolloin ollut läheskään synkimmillään. Vuonna 1995 tuota tietoa oli käytettävissä jo paljon enemmän, mutta silti äänestäjät rankaisivat Keskustaa. Ai niin, se oli sen Niinistön itseruoskimisen syytä.

    Pari linkkiä sullekin.

    http://www.etla.fi/kultap/valik/kp01.html
    http://www.etla.fi/kultap/valik/kp07.html
    http://www.etla.fi/kultap/valik/kp12.html
  5. Olet nyt väärillä jäljillä. Pohjanmaan rikollisuus ei ole suurempaa kuin muualla Suomessa. Yhtenä vuonna jonkun kunnan rikosluvut voivat vähän heilahtaa ylös tai alas, kun tulee esim. jokin saman porukan tekemä rikossarja. Yleisesti voi kuitenkin sanoa, väkivaltarikollisuus on suhteellisesti yleisintä Itä- ja Pohjois-Suomen (Lapin) kunnissa. Esim. Rovaniemi ja Joensuu keikkuvat usein kärjessä. Omaisuusrikollisuus taas keskittyy enemmän sinne, missä on jotain varastettavaa. Siksi on luonnollista, että Helsinki on tässä yleensä aina kärjessä. Rattijuoppoutta on enemmän kaikkialla maaseudulla, mutta siihenkin on syynsä kuten julkisten kulkuvälineiden vähyys. Seinäjoki ei varmasti lukeudu huumekaupan suuriin keskuksiin siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä missä on vähän porukkaa on myös pienet markkinat. Kihlakuntien poliisipäälliköiden lausunnoissa oman alueen rikollisuuden suhdetta muuhun maahan tunnetaan yleensä kehnosti.

    Rikollisuuskehitys voi olla huono siellä, missä esim. työttömyys on jatkunut pitkään. Alueelle tulee pysyvä joutoväki, joka alkoholisoituu, turhautuu ja ryhtyy sitten tappelemaan keskenään. Tämä on nimenomaan ollut ongelma Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Se on samantapainen ongelma kuin suurkaupunkien lähiöissä. Ns. aktiivisen työllisyyspolitiikan suurin ssavutus ei olekaan työttömyyden vähentäminen, vaan se että on saatu joutoväeksi ajautumassa oleva porukka pysymään jollain lailla muun porukan mukana ja sosiaalisen kontrollin alaisena sekä motivoituna jatkamaan valtaväestön elämäntavan mukaista elämää.

    Keskustan politiikka ruokkii tätä joutoväkiongelmaa, koska se ei harrasta väen aktivoimista, vaan jakaa lähinnä rahaa maaseutukuntiin. Näin syntyy porukkaa, jolla on paljon vapaa-aikaa, mutta vähän rahaa. Tällainen suomalainen ajautuu sitten samanhenkisten porukoihin ja nämä porukat ensin keskikaljakuppiloihin ja kun eivät enää pääse sisälle, niin sitten metsien ryyppyremmeihin. Ja lopulta joku tappaa näistä jonkun toisen, kun tulee kinaa siitä, kuka varasti kossupullon, jota itse asiassa ei ollutkaan, kun kukaan ei muistanut käydä sitä hankkimassa. Ja aamulla kun yksi löydetään kuolleena, kukaan ei aidosti muista kuka porukasta häntä puukolla pisti.
  6. Joskus asiat ovat sen luontoisia, ettei niihin voi kertakaikkiaan ottaa kirjavaa kantaa kuten ei valkopyykkiäkään voi pestä vitivalkoiseksi kirjavan ohjelmalla.

    Keskustan harjoittama politiikka on ollut sen verran tuhoisaa Suomen kansan enemmistön kannalta sotien jälkeisen ajan, ettei siinä voi kovin helposti nähdä paljon myönteistä.

    Toki voidaan väittää, että Keskusta on osallistunut hyvinvointivaltion rakentamiseen yhdessä SDP:n kanssa. Tällainenkin väite on lähemmässä tarkastelussa virheellinen. Keskustan tavoite ei ole ollut hyvinvointivaltion rakentaminen, vaan puolue on antanut muiden sitä rakentaa, jos Keskustalle maksetaan siltarumpurahoja siitä, ettei se pane vastaan.

    Ydinasia Keskustan politiikassa on sen tiukka nurkkakuntainen edunvalvonta, joka ajaa aina Suomen kansan enemmistön etujen ohi. Ainoa nyt heti muistamani ilhaduttava poikkeus tästä on Esko Ahon toiminta EU-sopimuksen hyväksi. Aholle on annettava siitä reilu tunnustus. Myöhemminhän Aholle sitten omat kostivatkin, kun alkoivat rakennella niitä Mauri Pekkarisen kuvailemia muureja.

