Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

212

Kommenttia

12429

  1. kirkon ns.(tunnustukselliselta)luterilaiselta, kun tapasin heidät kahvipöydässä, että synnyttääkö Jumala kastamattomana kuolleita lapsia kadotukseen.

    Kyllä synnyttää, kuului vastaus molemmilta.

    Heidän oppinsa menee näin: "Kun lapsi kastetaan, sielu taivaaseen vilahtaa". Tämä on Room. katollisuutta, jossa kaste vaikuttaa tehtynä tekona (Ex-operate). Sanoin toki tämän heillekkin. Eli kaste antaa lapselle heidän mukaansa uskon ja uudestisyntymisen.

    Olen oppinut Raamatusta ja vanhasta Lutherin katekismuksesta, että sakramentit otetaan uskolla vastaan ja ne vahvistaa uskoa.
  2. vähätellä, vaan Raamattuun se perustuu. Mutta ei saa antaa kasteelle ylimääräistä merkitystä, siten että se antaa väärää rauhaa. Kaste kuuluu uskovaiselle, sillä se on uskon vahvistus ja sinetti. Tottakai joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Molemmat tulee olla. Mutta, mutta, "ei kasteen tahaton puuttuminen kadota, vaan sen hylkääminen ja halveksiminen" (Tähänn pitäytyvät Laestadius, Luther ja Augistinus")

    Esim. Nooan aikalaiset menivät arkkiin uskossa, ja sen mukaisesti vesi meidät pelastaa kasteena. Kaste on hyvän omantunnonliitto Jumalan kanssa (1.Piet.3:21).

    Room.6-Luvun erityinen, voimakas sanoma on opetus pyhityksestä. Valaistaessaan kristityn vaellusta Paavali yhdisti siihen kasteen velvoittavan merkityksen. Kasteen kautta kristitty on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Kun olemme osalliset yhdenkaltaiseen kuolemaan, nousemme kuolleista kuten Kristus (Room.6:4-5). Jumala herätti meidät uuteen elämään omistaessamme Kristuksen kuoleman ja elämän uskon kautta (Room.6:4; Kol.2:12). Kaste opettaa ja muistuttaa Jumalan lapsia, että heidät on liitetty Kristuksen kanssa hänen yhtäläiseen kuolemaansa ja elämäänsä, omistaessamme hänen kuolemansa ja elämänsä uskon kautta. Kristuksen sovituskuolema on kertakaikkinen kuolema synnille, mutta hänen elämänsä on elämää Jumalalle (Room.6:10). Näin tulee uskon kautta tietää,, että Jumalan lapset ovat kuolleet synnille, mutta elävät Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme (Room.6:11).

    Jeesus sanoi: ”Se uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark.16:16). Tässä Yhteydessä on vielä todettava, että kasteen halveksiminen ja hylkääminen kadottaa (Augistinus ja Luther).

    Luther kirjoittaa samassa Hengessä katekismuksessa: Mitä merkitsee tällainen kastaminen? Se merkitsee, että vanhaihminen meissä on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja kaikkien syntien ja himojen kanssa kuoletettava ja että sijaan on noustava uusi ihminen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.

    Näin kaste kantaa pelastettua, kuten vesi kantoi ihmisiä Noan arkissa ensimmäisen maailman aikana.

    Koska lapset ovat syntyessään Jumalan lapsia, sillä Vapahtajamme syntyi ihmiseksi ja lunasti meidät. Hänen lunastustyönsä perusteella, lapset ovat autuaita (Room.5:18).

    Miksi lapset kastetaan, kun he kerran ovat autuaita? Koska kasteen sakramentti, on hyvän omantunnon liitto (1.Piet.3:21). Lapset kastetaan, että he säilyisivät autuaina ja siten tässä liitossa.

    Hyvää omaatuntoa säilytetään sitten Jumalan valtakunnan hoidossa. Sieltä ihminen löytää myös elämän veden, josta ulkoinen kasteen vesi todistaa. Sen avulla säilyy sydän puhtaana, ja sen voimalla painetaan alas turmeltuneesta ihmisestä eli vanhasta ihmisestä synnin voimat.

    Kun ihminen joutuu sielunvihollisen pettämänä epäuskoon, hän rikkoo puoleltaan kasteen armoliiton Jumalan kanssa. Jumalan puolelta tämä liitto pysyy kuitenkin voimassa, niin että kun epäuskoinen ihminen saa parannuksen armon, hän saa palata jälleen hyvän omantunnon liittoon.Häntä ei tarvitse kastaa uudestaan, sillä parannus on kasteseen palaamista.

    Jumala toivoo, että me säilyisimme kasteen armoliitossa. koko elämämme ajan.
  3. Uudestaan ylhäältä syntyminen

    Joh.3:5-6

    ”Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
    Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki”. Liha ei uudestisynny koskaan uskovaisessakaan ja lapsi on syntyessään kaksiosainen. Jos lapsuudenuskon on menettänyt, niin parannuksen armon kautta, uskossa syntyy silloin uudelleen.

    Tässä ei voida puhua Kristillisestä kasteesta koska sitä ei ollut voimassa, eikä siitä tiedetty mitään, eikä Jeesus ollut sitä asettanut. Myöskin asianyhteyden mukaan siinä on kyse elävästä vedestä (Joh.4). Tässä olisi kyse epäuskoisesta aikuisesta, jonka täytyy syntyä uudesti ylhäältä, sillä lasten ei tarvitse syntyä enään uudesti, jos ovat lapsen uskossa pysyneet.


    Kirkon piirissä pidetään keskeisenä kastetekstinä yleiseti Nikodeemos kertomusta(Joh,3;1-21) ja erityiseti Jeesusken vastausta Nikodemukselle: "...Ellei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän taida Jumaaln valtakuntaan sisälle tulla" (Joh.3:5). Jeesus ei sanonut kasteesta ja hengestä. Sanasta "vesi" on tehty yksipuolinen tulkinta. On perusteltua todeta, ettei veden yhdistäminen kasteeseen ole Raamatullinen selitys tässä yhteydessä. Sensijaan on täysi syy uskoa vastoin tradiotanaalista käsitystä, että kysymyksessä on sana, joka puhdistaa. Paavali kirjoitti efosalaislille, kuinka Jeesus on pyhittänyt seurakunnan veden pesussa sanan kautta (Ef.5:26). Alkukielen mukaan: "Veden pesulla sanassa". Jäähyväispuheessaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä teille puhuin" (Joh.15:3).

    Johanneksen 3-luku kertookin uskon kautta syntymisestä: "Ja niinkuin Moses ylensi kärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika pitää ylennettämän.
    Että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman(Joh.3:14-15). Tämän jälkeen seuraakin evankeliumin tiivistelmä: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman." (Joh.3:16).

    Sitä, että Nikodeemuksen ja Jeesuksen keskustelussa ei voinut olla kysymys kasteesta, tukee myös se tosiasia, ettei Jeesus ollut edes vielä asettanut kastetta. Ei tunnu loogiselle, että hän olisi ryhtynyt puhumaan tuntemattomasta asiasta. Nokodemus tosin tunsi juutalaisen proselyyttikasteen ja näin ollen myös Johannes kastajan suorittaman kasteen.

    Seuraavassa luvussa JOH.4. Jeesus puhuu jälleen vedestä, "elävästä vedestä".
    13. Jesus vastasi ja sanoi hänelle: jokainen, joka juo tästä vedestä, hän janoo jälleen;
    Jeesus sanoo: 14. Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo ijankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu ijankaikkiseen elämään.

    Kysymys on sanasta, evankeliumista, "sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen" (Hebr.4:12). Evankeliumi on Jumalan voima (Room.1:16). Johanneksen 4-Luku vahvistaa sitä, ettei kolmannessa luvussa puhuta kasteesta.
    Lähde: (usko ja kaste)

    Kastamattomana kuolleet

    ”Mitä meidän on sanottava kastamattomana kuolleista lapsistamme, jotka jo äidin kohdussa tai synnyttyään, eivät ehdi saamaan kastetta?”

    Tähän on helppo antaa vastaus sekä ennen kahdeksan päivän ikää kuolleista juutalaisten lapsista, että meidän ennen kastetta kuolleista lapsistamme. He eivät näet tee syntiä ympärileikkauksen tai kasteen liittoa vastaan. Sillä lain mukaan heidät tuli ympärileikata vasta kahdeksantena päivänä, kuinka Jumala voisi silloin tuomita ne, jotka kuolivat ennen sitä. Sen tähden meidän tulee uskoa heidän pikku sielunsa heidän taivaallisen Isänsä käteen ja tahtoon, joka on armollinen, kuten tiedämme. Tähän kuuluu myös se mitä Paavali sanoo hienolla, lempeällä tavalla niistä, ”jotka eivät ole tehneet syntiä samalla tavalla kuin Aadam” (Room.5:14), ja Jaakobista ja Eesausta hän sanoo: ”ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa” (Room.9:11).