    En usko, että monellakaan tulee mieleen puolustaa stalinismia tai natsismia taikka rikollisuutta yms. Tällaiset asiat nähdään vahingollisiksi. Samalla tavalla mutta tietenkin toisenlaisena asiana kepulaisuus on ollut ja on edelleen vahingollinen poliittinen suuntaus Suomen kansan enemmistölle. Kepulaisuus on hyvä poliittinen suuntaus siitä etua saavalle vähemmistölle, mutta vain niin kauan kuin jokavuotisen lypsyn suhde lypsettävän rahamääriin pysyy oikeissa mitoissa. Tällaista matematiikkaa siellä Pohjantähti-opistossa nimenomaan opetetaankin.
  7. Vastaan kysymykseesi, vaikka ei kai niin olennaista ole se, mitä puoluetta täällä kirjoittava kannattaa tai edustaa. En ole minkään puolueen jäsen, mutta olen elämäni aikana äänestänyt eri vaaleissa SDP:n, Kokoomuksen ja Vihreiden ehdokkaita sekä myös Urho Kekkosen valitsijamiestä presidentinvaaleissa, en kuitenkaan vuoden 1956 vaalissa. Muiden puolueiden ehdokkaita en ole äänestänyt eikä sellainen ole koskaan ollut edes vaihtoehtona mielessäni.

    Sinun pitäisi ensin tarkemmin määritellä, millainen on oikeistodemari ennen kuin voin kategorisoida itseäni jotenkin siihen suuntaan. Yhtäkään demaria tuskin voi kuitenkaan luokitella millään tavanomaisesti käytetyllä kriteerillä yhtäkään kokoomuslaista oikeistolaisemmaksi.

    Sen voin sanoa, että olen aika tyytymätön nykyiseen polttiiseen karttaamme. Minusta politiikka muodostuisi kiinostavammaksi ja ennen kaikkea selkeämmäksi, jos lähentyisimme Ruotsin mallia, missä oikeisto ja vasemmisto jakautuvat selkeämmin toisistaan ja tarjoavat aidomman poliittisen vaihtoehdon äänestäjille. Suomen politiikassa Keskustan kummalinen rooli on sotkenut vuosikaudet tilannetta.

    Puolueiden poliittisia ideologioita tarkasteltaessa pitäisin Kokoomusta selkeimpänä oikeistopuolueena. Sen kanssa oikeistoon voisi lukea myös RKP:n ja KD:t. Vasemmistopuolueita ovat Vasemmistoliitto, Keskusta, SDP ja Vihreät, tässä järjestyksessä, mutta SDP on kyllä liukumassa enemmän vasemmalle.

    Suomen poliittinen tilanne oli tässä suhteessä parempi esim. 1970-luvulla, jolloin oli ns. kansanrintamahallituksia. Ne olivat RKP:tä lukuunottamatta aitoja vasemmistohallituksia. Silloin oikeisto oli erittäin pieni, kun vain Kokoomus ja muutama pienryhmittymä voitiin laskea oikeistoon. Vennamon SMP:tä pidän ehdottomasti myös enemmän vasemmistopuolueena, olihan sen kannattajakuntakin sosiaaliselta profiililtaan verrannollista lähinnä kommunistien kannattajiin.
  8. Kepulit ovat varsin tarkkoja siitä, että vain heidän hyväksymäänsä tietoa julkaistaan lehdissä. Muistan joskus 90-luvulta, kun kepulaisten suosima, mutta sitoutumaton Kaleva, jota pidän kyllä aivan laatulehtenä ja Suomen lehdistä suorastaan aivan kärkisijoista ottelevana, julkaisi kahden oululaisen synnytysasioihin perehtyneen lääkärin kirjoituksen lehdessään.

    Lääkärien mielipiteen mukaan iäkkäänä synnyttäminen ja usean lapsen synnyttäminen on havaittu riskitekijä sekä äidille että lapselle. Lestadiolaiset suuttuivat vallan vimmatusti tästä ja uhkasivat panna sanan kiertämään ja joukolla lopettaa Kalevan tilaukset, elleivät tällaiset jutut lehdestä heti lopu. Niillä seuduin lestadiolaiset ovat hyvin merkittävä kepulaiskannattajaryhmä. Muistaaksen Kaleva joutui vähin äänin antamaan kiistassa periksi eikä ryhtynyt kovaäänisesti puolustamaan journalistiikan ja mielipiteen vapautta.

    Kepulit ovant niin nurkkakuntaisia, että he ottavat johonkin poliitikkoon kohdistuvan kritiikin itseensä. Siinä on vähän samaa kuin joissakin perheissä, ettei meidän poika vaan ne muut. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kauko Juhantalo, jonka asettamista syytteeseen ja tuomitsemista lahjuksen vaatimisesta pidettiin epäoikeudenmukaisena poliittisena ajojahtina, vaikka todisteet kertoivat päivänselvästi aivan jotain muuta. Juhantalon nämä sitten palkitsivat äänivuoryllä seuraavissa vaaleissa. Myös Jäätteenmäen valehtelu palkittiin vähän samalla tavalla. Muiden puolueiden keskuudessa tällaiseen syyllistyvät tavallisesti häpeävät niin paljon, etteivät mistään hinnasta asetu ehdokkaiksi jo heti seuraavissa vaaleissa.