    Tosin pikkulapset tuovat mukanaan maailman synnynnäistä perua olevan synnin, jota me sanomme perisynniksi. Mutta on kuitenkin suuri asia, etteivät he vielä ole tehneet syntiä (ympärileikkausta tai kastetta koskevaa) lakia vastaan. Sillä koska Jumala luonnoltaan on laupias ja armollinen, hän ei tuomitse heitä kadotukseen sen vuoksi, että he ovat jääneet joko vanhassaliitossa vaille ympärileikkausta tai Uudessa liitossa vaille kastetta.

    Lähde: Luther St. Luisin laitos I, 1040 – Kun Lutherilta kysyttiin, pitäisikö lapsi kastaa, ennen kuin se on ehtinyt kokonaan syntyä, hän vastasi kieltävästi.
  4. Kyllä kohta koskee epäuskoista, jonka tulee syntyä uudesti ylhäältä. Ei pienen lapsen tarvitse syntyä uudesti ylhäältä.

    Koska pienet lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan (perheväkeen) ja Jeesus on myös heidän puolesta kuollut ja he uskovat, kuuluu heille myös kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen:
    Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
    Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).

    ps.87:5. Mutta Siionista sanotaan: "Joka-ainoa on syntynyt siellä." Sitä Korkein itse vahvana pitää.
    6. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä." Sela.

    "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)

    --Käsittääkseni pieneimmäiset (monikko) on kaikkein pienimpiä (myös).

    Tunnustuskirjat


    Ef.lut.tunnustuskirjamme opettavat kolmenlaista kasteoppia?

    1. s.186, 5 Sanan ja sakramentin vaikutus sama

    2. ...Perisynti on todella synti, joka tuo iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan s.52. = Vain kaste uudestisynnyttää

    3. on se jota itse edustan: "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7).

    Tähän haluan lisäksi laittaa vastaansanomattoman kohdan Raamatusta:

    1.kor.4:15. Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.

    Ja kuitenkin Paavali oli kastanut korintossa vain muutaman: 1.kor.1:16. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni.
    17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.
  5. koska valehtelet: Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että ihmisen ei tarvitse syntyä uudesti ylhäältä. Riittää, kun hän syntyy vl-kotiin.


    Ei vaan lapset syntyvät Jeesuksen sovituksen päälle, eli Jeesuksessa Kristuksessa (Room.5:18; Matt.18:6). Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 ).

    Eikös UUDESTISYNTYMINEN ole sitä, että jos on lapsen uskosta luopunut tulee syntyä UUDESTAAN YLHÄÄLTÄ?

    Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko". Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa.

    Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

    ”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).
    -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.
  6. Sehäm oli vapaasti muistellen. Sehän tarkoittaa, että Jumalan vanhurskaus siirtyy uskosta toiseen uskoon, eli uskolla vastaanotetaan.

    Muutama esimerkki:

    Etiopian kuningattaren Kandasen voimallinen kamaripalvelia, joka oli pantu kaiken hänen tavaransa päälle, se oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan, ...kohdassa sanottiin: apt.8:31. Mutta hän sanoi: kuinka minä taidan ymmärtää, ellei joku minua johdata?

    35. Niin Philippus avasi suunsa ja rupesi tästä kirjoituksesta hänelle saarnaamaan evankeliumia Jesuksesta.

    Siis huomaa tarkoin, että kamarinpalveliakin rukoili ja oli tehnyt pitkän matkan sitä varten...mutta oli etsivällä mielelä ja sai parannuksen armon ja tunnusti uskonsa ja sai kasteen.

    36. Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta?
    37. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.
    38. Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen.

    Matt.18:18. "Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu."

    On siis Pyhän Hengen virka. Pelkkä sanan virka ei synnytä uskoa. Seuraava kohta todistaa, ettei epäuskoisen julistus synnytä uskoa:

    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

    Matt. 23:33

    Jonka Poika on tehnyt vapaaksi hän on (synnin orjuudesta) todella vapaa. Maailma puhuu säännöistä, mutta ei ole kysymys säännöistä vaan Jumalan lapsi ei halua elää niin että tunto turmeltuu ja sydän mieltyy siihen "mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta. "

    Kuitenkin on niin että mikä lihasta syntynyt on, on vain liha joka ei koskaan uudestisynny ja siksi se koko ajan on vetämässä maailmaan ja syntiin. Tarvitaan jokapäiväistä evankeliumin uskomista ja syntein pois panemista ettei sydän saastuis ja Pyhä Henki pakenis.